Paratiisin mielikuva on suurten uskontojen yhteinen ideaalitila, ihannemaisema, elämän kilvoituksen päämäärä. Tosin kulttuureista riippuen maisema saa erilaisia esteettis-mytologisia piirteitä. Muslimien ikuisuus on toisenlainen ”visio” kuin Danten Jumalaisen näytelmän Paratiisi. Kristillisen näköalan kannalta myös omat tulkinnat poikkeavat. Miltonin Kadotettu ja Jälleenlöydetty paratiisi ovat teologisesti eripohjaisia kuin Danten mystisen rakkauden sfäärit.
Eroista huolimatta paratiiseilla on ollut hedelmällisen puutarhan vehreän maiseman kauneusarvo. Kun länsimainen kulttuuri maallistui valistuksen myötä, Onnelan ideaali säilytti puutarhan muotonsa. Voltairen Candiden elämänviisaus tiivistyi oivallukseen: Onnen avain on siinä, että ”tyytyy” viljelemään puutarhaansa. Tätä ennen jo valistunut renessanssiuskonpuhdistaja Luther oli julistanut maailmanloppuakin uhmaten, että kannattaisi istuttaa omenapuu. Ei ole sattuma, että vanhojen luostarien yhteydessä on yleensä sisäpihalla puutarha kuin kaiken ympäröivän hengellisen elämän sydämenä.
Mikä on se puutarha, jota itse kukin viljelemme paratiisina tai onnelana? Ei välttämättä helppo kysymys. Saatan oikaista mutkia ja vastata tähän onneekkasti katsomalla juuri nyt ympärilleni. Elän pienoispuutarhan keskellä pienoisessa mökissä pienten koiralasteni seurassa. Tämän vuoden poikkeavan lämmin kevät on tehnyt viljelytyöstä siinä suhteessa helpon, että partiisillinen kukkaanpuhkeaminen on toteutunut kuin itsestään. Kaikki vihreys tulvii silmiin, kukkien lähes huumaava tuoksu ja loistavat värit pursuavat aistivoimaa. Oikeastaan ainoa, mitä on enää voinut ihailun lisäksi tehdä on kastelu ja rikkaruohojen maltillinen kitkentä. Lämpö opettaa, ettei paratiisissa kannata hosua.
Kuinka onkaan mahdolista, että valkovuokot, tulppaanit, narsissit, skillat, krookukset ovat juuri ehtineet alta pois, kun jo kielot, lemmikit, orvokit, akileijat, syreenit, juhannusruusut, lupiinit, päivänkakkarat, kellokukat ovat rehahtaneet loistoonsa? Luoja yksin tietää, miksi kesämökkihullut suomalaiset ovat tänä vuonna saaneet ehkä mittansa lopultakin täyteen kesäilystä jo kesäkuun alussa, kun samaan aikaan esimerkiksi Brittein saarilla on ollut pitkästä aikaa kylmin kevääntulo, etenkin toukokuu.
Inhimillisestä tekijästä kun on kyse paratiisin vaalinnassa on selvää, että kriittinen ääni jo nousee: Mitä on enää koettavissa, kun tullaan juhannukseen ja lomakauden alkuun. Kukkiiko mikään enää heinäkuussa? Tyytymätön huokailee: Eikö helle jo riitä? Milloin oikein saa kunnolla nukutuksi, kun valo ja lämpö iskevät päälle? Onko pakastin tosiaan jo sulatettava ja pestävä, kun uuden sadon marjat ovat ainakin puutarhan pensaissa jo silminnähden pyöristyneitä?
Maallisissa paratiiseissa ei silti ole varjotonta valoa. Tyytyväisyyttä ei saavuteta yltäkylläisyydellä. On tyydyttävä johonkin, kuten Voltaire sanoi. Tätä elämänviisautta ei nautinnonhaluinen kesälomalainen paratiisissaan haluaisi kokea. Narkoottinen kaipaus tyydytyksen maksimointiin niin hengen kuin ruumiin olotilassa johtaa lomailijan puutarhapäänsärkyyn. Sitä ruokkivat niin punkit kuin ikävät naapurit, grillin käry ja oma palanut nahka. Ja tyhjyyden tunne, vaikka vatsa olisikin täynnä puutarhan herkkuja.
Tiedän puutarhan, Paratiisin, jossa ei tule henkistä eikä liiemmin ruumiillistakaan ähkyä. Ei se ole tuolla eikä käsinkosketeltavasti täälläkään. Istun vain puutarhani varjoon ja annan silmieni hakeutua vihreästä vyöhykkeestä silmänkantamattomuuteen. Annan lintujen laulun saattaa korvani ja mieleni kuulolle, jossa ei yksikään ääni pidä melua. On hiljaista. Hiljaisuus huokuu vastaantulevaa vienoa voimaa, joka samalla järkyttää. Herättää etsivän kyselijän: Missä olenkaan? Kuka oikein vastassani olet? Oletko sinä Sinä? Puhutko Sinä tosiaan minulle näitä sanomattomia sanoja?
On onnellista kokea vapautus minuuden tärkeilystä. Tämän Paratiisin puutarhuri en sittenkään itse ole. Siihen on tyytyminen, eikä se totisesti tee kipeää. Itsetunto ei koe loukkaantumista. Päinvastoin. Se kokee ilon, että saan tämänkin autuuden kokea! Rukouksen ja rakkauden puutarhan keskellä elämän täyttä hellettä ja vaatimuksia.
P.S. Niin, hiljaisuudessa tosiaan tapahtuu keskustelua, vuoropuhelua Paratiisin vastaantulijan kanssa. Sain sen jälleen äsken kokea. Lopetettuani blogin kirjoittamisen avasin päivän postin, jossa odotti kaiken keskellä ihastuttava viesti Paratiisin suunnalta, syyrialaisen Efraimin mystinen ”visio”:
”Autuas se, jota Paratiisi kaipaa – niin, Paratiisi kaipaa ihmislasta, jonka hyvyys kaunistaa. Portillaan se ryöppyää hänen ylitseen, se syleilee häntä rinnoillaan, hellii häntä sylissään.” (Tädellisyyden tie. Suomen ortodoksisen kulttuurikeskuksen säätiö, Helsinki 2009).
Kiitos. Kaunis ja hoitava teksti. Kyllä, kaikki kaipuumme hyvään, kauniiseen, totuudelliseen ja täydelliseen on kaipuuta alkutilaan, jota paratiisiksi voi kutsua. Valitettavasti sitä hyvää, kaunista ja täydellistä ei tässä ajassa ole vaan työtä, hikeä, raadantaa, unelmia, pettymystä ja aavistusta jostakin toisesta.
Shakespeare runoili hienosti onnen ”tuokioisesta äänestä” Kesäyön unelmassaan: onni on myös katoavan varjon kaltainen, kuin uni lyhyt. ”Niin pian meiltä kirkkaus himmentyy.” Mutta hän ei kiistä, kuten minäkään en voi, sitä että onnea, hyvää ja kaunista on koettavissa jo maan päällä eikävain taivaassa. Ei tietysti täydellistä, mutta sittenkin jotakin mikä vakuuttaa uskomattomasti, aavistusta varmemmin, että vajavainen katoaa kun täydellinen tulee. Mutta itse täydellisyys on jo puhuttanut meitävajavaisten onnen tuokioitten kautta.
Totta. Kun vain jaksaisi sen kaiken huomata ja olla kiitollinen edes vähästä.
Toivottavasti en kuulosta inhottavan opettavaiselta. Mielestäni vain rukouksen todellisia mahdollisuuksia ei tajuta kristillisessä elämässä luterilaisen kirkon opetusten alaisuudessa, ehkei toistenkaan kristillisten kirkkojen. On ihmeellinen ”lavennus” elämän onnellisille kokemuksille ja ylipäänsä niiden löytämiselle, joka avautuu rukoilijalle. Kun asettuu päivänsä aluksi hiljaisuuden hetkeen, jossa elämän arvoisuuden odotus on suuri ja yksin antavan Jumalan varassa, päivä avautuu siunattuna – vaikka olisikin vaikea. Jumala pitää odottajasta, avoimesta mielestä huolen: se täyttyy! Koko päivä on siihen aikaa. Ei tarvitse olla edes kiitollinen vähästä. Tulee kiitolliseksi vähän paljosta!
SUMERIEN PARATIISI
Paratiisikertomuksella lienee esikuvansa sumerilaissa perimätiedoissa: On ilmeistä, että ns. Enki-Ninhursang -taru alkaa ihmisen luomisesta ja loppuu tulvaan, joka –kuten Raamatunkin kertomus – hävitti ihmiskunnan. Tämä kertomus tunnetaan Sumerilaisena paratiisimyyttinä. Siinä on 278 jaetta, joista otteita: (Armas Salonen)
Dilmun, sumerilaisten paratiisi, jota nimitetään sekä maaksi että kaupungiksi, on puhdas, kirkas ja loistava paikka. Se on maa, jossa ei ole sairautta eikä kuolemaa. Se on kaupunki, jossa veden jumalan Enkin määräyksestä on makeata vettä, viljaa kasvavia vainioita, jokia ja satamia. Jokien suistoissa on rämeikköjä, joille Enkin määräyksestä kukaan ei saa astua.
Dilmun on jäljitettävissä Persianlahden pohjukkaan eli sinne, minne Raamatunkin Eedenin paratiisikin voi sijoittaa. Sumerilaiset kertovat edelleen, miten
”Veden jumala Enki saattaa ’Maan äidin’ eli Ninhursang-jumalattaren raskauden tilaan. Oltuaan raskaana yhdeksän päivää, jotka vastaavat yhdeksää kuukautta, Ninhursang synnyttää Ninmu-jumalattaren. Sen jälkeen Enki saattaa tyttärensä Ninmun raskaaksi ja tämä synnyttää, samoin kuin hänen äitinsä, yhdeksän päivän kuluttua Ninkurra-jumalattaren. Ninkurra puolestaan synnyttää isoisälleen Uttu-jumalattaren. Enki aikoo nyt jatkaa Uttunkin kanssa, mutta isoisoäiti Ninhursang tulee väliin. Uttulle annetaan neuvoja, että hän ei saa yhtyä Enkin kanssa ennen kuin tämä on antanut hänelle lahjana kurkkuja, omenoita ja viinirypäleitä. Enki saakin nämä vihannekset ja hedelmät puutarhurilta, joka on Enkille kiitollinen siitä, että tämä on täyttänyt hänen ojansa ja kanavansa vedellä ja saattanut hänen viljelemättömät vainionsa viheriöimään.
Mutta Ninhursangilla on vieläkin sormensa pelissä. Enki ei saa Uttusta lasta; sen sijaan Enkin siemenestä syntyy kahdeksan kasvia: puu-kasvi, hunaja-kasvi, rikkaruoho-kasvi, ohdake-kasvi , kapris-kasvi, kaneeli-kasvi, apa-sar -kasvi ja kasvi, jonka nimi on niin huonosti säilynyt, että sitä ei pystytä lukemaan. Nyt Enki lankeaa syntiin. Nähtyään nämä kahdeksan kasvia rämeikössä hän päättää määrätä niiden kohtalon. Hänen oli kuitenkin sitä ennen ”tunnettava niiden sydän”, ts. maistettava niitä. Enki antaa lähetilleen, kaksikasvoiselle Isimud-jumalalle, määräyksen tuoda kasvit hänelle. Sitten Enki syö ne yhden toisensa jälkeen. Ninhur-sang, jonka ansiosta kasvit olivat syntyneet, suuttuu ja kiroaa Enkin: hän ei ole kuunaan katsova Enkiin ’elämän silmällä’. Kirouksensa lausuttuaan Ninhursang katoaa jäljettömiin.
Enki on kirottu. Hän alkaa riutua. Suuret Anunnaki-jumalat istuvat tomussa. He surevat. Jumalten kuningas Enlil ei pysty selvittämään tilannetta.
Silloin ilmestyy yllättäen kettu paratiisiin. Se ilmoittaa Enlilille pystyvänsä tuomaan kadonneen Ninhursang-jumalattaren takaisin paratiisiin, jos vain saisi asiaan kuuluvan palkkion. Enlil vastaa: ”Jos tuot Ninhursangin eteeni, istutan kaupunkiini puita ja vainioita sinulle, nimesi todella julistan julki.” Kettu pitää sanansa ja tuo Ninhursangin jumalten joukkoon.
Tällä välin Enki on aivan henkihieverissä. Ninhursang asettaa kuolevan jumalan kohtunsa kohdalle ja kysyy, missä Enki tuntee kipuja. Enki nimeää vuoron perään eri ruumiinosia, kaikkiaan kahdeksan, joista vain leuka, hammas, suu, käsivarsi ja kylkiluu ovat tekstissä säilyneet. Joka kerta kun Enki nimeää jonkin ruumiinosan, Ninhursang ilmoittaa uuden jumalattaren syntyvän. Niin Enki sitten parantuu ja Ninhursangin pyynnöstä määrää uusien jumaluuksien kohtalon.”(Armas Salonen)
Kun vertaa tätä sumerilaista paratiisimyyttiä raamatun paratiisikertomukseen on sumerilaisilla aiheilla selvät yhtymäkohdat Raamatun vastaaviin kuvauksiin.
Mm se että Uttu-jumala suo Dilmunille virvoittavia vesiä: ”Suusta (so. lähteestä), joka tuottaa maan vettä, hän toi esiin maan hyvää vettä. Hän toi esiin vettä suureen…, saattoi kaupunkinsa juomaan yltäkylläisyyden vesiä”, muistuttaa suuresti 1. Mooseksen kirjan 2. luvun kohtaa: missä ”Sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan.” Ja Uttu-jumalatarten syntyminen ilman kipua muistuttaa siitä, että myös Herra Jumala kirosi Eevan : ”Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia.”
”Hyvän ja pahan tiedon puu”, jonka hedelmiä Aadamilla ja Eevalla ei ollut lupa maistaa, saa vastaavuuden taas niissä kasveissa, jotka Enki oli syönyt ja joiden takia tuli Ninhursangin kiroamaksi. Myös Herra kirosi Aadamin ja Eevan, jotka olivat langenneet kiusaukseen syödä ’omena’.
Voi myös verrata sumerilaisten kertomuksen paikkaa, missä Enkin ruumiinosat parannetaan, raamatun Genesikseen koskien Eevan muodostamista. Parannettuaan ensin monta Enkin jäsentä sanoo Ninhursang: ”Veljeni, mikä sinuun koskee?” Ja Enki valittaa: ”Kylkiluutani särkee.” Ja Ninhursang lohduttaa: ”Olen saanut aikaan, että Nin-ti syntyy sinulle.” Nin-ti -jumalatar muovataan siis Enkin kylkiluun tähden.
Eeva, Havah, luotiin Aadamin kylkiluusta. Havah tarkoittaa heprean kielessä ”Elämän antaja”. Näin Eevan kerrotaankin Raamatussa olleen ” kaiken elävän äiti.” Sumerissa kylkiluuta vastaava käsite on ti. Mutta sumereilla on toinenkin sana ti, joka viittaa elämän antamiseen.. Jumalatar Nin-tin syntymä edellyttää Enki-jumalan kylkiluun parantumisen. Nimi Nin-ti tarkoittaakin ’Kylkiluun herratar’ että ’Herratar, joka antaa elämää’.
Genesiksesä on siis nähtävissä runsaasti sumerilaisia motiiveja.
Kypros paratiisina
Kyprokselta etelään on meren alta löydetty raunioita, joiden arvellaan kulunen muinaiseen Edeniin.
Tulkinnalla on myös vahvat raamatulliset perusteet. Kyrpos sijaitsee 33 –pituusasteella ja 33 on uuden adamin eli Jeesuksen yksi tunnus. Uuden Eevan eli Maria Magdalenan tunnus on Venus, jolle omistetaan kupari (Adamille rauta). Adamin ja Eevan yhteinen lukuarvo on 64, joka on myös kuparin atomipaino. Naisen verenkierrossa onkin enemmän kuparia kuin miehen, mutta erikoista on se, että esim. Simpukan verenkierto on kokonaan kupariin perustuva ja veri on tällöin sinistä. Venus saakin mytologoissa sinisen värin kuten Mariakin. Afrodite saapui Kyprokselle eli kuparisaarelle nimenoman simpukankuorella. Vapamuurareiden perustama Shell ei ole sattumalta valinnut tunnuksekseen simpukankuorta, eikä sattuma ole sekään, että nimen omaan Raamatun luomiskertomuksen ensimmäisen lauseen lukuarvo 12701 on sama kuin 12 Venuksen kiertoa.
On mahdollista, että Dilmunilta on aikanaan siirrytty juuri Kyprokselle, jota vastapäätä rannikolla on myös Ras Samras, mistä on löydetty vanhimmat heprealaiset tekstit.
Edenin Paratiisi
Eedenin paratiisia ei ole varmasti löydetty, mutta viitteitä siitä on saatu juuri niiltä paikoilta, missä Edenin Raamatun mukaan tulisi sijaita. Geologit ovat havainneet kahden eroosiorotkon noudattavan Paratiisin jokien reittejä. Tohtori Juris Zarins on esittänyt, että Eedenin puutarha onkin Persianlahden pohjoisten vesien alla. Zarins katsoo, että vedenalaiset rotkotovat Piison -joen jäänteitä ja että nykyinen Karun-joki on vanha Giihon. Raamatun Eedenissä on olut neljä jokea, yksi niistä yhä tunnettu Eufrat. Eufratin rannoilla on ikivanhasta ihmisasutuksesta runsaasti jälkiä. Jälkiä on myös suurtulvasta – 3 metriä paksu mutakerros: alla myös vanhaa asutusta. Tulva tapahtunut kolmannella vuosituhannella ja se ei sovi yhteen Raamatun vedenpaisumuksen tapahtuma-ajan kanssa. Raamatulliset tutkijat pitävät kuitenkin kiinni siitä, että vedenpaisumus oli maailmanlaajuinen he ovat esittäneet monia muita vedenpaisumusta tukevia seikkoja, jotka ne eivät kuulu arkeologian piiriin.
Edenin Gan-puutarhan kirjaimien G ja N nimet ovat ’kala’ ja ’kameli’ ja muut merkitykset ovat mm. aidattu puutarha sanajuuresta, joka merkitsee yrttitarha, myös suljettu puutarha; viimeksi mainittu viittaa nuoreen siveään neitoon, jonka ’tarha’ on vielä suljettu, so. että neito on neitsyt. Tässä mielessä onkin mielenkiintoista, että sana geeni nykyhepreassa on myös gan ja että sukupuolta tarkoittava moderni latinan sana genus on selvästi samaa juurta. Genitalis oli roomalainen synnytyksen jumalatar. Suljetusta puutarhasta kerrotaan Laulujen laulun luvussa 4 jakeessa 12-14:
12. Mies: Rakkaani, valittuni! Sinä olet suljettu puutarha, lukittu tarha, sinetöity lähde,
13. paratiisi, jonka purojen äärellä kasvaa granaattiomenoita, monia maukkaita hedelmiä, hennaa ja nardusta,
14. nardusta ja sahramia, kanelia ja mausteruokoa ja suitsukepuita, mirhaa ja aloeta, kaikkein parasta balsamia.
15. Sinä olet puutarhan lähde, elävän veden kaivo, johon virtaavat Libanonin vuorten vedet!
Merkittävää on, että paratiisi sanaa gan käytetään myös koko ihmisestä ja tässä lienee yksi avain myös paratiisikertomuksen avaamiseksi.
Sillä sanamukaisesti kääntämättä jätetty paratiisin puutarhan nimi Eden merkitsee intohimoa, nautintoa. Sanajuurena on kiehumiseen viittaava ad josta johdetaan myös taipuisuutta ja pehmeyttä tarkoittavat adjektiivit.
Tässä mielessä kirjainsymbolit ovat kuvaavia: A:sta Ajin eli ’lähde, D:stä dalet eli kolmio, kieli ja N:stä nun eli kala. Piirroksina voisimme siis kuvata intohimoa soikiolla, joka vastaa sekä lähdettä, silmää että kalaa ja soikion yläosaan voimme piirtää pienen kolmion ja hieroglyfi kuvaamassa intohimon lähdettä on valmis.
Huomattavaa on myös, että Vanhan testamentin Laulujen laulussa esiintyy myös varsinainen sana Paratiisi, Pardes,’, jonka juuri ei ole kuten luulisi kreikan paradeioksessa eikä hepreassa vaan sanskritin sanassa paradeca, joka merkitsee talon lähellä olevaa puutarhaa.
Heprean pardes-puutarhassa kasvaa granaattiomenoita ja onkin luultavaa että ns. ’paratiisihedelmä’ on kirjaimellisessa mielessä ollut granaattiomena, mutta ajatellen Intiaan palautuvaa pardes-juurta ja ’kielletyn hedelmän’ symboliikkaa on mahdollista, että ’omena’ onkin ollut pomelo-hedelmä, nykyisen greipin esi-isä, koska pomelo muistuttaa päärynää ja kasvaa Induslaaksossa.
Paratiisi-kertomuksessa ’elämän puu’ kääntyy myös ’elämän sauva’ ja kun se seisoi ’keskellä paratiisia’ eli ’intohimon kaivoa’, lähdettä tai puutarhaa ja kasvoi rypäleen muodossa ’hedelmiä’ joita vastaavat sanat viittaavat myös heprean sanaan ashka (kives) ei ole vaikea ajatella, mitä vertauskuvastolla on tarkoitettu.