Pärjäisikö kirkko paremmin kevyemmällä hallinnolla?

Ensi syksyn seurakuntavaalien ehdokaslistojen jättämiseen on nyt aikaa kolmisen kuukautta ja varsinaisen vaalikeskustelun alkaminen antaa vielä odottaa itseään. Omalla kohdallani tuli nyt kesällä täyteen kolme ja puolivuotta Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston ja Vuosaaren seurakuntaneuvoston jäsenenä.  Olen tässä roolissa usein pohtinut kirkon luottamushenkilön vaikuttamismahdollisuuksia ja myös historian valossa näkemyksiäni kirkon hallinnosta.

Selkeä hallinto antaa parhaimmillaan turvalliset puitteet seurakunnan kaltaiselle usean kymmenen henkilön työyhteisölle, jonka työn kohderyhmänä on moni tuhansien asukkaiden kaupunginosa.  Toiselta puolen hallinnon jäykkyys voi tuoda seurakunnan toimintaan tiettyä kirkon nykyiseen viime vuosikymmenien aikana merkittävästi muuttuneeseen ja haasteelliseen yhteiskunnalliseen asemaan nähden tarpeetontakin jäykkyyttä, joka hidastaa tarvittavaa uudistumista.

Viime seurakuntaneuvoston kokouksessa kirkon byrokraattisuudesta nähtiin eräänlainen –  hieman ehkä huvittavakin – esimerkki, kun päätimme yhtenä esityslistan asiakohtana poistaa seurakunnan inventaarioluettelosta ”poistetaan” merkinnällä varustetut kalusteet ja lähettää luettelon edelleen Yhteisen kirkkoneuvoston hyväksyttäväksi.  Vastaavia hallinnollisia jäänteitä ikään kuin menneestä ajasta tulee aika ajoin vastaan seurakuntaneuvoston ja kirkkovaltuuston työssä.

Seurakuntaneuvostossa tehdään luonnollisesti merkittäviä päätöksiä muun muassa siitä keitä valitaan seurakunnan uusiksi työntekijöiksi, linjataan budjetista ja niin edelleen.  Näin seurakuntavaalivuotena paikallaan olisi kuitenkin käydä keskustelua siitä, että olisiko kirkon hallintoa ehkä mahdollista keventää niin, että kalustoluettelon poistojen kaltaisia asioita ei olisi tarpeen tuoda neuvoston, puhumattakaan vielä varmuuden vakuudeksi yhteisen kirkkoneuvoston, käsittelyyn.  Keskeisenä linjana tässä uudistumisessa olisi se, että luottamuselimissä työn painopistettä voitaisiin siirtää hallinnosta seurakunnan käytännön arkisen toiminnan suunnitteluun yhdessä sen palkatun henkilöstön kanssa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Ei kyseeää ole mikää Suomen ev.lut. kirkon järjestely. Kyseeää on oma itsenäinen kirkollinen organisaatio erillään Suomen ev.lut. kirkosta ja sen yhteydestä.

  1. ” Kirkko selvittää parhaillaan viidentoista pappinsa yhteyksiä Lähetyshiippakuntaan ”

    Jos lopputulokseksi tulee heidän poistaminen kirkon organisaatiosta, niin miten sitten käy ihmisten, jotka kuuluvat Lähetyshiippakuntaan ? Normaalin loogisen ajattelun mukaisesti he myös poistuvat kirkon kirjoista ja veronmaksajista.

    Vaikuttaa taas kerran, että kirkon opilla ei ole maata jalkojensa alla, eikä seiniä, eikä kattoa. Eikä vastaisuudessa veronmaksajia.

    • Pappisvirkojen menetys ei vaikuta mitenkään kirkon jäsenyyteen.

      Toki asialla saattaa olla vaikutusta niihin kirkkomme jäseniin, joiden elävä seurakuntayhteys on tällä hetkellä kirkkomme ulkopuolella LHPK:n seurakunnissa. Toisaalta aika monet LHPK:n seurakuntien jäsenet ovat jo nyt luopuneet kaksoisjäsenyydestä.

    • Siis ihminen ei kelpaa papiksi huolimatta koulutuksestaan, pätevyydestään, mutta kuitenkin kirkon jäseneksi. veronmaksajaksi.

      Ihmettelen sellaisten ihmisten uskoa, jotka ovat kahden, kolmen, tai useamman uskonsuuntauksen jäseniä.

    • Mitäs ihmettelemistä siinä on? Ei kai jäseniltä voi edellyttää, että kaikki ovat täysin samaa mieltä kaikesta?

    • Tuskinpa lähetyshiippakunnankaan papit pelkällä pyhällä hengellä elävät, joten jollakin tavalla senkin on rahoituksensa hoidettava. Veroja kaikki maksavat tasapuolisesti. Lahjoitusten varassa oleva seurakunta mahdollistaa sekä isomman osallistumisen paremman taivaspaikan toivossa että vapaamatkustamisen.

    • Jusu Vihervaara: ”Lahjoitusten varassa oleva seurakunta mahdollistaa sekä isomman osallistumisen paremman taivaspaikan toivossa…”

      No, mutta tässä olikin jo aivan uutta ymmärrystä ja näkemystä, josta en ole ikinä kuullutkaan. Että siis siellä ”taivaassa” olisi erikseen esim. bisnes- ja turistiluokka. 🙂 🙂

  2. Jumala täyttää kaikki kaikessa Ef.23 olematta ruumiillisesti tai paikallisesti sen paremmin avara kuin rajoittunutkaan. Kaikki liikkuu ja on Hänessä Apt.17:28, eikä Häneen kuitenkaan voida missään tarttua Job.23.8-9 Hän on taivaassa ja kuoleman valtakunnassa Ps139.7-12, Hän on jokaisen Ihmisen kätköpaikassa, eikä kukaan voi piiloutua Häneltä. Jer.23.24, Aam 9.2-3. Tällä tavalla voidaan huomata, että kaikki yleiset analogiat tai määritelmät ovat kelvottomia sen katsomiseksi, missä tai kenen kanssa Kristusta voidaan lähestyä ja palvella ja kaikkein tärkein on huomata, että Kristuksen kokeminen ja tunteminen on Ihmisen sydämessä. Lähetyshiippakunta haluaa poiketa järjestyksestä, muttei ymmärtääkseni opista ja tunnustuksesta. Omasta puolestani toivon vahvoja sananarmonevankeliumin saarnoja ja innokkaita sanankuulijoita. Uskon, että tässäkin asiassa löytyy Herramme siunaama ymmärrys ja ajan kanssa järjestyksestä eri mieltä olevat voivat toimia samassa kirkossa. Sitten voi tietysti kysyä, että kuka olisi tässä asiassa paras järjestysmies?

  3. Minua jaksaa edelleen ihmetyttää tämä syntynyt tilanne. Jos ajattelemme miten se on mennyt. Aikanaan alkoi liikehdintä siihen suuntaan, että papin virka pitäisi avata myös naisille. Satoja vuosia oli eletty autuaan tietämättöminä, että siinä rikotaan ihmisyyttä vastaan jotenkin. Tiedämme, että kirkolliskokouksessa on ollu sekä miehiä, että naisia silloinkin, kun ensimmäinen aloite hylättiin.

    Aloitteita piti tehdä useampia, että viimein saatiin aikaan sellainen kirkolliskokous, joka teki päätöksen. Silloin vanhauskoiset tulivat nenästä vedetyksi, kun luulivat, että kirjatulla ponnella on juridista merkitystä. Omantunnon vapaus piti olla ja sen piti taata kotipaikkaoikeus kaikille kansankirkossamme. Sitten alkoi vyörytys, ponsi vesitettiin ja työlainsäädäntöön ja tasa-arvolakiin vedoteen alettiin tehdä kirjallisia ihmiskokeita omantunnon sitovuudesta.

    Tämä asia olisi voitu hoitaa kynällä ja asemoiden papitt niin, ettei törmäyksiä olisi tullut. Kun rakkauden velvoituksesta luovuttiin, astui samalla sääntö voimaa, ettei vanhalla virkakannalla olevia kandidaatteja enää lainkaan vihitä papeiksi. Tällä joustamattomalla kannallaan kirkko ajoi nurkkaan kaikki, jotka halusivat palvella Kristuksen kirkkoa pappisvirassa, mutta eivät hyväksyneet nyt ponnettomaksi tehtyä järjestystä.

    Kirkon elimet ovat siis toiminnallaan vaikuttaneet Lähetyshiippakunnan syntyyn yhtä paljon kuin sen synnyttäjätkin. Jos kirkolla on liikaa jäseniä, niin jatkakaaa valitsemallanne tiellä, mutta jos ei ole niin laihakin sopu ja kompromissin paikka olisi käsillä. Kirkoissa on käyttämätöntä aikaa, joten jumalanpalvelusyhteisöt eivät sotke hyvää järjestystä, jos kerran bviikossa saisi tilat kirkon piiristä, johon monet kuitenkin vielä maksavat veronsa. Soramiehelle tuoli piispainkokoukseen vaikkapa kenttäpiispan ehdoilla.

    • Mahtaisi olla piispainkokouksessa tunkua, jos Lahtisen mallin mukaan jokainen saisi tuolin kunhan vain julistaa itsensä piispaksi. 😉

    • Joo, oltiin satoja vuosia sitäkin mieltä, ettei naisille kuulu äänioikeus. Ja syy miksi pappeus hyväksyttiin kirkolliskokouksessa vasta vuonna 1986, on se, että tarvitaan aina 3/4 määräenemmistö jotta kirkkolakia voidaan muuttaa. Eli 108 kirkolliskokousedustajasta 27 edustajaa kykeni estämään muutosten läpimenon.

      Asia oli kyllä framilla vuosikymmeniä ja pappisviran avaamista naisille kannattivat yli puolet kirkolliskokouksen edustajista jo vuoden 1963 k-kokouksessa.

    • Kumarrus syvään sulle Sonja. Kommenttisi naispappeuden läpimenosta on vähintään tekninen tyrmäys Laurin ”demokraattisille” muisteloille.

  4. Ehkä tällä kaikella on paljon syvempi johdatus kuin joku papin virkakysymys. Kyllä tässä on jo pitkään sivusta seurannut, kun luterilaiset pohtivat menoa noihin tilaisuuksiin. Jos täällä Arto Laitinen on sitä mieltä, että olisi hyvä erota kirkosta, jos sinne menee, niin kertokaa ihmeessä. Kyllä minä kerron terveiset eteenpäin. Minäkin tietäisin sille kirkollisverolle käyttöä.

    • Kuinka sinä Eija Moilanen luet näitä kommentteja? Minähän kehotin nimenomaan perustamaan uuden ”paremman” kirkon ja liittymään siihen. En suinkaan kehottanut eroamaan vain kirkosta ja jäämään vaille seurakuntayhteyttä niin kuin jotkut näyttävät tehneen,

      Mitähän sinä tuolla kirkollisverokommentillasi tahdot viestittää? Rahako tässä yhteydessä on tärkeintä?

    • Kuinkas sinä Arto sitten minun viestejäni luet? Minähän vain kyselin, että laitanko terveisesi niille luterilaisille, jotka sinne mahdollisesti menevät? Että eroavat ja perustavat uuden, niinkö?

      Meillä päin toimitaan toisin. Tuosta läheltä muutama meni. Ja naapuri oli hiukan huolissaan, että ei kai ne kirkkoa jätä. Minä sanoin, että ole huoletti. Kun syntymäpäivillä olin, niin niillä näytti kirkkoherran kanssa olevan niin hyvät välit, että ei ne varmaan teitin kirkkoa jätä.

  5. Luin tuon Sonjan linkittämän artikkelin (saarnan/pakinan/minkä lienee). Sitten piti oikein tarkistaa, olenko todella Lähetyshiippakunnan nettisivuilla. Ilmeisesti olin, tai sitten joku on vetänyt parodian todella tappiin.

    Jos nuo jutut on kirjoitettu vakavissaan, olen ällikällä lyöty. Kyllähän tuolla tavalla eräänlaisen marttyyrin leiman varmaan voi hankkia. Leima tosin tullee siitä, että ympäröivän ihmiskunnan valtaosa katsoo näiden kotikutoisten marttyyrien olevan lähinnä valkotakkisten asiakaspalvelijoiden tarpeessa. Vaan eipä se kai haittaa, kun tietää olevansa osa ”Herraansa uskollisesti seuraavaa Kristikuntaa”.

  6. Risto kyllä se jossain määri todellista on. En tiedä onko tilanne millään lailla muuttunut, mutta kymmenisen vuotta sitten kun olin vielä kirkossa, jouduin jossain määrin seurakuntalaisena seuraamaan. Ei se Jehova tyttö ainoa minun tiedossani oleva tyttö ole joka on koulua joutunut vaihtamaan. Mielestäni ulosteiden lähettäminen postissa voi tuntua vainolta samaan aikaan kun koko maailma on kimpussa.

    Esimerkiksi Irja Askolalla oli ollut tuhannen taalan paikka ottaa oman tilanteensa yhteydessä esiin muiden kohtaloita. Mutta muuta mielikuvaa mieluummin synnyttää. Niin kuin Sonjakin nyt kenties tietämättään. Todellisuus on tarua ihmeellisempää ja ihminen on kova, jos joku ei hänen pillinsä mukaan juokse ja laumassa syntyy susia ihan itse sitä huomaamatta.

    • ”Esimerkiksi Irja Askolalla oli ollut tuhannen taalan paikka ottaa oman tilanteensa yhteydessä esiin muiden kohtaloita. Mutta muuta mielikuvaa mieluummin synnyttää. Niin kuin Sonjakin nyt kenties tietämättään. Todellisuus on tarua ihmeellisempää ja ihminen on kova, jos joku ei hänen pillinsä mukaan juokse ja laumassa syntyy susia ihan itse sitä huomaamatta.” Eija Moilanen

      Kiitos, että laitoit minut hyvään seuraan Irja Askolan kanssa. Muuten olen eri mieltä kanssasi, sillä minähän vain kerroin miten kirkolliskokouksissa naisten pappeusasia eteni aivan faktisesti ja toisaalta vain laitoin linkin ajatuksia herättävään blogiin, jossa puhutaan vainosta.

      http://www.lhpk.fi/blogi/vainottu-kirkko-lansimaissa/

Jalovaara Ville
Jalovaara Ville
Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu.