Parlamentaariset joulupyyhkeet

Kirkon keskushallintouudistuksen valmistelukoneisto sai eduskunnalta joulukuussa harvinaisen näpäytyksen – oikeastaan poikkeuksellisen ankaran korvapuustin.

Eduskunta ei voi tehdä muutoksia kirkkolakiin, vaan se voi vain joko hyväksyä kirkolliskokouksen esityksen sellaisenaan tai hylätä sen sellaisenaan. Vain tekniset kömmähdykset voi korjata. Huomatessaan korjaamisen tarvetta, eduskunnalla on käytettävissään kirkon nuhtelemiseksi kaksi moukaria sekä joukko pienempiä vasaroita, vitsoja ja pikku luunappeja. Ääripäässä ovat koko lakiuudistuksen hylkääminen ja toisessa päässä ystävälliset neuvot hyvän lainvalmistelun edistämiseksi vastaisen varalle.

Eduskunnan raskain moukari on kirkon tekemän lakiesityksen hylkääminen. Sellaista jytkyä ei eduskunta ole vielä koskaan tehnyt. Paasikivi on kerran jättänyt yhden lakimuutoksen vahvistamatta (taisi koskea lakkautuspalkkajärjestelmää) ja Koivisto suivaannuksissaan lykkäsi arkipyhien palautuksen useilla vuosilla eteenpäin löydettyään eduskunnan päätöksestä sen mahdollistavan porsaanreiän.

Toiseksi suurin moukari on viitata näyttävästi eduskunnan lainsäädäntövallan rajoituksiin ja sen kertominen, missä on virhe ja miten kirkon olisi pitänyt tai pitäisi asiassa toimia. Valiokunta sillä tavoin muistuttaa itselleen ja kirkolle, että jos sillä olisi valta, se tekisi siihen kohtaan muutoksen. Mutta kun eduskunnalla ei ole valtaa tehdä yksittäistäkään muutosta ja se kunnioittaa kirkon autonomiaa, valiokunta antaa asian mennä mutta kuitenkin haluaa kirjata näkyviin painavat näkökohtansa opiksi ja ojennukseksi. Tätä moukaria on käytetty hyvin harvoin, mutta nyt sitä käytettiin.

Asia koski kirkon työmarkkinalaitoksen aseman järjestelyä ja pyrkimystä kytkeä se osaksi kirkkohallitusta.

Eduskunnan hallintovaliokunta lausui mietinnössään: ” Valiokunta voi kirkkolain erityisestä säätämisjärjestyksestä johtuen vain hyväksyä tai hylätä kirkkolakiehdotuksen. Tämän vuoksi valiokunta korostaa sitä, ettei kirkkohallitus voi hyväksyä sellaista johtosääntöä, joka ei ole sopusoinnussa kirkon työmarkkinalaitoksen tehtävien kanssa. Valiokunnalla ei ole käytettävissä olevan tietopohjansa perusteella mahdollisuutta arvioida, onko ja missä laajuudessa johtosäännöllä mahdollista käytännössä määritellä tavoiteltuja rajapintoja kirkkohallituksen ja työmarkkinalaitoksen tehtävien välillä. Joka tapauksessa on selvää, että johtosääntö tulee valmistella erittäin huolellisesti. Selvänä valiokunta pitää myös sitä, että hyvän hallinnon periaate edellyttää kirkon työmarkkinalaitoksen sen tehtäviin perustuvan lausunnon ottamista lähtökohtaisesti täysimääräisesti huomioon johtosäännössä. Valiokunnan mielestä johtosäännöllä tulee turvata – työmarkkinalaitoksen itsenäinen aseman tehtävissään huomioon ottaen – luonnollisesti myös Kirkkohallituksen työmarkkinaosaston edellytykset hoitaa tehtävänsä työmarkkinalaitoksen asioiden valmistelussa. Johtosääntöön on syytä ottaa myös valtuuskunnan tarpeelliseksi katsomat tehokkaan ja tilannekohtaisen toiminnan edellyttämät delegoinnit lainsäädännön sallimissa puitteissa.”

Valiokunta toisin sanoen lausui, että kirkkohallitus oli epäonnistunut tärkeimmässä tavoitteessaan eli selkeyden luomisessa kirkkohallituksen ja työmarkkinalaitoksen välisiin toimivaltarajapintoihin. Kirkkohallituksen tavoite oli nimenomaan ”selkeyttää” niitä ottamalla työmarkkinalaitokselta pois sen oikeus päättää omasta työjärjestyksestään ja päästä itse määräämään työmarkkinalaitoksen tehtävistä ja toimintatavoista tarkemmin johtosäännöllä, jonka sisällöstä päätettäessä työmarkkinalaitoksella on vain kuultavan rooli.

Valiokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa, jotka löytyvät eduskunnan nettisivuilta, näkyy muutakin mielenkiintoista. Lain valmistelusta vastanneen korkean kirkon virkamiehen lausunnossa korostetaan monessa kohtaa, että nykytilaan ei esitetä muutosta. Työmarkkinalaitos käyttää itsenäistä päätösvaltaa työmarkkina-asioissa kuten ennekin, sen asiat valmistelee kirkkohallituksen työmarkkinaosasto kuten ennenkin, työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan tehtävät ja toimivalta säilyivät ennallaan, neuvotteluasema työmarkkinoilla on ennallaan ja se on edelleen kirkkohallituksesta riippumaton itsenäinen neuvotteluosapuoli ja sillä on edelleen nopea reagointikyky neuvottelu- ja sopimustoiminnassa jne.

Kun niin vähän muuttuu, mikä siis oli se pihvi, jonka vuoksi uudistusta vuosien prosessin osana tehtiin? Siihen löytyy mielenkiintoiset vastaukset lausunnoissa.

Kirkon valmistelussa perusteltiin minimaalisesti, että työmarkkinalaitoksen jäsenten vaali siirrettiin pois kirkolliskokoukselta kirkkohallitukselle. Siihen tulee vastaus valmistelusta vastanneen virkamiehen lausunnossa, kun hän toteaa, että samalla kun valinta siirtyy kirkkohallitukselle, hiippakuntavaltuustoille tulee oikeus ehdottaa jäseniä. Ehdokasasettelun myötä voidaan olettaa, että mahdollisuudet saada valtuuskuntaan työmarkkina-asioita tuntevia jäseniä paranevat, kun ”tällä hetkellä ehdokasasettelua ei ole lainkaan, vaan nimien esiin tuominen tapahtuu osin sattumanvaraisesti.” Siis selkosuomeksi: muutos oli tehtävä, koska kirkolliskokouksen valitsijamiehet, jotka muutoin valmistelevat kaikki tärkeimmät kirkolliskokouksen tekemät nimitykset, ovat (olleet) kirkkohallituksen jäseniä huonompia määrittämään sopivia ja asioita tuntevia jäseniä työmarkkinalaitoksen valtuuskuntaan.

Kun lukee arkkipiispan selkeän lausunnon, jossa todetaan, että työmarkkinalaitoksen itsenäinen asema säilyy ja että uudistus ei tuo muutosta kirkkohallituksen ja kirkon työmarkkinalaitoksen väliseen vuorovaikukseen, voi todeta, että itse asiassa siis käteen jää työmarkkinalaitoksen uudistamisessa vain se, että sen valtuuskunnan valinta siirtyy kirkolliskokoukselta kirkkohallitukselle. Se, että hiippakuntavaltuustot ehdottavat valtuuskunnan jäsenet, ei olisi sitä muutosta edellyttänyt eikä niin ollut valmistelun missään vaiheessa edes väitetty.

Ja se toinen muutos oli se, että kirkkohallituksen ja kirkon työmarkkinalaitoksen välisiä rajapintoja säädellään kirkkohallituksen antamalla johtosäännöllä. Ja sen säätäminen jäikin eduskunnan hallintovaliokunnan havainnon mukaan epätyydyttävästi säädetyksi ja sekavaksi, kun selkeyttää oli tarkoitus ja siihen vahva vääntö.