Conchita Wurst on hämmästyttävä. Itävallan euroviisuedustajan tunnistaa jo aika moni – ja kohta sadat miljoonat. Mutta mikä hänessä hämmentää mieltä? Hän näyttää kauniilta naiselta, mutta hänellä on parta. Tumma, George Michael-tyylinen.
Hahmo ei jätä kylmäksi. Kyseessä näyttäisi olevan jälleen ilmiö, joka koettelee suvaitsevaisuutemme rajoja. Asia ei tosin ole uusi. Mieleen palaavat vanhat ajat, jolloin kiertävissä sirkuksissa esiintyi parrakkaita naisia. Meillä Hailuodossa on sen niminen punkbändi, joka saattaa hyvinkin olla matkalla kuuluisuuteen…
Wurst on drag-artisti, ollut lähellä euroviisuedustusta aiemminkin. Ja kyllähän parhaat tuon alan esiintyjät ovat valioluokkaa. Ehkäpä dragin ongelmana on ollut se, että suuremman kuulija- ja katsojakunnan edessä se on näyttäytynyt yliampuvana teatraalisuutena ja huumorina elikkä ei niin vakavasti otettavana. Toisia naurattaa, toisia hämmentää. Tosiasiassa drag showssa on aina mukana myös traaginen elementti.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Jos Tom of Finland- postimerkit on nyt tutkittu ja mielipide muodostettu, seuraavaksi voi puhdistaa silmälasinsa kun Itävallan euroviisun vuoro tulee. Sanoisin kyllä, että tulevaisuudessa joudumme totuttelemaan drag-artistien esiintuloon yhä useammin myös vakavammilla estradeilla. No, Eurovision laulukilpailua eivät kaikki ota erityisen vakavasti. Vaikka euroviisuja katsotaan ja kisan ympärillä pyörii melkoinen fanikulttuuri.
Kurkistus kirkkohistoriaan: monissa Keski-Euroopan kirkoissa on krusifikseja, joissa ristillä esiintyy parrakas naishahmo, pyhä Wilgefortis. Legendan mukaan Jumala kasvatti Wilgefortikselle parran, jotta tämän ei tarvisisi mennä avioliittoon epämieluisan sulhaskanditaatin kanssa. Kirkko on ollut tässä(kin) asiassa siis sangen edistyksellinen. Yllätys yllätys.
Kun yhteiskunnassa ja kirkossa on käynnissä kova vääntö homoseksuaalien oikeuksista ja rekisteröidyistä parisuhteista, eivät haasteet tule suinkaan loppumaan siihen. Jo lähitulevaisuudessa sukupuoli-identiteetin kysymykset noussevat keskustelun aiheiksi. Erilaiset mieheyden ja naiseuden ilmaukset, transsukupuolisuus, queer-tutkimuksen koko kenttä… keskusteluun ei vain tunnu olevan vielä oikein välineitä. Kieltä ja terminologiaa ei hallita, mediassakin tuntuu yhä edelleen sekoittuvan transseksuaalisuus ja transsukupuolisuus.
Jos vielä ajatellaan yksityisen ihmisen kannalta, mikä onkin aina ja ehdottomasti tärkeintä: kirkon ovella seisoo transihmisiä, jotka ovat haavoitettuja ja joiden elämään liittyy monenlaista tragiikkaa. He kysyvät: löydämmekö me kirkosta turvan? Lyödäänkö meitä täällä? Saammeko tulla tällaisena kuin olemme?
Moraalifilosofiaan kirkkomme kait alkoivat hapuillen katsoa vasta 1798.n jälkeen, ja silloinkin epäluuloisen kysyvästi.
Kysymykset niin filosofisesti kuin eksistentiaalista kysymysten katsomista varten olivat liian haastavaa pappismiehille jotka varjelivat kuin suojelivat kirkkoaan, ja tämä elinkeinona harjoittamisessa.
Siittähän tänäkin päivänä on kysymys.
Aina kirkon ulkopuolella olevatkin hyvät teoreetikot katsottiin alas koska He joutuivat käyttämään voimakkaitakin ilmaisuja sanansa esille tuomiseen.
Jo voimakas ilmaisu sai kielteisen ymmärryksen kuulijoissa.
Kesäkylläinen todistus ei olisi saanut julkisuutta, eikä kukaan olisi viitsinyt tutustua.
Sitten voi halutessaan katsoa Etiikan asiassa mitä kirkoissa on asian eteen tehty.
Etiikka on moraaliymmärryksen sanansaattaja mikä viimekädessä voi ohjata pieleen mennyttä harkintaa moraalimme ymmärtämisessä, ja siinä eteenpäin päästäksemme.
Viimeiset vielä oikeaa asiaa katsomattomat tapettiin Ranskassa 1730.tä tai 1740.tä luvulla.
Noitina Ihmisiä uhrattiin tämänkin jälkeen.
Ei ole takeita etteikö tänäkin päivänä ”vääräuskoisia” jotka eivät tunnusta kirkon ja Hallitsijoiden konsensusta tulisi kohdelluksi samalla tavalla.
Tässä blogissa on niin paljon virheitä, että ei oikein edes jaksaisi ruveta niitä korjaamaan. Mutta jotakin nyt kumminkin.
Kommunismi ei kuollut Neuvostoliiton romahdettua. Yksi nykymaailman johtavista talousmahdeista on kommunistinen Kiina.
Neuvostoliiton romahtaminen ei muuttanut sitä maan muuttuessa uudelleen Venäjäksi. Se on maa, jonka historiassa ei ole koskaan ollut demokratiaa. Se on edustanut ja edustaa niitä arvoja, joita perussuomalaiset nyt vaalivat ja kannattavat: lehdistön ja median sananvapauden kaventaminen, vähemmistöjen oikeuksien polkeminen, avoin rasismi … Eipä ihme, että ystävällismielinen naapurimaamme on avokätisesti tukenut Euroopan äärioikeistoliikkeitä ja sen ohella ottanut erityisesti siipiensä alle veljesmaamme Unkarin.
Neuvostoliitto romahti. Kommunismikin romahti sen alkuperäisessä sovelletussa merkityksessä.(Teorioista voitaneen kiistellä.) Kiinassa on komministinen puolue mutta siellä on ollut myös merkittävää kapitalismia aiankin menneinä ”lännen Kiinan muutosten uskomuksen” vuosina. Jonkinlainen kommunismin ja kopitalismin pyhä allianssi. Ja on siellä superrikkaita ja köyhiä, eikä se taida johtoa varsinaisesti kiusata. Joten puhe kommunismin kuolemasta on tulkinnanvarainen. Ja toisaalta onhan Suomessakin yhä kommunistinen (pien)puolue? Mutta poissa ovat (suuren) suomettuneisuuden aika. Nyt aatteet ja toimintatavat haetaan eri ilmansuunnasta. Joskus vähin kritiikein.
Perussuomalaisista voidaan olla ja saakin olla montaakin mieltä. Mutta venäjän ja Persujen aatteellis-eettinen yhtäläisyys on kyllä kommentoijan silmissä. Esim. erilaista ”denatsifikaatiota” meillä Suomessa kuulutetaan ihan muualla kuin Persujen taholla. Toki tiettyä arvokonservatismia on niin venäjällä kuin Persuissakin, mutta niin on myös ”vapauden airueena” esiintyneessä suuressa ja mahtavassa Ameriikan Maassakin – josta konservatismista tosin joko vaietaan tai sitä ”demonisoidaan” liittämällä se virheellisesti vain ja ainoastaan ns. trumpismiin. Uutisointimme edustaa melko yksipuolisesti ”sitä toisen puolueen” narratiivia. Ei ole kannanotto hra Trumpiin ja hänen tekosiinsa. Enkä äänestä Ameriikassa.
Olen kyllä ymmärtänyt, että Persut ovat enemmänkin painottaneet sananvapauden merkitystä kuin sen rajoittamista. Minun nähdäkseni sananvapauden rajoittamisen paine tulee aivan muualta.
Ovatko Persut sitten hyviä vai pahoja, on oma kysymyksensä.
Jukka : Kiinalaisessa kommunismissa on superrikkaita ja rutiköyhiä. Ihan niin kuin nyky-Venäjällä tai tsaarin Venäjällä. Tästä ei muuten missään yhteiskunnassa ole seurannut mitään kovin hyvää.
Sananvapauden rajoittamisessa sekä Kiina että Venäjä ovat kyllä ihan maailmanmestareita. Ja jos ajattelet, että esim. PS- puolue on kannanotoillaan ollut edistämässä sananvapautta, niin en kyllä tiedä, missä maailmassa elät .
Olen samaa mieltä siitä, että Kiina ja Venäjä ovat sasanvapauden rajoittamisen ”suuria maita”. Ja toki itsekin olen huolissani rikkauksien kohtuuttoman epätasaisesta jakautumisesta. Niihin en ottanut eettistä kantaa millään tavalla kantaa edellisessä kommentissani. Suurkapitalimi ja kommunismi taitavat löytää yhteisiäkin ”osaamisaluetita”.
Vievätkö Persujen kommentoit ja retoriikka sitten Suomea oikeaan Suuntaan, on oma kysymyksensä.
Joka tapauksessa avoin ja vapaa keskustelu, jossa saa ja uskaltaa esittää ns. valtavirrasta poikkeavia ajatuksia ja näkemyksiä, lienee kuitenkin demokrtatian ehto (ja ehkä ”kehtokin”?). Tuota vapautta voidaan rajoittaa niin suorasukaisilla säännöillä kuin hienovaraisemmilla ”ujutuksilla” tai manipuloinneilla. Niitä tuppaa tulemaan niin oikealta kuin vasemmaltakin; niitä osaavat tehdä niin konservatiivisesti kuin liberaalisti ajattelevatkin. Olen huolissani kumpaisenkin toimista, toimintatapa kun on hiukan erityyppistä. Demonisointikin on yksi tapa rajoittaa sananvapauden toimintaa.
Suomettuminen ei ilmiönä ole tyystin hävinnyt, kohde vain elää ajassa hiljalleen. Useat – tutut ja vähemmän tutut – ulklomailla asuneet ovat todenneet suomalaisen keskustelukulttuurin olevan ylikorostuneen konsensuspyrkyistä. jossa ei tunnuta sallittavan samankaltaistanäkemysten kirjoa kuin useissa läntisissa demokratioissa. Juuri se on tekeijä, joka todellisuudessa voi suistaa maamme yhä ”terävämpään” jakautumiseen poliittis-ajatuksellisesti.
Jukka: Pitkään ulkomailla asuneena en tunnista sinun tuttaviesi mielipidettä. Minun kokemukseni mukaan suomalaisessa keskustelukulttuurissa ääri-ilmiöt ja äärimmäiset mielipiteet saavat tosi paljon tilaa. Konsensuksen vaalijat ja keskitien kulkijat eivät saa ääntään kuuluviin etenkin äärioikeiston levittämään älämölön takaa.
Kokemuksia lienee erilaisa. En ala kiistelemään.
Seijalle vielä pienenä täsmennyksenä:
Nuo mainitsemieni tuttujen ja tuntemattomien spontaanit kertomukset mediakokemuksestaan ulkomailla ovat syntyneet osin paljon ennen näitä ns. persujupakoita. Joten niillä ei ole mitäänsuoranaista tekemistä nykyisen päivänpolitiikan kanssa, saatimielipiteistä perussuomalaisiin tai heidän näkemyksiinsä. Kyse on paljon yleisemmästä kokemuksesta.
Kokemus – aikamme uudistettu perusta – antaa moninaisia vastauksia.
Jukka: Omat kokemukseni ulkomailla asuneena suomalaisena perustuvat reilusti yli 20 vuoden ajanjaksolle. Jo paljon ennen perussuomalaisten suurta suosiota minusta silmiinpistävää oli tämä: Suomi on niin pieni maa, että sinne mahtuu vain yksi aate kerrallaan. Eivätkä sen kulloinkin vallalla olleen aatteen ympärille keskittynyt media koskaan ole ollut kauhean konsensushakuinen, kuten sinun tuttavasi sanovat.
Hyvä blogi Tarja-Liisa Luukkaselta jälleen kerran.
Kommunismin tavoite ei ollut stalinismi, vaan ihmisen samanarvoisuus, työläisten oikeudet ja palkkaukset. Stalinia käytetään probagandassa kommunismia vastaan, koska se sopii oikeistolle, eikä kukaan näe läpi sen, mistä oikeasti on kysymys. Kysymys on tasa-arvo haluttomuudesta. Pitää olla herrat ja herrojen palvelijat.
Uskovaisia ja papistoa riipoi tietysti se, että heidän’ suuri’ ideologiansa ei tullut kunnioitetuksi riittävässä määrin. Ja niin mentiin kirkon tuella pyhään sotaan ja se tarkoitti sitä, että samalla taisteltiin sitä vastaan, joka oli poistanut tsaarin yksinvaltiuden ja köyhien sorron maassa.
Rikkaat tietysti itkivät tsaarin kohtaloa silloin, Mannerheimin myötävaikutuksella ja moni vielä tänäkin päivänä, mutta eivät pidä siitä, että näkevät Putinin yksinvaltiaana, vaikka hän ei tietenkään sitä ole.
Hohhoijaa
”…uusi uljas ihmisluokka. ”
Eikös kaikkein uljainta uutka ihmisluokkaa pyri luomaan kristinusko, joka kannattajat paranuksen tehtyään jalostuvat taivaskelpoisiksi nauttimaan ikuista onnea heikompiosaisten taantuessa helvetin kidutuksen ansaitsevaksi poltettavaksi roskaväeksi?
——————
Seppo,
Kirjoitat, tai paremminkin jatkat jokapäiväistä pajunköyden syöttämistä.
Raamattu on kokonaisuus, tasapainoinen sellainen. Mitään muuta ei ole.
Käytät koko olemisesi, kaikki mitä sinussa on, sen, eli Jumalan vastustamiseen, pilkaten!
Et lue Raamattua, eli kuulut siihen inhimillisesti arvostettuun joukkoon, joka jälkipolttoisesti katsoo kykenevänsä korjaamaan , tai ainakin soisttamaan, Jumalan mokat.
Et lue, tai et kykene sisäistämään mitä esimerkiksi kaksi seuraavaa kohtaa Raamatussa Todella pitävät sisällään:
Joh.5:
39 Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
40 ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
2.Kor.5:
18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
Lasten kidutus on mielestäsi ongelma, jota Jumala ei ole tunnistanut, vieläkään. Kuolleitten lasten osa sikiöasteesta alkaen on paras mahdollinen. Samassa taatussa tilassa kuoli ryöväri ristillä. Eli taivaat todella täyttyvät niistä jotka Jumala Itse on laittanut eteensä täydellisinä ja puhtaina, taivaskelposina.
En väheksy huoltasi ja empatiaasi. Se kuitenkin kumpuaa sinun puolustuksestasi Jumalaa vastaan.
Reijo Mänttäri voitko ajatella mistä ”kritiikki” ns ”kristittyjä” kohtaan kumpuaa, eikö siitä kun teot ja sanat eivät kohtaa?
Miten selität kun ns ”kristityt” sotivat nyt kskenään ukrainassa, siis saman kirkon jäsenet tappavat toisiaan?
Mitä ajattelet siitä kun ns ”kristityt” hyväksyvät esim sotimisen, siis lähimmäisen tappamisen puolustaessaan jotain maallista?
Ari,
Palataan aikaisempaan saavutettuun tilaan.
Olet selittänyt jo koko jutun. Kenelle selityksesi ei kelpaa, he jatkakoon..
Reijo Mänttäri ihmettelet miksi ns ”kristittyjä” arvostellaan, no annat nyt itse yhden esimerkin vastaamattomuudellasi.
Minä e n tietenkään pilkkaa, vaan esitän johdonmukaisia suoraan Raamatusta nousevia kysymyksiä,jotka kieltämättä ovat teräviäkin ja vaikeita,ja joisat selviämine on näköjäään helpointa leimaamalla kysyjä.
Siis eikö elävältä palamisessa syntyvät tuskat merkitse mitään?
Seppo,
Pidän ”pajunköytenä” sitä että sanot:
”Eikös kaikkein uljainta uutka ihmisluokkaa pyri luomaan kristinusko, joka kannattajat paranuksen tehtyään jalostuvat taivaskelpoisiksi nauttimaan ikuista onnea heikompiosaisten taantuessa helvetin kidutuksen ansaitsevaksi poltettavaksi roskaväeksi?”
Puhut kristinuskon ”kannattajista” ja sitten tuot esiin ratkaisun Jumalan puoleen, mikä on yhtäkuin uskoontulo-metanoia.
Jo Suomen kristityt ovat evlut kirkon taannoisen tutkimuksen mukaan ainakin 95 prosenttisesti EI-kristittyjä, eli Jeesuksen seuraajia. Tällä viittaan Jeesuksen omaan määritelmään:
”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.” Luuk. 9:23.
Eli alkuperäinen nimittely, mikä alkoi Antiokiassa, ”..ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi. Apt. 11:26b
Tässä olisi kääntäjillä ollut oiva tilaisuus kääntää alkuperäinen teksti ”Χριστιανος
Christianos” kullekin kielelle: ”Kristuksen/Jeesuksen seuraajiksi. Näin esimerkiksi vain kristityksi kastetut asettuisivat omaan asemaansa, vailla henkilökohtaista halua seurata Jeesusta.
Tuo ”roskaväki”-viittauksesi on asiaton.
Esität Raamatun ulkopuolista johdonmukaisuutta. Se ei kuulu hengelliseen tutkiskeluun. Raamatullinen johdonmukaisuus on linjasa KOKO Raamatun kanssa. On totta, että Raamatun ulkopuolisella voi ”kumota” Raamatullisuutta, mutta se ei ole uskonelämän ”heiniä”.
Mänttäri, vietini ekanvirkeen jaasianperässä oli ?-merkki.
Seppo,
Kyllä, kysymysmerkki oli?
Toivon, että ne suoristuisivat tai muuttuisivat pisteiksi. ”Yksi ….kysyy enemmän kuin…..!
Mielenkiintoista, että esim. viattomien lasten järkyttäviä kärsimyksiä koskevat kysymykset ovat ah niin v….a .Männtäristä ……ä
Eipä siitä monta vuotta ole kun arvokonservatiivit kutsuivat kaikkea itselleen epämieluista kulttuurimarxismiksi. Kyllästyivätköhän he kuulemaan sitä perusteltua syytöstä, että kulttuurimarxismi tässä merkityksessä on heidän itsensä keksimä juttu? Nyt kaikki on sitten wokea, muutaman vuoden kuluttua varmaan taas jotakin muuta.
Tenka Ksenia Issakainen mitä mieltä olet nykyisestä kun tuodaan esille ihmisten vanhoja kirjoitelmia ja niiden perusteella sitten saadaan jopa pois työåaikasta tms?
Sopiiko tämä itseään kristittynä pitävälle, siis kun sitä vertaa siihen että tekee lähimmäiselle niinkuin itselle haluaisi tehtävän?
Jos kultainen sääntö noin ymmärretään, niin kyllä minun puolestani omia vanhoja kirjoituksiani saa täysin vapaasti syynätä. Hyvinkin siellä voi olla jotain mistä nyt tekee mieli sanoutua irti, mutta sittenpä sanoudun irti.
Pidän ongelmallisena että esimerkiksi eduskunnan puhemies ei halua sanoutua irti raiskaus- ja ampumisvisioistaan.
Tenka Ksenia Issakainen kirjoitatko niinkuin uskot Raamatun sanaan vai ilman sitä?
Minulle Raamatun sanassa on selkeästi että olen vastuussa Jumalalle siitä mitä minä itse olen tehnyt ja teen, en saa tuomita ketään heidän teoistaan, en uusista enkä vanhoistakaan. Sillä jos alkaisin ”tuomariksi” niin minutkin tuomittaisiin tekojeni mukaan.
Tarkoitatko että ne, jotka kritisoivat muita, eivät voi pelastua?
Tarkoitan niitä jotka tuomitsevat. Siis tuomitsemisessa on mielestäni kyse siitä että sanoo toiselle ettet saa noin tehdä.
Mitä on ”kritisointi”, onko se tuomitsemista?
Jeesus opetti kuinka Hänen seuraajansa elää, ei Hän tuominnut ulkopuolella olevia siitä mitä nämä tekivät.
Sanonpa nyt surutta, että juutalaisia tai muitakaan kansanryhmiä, tai yksilöitä liioin, ei saisi teloittaa.
No, niin,
nimityksien ja terminologian keksimisessä nykyaioka on varsin luova, ilman tekoälyäkin.
En ala luettelemaan näitä mitä eriskummallisempia nimityksiä, mutta joitakin esimerkkejä…
Mitä tulee käsitteeseen ”kulttuurimaxismi”, siitä löytynee ihan Wikipediasta tietoa.
Mitä sitten nimitetään kulttuurimarxismiksi, kristinuskoksi, luterilaisuudeksi, tasa-arvoksi, ihmisoikeudeksi, islamifobiaksi, mikroagressioksi, rasismiksi, faktaksi, disinformaatioksi, salaliittoteoriaksi, trumpismiksi, putunismiksi, riippuu paljon sekä sanojasta, sanonnan kohteesta että asiayhteydesta jne. (Luetteloni on vain viitteenomainen).
Blogistin kysymys kai oli: mitkä tai mikä on arvojemme perustus?
Vaikka natsismi olisi kuinka inhottava oppi, ideologia tai toimintatapa, ei meidän etiikkamme tietenkään voi perustua vain ja ainoastaan yhden ja tietyn pahuuden tai pahuuslajin tuomitsemiseen. Tuomita toki voi. Mieleen tulee helposti jopa termi ”denatsifikaatio” -ajatuksen soveltaminen. (Tämä lähentelee ns. mustaa huumoria… )
Aikamme ongelma on, että puhumme moraalista ja etiikasta ikäänkuin ehdottomina totuuksina – vaikka toisaalta kiistämmekin usein ehdottomien moraaliarvojen olemassaolon.
Ongelmahan on, että meillä ei ole enää uskoa siihen, että noilla moraaliarvoilla olisi jokin todellinen lähde. Jotkut yrittävät bilogiaan (ja evoluutioon) ripustautua, mutta jäljelle jää kaiketikin vain ”tarkoituksenmukaisuus” – kuitenkin ilman todellista merkityksen olemassaoloa. Evoluutiolla ei ole tarkoitusta (jopa ns. ”geenien itsekkyys” kuvastanee kaipuutamme ”personoida” tieteenkin asioita ja argumentaatiota).
Jäljelle jäänee aikamme ylin normi: (henkilökohtainen) kokemus.
Missä mielessä hyvä? Sekottamaan faktan ja fiktion, toden ja valheen?
Anteeksi huolimattomuuteni! Kysymys oli Pentti Tepsalle aiemmin tänään.
Heikki, kysyt missä mielessä hyvä?
Se onkin kaikkien kysymysten äiti. Meillä kun on niin kovin monenlaisa käsityksiä siitä, ”missä mielesssä hyvä” on se, joka tulisi olla SE HYVÄ kaiken etiikan pohjana.
Se, että taistellaan natsismia vastaan ei oikein riitä: niinhän tehdään suuressa Venäjänmaassakin ”denatsifikaationa”. Emme taida siihen olla tytyväisiä.
Joka tapauksessa perinteinen länsimainen humanistis-kritillinen ihmiskuva on paljolti Raamatun pohjalta syntynyt.Humanismihan alkoin raamattuhumanismina. Humanismista natismi erosi mm. sosiaalidarwinistisen ihmiskuvansa vuoksi. (Sosiaalidarwinismi taas nimenä lieneen anakronismi; senkaltainen ajattelutapahan ei ole Darwinin syytä.) Ja toki myös aikoinaan rotusorto ja kolonialismikin ammensivat kehitysajattelusta voimia: tietyt rodut (”villi-ihmiset”) eivä olleet vielä (evoluutiossa) niin kehittyneitä kuin ns. länsimaisessa maailmassa, joten heidän ihnmisarvonsa ei ollut niin merkittävän suuri verrattuna täkäläiseen läntiseen. Osattiin toki Raamattuakin tulkita sosiaalidarwinististen silmälasien läpi – ja vallanhaluiset valtiolliset toimijat antoivat rahallistakin tukea valloittamiseen – ja jälki oli pahaa.
Sosiaalidarwinismi antaa yhden vaihtoedon ”hyvälle”: sen varjolla on päätetty, ketkä saavat elää, keiden terveydestä kannattaa huolehtia, kuka on oletettavasti riittävän terve tai toivottu ollakseen syntymän ja elämän arvoinen. Jäljet johtavat toki 1930-40 lukujen Keski-Eurooppaan, mutta myös idän suuntaan – unohtamatta ”kaukaisempaa” tai kaukaista itää. Mutta lievempänä se eli läsnä jopa Eurooppalaisessa tiedepohjaisessa ajattelussa viime vuosisadan alkupuolella. Ja kyllä se piilevänä meidänki politiikassa esiintyy – enka nyt erottele vasemmistoa ja oikeistoa. Kaikkia ei haluta tänne – ei muuttajina eikä syntyvinä.
Joten vaikka natsismi lienee jonkinlainen pahuuden symboli, ei symboli vielä riitä etiikan pohjaksi.
Toden ja valheen, faktan ja fiktion ”suurin yhteinen tekijä” lienee kuitenkin osatotuus, joka on kaikkien valheiden äiti. Siitähän Raamatun alkukertomuskin kertoo. Joten ei mitään uutta Auringon alla. Ei siihen tarvita välttämättä edes ns. populismia.
Kukapa meistä täydellisen etiikan tietää ja tuntee (noudattamisesta puhumattakaan). Mutta jos emme edes usko (tai halua uskoa, siis myöntää) että olisi jokin eettinen totuus olemassa, jäänee jäljelle vain tasitelu siitä, kuka tuon ”virallisen totuuden” määrää.
Ja kun vallan tikapuut pystytetään (ja niinhän tunnutaan yhä tehtävänkin, vaikka väitetään ”valtarakenteiden purkamista”), ei kiipeilijöitä tule puuttumaan. Jotkut ovat voimakkaampia ja taitavampia – tai edistyneempiä ja kehittyneempiä ”oikean etiikan evoluution” tiellä.
Ja taitamattomien mielipiteitä ei kuunnella, koska he eivät ole (vielä) riittävän kehittyneitä ”ilmaisu- ja vaikuttamistaitoevoluution” tiellä – saattavat käyttää jopa hiomattomia ilmaisutapoja. Matkaammeko kohti eräänlaista elitismiä, jossa riitävän ”kehittyneet” päättävät asioista? (Millä sitä kehittyneisyyden ”hyvää” ja hyvyyttä sitten mitataankin.)
Joka tapauksessa perinteinen länsimainen humanistis-kritillinen ihmiskuva on paljolti Raamatun pohjalta syntynyt.Humanismihan alkoin raamattuhumanismina.
No ei alkanut. Kristillinen humanismi syntyi kuten niin moni muukin asia ko uskonnossa ja sen edustamissa instituutioissa, jälkijunassa. Humanismi oli yksi renessanssin aatevirtauksista, ehkä sen voimakkain, ja alkoi kristinuskon ylihypäten vanhojen antiikkisten kristillisiä kirjarovioita arabimaihin paenneiden käsikirjoitusten palautumisella Eurooppaan, missä niitä alettiin mm Espanjan Toledossa kääntää.
seurauksena oli mm Raamatun ehdottoman arvovallan murtuminen ja uuden eurooppalaisen itsenäisemmän ja vapaamman ihmisen syntyminen,