Viikon riemastuttavin – samalla myös yllättävän syvällinen – televisiokeskustelu oli YLE TV1:n Docventures ohjelma siitä, tarvitseeko ihminen uskontoa ja mitä ovat uskon tuntomerkit.
Teemaa peilattiin maailmalla ja internetissä miljoonayleisön saaneen Pastafari uskonnon kautta. Ai mikä pastafari – kyllähän te tiedätte nämä Lentävä spagettihirviö -jumalan kannattajat, jotka esiintyvät pastasiivilä päässä Itävallan parlamenttia myöten.
Ja jos ette tiedä, kannattaa tutustua.
Docventures kaksikko Riku Rantala ja Tunna Milonoff olivat saaneet studioon keskustelemaan uskontojen tunnusmerkeistä ja uushenkisyydestä filosofi Esa Saarisen, Karhun kansan jäsenen Miika Vanhapihan ja uskontieteen yliopistolehtori Teemu Tairan.
Ohjelman lähtökohtana oli ohjaaja Michael Arthurin dokumentti I, Pastafari (2019), jossa käydään läpi tämän maailman nopeimmin leviäväksi väitetyn internetuskonnon syntyä ja todellisuutta lähinnä Hollannin, Itävallan ja Yhdysvaltojen näkökulmasta.
—-
Lyhyesti: täysi satiiri ja parodia tämä Pastafari kirkkokunta toki on. Mutta kaikessa spagettihirviö ja merirosvo -mytologiassaan se samalla haastaa perinteisten uskontojen, uskomusten ja kirkkojen omat oppirakennelmat, muuttumattomat totuudet, parodiat ja kummallisuudet.
Lentävän spagettihirviön uskonto syntyi Yhdysvalloissa 2005 vastalauseena pyrkimykselle tuoda tieteelliseen muotoon puettu kreationismi oppiaineeksi kouluun evoluutioteorian rinnalle. Kirkolla on liikkeen perustajan Bobby Hendersonin kirjoittama oma pyhä kirja ”The Gospel of the Flying Spaghetti Monster”, jonka pohjalta on laadittu oma kreationismia parodioiva oppirakennelma.
Pastafarikirkon opista löytyvät kaikki uskonnoille tunnusomaiset piirteet, niin seremoniat, moraaliohjeet, pukeutumisen kaavat, taivas, helvetti, gospelmusiikki. On myös papisto, joka saa pappisvirkansa kätevästi postissa, on heidän toimittamansa häät ja hautajaiset.
Parhaiten pastafarit tunnetaan taistelusta saada käyttää omaa pyhää päähinettään eli pastasiivilää virallisissa ajokorttien ja passien valokuvissa. Tästä on käyty ihan tosissaan oikeutta Hollannin ja Itävallan tuomioistuimissa – tosin heikolla menestyksellä.
Siis täyttä huuhaata, äkkiseltään ajateltuna. Mutta miksi ei pastasiivilä, jos ajokorttikuvassa saa esiintyä juutalaisten kipa päässä tai arabien gutra tai naisten huivi.
—-
Pastafarit vetoavat siihen, että kaikilla uskonnoilla on maailmanselityksiä, tapoja ja vaatekappaleita, jotka voivat näyttää ulkopuolisesta naurettavilta. On pitkälti kulttuurisesta tottumuksesta kiinni, ettei usko esimerkiksi neitseelliseen syntymään näyttäydy meille hulluutena. Tai viinin muuttuminen ehtoollisella Kristuksen vereksi.
No, parodiaa tai ei, mutta voi sitä hetkeksi pysähtyä miettimään, miltä nämä perinteisten kirkkokuntien seremoniat ja niiden mestarit näyttävät – vähänkin ulkopuolisen silmin. Vaikka on pohjaa ja tietoa, niin ihan ei hymyilemättä voi seurata, miten Rooman kirkon mahakkaat kardinaalit tekevät piruettejaan Pyhän Isän istuimen ympärillä punaiset birettat tai pileolukset päässä, välillä koko komeudessaan jopa vatsalleen heittäytyen.
Tai ortodoksipiispojen mitrat ja klobukit, joiden hunnut heiluen kuljetaan vauhdilla ikonostaasin ovista sisään ja ulos. Puhumattakaan näistä meidän luterilaisten muka koruttomien piispojen hiipoista, jotka päässä piispakunta on vähintäänkin koominen pannumyssyhiippakunnan delegaatio – ehkä Turun piispa Kaarlo Kallialaa lukuun ottamatta, joka on hiipan käytöstä ryhdikkäästi kieltäytynyt.
Ja mitä ovat nämä vanhat pukeutumissäännöt oikean uskon mittareina, ei naisilla huulipunaa, ei korvakoruja, tiukasti musta liina päässä. Ja tarkat oli säännöt miesten körttivästin takahalkioiden määrästä. Puhumattakaan esikoislestadiolaisista, jotka sallivat minkkipuuhkat mutta eivät ikkunaverhoja.
Niin että miksi ei voisi spagettisiivilä olla totisten oikein uskovien tunnusmerkki siinä kuin joku muukin ihmisten keskenään sopima sääntö.
—-
Jos totta puhutaan, ei näitä makaronin purijoita voi eikä pidä tosissaan ottaa. Vitsi mikä vitsi, jossa hauskanpito kalpenee kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun joudutaan ottamaan mittaa uskontojen syvimmästä olemuksesta: ihmisen hädän, kärsimyksen ja kuoleman pelon selittämisestä.
Tai siitä mikä niin usein peittyy uskontojen valtahierarkioiden ja ulkoisen prameuden kulisseihin: kun haetaan vastausta siihen, mikä on tämän elämän mieli, mikä pyhän kokemus, mitä on sen takana, mitä parhaatkaan sanat eivät pysty kertomaan.
Siis sitä mikä on viime kädessä uskonnon luovuttamaton tarkoitus, ihan henkilökohtaisesti ja itse kullakin.
Sillä jos oli Rikun ja Tunnan Docventuresin lähtökohta hulvaton, oli keskustelun lopputulos vähintäänkin häkellyttävä. En muista aikoihin televisiossa katsoneeni niin syvälle mennyttä pohdintaa pyhän, pyhyyden, henkisyyden ja uskon kokemisen ulottuvuuksista kuin erityisesti Esa Saarisen ja Tunna Milonoffin sanailu. Siinä kerrattiin niin kuolema, luonto, rakastuminen kuin musiikki keinoina ylittää jotain meidän järkevän arkitodellisuuden ja perinnäistapojen yli ulottuvaa pyhyyden kokemusta.
Turha tätä on selittää, kannattaa käydä YLE Areenassa katsomassa keskustelu.
Ja jos Pastafarismi kiinnostaa, siitäkin löytyy hulvatonta tietoa samoilta YLE Areenan sivuilta. Sitä ei todellakaan kannata ottaa liian vakavasti – paitsi pysähtyä pohtimaan, miksi se saa niin paljon klikkauksia.
—-
Muuten olen sitä mieltä, että näinä korona-aikoina Esa Saarisesta on ainakin julkisuudessa tullut hyvin asioita yhteyksiinsä asettava ja arvoasetelmia pohtiva moraalifilosofi. Ettei olisi käynyt niin, että hän on ottanut hiljaa pysyvien piispojen paikan hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän julkisena arvoselittäjänä.
Hyvä niin, että on edes joku.
Jaha, Piispa Kalliala ei käytä hiippaa. Itse aattelen asiaa arvokkaana kirjauksena mukaan sen etteivät Messukasukatkaan kovin esteettisiltä näytä tehden aina kullekin uudelle Piispalle uuden vermeen.
Toki edellisen huomaamisessa pitää mennä kauemmas jolloin Pyhittymisen merkkeinä olla substanssien vartija Jumalallisen tahdon välittäjän ominaisuudessa sen statuksien Oikeassa huomaamisessa on experimentum in facto.
Saattoi olla hiukka epäselvästi kirjoitettu mutta hassu kommenttini loppu kertoo asiasta jolloin Raamatun mukainen ja Uskottu hypoteesi on parhain ja uskottavin minkä ylitse tai alitse ei mennä aviokysymyksessäkään sen katsoessa samansukupuolista tahtomista sen vahvistamisessa, ja tämä Raamatusta nousevana aina lakiin asti ulottuvana premissinä kirkon statuksessa.
Näin edellinen asia kirkolle tänä päivänä ilman kirkon uutta päätöstä on experimentum ja tämä olemassa olevaan ja muuttumattomaan lakiin sen totuudessa ja pysyvyydessä.
Kuitenkin olemme Ihmisiä ja hyvin on mahdollista syntyä uusi tai toinen experimentum minkä todistelu hypoteesina on yhtä pätevä, hyvä, tai parempi, kuin mihin tällä hetkellä katsomme.
Onneksi huomasin selvennyksen laittaa niin alkuperäinen kommentti ei mene hukkaan.
Sen verran vielä kun kirjoittaessani laista edellisessä tarkoittaa se tässä pääosin asiaa jolloin pysyväksi ja aina jatkuvaksi totuudeksi katsottu ilmiö uuden experimentumin johdosta hypoteesina voikin tulla vallitsevaksi uutena asiana vain syystä ettei sitä tultu ajatelleeksi.
Noillakaan kommenteilla ei voi hämätä Jumalaa, Luojaa.
Katsoin ohjelman ja totean, että Pastafarit ovat keksineet laillisen tavan rienata uskoa yleensä ja kristillistä uskoa erityisesti.
Eikös kristinuskossa rienata koko ihmiskuntaa väitettäessä jo vastasyntyneitä vauvoja niin pahoiksi että ansaitsevat joutua kaikki lähtökohtaisesti ikuiseen tuliseen helvettiin?
Kun kerrotaan totuus ihmisyydestä, joka ei ole synnitön, niin samalla kristinusko kertoo ja tarjoaa lääkkeen siihen pyhän kasteen ja uskon kautta. Mikä muu katsomus ja uskonto antaa saman armon?
Sinähän et tiedä Kettunen onko totuus se, että vastasyntyt vauva ansaitsee joutua lähtökohtasesti helvettiin.Eihän hän ole edes saanut vapasti valita syntyä ’perisyntiseksi’…
Ja monissa muissa uskonnoisa ei moista sadistista ikuista kidutuspaikka ei ole, joten ei siis tarvita olemattoman välttämiseksi mitään armoja.
Ja nuo kristilliset armotkin tavoitavat Raamatun mukaan vain valittujen pienen joukon eli että enemmistö maailman miljardeista muinoin ja nyt eläneistä ihmistä saa siis helvettipaikan . Aika outo oppi.
” Pastafarit ovat keksineet laillisen tavan rienata uskoa yleensä ja kristillistä uskoa erityisesti.”
Tjaa, yleensä ne, jotka julistautuvat kaikista uskovista uskovaisimmiksi rienaavat uskoa yleensä ja kristillistä uskoa erityisesti. Ajattele vaikka jesuiittoja.
Ohjelmassa uskontotieteen laitokselta asiantuntijana keskustelussa mukana ollut Teemu Taira kertoi , että uskonto on keinotekoinen käsite ja sen määrittely on yksi vallankäytön muoto. Hän ei suoranaisesti ottanut kantaa siihen onko tässä kyse uskonnosta.
Tiedemaailman käsitys uskonnosta siis riippuu siitä millaista valtaa uskonnon määrittelijät tahtovat käyttää. Tältä pohjalta on helppo todeta että Pastafarit ovat yksi uskonnollisen toiminnan muoto. Toisin sanoen ateistinen uskonto, jossa kaikkea uskonnollista toimintaa rienataan. Tämän tiedon perusteella ateismi on myös uskonto ja uskomusjärjestelmä.
Toinen mielenkiintoien asia , jonka Teemu Taira sanoi, oli : ” tiede puolustaa vain tieteellistä menetelmää, ei sen tuloksia. Tämä tieto vahvistaa vain ateismin uskonnollisen luonteen. Siinä kun jatkuvasti vedotaan tieteen tuloksiin ja niiden perusteella pyritään kumoamaan uskoa. Kuitenkin tieteen tulokset ovat vain uskon varassa. Tiedehän voi menetelmiensä avulla milloin tahansa kumota edelliset tulokset.
Teemun lause siis oli vain tämä: ” tiede puolustaa vain tieteellistä menetelmää, ei sen tuloksia”.
Uskontotiede on teologian alaan kuuluva suunta tiedekunnassa.
Teologinen Tiedekunta ei ota kantaa kirkkomme missioon.
Näin papiksi tullaa tunnustamalla, tahtomalla, ja lupaamalla. Lisäksi matkalle tarvitaan joukko pappeja siunaamaan joista yhden katsotaan olevan Piispan. Toki kirjallista kyvykkyyttä katsotaan kapituleissa samoin kuin supliikin sujuvuutta ja pysyvyyttä oikeassa asiassa.
Punastuisivat jos tietäsivät mitä kaikkea tuo hiippa-symboli eli kolme neljäsosaa ns, Vesica Pisciksestä pitää sisällään…saatais joku muukin kuin Kalliala luopua sen asettamisesta päähänsä.
”Kuitenkin tieteen tulokset ovat vain uskon varassa.”
No eivät ole, esim. tieteen tulos että maa kiertä aurinkoa ei perustu uskoon vaan tieteelliseen havaintoon. Toki on uskovia, joiden mielestä tämä ei ole totta…
Maa keskeisen ajattelun kirkko omi aikanaan Kreikan filosofeilta, eikä Raamatusta. Nykyisin syy tuohon ajatukseen kuitenkin laitetaan yleisesti Raamatun syyksi.
Vielähän tieteilijät (sää) edelleen väittävät että aurinko päivittäin nousee ja laskee…
Taivaankannen kaareutumisesta maan ylle ja maan neljästä kulmasta esimerkiksi kirjoitetaan. Ei kai ole kahta kysymystä siitä, että ainakin ihmisten käsitys on ollut ”litteä” maa. Enkä tietenkään sitä yhtään ihmettele, sillä siltähän se näyttää. Ei Raamatussa juuri kerrota tieteellisiä yksityiskohtia luomisesta. Ihmiset saavat niitä aikanaan havainnoida tieteen avulla.
Aurinkokin nousee ja laskee, koska se näyttää siltä.
Kiersitte olennaisen eli sen, että on tieteellinen tosisasia että maa kiertää aurinkoa. Tiede ei siis edusta tässä uskoa.
En tieä onko rienausta, mutta piispanhiippa on sienilaji, ’Gyromitra infula. ’
”Piispanhiippa on syötävä sieni, joskin se pitää ryöpätä.[8] Sitä voi käyttää korvasienen tavoin[5]. Piispanhiipan voi sekoittaa pohjanpiispanhiippaan, jonka tiedetään aiheuttaneen myrkytystapausten kaltaisia herkistymisreaktioita. Piispanhiippa säilyy kuivatettuna ja pakastettuna. ”
Gyromitra ja siinä oleva sana Mitra, viittaisi siihen että Mitra käytti eräänlaista hiippalakkia, vai voisiko sitä sanoa piippalakiksi, koska se muistuttaa tonttulankkia ilman tupsua. Mitralaisuus oli melko laajalle levinnyt uskonto aikoinaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Piispanhiippa
Vähän olen sitä mieltä, että ennemmin kuin rienaamista olisi pastafaristien osalta syytä pohtia, mitä he kertovat vanhojen kirkkokuntien valtarakenteista sekä seremonioiden ja perinnäistapoihin ripustautumisen onttoudesta.
Ja myös siitä, miksi kirkolla – ja nyt tarkoitan ihan tätä Suomen ev.lut. kirkkoa – tuntuu olevan niin vaikea puhua uskottavasti ja ymmärrettävästi pyhän kokemista, kuoleman todellisuudesta ja kaikesta arkitodellisuuden yli menevästä selittämättömyydestä. Siis siitä , mikä juuri kirkolle on olennaisinta ja ominta ja missä se eroaa kaikista muista yhteistä hyvää ajavista kansanliikkeistä.
Tässä muuten hyvä Tuija Pyhärannan juttu vuodelta 2014 siitä, miten uskontojen rajalinjoja määritellään.
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/missa-kulkee-uskonnon-ja-ei-uskonnon-raja/
Mistä onttous kumpuaa, ainakaan perinteinen luterilaisuus ei ole sitä, mutta mitä se on tätä nykyä?
Kyllä, aikanaan ihmettelin tilastojen laatimisessa kun kysyttiin sielunhoidollisista tilanteista. Miten asiaa voi määrällisesti katsoa numeerisesti kun kirkkomme ei halua kirjaimella kertoa koko asian ideaa saati mitkä kohtaamiset laittaa kyselyyn.
Tästä syystä myöhemmin kirjoitin jonkun asian näillekin sivuille.
Tärkeässä asiassa melkoista vallattomuutta kun toisiin sun muihin katsotaan terävästi.
Rienaaminen on suora lainaus suoraan Pastafarien pyhistä kirjoituksista. Jos se jäi epäselväksi, niin kannatta katsoa dokumentti uudelleen.
Lähinnä tarkoitin viisautta sitä, että ei pidä provosoitua, kun provosoidaan.
Hauska kommentti maailmalla taphtuviin ilmiöihin. Tartun kuitnkin yhteen lauseeseen :….”kun joudutaan ottamaan mittaa uskontojen syvimmästä olemuksesta: ihmisen hädän, kärsimyksen ja kuoleman pelon selittämisestä.”
Siinähän se. Meinaan että , viime aikoina olen pannut merkille eri keskusteluissa ja teksteissä sen ,että uskonnolliset piirit todellakin ovat olevinaan valmiita selittämään hädän, kärsimyksen ja kuolemanpelon olemassaoloa ja jopa tarjoamaan lohdutusta niihin. Siis niinkuin heillä olisi vastaus tällaiseen. Ja sitten kun noita selityksiä ja vastauksia katsoo ,niin sieltä löytyy pääasiassa syntiinlankeemusta ja jo aikaansaatua pelastusta ja iankaikkista elämää niille jotka uskovat sellaiseen. Mutta maailma, mitä sille?
Minulla on vain kalpea aavistus siitä mitä ihmisen yleinen hätä voisi olla , päinvastoin kun on kyse yksilöistä ja perheistä joiden karma on ajautua johonkin hyvin konkreettiseen ja tilanteen muodostamaan hätään joka varmasti pahenee jos sitä tehdän metafysiikkaa. Sama juttu kärsimyksen suhteen . Kaikelle kärsimykselle on syynsä. Sen ymmärtämiseen tarvitaan syy-yhteyksen ymmärtäminen , tapahtumien ketjun näkeminen , sellainen joka on johtanut nykytilanteeseen.
Kuolemanpelkokaan ei ole mikään yleinen ominaisuus ,vaan se ,missä määrin se dominoi ihmisiä, on yksilöllistä. Nuoret eivät ole valmiita kuolemaan ennen kuin he ovat oleet mukana elämän keskeisissä tapahtumissa niin kuin aikuistumisessa, seksissä , joissakin seikkailuissa, työuran ja perheen perustamisessa,. Keski-ikäisten on saatava varmuus siitä että lapset tulevat selvitymään enne kun he voivat irroittaa otteen omasta elämästä. Vanhusten on lopetettava katuminen nuoruuden synntejään päästäkseen rauhaan menemään. Mutta kuolemanpelko on meidän kohtalomme myös siksi että tajuamme joskus kuolevamme . Ja kykymme tajuta asioita on seurausta aivojemme kyvystä huomioida todellisuutta ja vetää siitä johtopäätöksiä.
Eli , En usko sitä että uskonnoilla on paljoakaan antamista nykyihmisille hädän, kärsimyksen ja kuolemanpelon ymmärtämisen suhteen. Ne onnelliset , jotka ovat löytäneet hengellisen kotipaikan jossakin uskonnossa ovat sitten se poikkeus joka vahvistaa säännön.
Markku
Kysyt hyviä kysymyksiä. Niiden äärellä joudun kysymään, mitä kristillisestä uskosta, teologiasta ja kirkosta jää jäljelle, jos se ei pysty tarjoamaan mitään vastauksia näihin kuoleman, kärsimyksen ja hädän nostamiin kysymyksiin. Varsinkin, kun ajatellaan miten keskeistä juuri Kristuksen kuolema ja kärsimys on ollut ja on kristillisessä uskossa ja kirkon opissa. Siis ihanko hukkaan on kaikki teologinen ajattelu mennyt?
Toisaalta on myös niin, että kiinnostavatko nämä kysymykset ylipäätään. Suuresti arvostamani teologi Juhani Rekola totesi jo 1970-luvulla, että kirkon syvin kriisi on siinä, että se yrittää tarjota vastauksia kysymyksiin, joita kukaan ei enää kysy. Ja voi tähän vielä lainata Osmo Tiililän klassista lausetta siitä, että kirkko on olemassa, koska täällä kuollaan.
Mutta jos siihen ei ole enää vastauksia eikä se kiinnosta, niin miten kirkko eroaa esimerkiksi yhteistä hyvää ajavasta Punaisesta Rististä, Planista tai Martoista. Kivaa pientä puuhaa pienelle sisäpiirille?
Kiitos kommentista. Asiaa voi ajatella myös siten että Martat ja Punainen Risti ja ennenkaikkea pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta jonka perusajatus on yheisvastuu, ovat kristinuskonsanoman jälkeläisiä. Ne tekevät niitä tekoja joita Jeesus asetti taivaaseenpääsen kriteereiksi. Toisin sanoen nuo ja monet muut toimivat jumaln työkaluina maailmassa vaikka ne eivät sitä itse tiedäkkään .
Diakonia on hyvästä mutta maailma on ominut diakonia- aatteen ja toteuttaa sitä omalla tavallaan . Kysymykseksi tollakin jää se, että mikä on kirkon tehtävä tässä maailmassa?
Diakonia on muuten mielenkiintoinen asia. Kun tutkitaan kirkkoon kuulumisen syitä, yhdeksi keskeisimmäksi syyksi mainitaan kirkon tekemä hyväntekeväisyys, jolla tarkoitetaan juuri diakoniaa.
Kun sitten tarkastellaan diakonian osuutta kirkon budjetissa, siihen käytetään resursseja noin 10 prosenttia. Selvästi vähemmän kuin esimerkiksi kiinteistöjen hoitoon, hautauksiin tai hallinnosta puhumattakaan. Ja kovin vähän kirkon diakoniatyö näkyy julkisuudessa.
Eli kovin vähän kirkko itse näyttää arvostavan sitä, mikä ihmisiä vielä pitää kirkon yhteydessä – tai ainakin kirkollisveron maksajina.
Diego Maradonan fanituksella on myös oma uskontokuntansa. Senkin jäsenet ovat hyvin tosissaan ja uskontokunta täyttää mm. monia kristinuskolle tyypillisiä tunnusmerkkejä.