Pastoraalisuuden etsikkoaika

Piispa Laajasalo antoi hiippakunnassaan pastoraalisen ohjeen samaa sukupuolta olevien vihkimisestä. Päätös perustui juridisen tilanteen epäselvyydelle. Ei siis piispainkokouksen päätöksille, eikä kirkolliskokouksen päätöksille. Kirkkomme oppi, se mitä kirkko aiheesta opettaa on kuitenkin harvinaisen selvää. Kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Tämä ei kumoudu sillä, että piispat ovat asiasta tänä päivänä eri mieltä.

Kirkkomme oppia ei ole eksplikoitu suoraan kirkkolaissa ja -järjestyksessä. Siinä on tietty viisaus. Lähtökohtaisesti kirkkomme opetus on myös samalla pastoraalista: Se mitä sanotaan ja miten se sanotaan, tulisi olla itsessään sellaista, että se on ennen kaikkea lupa tehdä asioita toisin, lupa uskoa Jumalaan, ei pakko jne. Kirkkolaki ja -järjestys on alisteinen opille, ei päin vastoin.

Kirkkolaki 1 luku 1§

”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä.”

Kirkkojärjestys 1 luku 1§

”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.”
Kirkkomme opetusta ei siis saisi arvioida oikeuslaitoksissa. Nyt kuitenkin ollaan faktisesti tilanteessa, jossa juridiikka on ajamassa opin edelle. Papeille on annettu pastoraalinen ohje toimia lain antamien porsaanreikien mukaan oppi sivuuttaen. Ajatus että kirkossamme voisi olla vanha opetus, mutta uusi virallinen käytäntö, joka on ristiriidassa opin kanssa on kestämätön. Kirkkoon ollaan yhteiskunnallisen lain avulla ajamassa sisään jotain sellaista, joka ei sinne kuulu.

Kristillinen avioliittokäsitys ei ole koskaan suunnattu ketään vastaan. Se ei ota kantaa ihmisen seksuaalisuuteen, ei ole koskaan ottanut, eikä tule ottamaan. Jumala on valinnut miehen ja naisen tähän liittoon. Siinä ei ole muusta kysymys kuin siitä, mitä Jumala on valinnut: ei loukatakseen ketään, vaan asettaakseen miehen ja naisen välisen liiton oman dynamiikkansa merkiksi. Kuten Paavali sanoo Ef 5:31-32:” »Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.» Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. ”

Kirkollinen vihkiminen ei ole kristityksi ja Jumalalle kelpaavaksi tulemisen edellytys. Ehkä se joskus oli yhteisöön hyväksymisen ehtona, mutta tänä päivänä, kun suuri osa seurakuntaväestä ei ole enää kirkollisesti vihitty, niin sen edellyttäminen edes retorisesti tasa-arvoisuuden mittariksi tuntuu hassulta. Kun pariskunta on avoliitossa tarpeeksi pitkään, niin heillekin tulee laillisia velvoitteita avoliiton myötä. Tai kun avopari saa lapsia, niin samalla tavalla heillä on yhteisiä velvoitteita. Miten kirkkomme huomioi tämän avoliiton osittaisen siirtymisen oikeusvelvoitteen piiriin. Ei mitenkään. Vaikuttaako se kirkon suhtautumiseen avoliittoihin, tai siihen miten Jumala suhtautuu näihin ihmisiin?

Ennen kaikkea piispa Laajasalon pastoraalinen päätös on kuolinisku itse pastoraalisuudelle. En epäile hetkeäkään, etteivätkö samaa sukupuolta olevat parit jotka pyytävät kirkollista vihkimistä, olisi tosissaan asian suhteen. Mutta kristillinen traditio ja opetus, Raamattu ja tunnustuskirjat ovat tästä asiasta liikuttavan yksimielisiä: Avioliitto on miehen ja naisen välinen asia. Sille voidaan pyytää siunausta, mutta muille liitoille meillä ei ole mitään takeita siitä, että Jumalalta voi siunausta pyytää.

Totta, että Tunnustuskirjoissa avioliitto kuuluu maallisen yhteiskuntajärjestyksen piiriin: ”Maassa maan tavalla, sanoo sananlasku. Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä. Jokainen kaupunki ja maa noudattakoon omaa käytäntöään ja totuttuja tapoja. Jotkut vievät morsiamen kirkkoon kahdesti, illalla ja aamulla, toiset vain kerran. Jossakin morsiuspari kuulutetaan avioliittoon saarnastuolista pari kolme viikkoa etukäteen luetulla kuulutuksella. Antaa ruhtinaan ja raadin järjestää semmoiset asiat kuten haluavat, minulle ne eivät kuulu.” Vähä katekismus. liite: Avioliittoon vihkiminen https://tunnustuskirjat.fi/vahakatekismusliitteet.html#avioliittoon

Jotkut esittävät, että avioparin sukupuoli on rinnasteinen/saman arvoinen tässä mainittuihin morsiamen kirkkoon viemisen ajankohtiin tai kuulutusten ajankohtaan. En ota kantaa. Jatkoteksti, kertoo kuitenkin melko selvästi, että kyse on miehestä ja naisesta.

Kun siis samaa sukupuolta oleva pari kysyy kirkollista vihkimistä papilta, niin pappi ei voi vakuuttaa heille mitenkään Raamattuun ja tunnustukseen perustuen, että kyseessä on jotakin johon meillä on Jumalalta lupa. Pappi voi vain sanoa, että minun luvallani, minun mandaatillani tätä siunausta saa pyytää. Jos pappi sanoo muuta, niin hän asettaa itsensä kirkon, Raamatun ja tunnustuksen yläpuolelle. Ja kun tilanne ei kaikilta osin tule muuttumaan, niin lopulta tästä asiasta itsestään on tehtävä uusi laki ja tämä ihmislähtöinen mandaatti on turvattava väkisin.

Kirkossamme on menty metsään pastoraalisuudessa joidenkin ajatellessa, että pastoraalisuutta on se, että ihmiselle tulee hyvä mieli. Ei ole. Pastoraalisutta on myös se, että sanotaan ”Näin ei voi tehdä”, mutta Jumala ei hylkää sinua, vaan rakastaa sinua vaikka sinulle sanotaankin, että näin ei voi tehdä.

Kirkossamme kestetään joiltakin osin huonosti ihmisen pahaa oloa. Kiire löytää helpotus vaikeaan tilanteeseen synnyttää helposti tällaista. Pohjimmiltaan sen viesti ihmiselle on, ”Jumala ei siedä sinua pahan olosi kanssa, et kelpaa, jos sinusta ei tunnu hyvälle”. Ollaanko kirkkoon ajamassa tällaista pastoraalisuutta? Jos jokin kirkon opetus ei tunnu kivalta tai hyvältä, ja jos se ei ole kielletty maallisessa laissa, niin sellaisesta opetuksesta ei tarvitse välittää. Aviorikos ei esimerkiksi ole rikos yhteiskunnallisen lain mukaan. Voidaanko aviorikoksen tehneelle sanoa, että ei se haittaa, kirkkomme opetusta voidaan uudelleentulkita. (Aviorikosesimerkki ei ole tuulesta temmattu.)

Piispojen pohdinta usean eri mallin rinnakkaiselosta on samalla tavalla pastoraalisesti kehnoa pohdintaa. Siinä sanotaan kyllä kaikille. Lisäksi jo kahden mallin rinnakkaiselosta on käsittääkseni kirkossamme huono kokemus.

Kunnioittava keskustelu, siinä pilotissa mukana olleena voin sanoa, on hyvää keskustelua itsessään, mutta jos siinäkään ei voida puhua siitä, mikä on Jumalan tahto avioliiton suhteen, niin mikään keskustelu ei johda mihinkään. Kirkossamme on nimittäin paljon niitäkin, jotka voisivat sallia samaa sukupuolta olevien kirkolliset liitot. Mutta ajatus siitä, että se on jotakin jota Jumala ei tahdo, pitää näitä ihmisiä miehen ja naisen välisen liiton kannalla. Mikä on pastoraalinen viesti näille ihmisille?

Oma kokemukseni somekeskustelujen kautta, on se että Jumalan tahdosta ei oikeastaan haluta puhua. Jos sen ottaa esille, niin kommentit opvat tasoa ”Onpa melkoista ylimielisyyttä väittää tietävänsä mikä on Jumalan tahto?” Ja samalla minusta tuntuu että ne jotka vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja ajattelevat tekevänsä oikein, tekevänsä niin kuin Jumala tahtoo. En usko että kukaan kirkkomme pappi ajattelee että ”Teenpä näin, vaikka tämä ei olekaan Jumalan tahto”. Miksi sitä ei uskalleta eksplikoida ääneen?

Jumalan tahto on ilmaistu Raamatussa ja tunnustuksessamme tämän asian suhteen. Kirkkomme on eksplikoinut asian monesti: kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Se on kirkkomme opetus Jumalan tahdosta tämän asian suhteen. Ei kenenkään yksityinen mielipide.

Otsikon etsikkoaika tarkoittaa alkukielellä kaitsennan aikaa. Se on aikaa jolloin Jumala tulee lähelle ihmisen mennessä kauemmas. Ymmärrän että tämä teksti ja sen sisältö saattaa tuntua pahalle. Jumala rakastaa kuitenkin meitä kaikkia, niitä joista tämä teksti tuntuu hyvälle ja niitä joista tämä teksti tuntuu pahalle. Ja rakastaa niitäkin jotka eivät tätä lue tai joita ei kiinnosta. Jumala rakastaa meitä kaikkia avioliittokannoistamme huolimatta ja tahtoo siunata meitä kaikkia. Mutta kaikkea Jumala ei tahdo siunata.