Pateettinen sinfonia

Kun kuulin ensimmäistä kertaa Tshaikovskin* Sinfonian nro 6, jota myös Pateettiseksi kutsutaan, minä itkin. En kuuntele klassista musiikkia erityisen paljon ja niinpä isot teokset menevät minulla ihon alle täysin suodattamatta. En osaa musiikillisesti analysoida ja pirstaloida kuulemaani. Minä vain eläydyn.

En ollut vissiin itkuni kanssa ainoa. Tarina kertoo, että Tshaikovskin johdettua teoksen kantaesityksen Pietarissa, viimeisten sävelten haihduttua ilmaan yleisö istui paikoillaan hiljaa ja hievahtamatta. Tarina kertoo myös, että lopulta joku oli parahtanut ”Mutta tämähän oli Requiem!” Yhdeksän päivää kantaesityksen jälkeen Tshaikovski kuoli.

Kuoleman olosuhteet ovat yhä edelleen epäselvät eikä niihin kenties koskaan tule selvyyttä. Sanotaan, että hän joi tahallisesti saastunutta vettä ja kuoli koleraan. Jotkut ovat sitä mieltä, että hän joi saastunutta vettä vahingossa. Sanotaan myös, että hän myrkytti itsensä, sillä toverituomioistuin oli tuominnut hänet kuolemaan oman käden kautta hänen homoseksuaalisuutensa vuoksi. 

Niin, Tshaikovski oli homo. Hänen kuolemaansa johtaneita olosuhteita voi spekuloida vaikka maailman tappiin, mutta sitä ei tarvitse spekuloida etteikö hän olisi ollut homoseksuaali aikana, jolloin kaikki (myös homot itse) pitivät sitä perverssinä ja sairaana käyttäytymisenä. Hän yritti eheytyä ja olla hetero. Meni naimisiinkin. Avioliitto kesti kokonaiset yhdeksän viikkoa ja päättyi siihen, kun säveltäjä yritti hukuttautua. Hänen veljensä toimi niin kuin kunnolliset veljensä vartijat ja pelasti hänet. Tshaikovski kärsi koko elämänsä ajan mielenterveyden ongelmista. Emme voi tietää, mikä johtuu mistäkin, mutta ehkä ympäröivän yhteiskunnan ja yhteisön toisenlainen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen olisi ainakin vähän saattanut helpottaa Tshaikovskin angstista elämää.

***

Tällä viikolla Helsingissä vietetään Helsinki Pridea. Aikana, jolloin homot saavat tulla edes pikkuisen vapaammin kaapista, Tshaikovskin kotimaassa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia pyritään kaventamaan erilaisin lainsäädännön keinoin. Inkerin kirkko tukee seksuaalivähemmistöjä syrjivää politiikkaa. Venäjän ortodoksisen kirkon asenteista seksuaalivähemmistöihin ei varmaankaan tarvitse edes puhua.

Suomessa lähetysväen saaman shokkihoidon jälkimainingeissa mielipiteet homoseksuaalisuudesta möyryävät isoina aaltoina. Olen miettinyt hiljaa itsekseni, että mitä seksuaalivähemmistöille pitäisi tehdä niiden mielestä, jotka eivät hyväksy, pitävät syntinä, eivät halua päästää lähetyskentille töihin, eivät halua siunata jne.? Jos he saisivat vapaat kädet, mikä olisi seksuaalivähemmistöjen asema sellaisessa yhteiskunnassa? Kavennettaisiinko heidänkin oikeuksiaan lainsäädännön keinoin? Yritettäisiinkö saada heidät takaisin samaan kaappiin Tshaikovskin kanssa?

***

Pateettinen sinfonia on minulle kertomus yksilön ilosta, rakkaudesta, unelmista, jotka hiljalleen murskaantuvat ulkoapäin tulevien isojen voimien vuoksi. Ensin vain ottaen pieniä osumia siipiinsä päätyen lopulta tilanteeseen, jolloin siivet ovat riekaleina eikä jaksa edes hengittää.

Jos ihmishenki on hintana, en halua enää pateettisia sinfonioita, vaikka se on hienoin kuulemani sinfonia ikinä. Haluan nähdä ihmisiä, joiden unelmat saavat lentää. Osumia tulee elämässä muutenkin. Niitä tulee ilman, että tähdätään ja ammutaan, poljetaan ja tallataan riekaleiksi ihmisriepu. Toisella tavalla pitää lähestyä ihmistä. Varoen ja pitäen käsissään niin kuin kallisarvoisinta ja haurainta astiaa. Kuka sen tietää, vaikka Jeesuskin olisi ollut homo. 

Pjotr Ilitsh Tshaikovski 1840-1893

Jos et ole vielä kuullut Pateettista sinfoniaa, varaa elämästäsi 50 minuuttia ja kuuntele se nyt tästä: {"video":"http://www.youtube.com/watch?v=MNscliD-cHE","width":"400","height":"225"}

*Transkripoin nimen nyt tuolla tavalla, koska en tiedä missä näppikselläni on ässän päälle kuuluva väkänen.