Kun kuulin ensimmäistä kertaa Tshaikovskin* Sinfonian nro 6, jota myös Pateettiseksi kutsutaan, minä itkin. En kuuntele klassista musiikkia erityisen paljon ja niinpä isot teokset menevät minulla ihon alle täysin suodattamatta. En osaa musiikillisesti analysoida ja pirstaloida kuulemaani. Minä vain eläydyn.
En ollut vissiin itkuni kanssa ainoa. Tarina kertoo, että Tshaikovskin johdettua teoksen kantaesityksen Pietarissa, viimeisten sävelten haihduttua ilmaan yleisö istui paikoillaan hiljaa ja hievahtamatta. Tarina kertoo myös, että lopulta joku oli parahtanut ”Mutta tämähän oli Requiem!” Yhdeksän päivää kantaesityksen jälkeen Tshaikovski kuoli.
Kuoleman olosuhteet ovat yhä edelleen epäselvät eikä niihin kenties koskaan tule selvyyttä. Sanotaan, että hän joi tahallisesti saastunutta vettä ja kuoli koleraan. Jotkut ovat sitä mieltä, että hän joi saastunutta vettä vahingossa. Sanotaan myös, että hän myrkytti itsensä, sillä toverituomioistuin oli tuominnut hänet kuolemaan oman käden kautta hänen homoseksuaalisuutensa vuoksi.
Niin, Tshaikovski oli homo. Hänen kuolemaansa johtaneita olosuhteita voi spekuloida vaikka maailman tappiin, mutta sitä ei tarvitse spekuloida etteikö hän olisi ollut homoseksuaali aikana, jolloin kaikki (myös homot itse) pitivät sitä perverssinä ja sairaana käyttäytymisenä. Hän yritti eheytyä ja olla hetero. Meni naimisiinkin. Avioliitto kesti kokonaiset yhdeksän viikkoa ja päättyi siihen, kun säveltäjä yritti hukuttautua. Hänen veljensä toimi niin kuin kunnolliset veljensä vartijat ja pelasti hänet. Tshaikovski kärsi koko elämänsä ajan mielenterveyden ongelmista. Emme voi tietää, mikä johtuu mistäkin, mutta ehkä ympäröivän yhteiskunnan ja yhteisön toisenlainen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen olisi ainakin vähän saattanut helpottaa Tshaikovskin angstista elämää.
***
Tällä viikolla Helsingissä vietetään Helsinki Pridea. Aikana, jolloin homot saavat tulla edes pikkuisen vapaammin kaapista, Tshaikovskin kotimaassa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia pyritään kaventamaan erilaisin lainsäädännön keinoin. Inkerin kirkko tukee seksuaalivähemmistöjä syrjivää politiikkaa. Venäjän ortodoksisen kirkon asenteista seksuaalivähemmistöihin ei varmaankaan tarvitse edes puhua.
Suomessa lähetysväen saaman shokkihoidon jälkimainingeissa mielipiteet homoseksuaalisuudesta möyryävät isoina aaltoina. Olen miettinyt hiljaa itsekseni, että mitä seksuaalivähemmistöille pitäisi tehdä niiden mielestä, jotka eivät hyväksy, pitävät syntinä, eivät halua päästää lähetyskentille töihin, eivät halua siunata jne.? Jos he saisivat vapaat kädet, mikä olisi seksuaalivähemmistöjen asema sellaisessa yhteiskunnassa? Kavennettaisiinko heidänkin oikeuksiaan lainsäädännön keinoin? Yritettäisiinkö saada heidät takaisin samaan kaappiin Tshaikovskin kanssa?
***
Pateettinen sinfonia on minulle kertomus yksilön ilosta, rakkaudesta, unelmista, jotka hiljalleen murskaantuvat ulkoapäin tulevien isojen voimien vuoksi. Ensin vain ottaen pieniä osumia siipiinsä päätyen lopulta tilanteeseen, jolloin siivet ovat riekaleina eikä jaksa edes hengittää.
Jos ihmishenki on hintana, en halua enää pateettisia sinfonioita, vaikka se on hienoin kuulemani sinfonia ikinä. Haluan nähdä ihmisiä, joiden unelmat saavat lentää. Osumia tulee elämässä muutenkin. Niitä tulee ilman, että tähdätään ja ammutaan, poljetaan ja tallataan riekaleiksi ihmisriepu. Toisella tavalla pitää lähestyä ihmistä. Varoen ja pitäen käsissään niin kuin kallisarvoisinta ja haurainta astiaa. Kuka sen tietää, vaikka Jeesuskin olisi ollut homo.
Pjotr Ilitsh Tshaikovski 1840-1893
Jos et ole vielä kuullut Pateettista sinfoniaa, varaa elämästäsi 50 minuuttia ja kuuntele se nyt tästä: {"video":"http://www.youtube.com/watch?v=MNscliD-cHE","width":"400","height":"225"}
*Transkripoin nimen nyt tuolla tavalla, koska en tiedä missä näppikselläni on ässän päälle kuuluva väkänen.
Minulle Tsaikovskin musiikki on rakkainta, nyt varsinkin pianotrio Borodin trion soittamana.
En sen perusteella kuitenkaan nollaa Jumalan sanaa pätemättömäksi.
Leif Nummela muuten näkyy ottaneen esille saman ulkoraamatullisuuden ongelman, jota taannoisessa blogissasi käsittelin puhuessani Saksalaisista kristityistä.
Miten sinun mielestäsi yhteisön ja yhteiskunnan tulisi suhtautua seksuaalivähemmistöihin? Jos kerran lainsäädännössä pitäisi toimia Jumalan sanan (sen tietynlaisen leifnummelamaisen tulkinnan) pohjalta?
En minäkään nollaa Jumalan sanaa pätemättömäksi.
Maallisia ja hengellsiä asoita sekoittamatta.
Onkohan mitään leifnummelamaista tulkintaa olemassakaan?
Onkohan noin?
En ole vielä tavannut henkilöä, joka suhtautuisi hengellisistä syistä homoseksuaalisuuteen kielteisesti, mutta maallisen regimentin puolella ajaisi heidän asiaansa. Päinvastoin. Ne, jotka suhtautuvat raamatullisen kielteisesti homoseksuaalisuuteen, marssivat mielenosoituksissa eduskuntatalon edessä ja polvirukoilevat, ettei vain homoilla olisi lain edessä samoja oikeuksia kuin heteroilla. Toisin sanoen, en pidä vastaustasi tyydyttävänä.
Jälkimmäiseen kysymykseesi: Kyllä on.
Kristitylle iänkaikkisuus saa olla tärkeä, mutta Jumalalla tuskin on mitään sitä vastaan, että elettävän elämän ensin koettaa elää järkevästi ja lähimmäisilleen hyödyksi.
jorma ojala, epäselvän kommenttini pointti oli se, että vastasit kysymykseeni epämääräisesti maallisen ja hengellisen regimentin jaolla. Miten siis tarkalleen ottaen seksuaalivähemmistöjen kysymyksessä regimenttijako toimii? Miten yhteiskunnan ja yhteisöjen tulisi suhtautua seksuaalivähemmistöihin regimenttioppi huomioonottaen?
Näitkö halventamisen makua polvirukouskommentissa? Jos palautat mieleesi ajan, jolloin eduskunta käsitteli samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinnin mahdollistavaa lakia, eduskuntatalon edessä oli joukko ihmisiä polvirukouksessa. Toki mukana oli yleistys. Ei siellä varmaan kaikki olleet.
Sammeli Juntunenhan yrittää ratkoa tuota ongelmaa omassa kirjoituksessaan, mutta siinä on runsain mitoin ajatuksia, joita ei ole viety loppuun. Liekö siitä pelosta, että lopussa vastaus ei ole kovin miellyttävä.
Itse en näe täysin mahdottomaksi ajatusta homojen vihkimisestä maallisen regimentin puolella, jos se katsotaan ajan hengen vuoksi ehdottoman välttämättömäksi, mutta kirkollista vihkimistä en hyväksy. Perusteluina Raamattu ja kirkon historia.
Rekistöröityneiden parien ”lähetystyöskentelyyn” tai homojen kirkolliseen vihkimiseen kielteisesti/varauksellisesti suhtautuvat eivät Helena yllätys yllätys ole välttämättä nahkahousuisia karkeita junkkereita tai sädekehä päänsä päällä 24h/vrk polvirukoilevia fanaatikkoja.Ymmärrän, että jyrkkiä mustavalkoisia, valheellisia ja huvittavia stereotypioita tarvitaan pönkittämään omia, joskus epävarmoja käsityksiä. En henkilökohtaisesti esimerkiksi silti ole sulkemassa homoja kaappiin, yhteiskunnan ulkopuolelle, homeiselle kukkakaalille haisevaan tyrmään tai johonkin vielä pahempaan, mihin Helena hienoisesti tuntuu hiukankaan konservatiivisesti ajattelevien kohdalla epäreilusti vihjaavan. Kaikkein hanakimmin paradoksaalisesti toverituomioistuimia ja mustavalkoisia ennakkoluuloja viljelevät ja pystyttävät joskus juuri ne, jotka ahkerimmin retoriikassaan vetoavat ihmisoikeuksiin ja moniarvoiseen yhteiskuntaan.
Sitäpaitsi ihminen sietää kognitiivista dissonanssia yllättävän hyvin, paljon paremmin kuin mitä amerikkalaiset 1950- ja 1960-lukujen johdonmukaisuusteoriat olettivat.
Hengellistä regimenttiä ei muutenkaan tulisi liikaa sotkea maalliseen Niinivaaran&perilliset tapaan. Hengellisen ja maallisen regimentin erottaminen toisistaan selkeyttäisi tilannetta huomattavasti. Ei kirkko ole maan päällä ensi- tai edes toissijaisesti vihkimässä sen kummemmin homoja kuin heteroitakaan, kirkon pää- ja oikeastaan ainut tehtävä on tässä touhukristillisyydessä unohtunut, ja kun se unohtuu käy kirkon samoin kuin sen aikanaan muka niin tuiki tarpeellisten, ajan hengen mukaisesti rakennettujen modernien leirikeskusten, jotka nyt käytön puutteessa rappeutuvat.
Helena ja muutkin: Jos arvelette jatkossa tarvitsevanne suhuässää, niin kannattaa ottaa käyttöön latvian näppäimistö. On useita muitakin vaihtoehtoja, mutta latvian näppistä käyttäessä ei tarvitse miettiä, missä se suhuässä on. Painaa vaan AltGr-näppäintä samaan aikaan vastaavan aakkosen (tässä tapauksessa s:n) kanssa. Sitten täytyy vain muistaa vaihtaa takaisin suomen näppis, kun jatkaa kirjoittamista. Muuten suomen ääkkösten tilalle tulee viivoja ja venkuroita.