Kun kuulin ensimmäistä kertaa Tshaikovskin* Sinfonian nro 6, jota myös Pateettiseksi kutsutaan, minä itkin. En kuuntele klassista musiikkia erityisen paljon ja niinpä isot teokset menevät minulla ihon alle täysin suodattamatta. En osaa musiikillisesti analysoida ja pirstaloida kuulemaani. Minä vain eläydyn.
En ollut vissiin itkuni kanssa ainoa. Tarina kertoo, että Tshaikovskin johdettua teoksen kantaesityksen Pietarissa, viimeisten sävelten haihduttua ilmaan yleisö istui paikoillaan hiljaa ja hievahtamatta. Tarina kertoo myös, että lopulta joku oli parahtanut ”Mutta tämähän oli Requiem!” Yhdeksän päivää kantaesityksen jälkeen Tshaikovski kuoli.
Kuoleman olosuhteet ovat yhä edelleen epäselvät eikä niihin kenties koskaan tule selvyyttä. Sanotaan, että hän joi tahallisesti saastunutta vettä ja kuoli koleraan. Jotkut ovat sitä mieltä, että hän joi saastunutta vettä vahingossa. Sanotaan myös, että hän myrkytti itsensä, sillä toverituomioistuin oli tuominnut hänet kuolemaan oman käden kautta hänen homoseksuaalisuutensa vuoksi.
Niin, Tshaikovski oli homo. Hänen kuolemaansa johtaneita olosuhteita voi spekuloida vaikka maailman tappiin, mutta sitä ei tarvitse spekuloida etteikö hän olisi ollut homoseksuaali aikana, jolloin kaikki (myös homot itse) pitivät sitä perverssinä ja sairaana käyttäytymisenä. Hän yritti eheytyä ja olla hetero. Meni naimisiinkin. Avioliitto kesti kokonaiset yhdeksän viikkoa ja päättyi siihen, kun säveltäjä yritti hukuttautua. Hänen veljensä toimi niin kuin kunnolliset veljensä vartijat ja pelasti hänet. Tshaikovski kärsi koko elämänsä ajan mielenterveyden ongelmista. Emme voi tietää, mikä johtuu mistäkin, mutta ehkä ympäröivän yhteiskunnan ja yhteisön toisenlainen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen olisi ainakin vähän saattanut helpottaa Tshaikovskin angstista elämää.
***
Tällä viikolla Helsingissä vietetään Helsinki Pridea. Aikana, jolloin homot saavat tulla edes pikkuisen vapaammin kaapista, Tshaikovskin kotimaassa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia pyritään kaventamaan erilaisin lainsäädännön keinoin. Inkerin kirkko tukee seksuaalivähemmistöjä syrjivää politiikkaa. Venäjän ortodoksisen kirkon asenteista seksuaalivähemmistöihin ei varmaankaan tarvitse edes puhua.
Suomessa lähetysväen saaman shokkihoidon jälkimainingeissa mielipiteet homoseksuaalisuudesta möyryävät isoina aaltoina. Olen miettinyt hiljaa itsekseni, että mitä seksuaalivähemmistöille pitäisi tehdä niiden mielestä, jotka eivät hyväksy, pitävät syntinä, eivät halua päästää lähetyskentille töihin, eivät halua siunata jne.? Jos he saisivat vapaat kädet, mikä olisi seksuaalivähemmistöjen asema sellaisessa yhteiskunnassa? Kavennettaisiinko heidänkin oikeuksiaan lainsäädännön keinoin? Yritettäisiinkö saada heidät takaisin samaan kaappiin Tshaikovskin kanssa?
***
Pateettinen sinfonia on minulle kertomus yksilön ilosta, rakkaudesta, unelmista, jotka hiljalleen murskaantuvat ulkoapäin tulevien isojen voimien vuoksi. Ensin vain ottaen pieniä osumia siipiinsä päätyen lopulta tilanteeseen, jolloin siivet ovat riekaleina eikä jaksa edes hengittää.
Jos ihmishenki on hintana, en halua enää pateettisia sinfonioita, vaikka se on hienoin kuulemani sinfonia ikinä. Haluan nähdä ihmisiä, joiden unelmat saavat lentää. Osumia tulee elämässä muutenkin. Niitä tulee ilman, että tähdätään ja ammutaan, poljetaan ja tallataan riekaleiksi ihmisriepu. Toisella tavalla pitää lähestyä ihmistä. Varoen ja pitäen käsissään niin kuin kallisarvoisinta ja haurainta astiaa. Kuka sen tietää, vaikka Jeesuskin olisi ollut homo.
Pjotr Ilitsh Tshaikovski 1840-1893
Jos et ole vielä kuullut Pateettista sinfoniaa, varaa elämästäsi 50 minuuttia ja kuuntele se nyt tästä: {"video":"http://www.youtube.com/watch?v=MNscliD-cHE","width":"400","height":"225"}
*Transkripoin nimen nyt tuolla tavalla, koska en tiedä missä näppikselläni on ässän päälle kuuluva väkänen.
jorma ojala, ymmärrän näkemyksesi, vaikka siinä on kaksi ongelmaa: se perustuu kehäpäätelmään (kuuliaisuus ei voi olla syrjintää, joten se, mitä sanotaan syrjinnäksi, ei ole syrjintää) ja toiseksi se ignoroi täydellisesti seksuaalivähemmistöjen oman kokemuksen. Voitko muuten tarkalleen ottaen määritellä kuinka tulen ”mollanneeksi” Inkerin kirkkoa kirjoittamalla faktan siitä, kuinka Inkerin kirkko omien edustajiensa mukaan (sen tiedon valossa, mikä minulla on) suhtautuu seksuaalivähemmistöihin ja myös Putinin homolakeihin? Vai eikö sitä saa sanoa ääneen?
Tuomo Hirvi, ei se ole maailman tärkein asia. Tämän blogin teema on pyörinyt mielessäni ja julkaisin sen nyt Pride-viikon kunniaksi. Itse asiassa en muista itse koskaan bloganneeni seksuaalivähemmistöihin liittyvistä asioista, joskin siitä on blogattu paljon ja paljon myös kirjoitettu artikkeleita.
Toinen puoli asiassa on kuitenkin se, että kuinka yhteiskunta, kirkko sekä muut yhteisöt suhtautuvat seksuaalivähemmistöihin, merkitsee oikeasti myös käytännössä jotakin oikeiden ihmisten oikeassa elämässä. Vaikka ymmärrän, että joillekin on vaikea muodostaa kantaa asiassa eikä ihmisellä täydy joka asiasta olla mielipidettä, niin joillakin täytyy olla mielipide ja kanta tähän asiaan. Muuten maailma ja elämä voi muuttua seksuaalivähemmistöille yhtä sietämättömäksi kuin mitä se oli Tshaikovskille.
”Mitä jos Jeesus oli homo?” -kysymyksellä on kaks pointtia. Ensinnäkin se, että minä kuulun traditioon, jonka mukaan meidän tulisi aina nähdä toisessa ihmisessä Kristus. Siis jokaisen homon (niin kuin heteronkin) tulisi silmissäni olla Kristus. Miten suhtaudun Kristukseen?
Toinen pointti on kreisi spekulointi, että jos Jumalan Poika olisi ihmiselämänsä ajan elänyt homoseksuaalina maailmassa, mitä hän olisi saanut minulta tai sinulta tai tältä ajalta missä elämme nyt tai siltä ajalta, missä hän eli silloin?
Kiitos Helena, paljon ajatuksia musiikista, kuin myös h*kysymyksestä. En tuoreeltaan onnistunut kuulemaan tuota kappaletta. Nyt onnistuin kuuntelemaan videosi kokonaan. On mahtava tulkinta. Eniten puhutti toinen osa. Miten sen valoisa alku hajoaa käsiin, muuttuu tuskaksi.
En malta olla tarttumatta lauseeseen ”Isot laivat kääntyvät hitaasti”. Isot laivat kääntyvät hitaasti, paitsi ylösalaisin. Onko kirkkolaivalla edes aikaa odotaa että viimeisetkin mohikaanit ehtisivät mukaan. Olen ohjannut jonkin kokoisia laivoja. Ei silloin katsota missä ollaan nyt. Katsotaan miten turvallisesti kierrän tuolla edessä häämöttävän karikon.
Olet oikeassa että tässä tilanteessa kärsivät oikeat ihiset. Myös nuo jarrumiehet, jotka tuntevat turvattomuutta.
Minulle homous on luonnonvastasta, samoin paastoaminen ja gospel-musa. Niiden kanssa on tultava toimeen,mutta ei osallistuttava.
jorma ojala, se on onneksi sinun itsesi päätettävissä jatkatko vai et Jos jatkat, minä kyllä vastaan.
Tässä keskustelussa haluaisin oppia ymmärtämään, mitä esimerkiksi sinun laillasi ajatteleva ihminen ajattelee, että käytännössä seksuaalivähemmistöjen aseman kanssa toimitaan. Miten lainsäädännössä? Miten yhteiskunnassa? Miten lähimmäisenä? Nämä kysymykset ovat siksi vaikeita, että ne tuovat käytännön tasolle sen ohuessa yläpilvessä liikkuvan sloganin, että ”kyllä minä homot hyväksyn, mutta en heidän tekojaan”. Mitä se merkitsee käytännössä everyday-elämässä? Vetoat hengellisen ja maallisen regimentin eroon. En vieläkään ymmärrä mitä tässä keskustelussa sinulle merkitsee ”hengellisen ja maallisen sekoittaminen”? Kristityn ihmisen pitää kuitenkin elää tässä maailmassa, vaikka olisi kuinka uskova. Tässä maailmassa joudutaan ratkomaan asioita, jotka merkitsevät ihan käytännössä jotakin joillekin ihmisille.
Nostat aiemmassa kommentissasi esiin sen, että kyse on iankaikkisesta elämästä. Ihmisellä ei ole tällä hetkellä muuta kosketusta iankaikkiseen elämään kuin tämä elämä, mitä juuri tällä hetkellä elämme. Tämä on jo nyt iankaikkista elämää.
En ymmärrä mitä tarkoitat, että Kristuksen näkeminen toisessa ihmisessä olisi valikoivaa. Tai siis tottakai siinä pätee samat ihmisen epätäydellisyyden vammat kuin missä tahansa, mutta siinä olisi ideaalia.
Lauri K E Levanto, kiitos kivasta kommentista joskin herkkähipiäisimmälle ei ehkä mene läpi tuo viimeinen huuli… Luultavasti olet tavoittanut Pateettisesta jotain samanlaista ulottuvuutta kuin minäkin Minä ennustan, että kirkkolaivassa ei koskaan tule olemaan täyttä konsensusta homokysymyksessä. Niin kuin ei ollut naispappeuskysymyksessäkään. Kuitenkin lienee melko vääjäämätöntä, että jossain vaiheessa yhteiskunnallinen lainsäädäntö taipuu samaa sukupuolta olevien parien avioliittoajatukseen. Silloin kirkolla pitää olla joku käytäntö eikä silloin enää ole mahdollista vain taittaa akateemisesti peistä aiheen tiimoilta. Mikä se käytäntö sitten on, se jää nähtäväksi.
Sen lisäksi me ihmisinä ja lähimmäisinä ollaan vastuussa siitä, millaisen peilin tarjoamme toisille ihmisille. Onko se hyväksyvä, kunnioittava ja rakastava vai onko se tuomitseva ja ahdistava. Mitä näistä haluan tuoda maailmaan? Mikä näistä tuottaa eniten hengen hedelmiä?
Se ei onnistu siksi, koska minulla on jo uskon näkökulma. Minä uskon jo. Sinä vain et usko, että minä uskon. Ajattelen (voin olla väärässä), että sinun mielestäsi minun uskoni tulisi näkyä muun muassa kielteisenä suhtautumisena homoseksuaalisuuteen, koska Raamattu sisältää homokielteisiä kohtia ja koska uskovan pitää täyttää viimeinenkin piirto lain kirjaimesta. Minun ymmärrykseni uskosta ja Raamatusta on aivan toisenlainen kuin sinun. Siksi se on vierasta. Mutta se ei tarkoita sitä, että kenenkään tarvitsee tulla minulle ”valaisemaan uskon näkökulmaa”. Voit valaista minulle ainoastaan omaa näkökulmaasi ja sitä, kuinka sinun uskosi valossa suhde homoseksuaalisuuteen näyttäytyy. Voit esitellä niitä raamatunjakeita, jotka olen nähnyt jo sataan kertaan ja niiden kanssa tilini tasannut. Et voi esitellä jotain universaalia Jumalan näkökulmaa, joka on totuus.
Rakkauden kaksoiskäsky on sanahelinää jos se ei realisoidu todellisiksi teoiksi tässä elämässä näiden ihmisten kanssa.
Minusta järki ja usko eivät ole toisilleen alisteisessa suhteessa. Ne ovat itsenäisiä toimijoita. Järjen avulla meidän täytyy ratkoa tämän maailman asiat, jotka ovat meidän ratkottavissamme (kuten lainsäädäntö, joka koskee seksuaalivähemmistöjä). Uskon avulla tulemme lähemmäksi Jumalaa, sitä, mikä on yläpuolellamme, järjen ja järkeilyn ulottumattomissa. Molemmat tarvitsee toista. Jos mulla on kaikki pelkän järjen varassa, olen ateisti. Jos kaikki on uskon varassa, vaarana on fundamentalismi.
Luen keskustelun päättyneeksi vasta sitten, kun en enää saa sinulta vastausta. Siihen saakka minä en ainakaan toistaiseksi ole se, joka keskustelun lopettaa.
Kyse ei kyllä varsinaisesti ollut mistään henk. koht. uskon todistelusta. Se oli yksi näkökulma siihen, miksi ymmärtäminen on vaikeaa. Seuraan järkeäni silloin kun tarvitaan järkeä. Usko on asia joka on. Sitä ei tarvitse seurata mihinkään. Se on levollisuutta Jumalassa. Mutta tämä kaikki on minun valintaani. Olet siinä oikeassa
Kolmannen kerran olet jo sanonut keskustelun olevan turhaa
”Usko on asia joka on. Sitä ei tarvitse seurata mihinkään. Se on levollisuutta Jumalassa.”
Tuo kuullostaa kotoiselta. Taivasten valtakunta on sisäisesti teissä/teidän keskellänne. Jos ei sitä levollisuutta löydä tässä elämässä, kuinka sen löytäminen onistuisi paremmin tämän jälkeen.
Niinhän tämä uusi missio menee! Seurataan turmeltunutta järkeä, lihan pyyteitä ja sitten puhutaan päälle uskon näkökulmasta!
Ach, du liebe Zeit, sanoisi saksalainen…!!
En ihan ehkä ymmärtänyt mitä, jorma ojala, tarkoitit. Eikö minulla ole mielestäsi sananvaltaa puhua uskon näkökulmasta? Vai mistä tuo saksalainen puuskahdus?
Ei kannata keskittyä pelkästään puuskahduksiin.
Puhetta ei ollut kenenkään henkilökohtaisesta uskosta, vielä vähemmän sananvallasta. Olisiko niin, että se tärkeä näkökulma löytyy siellä, missä tätä valtaa ei kysytä eikä sitä ole?
Sanavallasta tulee mieleen virsi:
”Nöyryys ja hiljaisuus on valtansa salaisuus….”. Tuntuu siltä, että siellä, siinä porukassa ei sananvallasta puhuttu.
Kiitos asialisesta suhtautumisesta asiaan ja kanssakirjoittajaan.