Eräs rutiini on pudonnut pois arjestani pari kuukautta sitten. En ole enää päivittäin selannut netistä kirkon avoimia työpaikkoja ja naputellut työhakemuksia, sillä työkuviot ovat toistaiseksi selvillä kesän loppuun asti. Viime kuukausina olen kuitenkin pohtinut paljon pätkäpappeutta, kun työt edellisessä paikassa lähestyivät loppuaan ja lähdin Espooseen uuden sijaisuuden saatuani. Pätkäpappeus tuntuu olevan monen viime vuosien aikana papiksi vihityn arkea. Hiljattain Marja-Sisko Aalto nosti pappien pätkätöihin liittyvät kiemurat blogissaan hyvin esille tuomiokapitulin työntekijän näkökulmasta. Määräaikaiset työt ja niihin liittyvät kuviot vilahtelevat usein keskusteluissa sijaisuuksia tekevien pappien kanssa. Usein pätkäpappeudesta puhuttaessa esille nousevat vain siihen liittyvät haasteet, mutta haluan etsiä tilanteesta myös myönteisiä puolia.
Ehkä keskeisin minua pätkäpappina kantanut ajatus on, että pappisvihkimyksessä minut on kutsuttu palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla. Kutsu kantaa silloinkin, kun seurakunta ja seurakuntalaiset vaihtuvat uuteen työpaikkaan siirtyessä tai työpaikkaa vielä etsiessä. Uuden edessä en ole yksin, vaan Jumalan lisäksi seurakuntalaiset kantavat pappia rukouksissaan. Tämä on rohkaissut minua valtavasti, kun olen jännittänyt uudessa työssä aloittamista ja vaihtuvaa työympäristöä. Erilaisissa työpaikoissa työskenteleminen on mielestäni yksi pätkäpappeuden parhaita puolia. Sijaisena pääsee näkemään monen seurakunnan elämää ja erilaisia tapoja kirkon työn tekemiseen. Olen saanut viisaita neuvoja pitkän työuran tehneiltä papeilta ja löytänyt työhöni muiden hyväksi havaitsemia käytänteitä. Ainakin omalla kohdallani pappeuttani värittävät muutokset ovat tuoneet rohkeutta kokeilla uutta ja halua kehittää itseään ammatillisesti.
Mielestäni yksi myönteinen näkökulma pätkätöissä liittyy työn perustaan. Pappeuden ydin, sanan julistaminen ja sakramenttien jakaminen, on kaikkialla sama. Nuorena pappina muutosten myllerryksessä tällainen pysyvyys puhuttelee minua. Ehtoollispöydän, kastemaljan ja ylösnousemuksen valon äärelle pysähdytään eri puolilla Suomea. Ei ole väliä, tekeekö työtä Espoossa, Eurassa tai Enontekiöllä – pappeuden ydin pysyy ympäristön vaihtumisesta huolimatta. Samalla töiden tekeminen useammassa seurakunnassa voi olla työntekijälle rikkaus. Koen olevani onnekas, kun olen saanut nähdä seurakuntaelämää niin kymenlaaksolaisessa pikkukaupungissa kuin pääkaupunkiseudulla. Jokaisella seurakunnalla on omat ainutlaatuiset piirteensä ja historiansa, jotka voivat antaa työtään opettelevalle paljon. Samalla pätkäpapit voivat tuoda seurakuntiin uusia oivalluksia ja tapoja olla pappi 2010-luvun Suomessa.
Olen todella kiitollinen siitä, että saan toteuttaa kutsumustani pappina pätkätöiden myötä. Ei ole itsestäänselvyys, että edes määräaikaisia töitä löytyy. Monet teologian maisterit kipuilevat pappisvihkimystä odottaessaan, kun ensimmäisen työpaikan löytäminen on vaikeaa ja hakijoita on paljon. Myös moni pätkäpappi pohtii kutsumustaan ja paikkaansa kirkossa. Töitä ei tunnu löytyvän, työn sovittaminen yhteen perhe-elämän kanssa on haastavaa tai harkitaan jopa kokonaan alan vaihtamista. Tänään toivon, että voisit rukouksissasi muistaa pappisvihkimystä odottavia teologian maistereita ja kirkossa jo työskenteleviä pätkäpappeja. Koen, että kirkollemme on valtavan suuri voimavara, kuinka osaavat ja motivoituneet ihmiset haluavat olla meillä kirkon töissä. Tästä porukasta kannattaa pitää kiinni.
emiliapappi
Lisää ajatuksia pätkäpappien arjesta emiliapappi-kanavalla:
Kun näyttää siltä, että vihkimyksen saamiseen tarvitaan joku jopi, johon ikäänkuin vihitään, niin eikö se houkuttele pätkäpappeuteen? Onko asiallisesti suuri ero olla työtön pastori tai maisteri?
Hei Lauri, vihkimyksen saadakseen täytyy olla tiedossa työpaikka vähintään puoleksi vuodeksi tai osa-aikaisena vuodeksi. Suurin osa pappisvihkimyksen saavista aloittaa pätkätöillä, harvalla on vakituinen paikka tiedossa papiksi vihittäessä. Pappien tilanne on sama kuin monilla muilla aloilla, pätkätyöt ovat nykyisin yleisiä. Sanoisin, että on helpompaa olla työtön pastori kuin maisteri – pastori voi ottaa vastaan vaikka kahden kuukauden sijaisuuden pappina, maisteri ei näin voi tehdä.
Ajattelin, että eikö voisi vihkiä kaikkia kelpoisia ja halullisia papiksi Herramme reserviin. Silloin todellakin voisi ottaa pieniäkin tehtäviä vastaan.
Kirkkolaki kai tarvitsi muuttaa. Muutenhan asia olisi jo hoidettu. Tuskin muuten noin korkealta tasolta blogiin turvaudutaan.
Saa nähdä, muuttuuko tää tulevaisuudessa Pekka. Toivottavasti tulevaisuudessakin kirkosta löytyisi töitä ja niiden tekijöitä.
Tarkoitin bogia: työtä nuoremmille.