Heikki Palmu kirjoitti Kotimaahan artikkelin pelagiolaisuudesta, jonka nykyisenä vaarallisena muotona hän piti (anglosaksista) herätyskristillisyyttä. Siinähän ihmisiä pyydetään tietoisesti antamaan elämänsä Jeesukselle. Oli vaarallista tai ei, ilman tätä julistusta en ehkä kirjoittaisi itsekään tätä blogia. Enkä mitenkään tunnustaudu Pelagiuksen oppilaaksi – en edes semipelagiolaisuuden kannattajaksi.
Luotan Jumalan armoon ja Jeesuksen sanaan: ”menkää ahtaasta portista sisälle” ja ”te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät”. Menin sisään – ja huomasin, että Jeesus minut lopulta sinne veti ja valitsi omakseen jo kasteessa. Paradoksi, jota emme voi laukaista, koska Jumalan armo ylittää järkemme.
Otan tähän Heikki Palmun esiin nostamaan pelagiolaisuuteen herätyskristillisyydessä sen verran kantaa – lähinnä kysymällä – eikö kirkkomme monien ulostulojen ja jopa lähetysjärjestöjen oppi ala muistuttaa pelagiolaista pelastusoppia, kun kirkossa ja sen lähetysjärjestöissäkin korostetaan hyvien tekojen (oikeudenmukaisuuden ja rauhankasvatuksen) merkitystä kristityn ja kirkon tunnusmerkkinä ja hyvä ihmisen ideaalia enemmän kuin uskoa Jeesukseen?
Oletteko kuulleet tämän koronavirusepidemian aikana kirkon johdon puheissa kehotusta kääntyä Jumalan puoleen ja kutsua Jeesuksen seuraamiseen? Ei se mitään, en minäkään. Liekö pelagiolaisuuden pelkoa? Sen sijaan olen kuullut (ja tekin olette kuulleet), kuinka tällaisessa kriisissä on tärkeää, että tuemme toisiamme ja esim. autamme karanteenissa olevia vanhuksia ja muita riskiryhmään kuuluvia. Toki sitä kaikkea me jo teemme, mutta tämä ei ole uskomme syy, vaan seuraus.
Jos siis kirkon viesti on se, että meidän tulee tehdä hyviä tekoja, kun hengenvaarallinen virus uhkaa kaikkien kansojen olemassaoloa, eikö siinä ole (vähintään semi-)pelagiolainen viesti, että elämämme tärkein asia on näinä ankeina aikoina tehdä hyviä tekoja, jotta olisimme (uskosta riippumatta) hyviä ihmisiä ja samalla Jumalakin meidät hyväksyy? Jos näin ei ole, miksi sitä ei tohdita sanoa ääneen?
Tämä pelagiolainen harhaoppi tekojen vanhurskaudesta kelpaa varmasti monille täällä K24-palstalla kirjoittaville, mutta onko se Raamatun ja kirkon tai Heikki Palmunkaan oppi? Ei ole. Epäilemättä Raamatusta löytyy etsiville myös Pelagiuksen opille kannatusta (m.o.t.), mutta se tulee sieltä, missä ristin pääsiäisen viesti ja ylösnousseen Jeesuksen lähetyskäsky ohitetaan kristinuskon ydinviestinä.
Jo siis haluamme kirkkona ja (luterilaisina) kristittyinä välttää nykyajassa pelagiolaisuutta, puhukaamme yhä rohkeammin Jeesuksesta, joka ristin pääsiäisenä uhrasi itsensä syntimme sovitukseksi ja sai näin tehden aikaan ikuisen sovinnon Jumalan ja ihmisten välille ja että tämän pelastus otetaan vastaan kasteen ja uskon kautta ilman yhtään hyvää tekoa ja ansiota. Pelkästä armosta. Jotta yksikään ihminen ei voisi Jumalan edessä kerskua. Jumalalle riittää vain yksi teko: Jeesuksen teko ristin pääsiäisenä.
Ja kun tämä on kirkossa ja lähetysjärjestöissä sekä herätysliikkeissämme sanoitettu selvästi ja kuuluvasti, ryhdytään sen jälkeen yhtä selvästi ja kuuluvasti puhumaan lähimmäisen rakkaudesta ja hyvistä teoista, jotka Jumala meissä Henkensä kautta vaikuttaa nimensä kunniaksi.
Mutta ei sotketa näitä asioita, kuten Pelagius teki omaksi ja seuraajiensa turmioksi. Luotan siihen, että Heikki Palmu ei tarkoittanut Kotimaan kirjoituksellaan sotkea tätä.
Silti vaarallisinta kirkossamme ei ole se, että meitä kehotetaan uskomaan Jeesukseen ja ottamaan Hänet Vapahtajaksemme, vaan se, että tästä ristin pääsiäisen Jeesuksesta vaietaan ja ryhdytään kutsumaan ihmisiä ilman uskoa Vapahtajaan tekojen vanhurskauden kivikkoiselle ja vaaralliselle polulle, jonka toisessa päässä ei ole iankaikkinen elämä, vaan aivan jotain muuta.
Valoisaa ristin pääsiäisen odotusta kaikille!
Hauskoja nämä tietyn sortin kristityt jotka haluavat monopolisoida hyvät teot. He katsovat että hyvät teot eivät oikeastaan ole hyviä tekoja jos ne eivät lähde uskosta.Oliko samarialainen oikeastaan uskovainen ? Eikö siihen aikaan usko ollut juutalaisten yksinoikeus?
Keskustelu pelagiolaisuudesta on tyhjänpäiväinen teoreettinen keskustelu jolla ei ole mitään muuta merkitystä paitsi, että tietyn sortin uskovaiset epäilevät motiivejaan tehdessään välttämättömiä hyviä töitä ja pelkäävät ,että Jumala rankaisee heitä omahurskaudesta ,siitä että he saattaisivat unohtaa antaa kunnian hyvistä teoistaan Jumalalle.
Tässä kirjoituksessa on totuuden siemen. Tämä on siis kehu 🙂
Kiitos Markku, sinä se osaat – ja uskallat. – ”oliko samarialainen oikeastaan uskovainen”, bravo! Tämä pelagius-keskustelu alkaen Heikki Palmun esseestä toi itselleni mieleen 50 vuoden takaiset opintoni Kansanlähetyksessä, jossa asiaa viilattiin. Saipahan Heikki provosoiduksi pienen parranpärinän, jota osaat hyvin kuvata.
Markku Hirn28.03.2020 17:22
” Hauskoja nämä tietyn sortin kristityt jotka haluavat monopolisoida hyvät teot. He katsovat että hyvät teot eivät oikeastaan ole hyviä tekoja jos ne eivät lähde uskosta.”
Markku, se luterilainen joka ajattelee, opettaa ja uskoo näin kuten yllä olevassa lainauksessa kuvaat, uskoo niin kuin kirkomme opettaa omissa tunnustuskirjoissamme. Tässä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä. Näitä kristittyjä on turha syyttää jos heille kerran opetetaan kirkomme taholta näin.
Toinen ja ihan erillinen asia on se, että onko tämä opetus väärää vai oikeata. Tärkeää on kuitenkin tunnistaa mistä tämä näkemys juontaa juurensa.
Pelagiolaisuus voi esiintyä eri variaatioina tänään. Pelagilaisuudesta voidaan myös ottaa työkaluja kuvaamaan tekojen oppia, kuten Jouni Turtiainen tekee. Klassisesti uskonpuhdistuksen linjan mukaisesti hän myös erottaa uskon ja teot erilleen toisistaan. Tästäkin voidaan sitten kysyä onko tämä jaoettelu teoreettinen ja tosi.
Markku Hirn: ”Keskustelu pelagiolaisuudesta on tyhjänpäiväinen teoreettinen keskustelu”.
Ehkä niinkin. Toisaalta kyse on siitä, ovatko hyvät teot pelastuksemme kannalta välttämättömiä. Ehkä tämä ei olekaan niin kovin tyhjänpäiväistä ja teoreettista..?
Selvää on, että Jumala ei tekojamme tarvitse, ainoastaan uskomme. Lähimmäiset sen sijaan eivät tee uskollamme mitään. Olimmepa samarialaisia, juutalaisia, kristittyjä tai mitä tahansa. Lähimmäisemme tarvitsevat tekojamme.
Pelagiolaisuuden ongelma on ollu siinä, että nämä kaksi asiaa sotketaan keskenään: uskosta on tullut tekoja ja teoista uskoa.
Ei siis mitään tyhjänpäiväistä teoriaa, vaan kohtalokasta teologista sotkua, joka voi koitua sieluparkojen turmioksi.
Pelagiolainen kiista koski juuri perisynnin käsitettä jossa perisynti kiellettiin. Pelagius opetti, että ihmisellä on luonnollinen kyky elää synnittömästi.
Ovatko sitten hyvät teot pelastuksemme kannalta välttämättömiä on teologisesti jo eri asia. Luterilaisuus on opettanut, että tekoja ei tarvita pelastukseen, mitä tämä oikeastaan tarkoittaa se on määrittelemätöntä ja epäselvää. Kääntäen tämä asia ilmaistaan luterilaisessa tunnustuksessa, että pahat teot karkoittavat Jumalan Hengen ihmisestä jos hän niissä pysyy. Joten ei tämä nyt aivan näin suoraviivaista ole, ” että Jumala ei tekojamme tarvitse, ainoastaan uskomme ” ja vain lähimmäiset tarvitsevat tekojamme. Kaikki teot ovat aina suhteessa lakiin ja Jumalan käskyihin, teemme niitä sitten kenelle tahansa.
Ajatus siitä, että usko yksin riittää on ongelmallinen myös siinä mielessä, että Raamattu eikä kristillinen traditio tunne mitään sellaista kristillistä uskoa joka olisi ilman tekoja. Sellaista ei vain ole.
Pelagiusta voidaan käyttää silti esimerkkinä jos lähtökohtana on juuri se ajatus, että tekoja tekemällä pelastumme ilman kristillistä uskoa.
Sami Paajanen: ”Raamattu eikä kristillinen traditio tunne mitään sellaista kristillistä uskoa joka olisi ilman tekoja”.
Paavali: ”Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi” (Room 4:5).
Jouni Turtiainen, ei Roomalaiskirje poista hyviä tekoja, ei edes Aabrahamin kohdalla ( Rm 4:5).
” Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi;
ja niin toteutui Raamatun sana: ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”, ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi. Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta” ( Jaakob 2:21-24).
Sam Paajanen, juuri tämän vuosi Luther nimitti Jaakobin kirjettä ”olkikirjeeksi”. Näiden tulkintojen äärellä alan ymmärtää Lutherin kaanonkritiikkiä paremmin. Paavali vs. Jaakob – no, Paavali.
Jouni Turtiainen, Lutherin kaanon kritiikki on tunnettua. Jotkut tekstit eivät sopineet Lutherin kehittämään systeemiin. Vastaava ongelma tulee esille toisaalla eri variaatiossa luterilaisissa kuppikunnissa jossa jokaisella on oikea oppi. Se on sukua Lutherin kaanon kritiikille. Valitettavaa.
Jouni T.
“Silti vaarallisinta kirkossamme ei ole se, että meitä kehotetaan uskomaan Jeesukseen ja ottamaan Hänet Vapahtajaksemme, vaan se, että tästä ristin pääsiäisen Jeesuksesta vaietaan ja ryhdytään kutsumaan ihmisiä ilman uskoa Vapahtajaan tekojen vanhurskauden kivikkoiselle ja vaaralliselle polulle, jonka toisessa päässä ei ole iankaikkinen elämä, vaan aivan jotain muuta.”
Kirkko, etenkään luterilainen, ei ole sirkus, mutta silti se osaa ratsastaa kahdella tai jopa useammalla hevosella yhtäaikaa? Vt. Matt.5:37
“vaan olkoon teidän puheenne: ’On, on’, tahi: ’ei, ei’. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.”
Täytyy puhua on ja ei, jotta saadaan esitys pyörimään. Hämmästytetään ihmisiä tempuilla, viihdytetään jopa huvitetaan, jotta olo olisi mukava, eli kynnys matalalla ja ovet leveällä.
Ihmettelen jatkuvasti, että miten uskovat voivat ‘koteloitua’ erilaisiksi viidesläisiksi, ollen muutakin kuin vain nimellisiä kirkkokunnan jäseniä. Nimellinen jäsenyys, mielestäni, pyörii ikäänkuin kapulana rattaissa, jos luettaisiin Augustinuksen “sekalainen seurakunta”-oppi niinkuin se on Jeesuksen vertauksessa, eli kirkko on maailma, jossa elää vanhurskautetut ja jumalattomat.
Augustinus paljasti Donatuksen ja sitten aikalaisensa Pelagiuksen, harhoja opettaviksi. Kuitenkaan em. harhat olivat mietoja Augustinuksen “korvaaville oikeille” opeille, kuten: pelastava kaste, pyhimysten ja kuvien palvonta, Maria-kultti, mm. Mainitsen vain nämä, joista ensimmäinen muodostui esteeksi uskoontulolle vain Pyhän Hengen työnä.
Tästä tuoreimpia todisteita on paavin 17/1 julkaistu lausuma suomalaisten, lähinnä luterilaisista koostuneitten pappien vierailun yhteydessä
http://www.vatican.va/content/francesco/en/speeches/2020/january/documents/papa-francesco_20200117_chiesa-luterana-finlandia.html
Eli vierailun “juttu” oli autuuttava sakramentti.
Mänttäri: ”Ihmettelen jatkuvasti, että miten uskovat voivat ‘koteloitua’ erilaisiksi viidesläisiksi,”
Vapaissa suunnissa, kuten helluntailaisissa, toimii samanlainen koteloituminen. Miten kukaan voi olla siitä vapaa, jos liittyy johonkin uskonyhteisöön? Vapaa on perhonen, joka pääsee kotelostaan.
Kakkuri. ”eikä Siionin virret ole kovinkaan tuttu. Sen tiedän, että siellä on monia syvällisiä, asiapitoisia ja Kristus-keskeisiä vanhoja lauluja. Niinsanotut ylistyslaulut sen sijaan olen kokenut melko tyhjiksi”
Ei ole tarkoitus olla mitenkään ikävä. Juuri tätä kysyin ja sain vastauksen. Siis Siionin virsistä ei täydy pelastua, mutta ylistyslaualuista kylläkin.
En itse asiassa huomannut, että sinua oli siteerattu. Olet tässä muualla kirjoitellut ja epähuomiossa luulin sinun osallistuvan tähänkin keskusteluun.
Reijo Mänttäri. Ajatellaanpa seuraavaa tilannetta. Helluntaiseurakunnan jäsenenä ollut arvostettu saarnaaja, joka on johtanut monia uskoon, ja josta on annettu kaikin puolin kiittävä todistus kuolee. Pari kolme vuotta myöhemmin paljastuu, että hän olikin pedofiili ja käyttäytyi väkivaltaisesti vaimoaan kohtaan. Vaikka kukaan ulkopuolinen ei tiennyt. Oliko hän mielestäsi oikea helluntaiseurakunnan jäsen vai ei? Ja koostuiko asianomainen helluntaiseurakunta saarnaajan eläessä vain pyhistä ja puhtaista vaiko sekä pyhistä että pahoista? Ja millä tavoin erittely voitaisiin mielestäsi suorittaa?
Huomasin, että nimeni oli mainittu ikävässää sävyssä Antti Hämäläisen kirjoittamassa kommentissa. Siinä jostain kummasta syystä kysyttiin pelastumisesta Siionin virsistä.
Vastaan kysymykseen sen absurdiudesta huolimatta.
Siionin virret on herännäisyyden eli körttiläisyyden laulukirja. En kuulu kyseiseen liikkeeseen, eikä Siionin virret ole kovinkaan tuttu. Sen tiedän, että siellä on monia syvällisiä, asiapitoisia ja Kristus-keskeisiä vanhoja lauluja.
Niinsanotut ylistyslaulut sen sijaan olen kokenut melko tyhjiksi. Niissä on tavoiteltu tunnelmaa, mutta aika paljon ne ovat kuluneita hokemia, jotka ajan mittaan puuduttavat sellaista kristittyä, joka etsii jotain enemmän kuin fiilistelyä.
Kakkuri. “eikä Siionin virret ole kovinkaan tuttu. Sen tiedän, että siellä on monia syvällisiä, asiapitoisia ja Kristus-keskeisiä vanhoja lauluja. Niinsanotut ylistyslaulut sen sijaan olen kokenut melko tyhjiksi”
Ei ole tarkoitus olla mitenkään ikävä. Juuri tätä kysyin ja sain vastauksen. Siis Siionin virsistä ei täydy pelastua, mutta ylistyslaualuista kylläkin. Kyse on siis laulujen laadusta, ei lauleskelusta sinänsä. En itse asiassa huomannut, että sinua oli siteerattu. Olet tässä muualla kirjoitellut ja epähuomiossa luulin sinun osallistuvan tähänkin keskusteluun.
Kumpaisestakaan uskonnollisuuden lajista ei noin yleisesti tarvitse pelastua. Monelle urbaanin ylistyskristillisyyden. harrazstajalle käynti seuratuvalla voi olla outo ja ahdistava kokemus. Siitä, mitä minä koin ahdistavaksi, kannattaa lukea koko kirjoitus.
Kakkuri. ”Monelle urbaanin ylistyskristillisyyden. harrazstajalle käynti seuratuvalla voi olla outo ja ahdistava kokemus.”
Aivan, ne ovat kuin kaksi eri maailmaa. Minun työ on aina ollut yhteiskristillistä ja kaikki laulut kelpaa. Pitää saanapuuhissa oppia olemaan riippumaton muusikoista, koska ne ovat joskus hyviä, joskus huonoja. Minun kokemus kuitenkin on että niin vanhat virret, kun uusi ylistysmusiikki voi olla hyvää, kun oikeassa Hengessä palvotaan Jumalaa.
Ylistysmusiikin simppeliys vanhoihin kunnon virsiin verrattuna on ehkä vähän samanlainen kuin modernin maalaustaiteen ja kultakauden maalariemme töiden välinen ero.
Meidän aikamme sekavuuden vaikutus heijastuu musiikkiin ja maalaustaiteeseen sirpaleisuutena ja niinpä ne ovat oman aikansa tuotteita. Kännykät, kannettavat tietokoneet googleineen, twitterit, facebookit jne. entisestään manipuloivat nykyihmisen sielua tehden siitä yhä kapea-alaisemmin ja mekaanisemmin reagoivan. Siksi ylistyslauluissakin usein toistetaan muutamaa melodiaa ja simppeliä sanoitusta.Se on nykyihmisen veisuuta.
Vaikka Sami P:n kanssa olen usein napit vastakkain joistain asioista, hän esittää kommentissaan 21:12 tarpeellisia kysymyksiä, joita ei ole syytä ohittaa. Sanoohan Jaakob, että usko ilman tekoja on kuollut.
Mutta se on mielestäni aivan selvää, että yksin Kristuksen työ riittää Jumalan edessä pelastuksen perustaksi. Ihmisen hyvät teot eivät paina vaakakupissa yhtään mitään. Sen osoittaa ristin ryövärinkin pelastuminen. Ja on monia muitakin, jotka ovat kuolinvuoteellaan päässeet pelastuksesta osallisiksi ehtimättä tehdä ainoatakaan hyvää tekoa. Siksi en yhdy ajatukseen, että ihminen pelastuu uskon ja hyvien tekojen avulla.
Mutta jos ihmisen elämä saa jatkua uskon syntymisen jälkeen, hän voi elämällään turhentaa uskonsa ja menettää pelastuksen. Jos hän suhtautuu piittamattomasti lähimmäisten tarpeisiin tai ylenkatsoo Jumalan tahtoa rikkomalla sitä vastaan, hän jossain vaiheessa menettää ”Pyhän Hengen sinetin”, eli Pyhä Henki jättää hänet. Silloin hänellä ei enää ole pelastavaa uskoa.
Anita, en koe olevani sinua vastaan, tämä on enemmän ajatustenvaihtoa. Ristin ryöväri ei ole poikkeus hyvien tekojen suhteen. Jos näin olisi Jaakobin kirje olisi luettava;” usko ilman tekoja on elävä”, turvautuihan ristin ryöväri Jeesukseen. Teot ovat ensisijaisesti sisäisiä, eivät pelkästään ulkonaisesti havaittavia, vaikka niinkin.
Sami. En minäkään niin koe, kunhan vähän huumorimielessä laitoin. Taisi olla huonoa huumoria. Mutta olemmehan välillä kiistelleet tiukassakin sävyssä.
Yleensä teot kyllä ymmärretään ihan käytännön toimintana. Uskon syntymisen jälkeen – jonka ymmärrän tapahtuneen siinä ristillä – ryövärillä ei ollut mahdollisuutta ketään auttaa tai palvella. Tuskin jaksoi tuskiltaan ajatella kenestäkään hyviä ajatuksiakaan. Ei ainakaan mitään sellaista, jolla olisi ollut pelastumisen kannalta merkitystä.
Oman kantani voisin sanoa niinkin, että hyvistä teoista tai ajatuksista ei ole pelastumisen kannalta mitään hyötyä, mutta pahoilla teoilla tai piittaamattomuudella, joka ilmenee laiminlyönteinä, on merkitystä.
Anita, ehkä minä tunnen sinua jo jotenkin, en ajatellut sinun tarkoittavan mitään pahaa.
Kristityn hyvät teot eivät liity pelkästään ulkonaisesti havaittaviin. Hyvien tekojen lähde ja ja ” tuotantolaitos” ( huono sana, mutta en keksinyt parempaa) on sisäinen maailmamme. Jeesus sanoo sydänmestä lähtevät, jne.. > ristin ryöväri osoittaa suun tunnustuksella uskon teot jotka tulevat sydänmestä.
Anita Ojala kirjoittaa; ” Oman kantani voisin sanoa niinkin, että hyvistä teoista tai ajatuksista ei ole pelastumisen kannalta mitään hyötyä, mutta pahoilla teoilla tai piittaamattomuudella, joka ilmenee laiminlyönteinä, on merkitystä.
Jos ajattelen näitä lauseita, ne ovat ristiriitaisia keskenään. Me tiedämme, että kristityt joutuvat taistelemaan sisäisiä pahoja ajatuksiaan ja himoja vastaan. Paholainen hyökkää juuri ajatusten kautta ja tämä tunnetaan ja tunnistetaan kirkon kilvoitus perinteessä. Pahojen ajatusten ruokkimisella voi ja on suuri merkitys samoin niiden vastustamisella pelastuksemme kannalta.
Sami. Voin olla samaa mieltä, että ajatuksilla on merkitystä. Mutta hyvät ajatuksemmekaan eivät kelpaa pelastuksen perusteiksi. Siinä niillä ei ole arvoa. Mutta jos hellii pahoja ajatuksia, ne voivat johtaa ajan mittaan tuohon piittaamattomuuteen, kaunaan, vihaan, kateuteen… ja lopulta Pyhän Hengen poistumiseen.
Sami. Kyllä minä joskus pahaakin tarkoitan. Mutta onneksi omatunto on lahjomaton, eikä paina sellaista villaisella. Käskee häpeämään ja tekemään parannusta. Täällä on mahdollisuus opetella toista kunnioittavaa keskustelutapaa, vaikka olisi aivan eri mieltä jostain.
Mutta se ei ole ihan helppoa, ehkä siksi, että keskustellaan pääasiassa teologisella tasolla. Pitäisi muistaa, että usko ei ole pelkkää teologiaa.
Ristin ryöväri pelastui juuri hyvän tekonsa takia. Hän osoitti myötätuntoa Jeesusta kohtaan ja siitä häntä palkittiin.
Markku Hirn: ”Ristin ryöväri pelastui juuri hyvän tekonsa takia. Hän osoitti myötätuntoa Jeesusta kohtaan ja siitä häntä palkittiin”.
Tuohon varmaan Pelagius olisi voinut sanoa aamenensa. Sen sijaan Paavali, Augustinus tai Luther eikä edes nykyinen paavi Fransiskus voisi sanoa muuta kuin ”ei käy”. Usko oli ennen myötätuntoa tai muita inhimillisiä uskon ilmenemismuotoja.
Siksi ristin ryövärinkin pelastus on ainoastaan ja vain ”yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden” – ei siis minkään myötätunnon tai muun inhimillisen suorituksen tai kokemuksen tähden.
Kirjoitin kommenttinketjun alkupäässä Jeesuksen tuomiopäiväpuheesta, että ”yksikin näyttäisi riittävän”, siis yksi lähimmäiselle tehty hyvä työ.
Eräs ystäväni, jonka kanssa olemme paljon ko. puhetta pohtineet ja joka on seurannut tätä keskustelua, lähetti kysymyksen, tarkoitanko todella, että yksikin riittää. Vastasin hänelle, että tarkoitan, eikä sitäkään välttämättä tarvita. Jeesus ei anna mitään tavoitetta tekojen määrälle.
Usein jätetään huomaamatta, että puheessa esiintyy kolmaskin ryhmä : vähäiset veljet. Heidän kohtalostaan ei sanota mitään: pelastuvatko vai eivät. Itse ajattelen, että he ovat niitä kärsiviä ja puutteenalaisia lähimmäisiä, jotka eivät pysty hyviä töitä kokoilemaan vaan ovat kaikin tavoin muiden avun tarpeessa. He ovat ristin ryöväriin verrattavia, ja pelastuvat myös ilman ainuttakaan tekoa, jos heillä on usko Jeesukseen. Sen voimme päätellä, että usko heillä kyllä on, ovathan he Jeesuksen veljiä.
Varmasti oikean suuntainen päätelmä: ”Sen voimme päätellä, että usko heillä kyllä on, ovathan he Jeesuksen veljiä.”
Oletko huomannut Raamatussa esitettyä määritelmää Jeesuksen veljistä? Heillä näyttäisi Jeesuksen sanojen mukaan olevan olennainen merkitys tekemisille, jotka johtavat sinne Jeesuksen paremmalle puolelle tulevassa jaossa kahteen.
Ojala: ”Usein jätetään huomaamatta, että puheessa esiintyy kolmaskin ryhmä : vähäiset veljet. Heidän kohtalostaan ei sanota mitään: pelastuvatko vai eivät.”
Koska keskustelen Turtiaisen kanssa kansojen tuomion sanomasta, niin otan kantaa tähän kohtaan.
”Silloin hän vastaa heille sanoen: ’Varmasti sanon teille, että minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä pienimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'”
Kun Jeesuksen pienimmät veljet ja siskot seisovat isoveljen vieressä, minkä osoittaa sana ”näistä”, niin he ovat silloin niitä, jotka on temmattu pilviin Herraansa vastaan. He ovat pelastuneet sillä pelastuksella, josta apostolit opettivat. Vähimmät eivät siis voi olla lampaiden ja vuohien joukossa.
Rauhan julistuksen sanatarkka käännös osoittaa, että oikeamieliset erotellaan väärämielisistä TEKOJENSA MUKAAN. Kirkon onneton sana vanhurskaus on sotkenut Raamatun lukemisen niin perusteellisesti, että jopa sekulaari maailma pääsääntöisesti toimii viisaammin kuin tietyt joukot uskovaisia.
Mat.25:31 Ja kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki pyhät enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuutuu kirkkauden valtaistuimelle.
25:32 Ja hänen eteensä kokoontuvat kaikki kansat, ja hän erottaa ne toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.
25:33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
25:34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja perikää se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
25:35 Sillä minun oli nälkä, ja annoitte minulle syömistä, olin janoinen, ja juotitte, olin vieras, ja majoititte minut,
25:36 olin alaston, ja vaatetitte minut, olin sairas, ja kävitte minua katsomassa, olin vankilassa ja tulitte minun luokseni.’
25:37 Silloin oikeamieliset vastaavat hänelle sanoen: ’Herra, milloin näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua. Tai janoisena ja juotimme?
25:38 Ja milloin näimme sinut vieraana ja majoitimme. Tai alastomana ja vaatetimme?
25:39 Ja milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja tulimme luoksesi?’
25:40 Kuningas vastaa heille: ’Varmasti sanon teille, minkä olette tehneet yhdelle näistä minun pienimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
25:41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen.
25:42 Sillä olin nälkäinen, ja ette antaneet minulle syömistä, olin janoinen, ja te ette minua juottaneet,
25:43 olin vieras, ja ette majoittaneet minua, alaston ja ette vaatettaneet minua, sairas, ja vankilassa, ja ette käyneet minua katsomassa.’
25:44 Silloin hekin vastaavat sanoen: ’Herra, milloin näimme sinut nälkäisenä tai janoisena, tai vieraana, tai alastomana, tai sairaana, tai vankilassa, ja emme sinua palvelleet?’
25:45 Silloin hän vastaa heille sanoen: ’Varmasti sanon teille, että minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä pienimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
25:46 Ja nämä menevät ikuiseen rangaistukseen, mutta oikeamieliset ikuiseen elämään.”
Rauli. Olen huomannut: esim. maljallinen kylmää vettä. Mutta mehän emme voi koskaan tietää, kenellä kärsivistä on usko, joten emme voi valikoida, ketä autamme. On autettava mahdollisuuksien mukaan kaikkia apua tarvitsevia. Silläkään tavalla emme voi laskeskella ansioitamme.
Tuomaala. Miten määrittelet ”oikeamielisen”?
Anita. Jeesus määrittelee Johanneksen evankeliumia lukuunottamatta kaikissa muissa veljensä lähtökohtaisesti niin, että ”Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.”(Mat12:50) Muut eivät ole Jeesuksen veljiä, vaikka ovatkin meille lähimmäisiä, joita tulee rakastaa.
Mutta voisiko se olla niin, että kun Jeesuksen veljet ja sisaret ruokkivat ja vaatettavat kilpaa toisiaan niin se johtaa voittajien puolelle?
Jeesuksen opetus koski muutakin kuin aineellista antamista. Itse asiassa pääpaino oli hengellisissä asioissa: ”Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta”(Joh18:17)
Siteerasit (ilmeisesti) Matteuksen 10. luvun loppua, jossa Jeesus toteaa, että ”Ja kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille.” Tässä ilmaus ”yhdelle näistä pienistä” viittaa niihin kahteentoista, jotka Jeesus lähetti ensimmäisinä kertomaan hyvää uutista. Voisiko olla, että myös kaikki muut evankeliumia julistavat ovat Jeesuksen mielestä ansainneet ”maljallisen kylmää vettä”?
Kaikkien kristittyjen oletetaan mahdollisuuksiensa mukaan julistavan evankelimia, isommasti tai sitten pienemmästi. Vaikuttaisi näin ollen siltä, että Jeesuksen seuraajien joukossa on erikseen joukko ”veljiä”, ja heitä erityisesti kannattaa tukea heidän työssään. Ja tuollainen yhteistyö johtaa sitten sitten hienoon lopputulokseen: ”omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti”.(Mat25:34)
Tällä kertaa olen Tapion johtopäätöksestä samaa mieltä: ”Vähimmät(veljet) eivät siis voi olla lampaiden ja vuohien joukossa… he ovat silloin niitä, jotka on temmattu pilviin Herraansa vastaan.”
Mitä Anita sinä ajattelet: Ovatko Jeesuksen veljet todellakin noita lampaiksi luokiteltuja, kun Jeesuksen kertomus kaikilta osiltaan otetaan huomioon?
Olen yksinkertaisesti sitä mieltä, että Jeesuksen veljet / sisaret ovat Jeesukseen uskovia, olivat he sitten auttajia tai autettavia. Elämän aikana osat saattavat vaihtua. Tänään olen auttaja, huomenna ehkä autettava.
Itse en pidä Jeesuksen vähimpiä veljiä ainakaan minään hengellisenä eliittiryhmänä, jolla olisi muita suurempi arvovalta. Kuinka voisikaan, ovathan he ”vähimpiä”, kuten esim. Lasarus rikkaan miehen portin pielessä.
Puheesta voisi päätellä, että he eivät lampaiden tavoin ole puhuteltavina. Mutta tämä on kysymys, jota en ole syvemmin pohtinut. Enkä tuohon ylöstempaamiseenkaan ole katsonut edes välttämättömäksi toistaiseksi muodostaa lukkoonlyötyä kantaa.
Jeesus opetti suuruusjärjestyksestä, että ”joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne”(23:22). Jeesuksen veljet ovat varmasti tästä tietoisia, vaikka ensimmäiset heistä toistamiseen kiistelivät suuremmuudesta ihan väärään suuntaan.
Kuten sinäkin taisit päätellä, Jeesuksen veljet eivät kuulu niiden lampaiden joukkoon, jotka perivät ”valtakunnan, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti”. Tapion kanssa minä olen samaa mieltä siitä, että kyseessä on se ihmisjoukko, joka temmataan täältä taivaaseen.
Uskon, että apostolit ja monet muut näkyvät hahmot alkuseurakunnassa ovat niitä, joilla ”on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa”. Ja joista Raamattu kertoo, että he ”hallitsevat hänen(Kristuksen) kanssaan ne tuhannen vuotta”.(Ilm20:6) Niin, ja juuri tuollaista tulevaisuutta Paavali halusi myös Timoteuksen kokevan: ”saamme myös hallita hänen kanssaan”(2. Tim2:12)
Tuohon taivaalliseen joukkoon Jumala itse valitsee jäsenet, kuten Jeesus opetti(Ilm20:23). Avain taivaan kirkkauteen on ”syntyminen ylhäältä”, minkä seuraamuksia on sitten tuo Jeesuksen veljeys. Näin siitä Raamattu kertoo: ”Sillä sekä hän, joka pyhittää(Jeesus), että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä(Kaikkivaltias Jumala). Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi.”(Hepr2:11)
Ajattelehan, että nykyään vaikkapa innokas Pietari liehuttaisi Jumalan valtakunnan lippua täällä maan päällä – periäkseen sitten sen valtakunnan, joka on taivaassa. Olisi varsin helppo tehdä tuolle Jeesuksen veljelle hyvää, vaikkapa sen vesikupposen verran. Auttaa kaikin keinoin heitä, jotka johtavat taivaallisen kuninkaan saarnaamistyötä. Tuollaisessa työssä minä haluan olla mukana, mutta en millään muotoa halua painostaa muita ajattelemaan asioista samalla tavoin. Korkeintaan hiukan houkutella tuohon suuntaan.
Tästä asiasta en ajattele samalla tavalla. Minulle ei ole edes kovin oleellista selvittää, miten tarkkaan ottaen kaikki menee sitten, kun tämä ajallinen on ohi. Se tulee olemaan sen verran erilaista, että näillä edellytyksillä ei ole edes mahdollista laatia tarkkaa eskatologiaa. Ilmestyskirjakin on niin symbolinen kirja, etten yritäkään tulkita sitä perin pohjin.
Minä uskon ruumiin ylösnousemiseen ja siihen, että Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan, jossa uskovat ihmiset saavat elää Jumalan yhteydessä. Minulle taivas on sitä. Kahden kerroksen väkeen en usko. Uskon, että saan olla juttusilla niin Jeesuksen, Paavalin, Pietarin, Daavidin, Joosefin ym kanssa. Minulla onkin heitä paljon kysyttävää.
Mutta tämä menee blogin aiheesta sen verran sivuun, etten pidä mielekkäänä lähteä pidemmälle tätä polkua.
Totisesti, hyvä Anita! Tämä keskustelun osasto on nyt menossa pahasti otsikon ohitse. Emmehän enää ole juttelemassa tuosta minulle aiemmin aivan vieraasta ”tyylisuunnasta ” pelagiolaisuudesta(jos sen nyt oikein edes ymmärsin).
Taivaassa kaikki varmasti on kunnossa, keskittykäämme siis siihen, mitä hyvää voimme tehdä kaikenlaisille ihmisveljille ja sisarille täällä maan päällä. Ja siinähän sitä duunia riiittää joka sektorilla, minkä niistä sitten valitsemmekin.
Ojala: ”Itse en pidä Jeesuksen vähimpiä veljiä ainakaan minään hengellisenä eliittiryhmänä, jolla olisi muita suurempi arvovalta.”
Näen samoin. Heitä ei voi tunnistaa, kuten juutalaiset eivät tunnistaneet Jeesusta ja opetuslapsia. Tässä on se pointti, etteivät valitut voi olla mikään kiinteä, organisoitu ryhmä, kuten esikoislestadiolaiset tai Jehovan todistajat tai helluntailaiset jne. He ovat vapaita organisaatioista ja jos he ovat johonkin kuuluneet, niin heidät on ajettu niistä ulos vääräoppisina. He eivät tarvitse auktoriteetteja eivätkä siten ota vastaan ulkopuolista ohjausta. Miksi he olisivat riippuvaisia uskonnoista tai edes pienistä ryhmistä, koska Jumala johdattaa heitä?
Koska en voi tunnistaa Jumalan valittuja, niin koetan nähdä heidät jokaisessa lähimmäisessä. Yksinkertaista – opetella rakkauden kaksoiskäskyä arjessa. Siinä ole huono, mikä varmaan hyvin tulee ilmi kommenteistani.
Hyvin päätelty, Anita Ojala!
Jeesus ei tee teoillamme kerrassaan yhtään mitään. Lähimmäiset sen sijaan tarvitsevat tekojamme – erityisesti ne, joilla ei ole kykyä tehdä itse mitään hyviä tekoja, koska ovat itse niistä riippuvaisia.
Ainoa hyvä teko, joka viimeisellä tuomiolla kelpaa, on Jeesuksen teko ristin pääsiäisenä meidän syntisten puolesta.
Koko Suomi on nyt etsikkoajassa. Jumalan kutsu kuuluu väkevänä meille kaikille.
28 hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta.
29 Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle,
30 palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle loistaa. (Job 33)
Kaikille, jotka ottavat Jumalan kutsun vastaan, hän antaa autuuden. Se ei ole pelagiolaisuutta, mistä nyt muka varoitetaan.
Olen samaa mieltä, että Jumala kutsuu koko maailmaa, sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut ( Jh 3:16). Blogissahan ei varoiteta ottamasta Jumalan kutsua vastaan. Miten voitasikaan, sillä Raamatun omat sanat kutsuvat. Pelagiolaisuus tarkoittaa historiallisesti aivan muuta.
Kirkko on aina opettanut, että viimeinen tuomio on vain ja ainoastaan tekojen mukaan. Se asettaa meidät kaikki samalle viivalle – olimmepa juutalaisia, samarialaisia, kristittyjä tai jotain aivan muuta.
Pelastus on kuitenkin vain ja ainoastaan Jumalan armoon Kristuksessa perustuva. Siinäkin olemme samalla viivalla. Paavalin sanoin :”ettei yksikään voisi kerskua”.
Kun siis Tuomari on tutkinut tekomme ja laiminlyöntimme (siitähän Matt 25:ssä on myös kyse), mitä meille jää..?
Itse haluan luottaa selvään Raamatun sanaan: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa” (Room 8:1).
Mihin Sinä silloin luotat..?
Turtiainen: ”Kirkko on aina opettanut, että viimeinen tuomio on vain ja ainoastaan tekojen mukaan.”
”Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa.”
Ensimmäinen ylösnousemus tapahtuu Jeesuksen palatessa.
”Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.”
Kun Jeesus tulee takaisin Maan päälle, niin eloon jääneet erotellaan, vuohet ja lampaat. He siis jatkavat elämäänsä. On oletettavaa, että heidän tuomionsa on viimeinen tuomio, kuten myös niiden kuolleiden, jotka eivät nouse ylös Jeesuksen tullessa takaisin.
Turtiainen: ”Itse haluan luottaa selvään Raamatun sanaan: “Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa” (Room 8:1).”
Minäkin luotan Raamatun sanaan, mutta en kaikkeen siihen, miten kirkko on tätä sanaa kääntänyt. Jakeessa ei ole sanaa kadotustuomio, vaan kuolemantuomio. Samalla kirkko on poistanut sanan ”nyt”, koska se ei sovi kadotustuomioon, mutta sopii kuolemantuomioon kuin nenä päähän. Apostoli kertoo jakeesta täysin eri asiasta kuin se nykyisin luetaan. Entä mihin viittaa apostolin mainitsema kuolemantuomio?
Heikki Palmu essee pelagiolaisuudesta sopii loistavasti, kun se sovitetaan valittuihin, jotka on arvottu ennen maailman perustamista. Koska valinnassa ei kysytä valittavan mielipidettä, niin teet, mitä pitää tehdä, joko iloisin mielin tai pahoina päivinä kiroten syntymäpäivänsä, kuten Jeremia tai Job.
Valitut ovat outoja, muukalaisia, uhka, mutta enemmin he ovat uhka kirkoille ja herätysliikkeille, jotka linnoittautuessaan muuriensa sisään pitävät valittuja vääräoppisina, joille saatetaan jopa ilkkua heidän hätänsä päivinä ja sanoa heidän saaneen Jumalan tuomion. Niin myös juutalaisuus kohteli heidän Kuningastaan.
Luterilaisuus kansankirkkona on vähemmässä vaarassa kuin sen kanssa riitautuneet oikeaoppiset luterilaiset.
Miksi valinta? Ehkä siksi, ettei kukaan halua kärsiä, olla pilkattu ja halveksittu, outo, sairauden runtelema, vääräuskoinen omiensakin joukoissa.
Jeesus kertoi, miksi ja mitä varten valinta.
”Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei MIKÄÄN liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.”
Sodomasta ei löytynyt kymmentä oikeamielistä. Jumala on valinnut, jotta maailmasta löytyisi tarvittava määrä oikeamielisiä silloin, kun heitä tarvitaan. Mikä lienee sellainen uhka, josta mikään liha, elävä, ei selviytyisi ilman Jumalan väliintuloa?
Valinnassa on kysymys Jumalan rakkaudesta luomakuntaa ja jokaista ihmistä kohtaan. Armo on tarkoitettu jokaiselle ihmiselle eikä vain valituille ryhmille tai oikeauskoisille.
”Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi. ”
Apostoli jatkaa:
”Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!”
Heinola: ”Ei,mutta Jeeuksen opetuksen mukaisia voivat olla ja uskallan sanoa että myös ovat. Ei näet ollut Jeesuksen vika, että kirkko sitten teki Jeeuksen opista opin Jeesuksesta”.
Jeesus: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” (Joh 11:25-26).
Ehkäpä kirkon sirpaleista kokoama Dogma sisältää muutakin kuin tuon Jeesuksen yhden jakeen…
Muta jos siitä puhutaan,niin ensinäkin tulisi selvittää mitä Jeesus on tarkoittanut käsiteellä minä, minuus, jota molempia kreikan ego merkitsee. (Panen alle siitä pienen esseen) Sitten mitä merkitse ’uskoo minuun’? eli voisio sen ehkä kääntää joka uskoo minua! Tällöin uskomisen kohteksi nousevat Jeeuksen opetukset, eikä hänen henkilönsä, jota hän ilmiselvästi kielesi totemisoimasta. (Miksi kutsut minua hyväksi y k s i n Jumala on hyvä tai Ettekö ymärrä ettei l i h a m i t ä ä n hyödytä vaan ne s a n a t, jotka minä olen teille sanonut,n i i s s ä on henki ja elämä.)
Jeeuksen viisaussanojen sisäistäminen eli ’syöminen’ sai pystyyn kuolleet puut viheriöimään.
Muuten en kyllä usko olevani kuolematta olen sitten uskossa tai en, sillä aika tulee viemään minut vuorenvarmasti hautaan. Sanaa ’iankaikinen’ en löydä Raamatusani merkityksesä ’koskaan loppumaton aika’. Aion kun merkitsee vain ’aikakausi’ ’ajanjakso’.
OSA II Turtiaiselle:
Kun Jeesus esim. sanoi: Ἐγώ εἰμι ἡ ἀλήθεια (Minä olen totuus),niin on huomattava että kreikan Ἐγώ kääntyy myös paitsi ’minä’ myös ’minuus’. Asian tekee merkittäväksi se, että kolmikirjaimisen Ἐγώ E g o sanan keskimmäinen kirjain gamma γ merkitään tienristeyksenä ja isona kirjaimena suorakulmalla Γ. tämä Y symboloi ihmisen ydinitsen eli sisimmän minuuden mahdollisuutta valita Tie, sillä Y on myös tienristeyksen symboli. Siksi Jeesus sanoi myös, että minuus on t i e , tie totuuteen. Se on että totuuden itsestään eli minuudestaan ihminen voi löytää syvimmältä eΓonsa syvyydestä. Ihminen hakee keskustaansa, pistettään ympyrässä.
Suorakulmasta Γ : Jeesus ihmisenä oli suorakulmaisen eli Luojansa, Lain ja Lähimmäisensä’ edessä suorana seisovan ’täydellistyneen’ ihmisen malli. Siksi hänen nimensä gematriakin 888 1480 2368 antaa suorakulmaisen kolmion Fibonacci-sarjan suhteessa 3:5:8. (358=Messias!) Tähän suorakulmaisen kolmion symboliikkaan kiinnittää huomion myös jo Filon Aleksandrialainen.
Asialla olivat olleet luultavimmin aleksandriaiset ja essealaiset viisaat:
Gamma Y on lisäksi juurikin kolmas kirjain aakkostossa ja tämä G -kirjain on yksi avain koko Ut:n narraation mysteeriin. Sen heprealainen nimi ’Kameli’ eli Gimel saa lukuarvon 73, joka merkitsee viisaus Hochmah חכמה. Viisaus on ollut aikojen alusta ja näin saimme ympyrän sulkeutumaan.
Nyt voi siis kysyä missä viisaus asuu, missä on sen asuinpaikka. Uuden testamentin mukaan sen asuinsija on siis jokaisen ihmisen keskustassa hänen sielunsa tai tajuntansa ytimessä, jota symboloi siis kirjain G, jolla alkaa englannin Jumala God ja kaikki Jeesukselle tärkeät Uuden testamentin paikat.
Minuuden ytimestä löytyy siis Tie Totuuteen ja Elämään. Buddhalaiset kutsuivat tätä minuuden tiedostamatonta syvintä osaa zeniksi.
Seppo Heinolan kirjoituksen toisenlainen näkökulma; ( Jh 11:24-26).
” ”24 ylösnousemuksessa Dan. 12:2 (160-luvulta eKr) on varhaisin ylösnousemususkon selvä todiste. Apokalypsit kuten 1. Hen 41-57 ja Ilm 20 kuvaavat ylösnousemusta. Ns. Salomon psalmissa 3:12 (63-30 eKr) ja juutalaisten ilmeisesti jo Jeesuksen aikaan käyttämässä jokapäiväisessä rukouksessa tämä usko ilmenee. UT sanoo, että fariseukset olivat sen omaksuneet mutta saddukeukset kiistivät sen.
25 Minä olen ylösnousemus ja elämä. Prologin (Joh. 1:4) mukaan kaikki elämä on alusta saakka ollut Sanassa ja on siis lähtöisin Sanasta. Joh. 5:21-29:n mukaan tämä koskee myös tulevaa elämää. Koska Jeesus on elämän lähde nimenomaan Sanana, yhteys hänen elämäänsä toteutuu hänen sanojensa välityksellä: uskolla vastaanotetut Jeesuksen sanat antavat ikuisen elämän. Ne herättävät jo nyt hengellisesti kuolleita tosi elämään ja herättävät sitten aikanaan ruumiillisesti kuolleita ikuiseen elämään. Tämäkin sana on tarkoitettu herättämään uskoa Jeesukseen ja siis antamaan kuulijalle sitä elämää, jonka se mainitsee.
kuoleekin, (26) eikä ikinä kuole ”Kuolla” esiintyy ensin tavanomaisessa merkityksessä, jota samalla paradoksaalisesti korjataan: ”elää vaikka kuoleekin”. Sitten sitä käytetään syvemmässä merkityksessä: kuolema on eroa Jumalasta, elämän lähteestä. Se, joka uskoo Jeesuksen sanat, uskoo Jeesukseen, Sanaan, ja on siten yhteydessä elämän lähteeseen. Tätä yhteyttä ei ruumiin kuolema katkaise.
Lause ou me apothanei eis ton aiona ”eikä ikinä kuole” on rakenteeltaan samanlainen kuin Joh. 4:14 ”ei enää koskaan ole janoissaan” ja Joh. 8:51s ”ei milloinkaan näe/maista/kohtaa kuolemaa”, Joh. 10:28 ”eivät koskaan joudu hukkaan”, Joh. 13:8: ”et ikinä saa pestä”. Ei Pietari tarkoittanut sanoa: ”Et saa pestä jalkojani ikuisesti.” KK päätti kääntää: ”…ei kuole ikuisesti”. Se oli tietysti oikeassa siinä, että Jeesus tarkoittaa iankaikkista kuolemaa, ja koetti selventää sitä ajatusta. Koska kuitenkin rinnakkainen ilmaus ”elää ikuisesti” merkitsee ”elää loputtomasti”, veisi KK:n suomennos helposti harhaan. Valiokunta päättikin ehdottaa RKK:n käännöksen palauttamista ja KK on hyväksynyt ehdotuksen.
26 Uskotko tämän? Tämä uskontieto on välttämätön edellytys tunnusteon oikealle ymmärtämiselle. Ulkopuolisille Lasaruksen herättäminen on vain merkillinen ihme muiden joukossa, mutta Martalle se on oleva Jeesuksen sanojen totuuden vahvistava merkki. Lasaruksen herääminen on osoittava, että Lasarus on Jeesukseen uskovana ollut kaiken aikaa elossa, nimittäin osallinen ikuisesta elämästä.” ( Jukka Thuren , kirkon aarteita) ”
Laz arus’ ksen ’kuolema’ ja herääminen oli todennäköiseti mysteerivihkimyksen kuvaus. Lazarus (sanasta ezer) oli sama kuin Simon Magus ja kyse oli hänen
initiaatiostaan ,jossa käytettiin symbolista ’kuolemaa’ ja heräämistä ’valoon’.
Heinola: ”Muta jos siitä puhutaan,niin ensinäkin tulisi selvittää mitä Jeesus on tarkoittanut käsiteellä minä, minuus, jota molempia kreikan ego merkitsee.”
Jotenkin arvasin, että tämä menee pitkäksi essee-selittelyksi, kun yksinkertainen Jeesuksen lupaus ei kelpaa.
Tähän en lähde, kiitos vaan. En yritä käännyttää ketään täällä kirkon uskoon enkä halua, että minua yritetään käännyttää mihinkään muuhun uskoon.
Oma missioni on kertoa se, mihin itse kirkon palvelijana uskon ja mitä kirkkoni oman ymmärrykseni mukaan opettaa. Siihen voi uskoa tai olla uskomatta, mutta pitkien esseiden avulla Jeesuksen selvän sanan kumoamisen yritys on vain hyödytöntä.
Se joko uskotaan tai ollaan uskomatta.
Sami Paajaselle totesin, että jos vastakkain U:sta pannaan Paavalin kirjeet (erit. Roomalaiskirje) ja yksi Jaakobin kirje, minulle valinta on helppo: Paavali.
Tällä en väitä, että Paavali ja Jaakob olisivat faktisesti toisiaan vastaan. Ainoastaan väitän, että sellainen pelastusopillinen tulkinta, jossa Jaakob kumoaa Paavalin, on vain teologisesti käymätön.
Muutettavat muuttaen: Jeesuksen selvän lupauksen ja muun UT:n todistusaineiston kumoaminen yksittäisellä Matteuksen evankeliumin legalistisella tulkinnalla ei ole teologisesti relevantti.
Toki sellaiseen saa uskoa se, joka niin haluaa. Oma kirkkoni ei kuitenkaan opeta niin. Siksi opetan itse kirkkoni opetuksen mukaisesti ja varoitan (uus)pelagiolaisuudesta, jossa ihmisen teot ovat pelastuksen edellytys.
Mutta, kuten sanottu: viimeisellä tuomiolla tämä viimeistään ratkeaa. Mutta silloin Tuomarina ei ole yksikään meistä.
”Tähän en lähde, kiitos vaan. En yritä käännyttää ketään täällä kirkon uskoon enkä halua, että minua yritetään käännyttää mihinkään muuhun uskoon.”
Jotenkin arvasin. Minusta onsurullista etteivät ne teologit, joilla olis tiedolliset ja taidolliset edellytykset tutkia heprealaisen kabbalan sisältöjä eivät sitä tahdo tai uskalla tehdä. Suuresti kunnioittamani Matti Myllykoskikin taisi jossain yhteydessä tunnustaa : ”Kyllä me tiedämme,että Raamattun sisältyy numerologiaa, mutta me emme tutki sitä.”
Pahoin pelkään että tämä iso teologian paradigmaan jätetty aukko johtuu pelosta
että löydetään jotain jota ei uskalleta kohdata. Sääli. Jeesus:
”Voi teitä te lainoppineet, kun te olette kadottaneet tiedon (gnosis)
avaimen, itse ette ole menneet sisälle ja muita olette sisälle menemästä estäneet. (Lk. 11:52)
Jeesus ei selvästikään tarkoita avaimella vain konkreettisia vihkimyskammioitten avaimia vaan myös niitä peite- ja salakieliavaimia, joiden avulla avautuisi ”toinen Toora” eli vanhan testamentin kätketyt sisällöt ja merkitykset, joita kirjanoppineet eivät enää tunteneet tai joiden olemassaolon he halusivat kieltää. Niin kuin heidän jälkeensäkin ovat tuhannet ja taas tuhannet uskonoppineet ovat heidän jälkeensäkin halunneet tehdä. Kuitenkin pyhien kirjoitusten ja alkukristillisyyden esoteerisesta luonteesta todistavat paitsi Jeesus ja Paavali myös monet alkuseurakuntien auktoriteetit, varhaiset apostoliset isät, näin ainakin, mikäli meidän on uskominen esimerkiksi kirkkoisä Origeneen todistusta, kun hän kirjoituksessaan Celsosta vastaan kristinuskon tiettyjen oppien salaamista puolustaessaan lausuu:
”Mutta ei ole yksinomaan kristinuskolle ominaista, että on olemassa tiettyjä oppeja, joita ei ilmoiteta suurelle joukolle ennen kuin vasta sitten, kun julkiset ovat opitut, vaan myös filosofisissa järjestelmissä muutamat totuudet ovat julkisia, toiset salaisia…
Toisille opetettiin salaisuudessa niitä asioita, joita ei pidetty sopivina epäpyhille ja kypsymättömille annettaviksi. Sitä paitsi, vaikka mysteereitä toimitettiin kaikkialla pitkin Kreikkaa ja barbaarimaita ja ne pidettiin aina salassa, ne eivät tulleet huonoon maineeseen, niin että turhaan hän (Celsos) koettaa panetella kristinuskon salaisia oppeja, kun hän ei oikein ymmärrä sen luontoa” (Contra Celsos I, 7)
Luther piti katekismuksen ohella toisena pääteoksenaan kirjaa ”Sidottu ratkaisuvalta”. Tuo kirja on jäänyt kesken jopa teologeilta. Åbo Akademin professori Antti Laaton mukaan ”Sidottu ratkaisuvalta” on syvällinen kirja, joka paljastaa, mitä on todellinen teologia. Luther pakottaa hänen mielestään jokaisen teologin miettimään, kenestä me puhumme, kun me sanomme Jumala.
”Nyt sitävastoin, kun Jumala on ottanut autuuteni minun oman ratkaisuni ulkopuolelle, pidättänyt sen oman ratkaisunsa varaan ja luvannut varjella minut, ei omien tekojeni ja juoksemisieni vuoksi, vaan oman armonsa ja laupeutensa tähden, niin minä saan olla levollinen ja varma siitä, että hän on uskollinen eikä puhu minulle valhetta ja että hän lisäksi on niin voimakas ja suuri, etteivät mitkään riivaajat eikä mitkään onnettomuudet kykene häntä kukistamaan tai minua hänen käsistään ryöstämään ” (Luther, Sidottu ratkaisuvalta, s. 322).
Lutherin kirja sidotusta tahdosta ei nyt mikään hääppönen kirja ole. Luther jatkaa siinä Augustinuksen perintöä ja tekee siitä yhden mallituksen. Kristikunnassa Lutherin veto on poikkeus, ainoastaan Calvinistit menivät loogisesti vielä pitemmälle. Kristikunta oli ilman tälläistä tulkintaa 1500 vuotta ja nyt se muka keksittiin, se Raamatullinen oppi tahdosta. Lutherin kirj aon monella tavalla ongelmallinen.
Tunnustuskirjoissa jatketaan tätä aihetta sidotusta tahdosta. Se käytännössä tarkoittaa lohdutonta näköalaa pelastukseen, hyviin tekoihin ja moneen muuhun teologiseen aihepiiriin. Moni luterilainen nielee tämän sidotun tahdon pohtimatta mitkä sen käytännön seuraukset ovat, mitä se tarkoittaa. Mistä oikeastaan on kysymys. Luterilaisille se on myös aika tavalla triviaali ja marginaalinen kysymys.
Kaava on yksinkertaisesti valinnan kohdalla seuraava; Jla. on valinnut tietyt ihmiset ja valinta ei ole universaalinen, vaan se koskee tiettyä joukkoa ( tätä ei saa sekoitaa Calvinistiseen näkemykseen kaksinkertaisesta predestinaatiosta, siitä ei ole kysymys). vain nämä pelastuvat.
Taitaa Sami maailmassa olla sen verran vakava tilanne, että ehkä nyt ei kannata vääntää tuosta Lutherin kirjasta Sidotuttu ratkaisuvalta. Ainakaan hyvin pitkään. Olemmehan me siitä yhden jos toisenkin kommentin verran yhdessä kirjoittaneet. Kyllä minusta ainakin tuntuu siltä, että mikäli Jumala ei armosta uskon kautta meitä pelasta, niin hukassa taidetaan olla. Rauno Seppänen viittaa tuossa Antti Laaton tekstiin ja Jumalan ratkaisuun.
Eikö juuri silloin olla hyvissä käsissä, kun saadaan olla Jumalan käsissä tämän vitsauksen keskellä, joka ei ole tapahtunut Jumalan sallimatta. Hallitsematon se ei kuitenkaan ole, vaikka se siltä näyttääkin ihmisten näkökulmasta.
Kuten Luther toteaa oman ristinsä keskellä 1527 hoitaessaan kodissaan tartunnan saaneita hän käy paholaista vastaan, (joka nyt yrittää pelotella meitä) todeten mm. ”Sinä osaat pelotella, mutta Kristus osaa vahvistaa minua. Sinä pystyt tappamaan, mutta Kristus pystyy antamaan elämän. Jos sinun suusi on täynnä myrkkyä, Kristuksella on siihen lääkkeet.”
Sami Paajanen, onhan tämä aika metkaa, että Lutherin ”Sidottu ratkaisuvalta” ei sinulle ole ”mikään hääppönen kirja”, kun taas Antti Laatolle se on syvällinen kirja, joka paljastaa, mitä on todellinen teogia, ja Teemu Kakkurille se oli tärkeä teos, joka oli pelastanut hänet viidesläisyydestä. Ehkä Kakkuri voisikin hiukan kommentoida sitä, miten tuo kirja pelasti hänet viidesläisyydestä. Mutta näin me ihmiset olemme kukin omanlaisiamme.
Kosti Vasumäki, olen samaa mieltä, että Lutherin kirjasta on turha lähteä vääntämään ja kiistelemään. ”Eikö juuri silloin olla hyvissä käsissä, kun saadaan olla Jumalan käsissä tämän vitsauksen keskellä, joka ei ole tapahtunut Jumalan sallimatta. Hallitsematon se ei kuitenkaan ole, vaikka se siltä näyttääkin ihmisten näkökulmasta.” – Viisasta puhetta.
Luin Lutherin ”Sidotun ratkaisuvallan” alleviivaten jo nuorna ollessain. Sen sijaan, että se olisi ”pelastanut” minua viidesläisyydestä tai mistään muustakaan luterilaisesta herätyskristillisyydestä, se opetti minua suhtautumaan kriittisesti kaikenlaiseen inhimilliseen manipulointiin – olipa se kristillistä tai jotain muuta uskonnollista ihmissuoritusta pyrkiä ratkaisemaan ihmisen suhde Jumalaan.
Juuri tästä syystä kirjoitin tämän oman blogini Pelagiuksesta ja tekojen vanhurskaudesta. Koska ”sidottu ratkaisuvalta”.
Toisin kuin Sami Paajanen esittää, se ei ole mikään Lutherin keksintö, kuten kirjan lukija nopeasti huomaa, vaan syvä raamatuntulkinnallinen teos, jossa Luther kumoaa Erasmuksen ja muiden humanistien yritykset huijata Jumalaa omilla teoillaan, viisaudellaan ja kyvyillään.
Paavali: ”Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Näin toteutuu kirjoitus: ”Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta.” (1 Kor 1:27-31)
Luther vain avasi tämän kirjassaan ”Sidottu ratkaisuvalta”.
Rauno Seppänen, kyllä Lutherin kirjassa on paljon hyvääkin, kuten monissa hänen teksteissä. Kritiikki on lähinnä siinä tulkinta mallissa mitä Luther harjoittaa, se on enemmän filosofiaa, retoriikkaa eikä vastaa yhtenäisen kirkon linjaa. Se on uusi tulokas kristikunnassa.
Jouni Turtiainen, mainitsit, että Lutherin teos on raamatun tulkintaa, näin ymmärrän itsekin. Tämä on juuri se miten sitä tuleekin arvioida. Lutherhan virittelee uutta versiota Augustinuksen perinnöstä, vähän eri painotuksin. Yhtenäisessä kirkossa ihmisen vapaa tahto ymmärrettiin toisin. Luther loi uuden tulkinnan Jumalan armosta pelastuksesta ja hyvistä töistä. Nämä eivät ole merkityksettömiä asioita.
Jouni Turtiainen, Tapio Tuomaalalle ei kannata yleensä vastata, hyvin tosin vastasit. Tuomaalaan kannattaisi lukea Antti Laadon teos lopunajoista, nythän sekoittaa kaiken mahdollisen Mt25;teen tätä hän on kylvänyt jo vuositolkulla.
Olen samaa mieltä, että Jumala kutsuu koko maailmaa, sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut ( Jh 3:16)./ Sami Paajanen
Jumala on sanassan luvannut vielä kerran järkyttää maan ja taivaan;
26 Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: ”Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin”.
27 Mutta tuo ”vielä kerran” osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät.
Nyt on näin käynyt ja Jumala kutsuu meitä ahdistuksen kautta vastaanottamaan Jeesuksen. Koko maailma järkkyy, mutta ne, jotka turvaavat Kristukseen saavat uuden armon. Jumalan sana ei järky. Herätys on tulossa Suomenkin Siioniin.
1 Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitsesi.
2 Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herra, ja sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa. (Jes. 60)