Taas jälleen kerran sama tuttu ongelma; kun vl-liikkeen asioista keskustellaan ja tehdään lehtijuttuja, törmätään ongelmaan, että haastateltavia ei tahdo löytää ei sitten millään.
Ja samaan aikaan kuulen, kuinka monet menevät suviseuroihin pakotetusti ”kahden maan kansalaisena”, kun eivät uskalla kertoa lähipiirilleen, etteivät halua enää olla vl-uskossa ja eivät ole olleet sitä sydämessään pitkiin aikoihin.
Pelko.
Järkyttävää. Miten voi uskonyhteisöön liittyä pelko niin vahvasti kuin se liittyy vanhoillislestadiolaisuuteen? Mistä se kertoo? Se kertoo tasan siitä, että pelättävää on edelleenkin, sanoo sitten kuka tahansa mitä tahansa muuta. Miettikää tätä käsi sydämellä siellä suviseuroissa, ottakaa asia puheeksi ja keskustelkaa aidosti.
Te pelkäävät vl-liikkeen sisällä ja liepeillä; repikää itsenne pelon alta pois ja olette vapaita! Älkää suostuko pelkoon! Hylkää joo osa ihmisistä, mutta ei ihan kaikki ja tilalle saa uusia ystäviä.
Tuli tämmöinen pakkovuodatus kun alkaa läikkyä yli oikein kunnolla kun kuuntelee ja lukee kipeitä todellisia tarinoita näiltä suvaripäiviltä.
Pelko pois, pelko pois, pelko pois, pois, pois…
Toinen juttu, mikä ahistuttaa on se, kuinka moni kokee ja on kokenut yksinäisyyttä suviseuroissa. Vielä kun tuolla väkimäärällä ja yhteisöllisyydellä niin hehkutellaan. Ihan oikeasti kannattaa hakea muualta ystäviä, jos uskonyhteisöstä niitä ei saa.
Kolmas asia myös…
Neljännestä puhumattakaan…
Hieno asia, että jaksat puhua näistä asioista. Et ole yksin näiden asioiden kanssa, vaikka tunnekin varmasti monesti näin. Pidä edelleen näitä asioita esillä. Kiitos.