Pauliina Rauhalan Taivaslaulu-kirja on aiheuttanut valtaisan keskustelun. Sen äärellä olen todella ihmetellyt miksi toista on niin vaikea ymmärtää. Rauhalan kirja yritti avata yhdenlaista näkökulmaa tuomitsematta muita. Sitä seuranneesta keskustelusta ei taas voi täysin sanoa samaa.
On tärkeää, että jokaisella on omantunnon vapaus ja vapaus päättää omista henkilökohtaisista asioistaan vapaasti kuten haluaa: joku haluaa ison perheen, toinen pienen perheen ja kolmas ei perhettä ollenkaan. Kaikkien toiveet ja valinnat ovat yhtä arvokkaita.
Tätä toisen ihmisen itsemääräämisoikeutta ja omantunnon vapautta rikotaan paljon. Kirjan julkistamista seuranneessa keskustelussa leimakirves on heilunut ja tuomioita on jaeltu isoon ääneen. Vaikuttaa olevan paljon niitä, jotka tietävät toisen asiat paljon paremmin kuin toinen itse. Miksi on niin vaikea elää ja antaa toistenkin elää? Toisen ihmisen painostaminen ja pilkkaaminen on väärin, vaikka toinen ihminen valitsisikin toisin kuin minä itse.
Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat oikeasti halunneet ja saaneet ison perheen. Heillä on siihen oikeus, eikä kukaan saa alkaa kyseenalaistaa heidän oikeuttaan. Jos pystyy huolehtimaan isostakin perheestä, on sellaisen hankkiminen aivan sallittua. On toki niitäkin joille ei toiveista huolimatta suurta perhettä anneta. Minusta on hienoa nähdä suuri perhe, jossa sekä vanhemmat että lapset voivat hyvin. Onneksi niitäkin on, vaikka jotkut haluavat kieltää tämän todellisuuden.
Helsingin Sanomissa eräs vanhoillislestadiolainen perheenisä julkaisi kirjoituksen. Hän kokee suurperheen isänä olevansa yleisen mielipiteen painostama. En ihmettele tätä kokemusta. Vaikka Rauhalan kirja ei tuominnut suurperheiden vanhempia, sitä seuranneessa keskustelussa heitä on kieltämättä tuomittu välillä rajustikin. Rimanalitus oli Iltalehden lööppi, joka nimesi oikopäätä lestadiolaisäidit synnytyskoneiksi. Kas kun lestadiolasisiä ei nimetty siitosoreiksi. Suuren perheen vanhemmat eivät pääse valintansa kanssa helpolla, vaikka he olisivatkin itse valinneet suuren perheen. Heitä ihmetellään, joskus hyvällä ja joskus pahalla. Heitä pilkataan joskus hyvinkin rajusti, mikä tuntuu hyvin epäreilulta. Suvaitsevaisuuteen kuuluu myös eri tavalla ajattelevien suvaitseminen ja kunnioittaminen.
Toisaalta taas kirjan julkistamista seurannut vanhoillislestadiolaisuuden kritiikki on saanut liikkeen piirissä aikaan puolustusreaktion, joka sekin on paikoin läikkynyt yli. Jotkut ihmiset haluavat kieltää sen, että kukaan liikkeen sisällä voisi kokea itsensä painostetuksi, tai että kukaan olisi tullut suuren perheen vanhemmaksi vasten tahtoaan. Myös suuren perheen joskus mukanaan tuomat ongelmat kielletään usein liian ehdottomasti.
Myös ison perheen valinneiden on myönnettävä, että jotkut kokevat tulleensa ison perheen vanhemmiksi vasten tahtoaan. He kokevat etteivät saa valita. He kokevat tulleensa painostetuiksi ja pelotelluiksi. He kokevat myös joutuneensa tai joutuvansa yleisen mielipiteen painostamaksi vanhoillislestadiolaisuuden sisällä. En ihmettele näitäkään kokemuksia vaan voin hyvin uskoa niihinkin. Heidän kokemuksensa on aivan yhtä tosi ja hyväksyttävä kuin suuren perheen halunneidenkin kokemus.
Näille ihmisille Pauliina Rauhala antoi äänen. Se oli erittäin suuri teko inhimillisyyden puolesta. Rauhalan kirjasta roihahti jälleen poru, joka kytenyt pinnan alla. Roihunnut keskustelu on välillä toiminut inhimillisyyttä vastaan. Mutta mitä Rauhala kirjoitti? Hän ei varmastikaan halunnut rajoittaa kenenkään oikeutta hankkia suurta perhettä. Ei, hän vain kuvasi ilmeisen onnistuneesti sellaisen ihmisen sielunmaisemaa, joka ei halua isompaa perhettä, joka ei kestä, joka kokee romahtavansa, mutta joka ei näe muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa. Tällainenkin todellisuus on olemassa. Sitä ei saa kiistää sekään, joka itse on halunnut ja saanut suuren perheen. Kaikki eivät halua, eivät voi tai eivät halusta huolimatta jaksa saada suurta perhettä, ja heidän pitää saada elää aivan yhtä hyvinä Jumalan lapsina kuin muutkin. Ehkäisemättömyyden kannattajilla ei ole sen kummempaa oikeutta omia Jumalaa yksin itselleen kuin ehkäisijöilläkään.
Helsingin Sanomissa kirjoittanut lestadiolainen isä toteaa, että kukaan ei voi pakottaa meitä ehkäisemään tai olemaan ehkäisemättä. Valitettavasti minun kokemukseni on toisenlainen. Erityisesti uskonnon voimalla voi tehdä paljon. Paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa. Uskonnon voimalla voidaan pahimmillaan rajoittaa hyvinkin rajusti jokaiselle ihmiselle kuuluvaa valinnanvapautta. Kun joku ihminen ilmoittaa puhuvansa Jumalan suulla, on tätä vaikea vastustaa, jos on juurtunut syvälle uskonnolliseen yhteisöön. Valitettavasti kaikki uskonnon nimissä puhuvat ja kirjoittavat eivät ymmärrä tai tunnusta vaikutusvallan mukanaan tuomaa vastuuta.
Keskustelussa on tullut esille myös väite, että suuri perhe ei uuvuta. Ei uuvutakaan välttämättä. Yksilapsinen tai lapseton voi uupua ja masentua. Niin voi. On myönnettävä, että suuressa perheessä voidaan elää ihan onnellista elämää. Silti tässäkin on nähtävä myös kolikon toinen puoli ja myönnettävä, että moni joka jaksaa yhden lapsen kanssa, ei välttämättä jaksa enää viiden tai kymmenen kanssa, sillä lapset vaativat huolenpitoa. Suuri perhe voi olla uupumuksen syy. Energia ei riipu vain tahdonvoimasta. Työuupumus, burn out voi tulla liiasta työstä, niin ansiotyöstä kuin työstä perheen parissa. Se ei ole kiinni asenteesta tai laiskuudesta. Jotkut vain jaksavat enemmän kuin toiset.
Valitettavasti olen törmännyt paljon sellaiseenkin asenteeseen, että suuren perheen kanssa jaksamattomuus olisi tahdon, uskon tai luonteen heikkoutta. Sellaisen väitteen esittäjä tulisi laittaa inhimillisyyden ja ihmisyyden peruskurssille. Tällaisesta lähtökohdasta ei voi syntyä tervettä keskustelua. Tällainen näkökulma haavoittaa haavoittuneita entistä pahemmin.
Uskon, että suurin osa toisten ihmisten painostajista ei tarkoita pahaa. Silti seuraukset voivat olla pahat. Sekä suuren perheen kannattajissa että vastustajissa löytyy niitä, jotka varmasti ajattelevat toisten parasta yrittäessään saada näitä ”hulluja” kääntymään oikealle tielle. Valitettavasti hyvä tarkoitus ei aina takaa hyvää lopputulosta. Suurin osa ihmisistä ei halua olla sen kummemmin suuren kuin pienenkään perheen vastustaja. He vain haluavat valita itse, ja antaa muidenkin valita itse. Se suotakoon kaikille.
On hyvä keskustella rakentavasti mikä on hyvää ja oikein. Mutta toisten painostamiseen, leimaamiseen ja lynkkaamiseen ei kenelläkään ole oikeutta.
– Vanhoillislestadiolainen isä –
Kirjoituksen tiivistetty versio julkaistu myös 10. 10. 2013 ilmestyneessä Kotimaassa
”…syntyvyyden säännöstelyn kai koetaan helpottavan elämää ja nostavan materiaalista elintasoa yksilötasolla…” Tämä kuulostaa itsekkyydeltä. Usein lienee kuitenkin kysymys elämän tekemisestä mahdolliseksi tai ainakin elintason nostamisesta köyhyysrajan yläpuolelle. Ehkäisyn merkitys HIV:n torjunnassa on sitten asia erikseen.
Tarjalta:
”Eli jos seksi on aina syntiä, niin luulisi esim. kymmenen lapsen jälkeen olevan melkoinen halu päästä edes tästä synnistä?”
Puhun varmasti sekavasti. En tarkoittanut tätä.
Vl-liikkeen opetuksen mukaan avioliitossa on lupa harrastaa seksiä niin paljon kuin haluaa. Mutta ilman ehkäisyä. Ei saa myöskään keskeyttää yhdyntää; siinähän otetaan nautinto, mutta raskaudelle ei anneta mahdollisuutta. Liioin ei saa tyydyttää toista millään muilla tavoilla kuin siten, että munasolulle ja siittiösolulle annetaan mahdollisuus suloiseen kohtaamiseen. Näin minulle on kerrottu.
Aikoinaan kuulin veljien illassa puhutun semmosta, että selibaatti on ainut sallittu ehkäisyn muoto ja nykyään moni on vahvistanut sen pitävän paikkansa. Eli siinäkään ei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan, vaikka onkin avioliitossa. Myös itsetyydytys on kiellettyä avioliitossa.
Nyt voi olla, että tietoni on osittain vanhentunutta ja aiheuttaa karvaita näppylöitä joissakin. Kiitollisena otan vastaan uudet mahdolliset päivitykset em. asioista, jos jollakin on tietoa niistä.
”Liioin ei saa tyydyttää toista millään muilla tavoilla kuin siten, että munasolulle ja siittiösolulle annetaan mahdollisuus suloiseen kohtaamiseen.” Tuota ei tarvitsisi paljoakaan kiristää kuin voisi määritellä kuukautisvuodon abortiksi ja synniksi.
Vl-foorumilla on aiheesta käyty paljonkin keskusteluja. Tässä linkki yhteen ketjuun, jossa aihetta käsitellään:
http://p3.foorumi.info/vlfoorumi/viewtopic.php?t=2307&postdays=0&postorder=asc&highlight=onan&start=20
Pätkä kirjoituksesta:
”Sellainen seksuaalisuuden toteuttamisen muoto, joka ei yhdistä aviopuolisoita ja jossa ei jätetä Jumalalle mahdollisuutta toteuttaa luomistyötään, on Raamatun perusteella väärin. Kuitenkaan, seksuaalisuutta ei ole tarkoitettu toteuttavaksi niin, että ”teemmepä nyt lapsen ja pysymme sitten erillään.” Raamatun perusteella Jumala on yhdistänyt puolisot yhdeksi lihaksi ja puolisoiden rakkauselämän kautta toteuttaa jatkuvaa luomistyötään. Erillään oleminen on perusteltua vain poikkeustilanteissa.”
Vl-foorumin aktiivikirjoittajat katsovat olevansa vl-liikkeen uskonnollisessa mielessä ”tervettä” ydinporukkaa ja edustavansa näin ollen liikkeen virallista/oikeaa opetusta.
Mielestäni tohon vl-foorumiin kannattaa suhtautua varauksella. Se, että joku sanoo edustavansa ”aitoa” kristillisyyttä tms, ei tarkoita, että näin välttämättä olisi. Vl-foorumi on nimimerkkien takaa huutelevien huru-ukkojen hiekkalaatikko ja siinä mielessä täysin samanarvoinen kuin esimerkiksi Suomi24.
Pentti Alin:
Laittamattomasti sanottu. Olen täsmälleen samaa mieltä. Kun joskus olen lukenut niiden juttuja siellä, tukka on noussut pystyyn joka kerta. Pitävät itseään jopa ainoina oikeina kristittyinä siellä, vaikka kovuus, armottomuus ja ehdottomuus ovat heidän uskossaan päällimmäisenä.
”Lapsikoko on perheen oma valinta.” Ihanteena näin. Käytännössä ei niin yksinkertaista.
Biovalta on siis valtaa joka on normatiivisesti integroivaa ja se toteuttaa itseään ruumiin kautta. Tämä on tietysti täyttä Foucaultia (postmodernia roskaa monelle). Tästä huolimatta on hyvä tajuta, että yksilön ruumista hallitaan modernissa yhteiskunnassa hienovaraisesti, sääntöjen ja luokittelujen, hyväksynnän ja hylkäämisen kautta. Ja tähän kaikkeen liittyy normit ja se mitä pidetään normaalina.
Selvää on, että suureen lapsilukuun kannustaminen ”lapsilahja” -termien käyttämiseen liittyen on biovaltaa. Samoin yliseksualisoitunut yhteiskunta on biovaltaa. Ja toisaalta biovaltaa on siinäkin että mielessä on jokin lapsiluku johon terveet osuvat.
Itse olen törmännyt tähän hieman erikoista kautta. Olemme päättäneet että mitään pikkuautisteja ei tarvita tassuttelemaan. Näyttävätkin humalaisilta kääpiöiltä (ainakin jos isäänsä tulisivat). Tätä pidetään sairaana, epänormaalina, ohimenevänä sairautena jota katuu vanhana kun lapset ei vieraile (kuten ne ei tiemmä muutenkaan tuppaa vierailemaan). Selitys vaatii vähintään trauman. Joko oikeasti haluan lapsia ja olen vaan laiska (laiskuus toki on osuva attribuutti) tai sitten päässä on isosti vikaa (toki myös osuva attribuutti.) Vika on syy-yhteyksissä. Kyseessä on biovallan yksi ilmentymä.
Olen isossta perheestä lähtöisin, ja äitini oli perhepäivähoitaja. Sain kakaroista ihan tarpeekseni. Osaan kaikki tarvittavat toimenpiteet, kysymys ei ole taidoista. Minulla on kohtuu hyvä käsitys siitä mitä lapset vaativat. (Enkä ahdistu vauvoista, vaan 3+ -vuotiaista.)
Tavallaan ajatuksena on jopa se, että ei ole perhettä jos ei ole lapsia. Maailma toimii tältäosin kuten hikipediaan kirjoitin.
http://hikipedia.info/wiki/Perheen_perustaminen
Tokihan sitä vinoillaan että ”ateisti nauraa lestadiolaisia lapsitehtaiksi, mutta hänellä itsellään on nolla lasta.” Omituinen kaksoisstandardi, kun oikeasti jotain vikaa olisi vain jos niitä lapsia olisi niin pirusti itsellä.
Kysymys ei siis ole siitä onko iso perhe itsessään hyvä vai huono asia. Kysymys on siitä, että millä asenteella siihen perhekokoon suhtaudutaan. Tässä olisi puolin ja toisin parantamisen varaa.