Pauliina Rauhalan Taivaslaulu-kirja on aiheuttanut valtaisan keskustelun. Sen äärellä olen todella ihmetellyt miksi toista on niin vaikea ymmärtää. Rauhalan kirja yritti avata yhdenlaista näkökulmaa tuomitsematta muita. Sitä seuranneesta keskustelusta ei taas voi täysin sanoa samaa.
On tärkeää, että jokaisella on omantunnon vapaus ja vapaus päättää omista henkilökohtaisista asioistaan vapaasti kuten haluaa: joku haluaa ison perheen, toinen pienen perheen ja kolmas ei perhettä ollenkaan. Kaikkien toiveet ja valinnat ovat yhtä arvokkaita.
Tätä toisen ihmisen itsemääräämisoikeutta ja omantunnon vapautta rikotaan paljon. Kirjan julkistamista seuranneessa keskustelussa leimakirves on heilunut ja tuomioita on jaeltu isoon ääneen. Vaikuttaa olevan paljon niitä, jotka tietävät toisen asiat paljon paremmin kuin toinen itse. Miksi on niin vaikea elää ja antaa toistenkin elää? Toisen ihmisen painostaminen ja pilkkaaminen on väärin, vaikka toinen ihminen valitsisikin toisin kuin minä itse.
Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat oikeasti halunneet ja saaneet ison perheen. Heillä on siihen oikeus, eikä kukaan saa alkaa kyseenalaistaa heidän oikeuttaan. Jos pystyy huolehtimaan isostakin perheestä, on sellaisen hankkiminen aivan sallittua. On toki niitäkin joille ei toiveista huolimatta suurta perhettä anneta. Minusta on hienoa nähdä suuri perhe, jossa sekä vanhemmat että lapset voivat hyvin. Onneksi niitäkin on, vaikka jotkut haluavat kieltää tämän todellisuuden.
Helsingin Sanomissa eräs vanhoillislestadiolainen perheenisä julkaisi kirjoituksen. Hän kokee suurperheen isänä olevansa yleisen mielipiteen painostama. En ihmettele tätä kokemusta. Vaikka Rauhalan kirja ei tuominnut suurperheiden vanhempia, sitä seuranneessa keskustelussa heitä on kieltämättä tuomittu välillä rajustikin. Rimanalitus oli Iltalehden lööppi, joka nimesi oikopäätä lestadiolaisäidit synnytyskoneiksi. Kas kun lestadiolasisiä ei nimetty siitosoreiksi. Suuren perheen vanhemmat eivät pääse valintansa kanssa helpolla, vaikka he olisivatkin itse valinneet suuren perheen. Heitä ihmetellään, joskus hyvällä ja joskus pahalla. Heitä pilkataan joskus hyvinkin rajusti, mikä tuntuu hyvin epäreilulta. Suvaitsevaisuuteen kuuluu myös eri tavalla ajattelevien suvaitseminen ja kunnioittaminen.
Toisaalta taas kirjan julkistamista seurannut vanhoillislestadiolaisuuden kritiikki on saanut liikkeen piirissä aikaan puolustusreaktion, joka sekin on paikoin läikkynyt yli. Jotkut ihmiset haluavat kieltää sen, että kukaan liikkeen sisällä voisi kokea itsensä painostetuksi, tai että kukaan olisi tullut suuren perheen vanhemmaksi vasten tahtoaan. Myös suuren perheen joskus mukanaan tuomat ongelmat kielletään usein liian ehdottomasti.
Myös ison perheen valinneiden on myönnettävä, että jotkut kokevat tulleensa ison perheen vanhemmiksi vasten tahtoaan. He kokevat etteivät saa valita. He kokevat tulleensa painostetuiksi ja pelotelluiksi. He kokevat myös joutuneensa tai joutuvansa yleisen mielipiteen painostamaksi vanhoillislestadiolaisuuden sisällä. En ihmettele näitäkään kokemuksia vaan voin hyvin uskoa niihinkin. Heidän kokemuksensa on aivan yhtä tosi ja hyväksyttävä kuin suuren perheen halunneidenkin kokemus.
Näille ihmisille Pauliina Rauhala antoi äänen. Se oli erittäin suuri teko inhimillisyyden puolesta. Rauhalan kirjasta roihahti jälleen poru, joka kytenyt pinnan alla. Roihunnut keskustelu on välillä toiminut inhimillisyyttä vastaan. Mutta mitä Rauhala kirjoitti? Hän ei varmastikaan halunnut rajoittaa kenenkään oikeutta hankkia suurta perhettä. Ei, hän vain kuvasi ilmeisen onnistuneesti sellaisen ihmisen sielunmaisemaa, joka ei halua isompaa perhettä, joka ei kestä, joka kokee romahtavansa, mutta joka ei näe muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa. Tällainenkin todellisuus on olemassa. Sitä ei saa kiistää sekään, joka itse on halunnut ja saanut suuren perheen. Kaikki eivät halua, eivät voi tai eivät halusta huolimatta jaksa saada suurta perhettä, ja heidän pitää saada elää aivan yhtä hyvinä Jumalan lapsina kuin muutkin. Ehkäisemättömyyden kannattajilla ei ole sen kummempaa oikeutta omia Jumalaa yksin itselleen kuin ehkäisijöilläkään.
Helsingin Sanomissa kirjoittanut lestadiolainen isä toteaa, että kukaan ei voi pakottaa meitä ehkäisemään tai olemaan ehkäisemättä. Valitettavasti minun kokemukseni on toisenlainen. Erityisesti uskonnon voimalla voi tehdä paljon. Paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa. Uskonnon voimalla voidaan pahimmillaan rajoittaa hyvinkin rajusti jokaiselle ihmiselle kuuluvaa valinnanvapautta. Kun joku ihminen ilmoittaa puhuvansa Jumalan suulla, on tätä vaikea vastustaa, jos on juurtunut syvälle uskonnolliseen yhteisöön. Valitettavasti kaikki uskonnon nimissä puhuvat ja kirjoittavat eivät ymmärrä tai tunnusta vaikutusvallan mukanaan tuomaa vastuuta.
Keskustelussa on tullut esille myös väite, että suuri perhe ei uuvuta. Ei uuvutakaan välttämättä. Yksilapsinen tai lapseton voi uupua ja masentua. Niin voi. On myönnettävä, että suuressa perheessä voidaan elää ihan onnellista elämää. Silti tässäkin on nähtävä myös kolikon toinen puoli ja myönnettävä, että moni joka jaksaa yhden lapsen kanssa, ei välttämättä jaksa enää viiden tai kymmenen kanssa, sillä lapset vaativat huolenpitoa. Suuri perhe voi olla uupumuksen syy. Energia ei riipu vain tahdonvoimasta. Työuupumus, burn out voi tulla liiasta työstä, niin ansiotyöstä kuin työstä perheen parissa. Se ei ole kiinni asenteesta tai laiskuudesta. Jotkut vain jaksavat enemmän kuin toiset.
Valitettavasti olen törmännyt paljon sellaiseenkin asenteeseen, että suuren perheen kanssa jaksamattomuus olisi tahdon, uskon tai luonteen heikkoutta. Sellaisen väitteen esittäjä tulisi laittaa inhimillisyyden ja ihmisyyden peruskurssille. Tällaisesta lähtökohdasta ei voi syntyä tervettä keskustelua. Tällainen näkökulma haavoittaa haavoittuneita entistä pahemmin.
Uskon, että suurin osa toisten ihmisten painostajista ei tarkoita pahaa. Silti seuraukset voivat olla pahat. Sekä suuren perheen kannattajissa että vastustajissa löytyy niitä, jotka varmasti ajattelevat toisten parasta yrittäessään saada näitä ”hulluja” kääntymään oikealle tielle. Valitettavasti hyvä tarkoitus ei aina takaa hyvää lopputulosta. Suurin osa ihmisistä ei halua olla sen kummemmin suuren kuin pienenkään perheen vastustaja. He vain haluavat valita itse, ja antaa muidenkin valita itse. Se suotakoon kaikille.
On hyvä keskustella rakentavasti mikä on hyvää ja oikein. Mutta toisten painostamiseen, leimaamiseen ja lynkkaamiseen ei kenelläkään ole oikeutta.
– Vanhoillislestadiolainen isä –
Kirjoituksen tiivistetty versio julkaistu myös 10. 10. 2013 ilmestyneessä Kotimaassa
Ihminen sai luomisessa tehtäväkseen lisääntyä ja täyttää maan. Nyt se on kukkuroillaan. Tähän on johtanut sekin, että olemme oppineet taistelemaan menestyksekkäästi sairauksia ja kuolemaa vastaan. Raamatun kokoamisen aikoihin lapsikuolleisuus oli kaikkialla suuri ja jokainen syntynyt lapsi oli toivon merkki. Nyt meillä ei ole enää varaa rajattomasti kansoittaa planeettaamme.
M.P:
Kuitenkin kaikki valta on Herrallamme, taivaan ja maan luojalla, joka kykenee varmasti muuttamaan planeettammekin vaikka sitten moninverroin suuremmaksi, jos tarve vaatii.
Ilkalta:
”Tuon edellä viittaamani blogin (tutkimuksen) lisäksi löytyy esimerkkejä myös raamatusta. Kristittyjen lapsiasioista on oltu huolissaan milloin minkin asian tiimoilta. Kuten esimerkiksi Egyptissä. Historia toistaa itseään.”
Yleensä huoli syntyy eri asioiden tiimoilta siinä vaiheessa, kun ilmenee ongelmia, pahoinvointia tai jopa tragedioita. Eihän sellaisesta tarvitse olla huolissaan, jossa ei ole mitään ongelmaa olemassa, päinvastoin; sellaisesta voi iloita ja ottaa malliesimerkiksi muillekin.
”Sinällänsä turhauttavaa tämä keskustelu täällä ja muuallakin mediassa. Sitkeästi viljellään tahallisesti tai tahattomasti samoja asioita. Ja niitä pidetään ulkopuolella totuutena. Ja sisäpuolella asiat näyttävät ihan toisenlaisilta. Ja tämäkin asia kyseenalaistetaan. Varmana tietona. Usein vaikkapa muutamiin sähköposteihin vedoten.”
Ei ole kaikkien kohdalla turhauttavaa, ei todellakaan. Näitä keskusteluja seuraa moni uupumuksen keskellä kamppaileva vl-vanhempi. Heidän kympinarvoinen kysymyksensä on tämä: ”onko ihan pakko?” He elävät taivastoivon ja helvetinlieskojen välimaastossa kysymyksensä kanssa. He ovat saaneet opetuksen, jonka mukaan uskovainen ei ehkäise. He haluavat olla uskomassa, mutta heidän voimansa ovat loppuneet ja he joutuvat vastentahtoisesti ottamaan lapsia vastaan. Tällaisesta ei seuraa mitään hyvää, sillä ei ole edes sitä siunausta, ellei pahoinvointia, terapiakäyntejä ja romahduksia lasketa sellaiseksi.
Jos ajattelet, että täällä valehdellaan ja että kaikki näyttää liikkeen sisäpuolella toisenlaiselta, niin se saattaa tarkoittaa myös sitä, ettei syvimpiä tuntoja asian suhteen uskalleta tuoda omilla kasvoilla esille, ei puhua niistä livessä eikä nimellä täällä netissä.
”Asioiden eri puolia on vaikea nähdä. Vaikkapa: kaikilla ison perheen jäsenillä ei ole hyviä (kaikista asioista) muistoja. Mutta ei ole kaikilla 2 -lapsisilla perheilläkään. Ja juuri tuon lapsiluvun tähden.”
Ihan kaikkien perheiden ongelmatilanteet perhekoosta riippumatta, pitää ottaa vakavasti. Joissakin perheissä ongelman aiheuttaa uupuneille vanhemmille alati kasvava perhe, joillekin vanhempien alkoholin käyttö ja joillekin jokin muu asia, joka vaikuttaa perheen hyvinvointiin.
Ei voida alkoholistiperheen kohdalla kuitata ongelmia sillä, että vl-perheilläkin on ongelmia, vaikka eivät käytä alkoholia ollenkaan. Ei voida myöskään vl-perheiden synnytyspakosta johtuvia ongelmia kuitata sillä, että alkoholistiperheillä menee vielä huonommin. Kaikkiin ongelmiin pitää voida hakea apua ja niihin pitää tarttua, koska kyseessä on itse kenenkin ainutkertainen elämä, jota me jokainen olemme vastuulliset edistämään ja auttamaan kaikin tavoin, jotta hyvinvointi säilyy ja lisääntyy jokaisen kohdalla.
”Kuka maksaa suuret asunnot? Perheet tietenkin itse. Kehä kolmosen sisäpuolella asuu paljon isoja perheitä, ei kaikki asu metsissä Nurmijärvellä.”
Vl-perheiden vanhemmat ovat pääsääntöisesti taloudellisesti hyvin pärjääviä. He ovat myös tosi ahkeria ja hyviä työntekijöitä. Monilla vl-perheillä on hulppeat omakotitalot, jotka he ovat itse ahkeruudellaan itselleen hankkineet. Tässä asiassa ei ole kenelläkään mitään nokan koputtamista.
”Oikeasti isossa lestadiolaisperheessä on pääsäntöisesti hyvä ja turvallista asua. Iloisia ja onnellisia lapsia. Niin kuin muissakin perheissä. Heihin ei kohdistu urkintaa, ei painostusta. Pahoinvointia esiintyy myös. Ihan niin kuin pienimmissäkin perheissä. Pahalta tuntuu tämä keskustelu. Niin on ilmeisesti tarkoituskin.”
Kaksi ensimmäistä lausetta on niin totta. Vl-perheiden turvallisuus toteutuu heti kättelyssä parilla ihan oleellisella seikalla. Ensinnäkin, niissä ei ole pääsääntöisesti alkoholiongelmia ollenkaan. Toiseksi elämä on kovasti perhekeskeistä. Kolmanneksi nostan esille tukiverkon, joka auttaa tietyissä ongelmatilanteissa. Jos ihan mitään vakavaa tapahtuu, sairastumisia tai vaikkapa tulipalo; koko koti palaa ihan kivijalkaan asti, ihan valtaisat apuvoimat ovat heti ympärillä.
Ilkka, älä ota tätä nyt käytävää keskustelua loukkauksena, sen tarkoitus on nostaa esille ne perheet ongelmineen, joidenka pahoinvointi on seurausta liikkeenne perhesuunnittelukiellosta. Minusta, vaikka sen opin/opetuksen päässä olisi vaikka ainoastaan yksi perhe ongelmineen ja tragedioineen, asia pitäisi ottaa vakavasti ja sitä ei saisi ohittaa olankohautuksella tai sillä, että muissakin perheissä esiintyy ongelmia. Ihan samalla tavalla kuin alkoholistiperheidenkin ongelmiin tartutaan, pitää tarttua myös vl-perheiden ongelmiin, johtui ne sitten synnytyspakosta tai jostain muusta asiasta.
On sydämetöntä ohittaa ihan kenenkään ihmisen ongelmaa, johtui se sitten mistä asiasta tahansa. Jokainen ihminen on rakastamisen, välittämisen, kuulluksi tulemisen arvoinen. Jos hädänalaisuus ohitetaan, siitä syntyy vain pahoinvointia ja se voi johtaa vaikka mihin tragedioihin elämässä.
”Kuitenkin kaikki valta on Herrallamme, taivaan ja maan luojalla, joka kykenee varmasti muuttamaan planeettammekin vaikka sitten moninverroin suuremmaksi, jos tarve vaatii.” Vaikka lapsen usko onkin asetettu esikuvaksemme, ei se taida tarkoittaa vauvan luottamusta äitiin, joka vaihtaa vaipat aina, kun on tullut löysät pöksyyn.
Ilkka Kanniainen:
”Ehkä n. reilu vuosi sitten oli Misku Välimäen ansiokas blogi joka käsitteli naispappeutta.
Siinä jäi eräs kohta mieleen: alkuseurakunnan aikaan kristittyjen perheet olivat isompia kuin valtaväestöllä. He ottivat kaikki lapset vastaan. Koska he eivät ehkäisseet eivätkä tehneet abortteja.
Joutuivatkohan he samanlaisen painostuksen kohteeksi kuin nyt?
Voisikohan joku tätä tutkia?”
En ole lukenut Ilkan mainitsemaa blogia, mutta jos Ilkka haluaa verrata tätä aikaa alkuseurakunnan aikaiseen perheen kokoon, niin tulee muistaa, että silloinen yhteiskunta on ollut aivan erilainen. Sosiaaliturvana olivat lapset ja mitä suurempi perhe oli, sen turvatumpi oli vanhuus. Poikalapset olivat erittäin haluttuja, sillä heistä kasvoi sotilaita ja myös fyysisesti vahvempia kuin tytöistä koskaan kasvaisi. Fyysistä voimaa ei nykyinen elämä monessakaan ammatissa tarvitse, nykyisen teknologian takia.
Kun Israelin kansa oli orjuudessa Egyptissä ja vaikka heitä rasitettiin kovassa orjan työssä, he synnyttivät paljon lapsia. Sillä he näkivät, että lapsissa on tulevaisuudessa heidän voimansa. Tämän havaitsi myös Farao: 2 Moos. 1: 7 ”mutta israelilaiset olivat hedelmällisiä ja saivat paljon lapsia. He lisääntyivät niin runsaasti, että maa tuli heitä täyteen. 8 Egyptissä nousi valtaan uusi kuningas, joka ei tiennyt Joosefista mitään. 9 Hän sanoi kansalleen: ”Israelilaiset ovat tulleet liian lukuisiksi ja voimakkaiksi. 10 Nyt meidän on toimittava viisaasti, etteivät he enää lisäänny. Muuten voi käydä niin, että he sodan sattuessa liittyvät vihollisiimme, alkavat taistella meitä vastaan ja lähtevät pois tästä maasta.”
Silloisessa Egyptissä ei ollut kyse syntyvyyden suunnittelussa uskonnollisesta asiasta, muussa mielessä kuin siten, että Farao käski kätilöiden tappaa poikalapset:
16 ja sanoi: ”Kun autatte heprealaisnaisia synnytyksessä, tarkastakaa heti lapsen sukupuoli. Jos lapsi on poika, tappakaa se, mutta jos se on tyttö, se saa jäädä eloon.
17 Mutta kätilöt pelkäsivät Jumalaa eivätkä tehneet niin kuin Egyptin kuningas oli käskenyt, vaan jättivät poikalapsetkin eloon.”
Eli ei ollut kyse ehkäisystä, vaan pienten poikavauvojen tappamisesta, mutta kun kätilöt olivat Jumalaa pelkääviä, he joutuivat jopa valehtelemaan Faaraolle: ”Heprealaiset naiset ovat toisenlaisia kuin egyptiläiset, paljon vahvempia. He ovat synnyttäneet jo ennen kuin kätilö ehtii heidän luokseen.”
Ei pidä luulla, että Egyptiläinen perhe ei olisi halunnut isoa perhettä ja paljon poikia, kyllä he halusivat. Tuon ajan maailmassa kuoli paljon miehiä sodissa ja myös lapsikuolleisuus oli suurta. Jos halutaan ehkäisy synnillistää, pitää hakea muita perusteluita, joita ei taida löytyä muuta kuin Jeesuksen opetus:
Biblia. Matt. 12: 7. ”Mutta jos te tietäisitte, mikä se on: laupiutta minä tahdon, ja en uhria, sitte ette suinkaan tuomitsisi viattomia.”
Pohdintani asuntojen tarpeesta ja kustannuksista koski sitä uskon
ideaalia, että kaikkien perheiden kaikkialla maailmassa tulisi ottaa vastaan joka ainoa mahdollisesti syntyvä lapsi. Tässä ei auta muutaman vanhalestadiolaisperheen ahkeruus ja suuret itsehankitut tai perityt omakoti- tai manttaalitalot.
–
Olihan tämä vitsi, olihan?
Seppo Heinola, eihän ole tarkoituskaan, että koko maailma toimisi näin. Eihän mikään fundamentalistinen liike pysyisi hengissä jos koko maailma käyttäytyisi samalla tavoin kuin fundamentalistit itse. Ääriliikkeet toimivat ja pysyvät hengissä vain kun ne ovat vahvasti kiinnittyneinä toimivaan, järkevästi rakennettuun yhteiskuntaan. Sielä käsin ne sitten voivat osoittaa moraalista paremmuuttaan valtaväestöä kohtaan vaikka ovatkin toisaalta maallisesta yheiskunnasta täysin riippuvaisia. Valtaväestö taas ei ole millään tavoin riippuvainen ääriliikkeistä. Päinvastoin, ne aiheuttavat yleensä vain ongelmia.
Seppo H., onko Jumalalle mikään mahdotonta? Kuin esimerkiksi Luuk.1:37, Job.42:2, Jer.32:17 on kerrottu?
Ilkka Kanniainen:
Olen kyllä Kanniaisen Ilkan kanssa aikalailla samaa mieltä tästä. Meidän keskustelu näistä SRK -lestadiolaisuuden ongelmista/epäkohdista täällä ja muualla mediassa tuntuu hyvin turhauttavalta, koska ratkaisut eivät ole meidän/median käsissä. Ainoa mitä me näillä keskusteluilla mediassa voimme saavuttaa on se, että ongelmia/epäkohtia sanoitetaan ja niitä tehdään näkyvämmäksi sekä julkisemmaksi kuin ne muutoin olisivat. Sikäli kun ongelmat/epäkohdat nähdään yhteiskunnalisina, keskustelu niistä pitäisi käydä yhteiskunnalisten päättäjien ja uskonyhteisön johdon välillä ja sikäli kun ne nähdään teologisina/uskonopillisina, keskustelu pitäisi käydä emäkirkon johdon ja uskonyhteisön johdon välillä. Ne ihmiset, joilla on valtaa ratkoa ongelmia ja poistaa epäkohtia, he istuvat hiljaa siellä jossain ylhäällä norsunluutorneissaan, eivätkä kanna omaa vastuutaan.