Pauliina Rauhalan Taivaslaulu-kirja on aiheuttanut valtaisan keskustelun. Sen äärellä olen todella ihmetellyt miksi toista on niin vaikea ymmärtää. Rauhalan kirja yritti avata yhdenlaista näkökulmaa tuomitsematta muita. Sitä seuranneesta keskustelusta ei taas voi täysin sanoa samaa.
On tärkeää, että jokaisella on omantunnon vapaus ja vapaus päättää omista henkilökohtaisista asioistaan vapaasti kuten haluaa: joku haluaa ison perheen, toinen pienen perheen ja kolmas ei perhettä ollenkaan. Kaikkien toiveet ja valinnat ovat yhtä arvokkaita.
Tätä toisen ihmisen itsemääräämisoikeutta ja omantunnon vapautta rikotaan paljon. Kirjan julkistamista seuranneessa keskustelussa leimakirves on heilunut ja tuomioita on jaeltu isoon ääneen. Vaikuttaa olevan paljon niitä, jotka tietävät toisen asiat paljon paremmin kuin toinen itse. Miksi on niin vaikea elää ja antaa toistenkin elää? Toisen ihmisen painostaminen ja pilkkaaminen on väärin, vaikka toinen ihminen valitsisikin toisin kuin minä itse.
Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat oikeasti halunneet ja saaneet ison perheen. Heillä on siihen oikeus, eikä kukaan saa alkaa kyseenalaistaa heidän oikeuttaan. Jos pystyy huolehtimaan isostakin perheestä, on sellaisen hankkiminen aivan sallittua. On toki niitäkin joille ei toiveista huolimatta suurta perhettä anneta. Minusta on hienoa nähdä suuri perhe, jossa sekä vanhemmat että lapset voivat hyvin. Onneksi niitäkin on, vaikka jotkut haluavat kieltää tämän todellisuuden.
Helsingin Sanomissa eräs vanhoillislestadiolainen perheenisä julkaisi kirjoituksen. Hän kokee suurperheen isänä olevansa yleisen mielipiteen painostama. En ihmettele tätä kokemusta. Vaikka Rauhalan kirja ei tuominnut suurperheiden vanhempia, sitä seuranneessa keskustelussa heitä on kieltämättä tuomittu välillä rajustikin. Rimanalitus oli Iltalehden lööppi, joka nimesi oikopäätä lestadiolaisäidit synnytyskoneiksi. Kas kun lestadiolasisiä ei nimetty siitosoreiksi. Suuren perheen vanhemmat eivät pääse valintansa kanssa helpolla, vaikka he olisivatkin itse valinneet suuren perheen. Heitä ihmetellään, joskus hyvällä ja joskus pahalla. Heitä pilkataan joskus hyvinkin rajusti, mikä tuntuu hyvin epäreilulta. Suvaitsevaisuuteen kuuluu myös eri tavalla ajattelevien suvaitseminen ja kunnioittaminen.
Toisaalta taas kirjan julkistamista seurannut vanhoillislestadiolaisuuden kritiikki on saanut liikkeen piirissä aikaan puolustusreaktion, joka sekin on paikoin läikkynyt yli. Jotkut ihmiset haluavat kieltää sen, että kukaan liikkeen sisällä voisi kokea itsensä painostetuksi, tai että kukaan olisi tullut suuren perheen vanhemmaksi vasten tahtoaan. Myös suuren perheen joskus mukanaan tuomat ongelmat kielletään usein liian ehdottomasti.
Myös ison perheen valinneiden on myönnettävä, että jotkut kokevat tulleensa ison perheen vanhemmiksi vasten tahtoaan. He kokevat etteivät saa valita. He kokevat tulleensa painostetuiksi ja pelotelluiksi. He kokevat myös joutuneensa tai joutuvansa yleisen mielipiteen painostamaksi vanhoillislestadiolaisuuden sisällä. En ihmettele näitäkään kokemuksia vaan voin hyvin uskoa niihinkin. Heidän kokemuksensa on aivan yhtä tosi ja hyväksyttävä kuin suuren perheen halunneidenkin kokemus.
Näille ihmisille Pauliina Rauhala antoi äänen. Se oli erittäin suuri teko inhimillisyyden puolesta. Rauhalan kirjasta roihahti jälleen poru, joka kytenyt pinnan alla. Roihunnut keskustelu on välillä toiminut inhimillisyyttä vastaan. Mutta mitä Rauhala kirjoitti? Hän ei varmastikaan halunnut rajoittaa kenenkään oikeutta hankkia suurta perhettä. Ei, hän vain kuvasi ilmeisen onnistuneesti sellaisen ihmisen sielunmaisemaa, joka ei halua isompaa perhettä, joka ei kestä, joka kokee romahtavansa, mutta joka ei näe muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa. Tällainenkin todellisuus on olemassa. Sitä ei saa kiistää sekään, joka itse on halunnut ja saanut suuren perheen. Kaikki eivät halua, eivät voi tai eivät halusta huolimatta jaksa saada suurta perhettä, ja heidän pitää saada elää aivan yhtä hyvinä Jumalan lapsina kuin muutkin. Ehkäisemättömyyden kannattajilla ei ole sen kummempaa oikeutta omia Jumalaa yksin itselleen kuin ehkäisijöilläkään.
Helsingin Sanomissa kirjoittanut lestadiolainen isä toteaa, että kukaan ei voi pakottaa meitä ehkäisemään tai olemaan ehkäisemättä. Valitettavasti minun kokemukseni on toisenlainen. Erityisesti uskonnon voimalla voi tehdä paljon. Paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa. Uskonnon voimalla voidaan pahimmillaan rajoittaa hyvinkin rajusti jokaiselle ihmiselle kuuluvaa valinnanvapautta. Kun joku ihminen ilmoittaa puhuvansa Jumalan suulla, on tätä vaikea vastustaa, jos on juurtunut syvälle uskonnolliseen yhteisöön. Valitettavasti kaikki uskonnon nimissä puhuvat ja kirjoittavat eivät ymmärrä tai tunnusta vaikutusvallan mukanaan tuomaa vastuuta.
Keskustelussa on tullut esille myös väite, että suuri perhe ei uuvuta. Ei uuvutakaan välttämättä. Yksilapsinen tai lapseton voi uupua ja masentua. Niin voi. On myönnettävä, että suuressa perheessä voidaan elää ihan onnellista elämää. Silti tässäkin on nähtävä myös kolikon toinen puoli ja myönnettävä, että moni joka jaksaa yhden lapsen kanssa, ei välttämättä jaksa enää viiden tai kymmenen kanssa, sillä lapset vaativat huolenpitoa. Suuri perhe voi olla uupumuksen syy. Energia ei riipu vain tahdonvoimasta. Työuupumus, burn out voi tulla liiasta työstä, niin ansiotyöstä kuin työstä perheen parissa. Se ei ole kiinni asenteesta tai laiskuudesta. Jotkut vain jaksavat enemmän kuin toiset.
Valitettavasti olen törmännyt paljon sellaiseenkin asenteeseen, että suuren perheen kanssa jaksamattomuus olisi tahdon, uskon tai luonteen heikkoutta. Sellaisen väitteen esittäjä tulisi laittaa inhimillisyyden ja ihmisyyden peruskurssille. Tällaisesta lähtökohdasta ei voi syntyä tervettä keskustelua. Tällainen näkökulma haavoittaa haavoittuneita entistä pahemmin.
Uskon, että suurin osa toisten ihmisten painostajista ei tarkoita pahaa. Silti seuraukset voivat olla pahat. Sekä suuren perheen kannattajissa että vastustajissa löytyy niitä, jotka varmasti ajattelevat toisten parasta yrittäessään saada näitä ”hulluja” kääntymään oikealle tielle. Valitettavasti hyvä tarkoitus ei aina takaa hyvää lopputulosta. Suurin osa ihmisistä ei halua olla sen kummemmin suuren kuin pienenkään perheen vastustaja. He vain haluavat valita itse, ja antaa muidenkin valita itse. Se suotakoon kaikille.
On hyvä keskustella rakentavasti mikä on hyvää ja oikein. Mutta toisten painostamiseen, leimaamiseen ja lynkkaamiseen ei kenelläkään ole oikeutta.
– Vanhoillislestadiolainen isä –
Kirjoituksen tiivistetty versio julkaistu myös 10. 10. 2013 ilmestyneessä Kotimaassa
”Onko Jumalalle mikään mahdotonta?” Onko ihmisellä lupa luottaa siihen, että Jumala päästää hänet kiipelistä kuin kiipelistä? Eikö se ole Jumalan kiusaamista? Tästähän on kirjoitettu evankeliumien alkuluvuissa: ”Hän sanoi Jeesukselle: ’Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’ Jeesus vastasi hänelle: ”On myös kirjoitettu: Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.'”
Antti Leinonen, voiko Jumala luoda niin suuren kiven ettei jaksa sitä itse nostaa?
Tuo ikivanha muka ovela kysymys on ihan pöljä. Se muunmuassa sisältää oletuksen, että Jumala tekee asioita käsillään kuin ihminen, ja lihasvoimalla. Vaikka on henkiolento.
Tuolla kysymykseen on vastattu vakavammin, suuremmalla arvostuksella kuin kysymys ansaitsisi:
http://raapustus.net/?id=104
Tähän kysymykseen voi tulla uskovilta erilaisia vastauksia, riippuen siitä miten Jumalan käsittää. Toki monet uskovat Jumalan olevan fyysinen olento, jolla on keho ja lihasvoimaa.
Raamatussakin on nähtävissä eräänlaista jumalakäsityksen kehitystä, (vaikka tämäkin ajatus voi joidenkin uskovien mielestä olla radikaali).
Juutalaiset tajusivat aivan eri tavalla kuin epäjumalien palvojat miten mystinen ja käsittämätön Jumala on, verrattuna antiikin ”super-ihminen” -jumalakäsityksiin. Ja ymmärsivät ettei Jumala asu temppeleissä eikä ole muutenkaan ihmisenkaltainen.
Eikä koskaan täydellisesti tai edes osittain määriteltävissä vertauskuviakaan käyttäen.
Uskovien jumalakäsityksessä voi olla enemmän hajontaa kuin ateistien. Ateistin jumalakäsitys on lähes poikkeuksetta ”ihmismäinen”, yksinkertaistettu, sadunomainen ja naivi.
Edelleen tämän käsityksen ja yleistyksen saa osoittaa vääräksi
Tosiasiassa en usko vl-ihmisten ajattelevan tosissaan, että kaikkien maailman ihmisten pitäisi ottaa kaikki saamansa lapset vastaan ja lopettaa ehkäiseminen. Ei se heidän käsitystensä mukaan merkitsisi mitään autuuttavaa heidän elämissään.
Vaikka ihmiset lopettaisivat ehkäisemisen, niin silti vl-ihmiset pitäisivät heitä edelleenkin epäuskoisina, vaikka he kuuluisivatkin evlut kirkkoon ja uskoisivat Kristukseen ainoana syynä autuuteensa. Nimittäin heiltä puuttuisi elämästänsä se tärkein pointti pelastuksen kannalta: ”Pyhän Hengen” yhteys maailman ainoisiin oikeisiin uskovaisiin, joita vl-liike maailman yhteisöistä ainoana pitää sisällään.
Eli vl-ihmisten mielestä periaatteessa on ihan se ja sama, mitä liikkeen ulkopuoliset tekevät ja miten elävät, he eivät voi pelastua mitenkään hyvän ja tavoiltaankaan vl-tapaisen elämänsä kanssa, jos he eivät ole menneet ”Jumalan valtakuntaan” sisälle vl-synninpäästön kautta.
Siksi ihmettelenkin, miksi liikkeen ulkopuolisille edes tehdään mitään lisääntymisvalistusta.
Ilkka, sinä aiheesta hämmästelet miten liikkeen ulkopuoliset eivät voi uskoa että joku voi oikeasti haluta suuren perheen.
Samalla sinä kuitenkin syyllistyt itse samaan kun kuvittelet että kaikki liikkeen jäsenet oikeasti haluavat suuren perheen, ja jaksavat ja kykenevät hoitamaan sitä. Kannattaisi nöyrtyä huomaamaan, että molemmat yleistykset ovat vääriä. Sinulla on oikeus puhua omasta puolestasi, mutta ei kaikkien vanhoillislestadiolaisten puolesta.
On totta, että pienissä perheissäkin on ongelmia, ja kaikissa 10-lapsisissa ei ole. Mutta fakta on sekin, että kaikki jotka jaksavat hoitaa ja kasvattaa kaksi lasta, eivät jaksa hoitaa ja kasvattaa kymmentä.
Minusta sinun kannattaisi lukea uudelleen rauhassa tuo blogikirjoitus ja pohtia voisitko ymmärtää niitäkin jotka eivät halua tai jaksa suurempaa perhettä.
Antti, oletko kuulut Jumalasta joka käski varjella maata?
Mediassa kerrotaan, että yleismaailmallinen huoli liian runsaana pidetystä syntyvyydestä maaiman resursseihin nähden ei olisi enää ajankohtainen syntyvyyden kasvun taittumisen vuoksi.
Mieleeni on noussut ristiriita syntyvyydestä huolestumisen ja liikenteen yms. vaikutuksesta ilmastomuutokseen huolestumisen välillä. Ei voi välttyä kyyniseltä ajatukselta, että koska syntyvyyden säännöstelyn kai koetaan helpottavan elämää ja nostavan materiaalista elintasoa yksilötasolla välittömästi, siihen on mukavampi tarttua kuin lentämisen, autoilun, superkuluttamisen yms. rajaamiseen, koska nämä taas rajoittaisivat välittlömästi yksilöllistä mukavuutta.
Näenkö harhoja?
Sariu Wecroth: Et siis hoksannut, että kysymykseni oli yhtä tahallisen torvi kuin
sen aiheuttanut viittaus Jumalan mahdollisuuteen suurentaa maapalloa syntyväisyyden mukaan oli tahattoman naivi.
Sinänsä Raapustuksessa tarjoamasi vastaus on olkinukke, joka edellyttää, että kysymys lähtökohtaiasesti pitäisi Jumalan Kaikkivaltiaana, ja että kivi olisi jotain, joka on verrattavissa matemaattisesti määritettyyn neliöön. Eli Raapustus antaa ns. olkinukkevastauksen.
No vähän hassu ajatus meikäläiseltä. Eli jos seksi on aina syntiä, niin luulisi esim. kymmenen lapsen jälkeen olevan melkoinen halu päästä edes tästä synnistä? Luulisi ko. perheen iskän ja äiskän olevan jo niin uupuneita, ettei tuota vaikeuksia. 😮 Poikkeuksellisen viriiliä joukkoa?
Tämä jaksaa ällistyttää. Mihinkähän Raamatun kohtaan se perustuu?
Outo ajatus, että vanhoillislestadiolaisille olisi ihan sama, mitä liikkeen ulkopuoliset tekevät. Kun Jumala ei hyväksy syntiä, emme mekään tietenkään voi sitä hyäksyä.
Se, että joku pelastuisi tai olisi pelastumatta sillä, että ei ehkäise, olisi ansio-oppia. Silloin ei pelastuttaisi armosta Jeesuksen lunastustyön tähden vaan omilla teoilla.
Se, miten vanhoillislestadiolainen haluaa elää, on uskon hedelmää eikä päinvastoin. Korostan vielä, että haluaa, koska synnittömänä ei kukaan pysty elämään, vaikka kuinka yrittäisi.
Tarjalle. Sinulle sattui varmaan väärinymmärrys. Ei täällä varmaan kukaan väittänyt, että vanhoillislestadiolaiset pitäisivät aviollista seksiä syntinä.