Kovin kevyesti kirkon avioliittokäsityksestä keskustellessa puhutaan kirkon perinteisestä avioliittokäsityksestä. Kirkon historia on kuitenkin täynnä jatkuvaa kantojen tarkistamisen ja vanhasta kiinni pitämisen taistelua. Pikku esimerkki tästä:
Selma-mummini isoisä oli kirkkolakikomitean jäsen 1850 -luvulla. Komitea keskusteli vuonna 1854 kirkottamisesta. Komitea enemmistö halusi, että vaimojen synnytyksen jälkeisessä kirkottamisessa olisi käytettävä eri menettelyä niiden osalta, jotka olivat synnyttäneet “ennen säädyllistä aikaa” vihkimisen jälkeen ja eri menettelyä niiden osalta, jotka olivat synnyttäneet vasta säädyllisen ajan kuluttua. Esi-isä jäi komiteassa yksin vähemmistöön vaatimuksineen samanlaisesta menettelystä kummassakin tilanteessa. Hän toi esille näkemyksenään, ettei aina ollut edes mahdollista tarkkaan laskea, oliko ollut kyseessä avioliittoa edeltänyt vai avioliiton aikainen vuodesuhde. Esi-isä oli myös sillä liberaalilla kannalla, että avioliittoon vihkiminen ”mitätöi sitä edeltäneen hairahduksen”. Ja lisäksi hänen mielestään erottelukäytäntö myös ” saattaisi aiheuttaa enemmän pahaa mieltä kuin parannusta”. Komitean enemmistö kuitenkin halusi pysyä kirkon perinteisellä kannalla ja esi-isäni kanta kärsi tappion.
Jos kirkon avioliitto- ja seksuaalikäsitykset eivät olisi muuttuneet ja kehittyneet ymmärryksen kehittyessä, vääntäisimme varmaan edelleenkin kättä vaimojen kirkottamisen kristillisistä menettelyistä ja niiden asianmukaisuudesta. Ja vastakkain olisivat silloinkin kirkon perinteisen kannan edustajat ja maailman menoon mukautuneet.
faktalaatikko
Vuoden 1686 kirkkolaki (jota siis 1800-luvun puolivälissä uudistettiin) sanoi kirkottamisesta alla näkyvällä tavalla. (vanhan suomenkielen olen tähän koettanut mukauttaa nykysuomalaisen ymmärrättävään muotoon):
Lasten synnyttäneiden pitää pysytellä kotona kuusi viikkoa synnyttämisen jälkeen sen mukaan kuin kristillinen tapa, puhtaus ja kunniallisuus sekä heidän terveytensä sitä vaatii. Sen jälkeen heidät otetaan kirkkoon entiseen tapaan. Niitä naisia, jotka ovat siittäneet lapsen sulhasensa kanssa ja synnytettyään tahtovat tulla kirkkoon ennen kuin heidät on vihitty, ei pidä ottaa kirkkoon samalla tavalla kuin kunnialliset ja puhtaat lastensynnyttäjät, vaan käsikirjassa olevalla erityisellä rukouksella. Mutta ne, joiden havaitaan tulleen miestensä makaamiksi, mutta eivät synnytä ennen hääpäivää, otetaan kirkkoon kuten kunnialliset vaimot, mutta salavuoteuden vuoksi heidän pitää maksaa kirkolle kaksi taalaria hopearahaa.
Seurasin n. 42 kirkolliskokouksen istuntokautta paikan päällä. Pelkästään sinä aikana oli esillä lukuisa joukko asioita, joita perusteltiin kirkon perinteisillä kannoilla. Samoin esitettiin muutoksia monilla erilaisilla perinteisiä kantoja horjuttavaksi tarkoitetuilla väitteillä. Uskoni kirkollisessa keskustelussa käytyyn argumentaatioon – jopa sen rehellisyyteen – horjui perinpohjin eikä ole palannut eikä siihen näytä olevan syytäkään.
Blogissani en ollenkaan viitannut samaa sukupuolta olevien avioliittoon tai sen problematiikkaan, Yksinomaan siihen, että kirkon avioliitto- ja sukupuolimoraalikäsitykset ovat eläneet ja muuttuneet/kehittyneet ja edelleenkin niin tekevät. Lähtökohtaisesti kannattaa olla erittäin kriittinen (myös lähdekriittinen), jos jonkin sanotaan olevan kirkon perinteinen tai läpi kirkon historian muuttumaton kanta.
Jouni, olemme molemmat sen verran vuosirenkaita kerryttäneet, että meidän täytyisi olla aika sokeita, jos emme olisi huomanneet, kuinka paljon pelkästään viimeksi kuluneessa 50 vuodessa on Suomessa miehen ja naisen välinen avioliittoinstituutio (tai oikeammin kai pitäisi jo sanoa parisuhdeinstitutio) on arjen asenteiden ja ratkaisujen ja toimintatapojen osalta muuttunut sekä arkisessa että kirkollisessa päivittäisessä elämässä. Siihen nähden tämänkin julkaisun palstoilla käydyt kädenväännöt tuntuvat usein siltä, kuin tosielämää ei olisikaan keskustelijoiden ympärillä.