Perinteisyys hylättävä että kirkko voisi elää

Seurakuntien tehtävä on levittää tietoa, Jeesuksesta ja Jumalan pelastussuunnitelmasta tässä ja nyt.
Jokaisen ihmisen hengelliset tarpeet ja tarve löytää Jumala yhteyttä, toivoa ja lohdutusta ovat nyt ja tästä eteenpäin. Seurakunta tarvitsee yhteyttä ja yhteisöllisyyttä ollakseen uskottava tänään. Jumala elää ja vaikuttaa nyt. Jeesus on hengessä ihmisten vierellä kulkija ja lohduttaja joka päivä.
Kaikki meille tärkeä kristillisyydessä tapahtuu nyt ja tästä eteenpäin lukuun ottamatta Jeesuksen vierailua ihmisten joukossa näkyvänä 2000 v sitten. Se on meille dokumentoitu.
Silti kirkon toimintakulttuuri on hirttäytynyt perinteisiin ja vanhan maailman tapoihin ja ritualisointiin. Laulut ovat pääasiassa satoja vuosia vanhoja, rakennukset vanhoja, kirkon menot noudattavat vanhoja perinteitä, kirkon kieli on työikäisille ja nuorille lähes munkkilatinaa, urkumusiikki tulee antiikin Roomasta. Vanhan kulttuurin mukana raahaamisesta ei ole kirkon tehtävän tekemisessä mitään hyötyä, mutta se aiheuttaa monia haittoja. Ei ilme että Jumalan asian esittely ja markkinointi ei toimi nykyaikana.
Lisää ongelmia tulee siitä, että hallinto- ja osin tapakulttuurikin demokratiavajeineen tulee Ruotsin vallan ajoilta 1700- luvulta. Silloinhan kirkossakin oli vallalla useita täysin epäkristillisiä käytäntöjä myös Suomessa: Suuri osa sivistyneistöäkin oli ilmirasisteja, monet kristityt hyväksyivät orjuuden, eriarvoisuus säädyn mukaan näkyi myös kirkkosaleissa, naisia väheksyttiin ja syrjäytettiin kuten islamissa nykyään, papit määräsivät julkisia häpeärangaistuksia, persoonallisia naisia kidutettiin ja teloitettiin ”noitina”, perheväkivalta hyväksyttiin ja siihen jopa kehotettiin eli vaimoja, lapsia ja jopa rippikoululaisia lyötiin.
Noitavainoja ja orjuutta lukuun ottamatta tätä kulttuuria kesti kristillisessä kirkossa 1900- luvulle asti eli lähes 2000 v Jeesuksen kuoleman jälkeen. Häpeäksemme paljon kaikuja tästä maailmasta ja kulttuurista on vieläkin kirkossa. Konservatiiviset kristityt ovat toistuvasti ja raivokkaasti vastustaneet uudistusten tuloa.
Valitettavasti vanhan maailman jäänteenä kannamme kirkossa myös surkeaa vuorovaikutuskulttuuria. Keskustella ei osata, avoimutta ei ole, eikä myöskään näkyä tietoisen ja lämminhenkisen ts. rakkaudellisen yhteisöllisyyden kehittämisestä. Sen tiellä on edelleen vanhasta maailmasta tuleva hierarkia, patriarkaalisuus, pappisvalta, sisäpiiriläisyys yms. kehittämättömän ja vanhanaikaisen yhteisön piirteet.
Kristillisyyden ydin on rakkaus ja sen pitäisi näkyä, tuntua ja kuulua seurakunnissa. Lämminhenkinen ja aito kohtaaminen, kosketus, epämuodollisuus, välittömyys, solidaarisuus, avoimuus olisivat jo hyviä merkkejä rakkaudellisuudesta, jota Jeesus yritti kaikissa käänteissä opettaa ja olla esimerkkinä.
Perinneharrastajat ovat kaapanneet kirkon ja pitävät vallastaan kiinni kaikin keinoin. Englannissa, vielä Suomeakin perinteisemmässä maassa, rituaalisuus ja perinteisyys on johtanut siihen, että monessa suurkaupungissa kirkkoon kuuluu enää alle 5 % väestöstä. Kirkko on lähes kokonaan menettänyt näkynsä ja kykynsä tehdä sille uskottua tehtävää. Tällä hetkellä olemme menossa Suomessa samaan suuntaan mutta se tuntuu huolestuttavan vain harvoja. Valitettavasti kirkollinen mediakin tuntuu olevan enemmän kiinnostunut julkaisemaan vanhojen ihmisten kertomuksia kuin antamaan tilaa uusille ja kehittäville ajatuksille ja ehdotuksille surkean suunnan korjaamiseksi.
Ensimmäinen järkevä toimi olisi tietoisuuden herättäminen onnettomasta historiastamme ja tavoistamme, palaaminen kristinuskon sanoman ja arvojen juurille Jeesuksen opetusten ja esimerkin mukaan ja sovittaa ne nykykulttuuriin sopiviksi. Työkaluiksi kannattaisi ottaa myös nykyaikainen sosiaalipsykologia tiiminrakennus- ja ryhmätyötaitoineen, joilla voisimme rakentaa seurakuntiin uudenaikaisen ja rakkaudellisen yhteisöllisyyskulttuurin. Siinä kaikkien olisi hyvä levätä, kohdata, hiljentyä, oppia, toimia, ja etsiä sellaisena kuin on, tässä ja nyt.
Perinnehakuiset voisivat perustaa kristillisten perinteiden seuroja, jotka palvelisivat harrastajiaan seurakuntien nykyelämää sotkematta.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Uutispuolella kerrotaan kuitenkin, että perinteisyys vetää ihmisiä katoliseen kirkkoon.

    ”Tervaportin mukaan myös Turussa ja Tampereella katoliset kirkot täyttyvät ihmisistä. Suomalaiset kirkkokunnan vaihtajat tulevat katoliseen kirkkoon useimmin luterilaisesta kirkosta. Mukana on myös joitakin ortodokseja.
    – Varmaan ihmiset etsivät opin ja uskon pysyvyyttä, perinteisiä kristillisiä arvoja, Tervaportti sanoo.”

  2. Pahin kirkon ongelma olemme juuri me, jotka haluamme tehdä kaikki nuo uudistukset kirkossamme. Hyvältähän nuo tuossa nyttää. Todellisuudessa jokaista uudistusta vastustetaan kiivasti. Jokaisen muutoksen vastustajat löytyvät heti, kun ne on esitetty. Niinpä kirkkomme on hajoamassa keskinäiseen riitelyyn, juuri meidän uudistajiemme tähden. Ulkoiset uhat eivät kirkkoa mihinkään huojuta. Me innokkaat uudistajat olemme se kirkon todellienen hajoittaja. Ei koirkko hajoa minkään noiden plogissa mainittujen syiden tähden, vaan juuri meidän tähtemme.

  3. Olen enimmän osan työuraani ollut ammattimainen histoorikko (alan opettaja). Tälllä taustalla olen omaksunut käsityksen siitä, että sekä yksilön että yhteisön identiteetti aina rakentuu tukevasti perinteen varaan, myös silloin kun sitä vastaan kapinoidaan. En pidä oikeutettuna moraalisten tuomioiden julistamista menneille sukupolville. Kunkin ajan ihmiset, ja siis myös ihmisten muodostama kirkko, ovat toimineet parhaan ymmärryksensä mukaan niissä oloissa, jotka kulloinkin ovat vallinneet. Varmastikin nykyihminen nykyisellä tietämyksellä ja nyky-yhteiskunnan kasvattamana toimisi toisin, ja varmaankin myös tulevaisuudessa jotkut voivat paheksua meidän toimintatapojamme, silä mekin olemme aikamme lapsia niin hyvässä kuin pahassakin. Siksipä ei kirkon suinkaan pidä summamutikassa hylätä perinteitään. On sellaisia perinteitä, jotka yhä kantavat ja antavat aitoja Jumalan kohtaamisen mahdollisuuksia, vaikka toki on myös aikansa eläneitä ja nykyiseen aikaan huonosti sopivia perinteitä, joita on syytä joskus radikaalistikin uudistaa ja ehkä kumotakin. Mutta tämmöinenkin itsetutkistelu on kyllä kautta aikojen kuulunut osana kirkon elämään, perinne siis sekin.

    • Kirkko on aina sillä vuosisadalla mitä elämme. Oikea kirkko opettaa Jumalan sanaa, joka on sama aina ja iankaikkisesti. Samoin Jumalan sanan oikea ymmärrys on sama aina ja iankaikkisesti.

      Autuas apostoli, pyhä Paavali kirjoittaa meille kaikille:

      Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Room. 12:2)

  4. Muutaman kysymyksen voisi laittaa siitä, mikä on muuttunut ja vaatii muutosta.

    Jos nämä pitävät paikkansa niin:
    1.Naiset synnyttävät edelleen ja lapset syntyvät miehen ja naisen suhteesta.
    2. Kasvamme, elämme, sairastumme ja kuolemme.
    3. Elämämme aikana teemme syntiä ja rikomme lähimmäistämme vastaan, olemme ahneita, kovasydämisiä ja petollisia.
    ,ei tarvita mitään modernisaatiota, vaan ristin juurelle palaamista, sillä on vain kaksi paikkaa, jossa on mahdollista viettää ikuisuutta.

    • Häkkinen: ”Nyt on rohkeasti puolustettava uskonnonvapauttamme.”

      Niinpä, ihan saman oikeuden piiriin ne kuuluvat hindulaisuus, buddhalaisuus, islam, shintolaisuus, Karhun Kansan opit jne. tai vaikkapa peräti uskonnottomuus ja ateismi. Ei Suomessakaan sentään enää (onneksi) pakkokristillisyyttä ole. Miksi sen pitäisi olla jossain erityisasemassa sekulaarissa maassa?

      Aika paksusti sanottu Häkkiseltä, että ”pakanuus tekee paluuta maahamme.”
      Eivät nuo muut uskonnot yhtään sen pakanallisempia tai oikeampia ole kuin kristinuskokaan. Ei ainakaan joku Häkkinen Suomesta sitä tiedä.

    • ”Eivät nuo muut uskonnot yhtään sen pakanallisempia tai oikeampia ole kuin kristinuskokaan. Ei ainakaan joku Häkkinen Suomesta sitä tiedä.” Kimmo W

      Kyllä ne ovat pakanallisempia kristinuskon kontekstista katsottuna. Se on päivän selvä asia. Sanot, että piispa Häkkinen ei ainakaan tiedä? Sinäkö tiedät paremmin?

    • Salme: ” Sinäkö tiedät paremmin?”

      En ole väittänyt tietäväni. Eihän sitä kukaan ihminen voi tietää mikä on ainut ja oikea uskonto. Ovatko kaikki? Vai onko mikään? Jos se tiedettäisiin, niin eihän silloin olisi kuin yksi uskonto tai ei yhtään.

      Uskonto on uskon asia, eikä sitä päätä joku Häkkisen poika Suomen savosta ovatko muihin uskontoihin – kuin kristinuskoon – usvovat pakanoita vai eivät.

    • Kyseessä ei ole ”joku Häkkisen poika Suomen savosta” vaan Suomen ev-lut.kirkon piispa Häkkinen.

    • Todennäköisesti jonkun Häkkisen poika kumminkin ja eikös hän vaikuta savonmualla, Mikkelissä. Vae ouko peräti erehtynnä immeisestä?

Veli-Jussi Jalkanen
Veli-Jussi Jalkanenhttp://eyk.fi,salli.com,sahalankartano.fi
Olen monialatuottaja, vuorovaikutuskouluttaja sekä keksijä, asenteiltani varmaan maailmanparantaja ja kehittäjä ja harrastuksiltani, seikkailija, sekä hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöasiantuntija. Haluan yrittää ymmärtää kaikkeudessa olevia vuorovaikutussuhteita sekä edistää elämää ja rakkautta. vessi@salli.com