Seurakuntien tehtävä on levittää tietoa, Jeesuksesta ja Jumalan pelastussuunnitelmasta tässä ja nyt.
Jokaisen ihmisen hengelliset tarpeet ja tarve löytää Jumala yhteyttä, toivoa ja lohdutusta ovat nyt ja tästä eteenpäin. Seurakunta tarvitsee yhteyttä ja yhteisöllisyyttä ollakseen uskottava tänään. Jumala elää ja vaikuttaa nyt. Jeesus on hengessä ihmisten vierellä kulkija ja lohduttaja joka päivä.
Kaikki meille tärkeä kristillisyydessä tapahtuu nyt ja tästä eteenpäin lukuun ottamatta Jeesuksen vierailua ihmisten joukossa näkyvänä 2000 v sitten. Se on meille dokumentoitu.
Silti kirkon toimintakulttuuri on hirttäytynyt perinteisiin ja vanhan maailman tapoihin ja ritualisointiin. Laulut ovat pääasiassa satoja vuosia vanhoja, rakennukset vanhoja, kirkon menot noudattavat vanhoja perinteitä, kirkon kieli on työikäisille ja nuorille lähes munkkilatinaa, urkumusiikki tulee antiikin Roomasta. Vanhan kulttuurin mukana raahaamisesta ei ole kirkon tehtävän tekemisessä mitään hyötyä, mutta se aiheuttaa monia haittoja. Ei ilme että Jumalan asian esittely ja markkinointi ei toimi nykyaikana.
Lisää ongelmia tulee siitä, että hallinto- ja osin tapakulttuurikin demokratiavajeineen tulee Ruotsin vallan ajoilta 1700- luvulta. Silloinhan kirkossakin oli vallalla useita täysin epäkristillisiä käytäntöjä myös Suomessa: Suuri osa sivistyneistöäkin oli ilmirasisteja, monet kristityt hyväksyivät orjuuden, eriarvoisuus säädyn mukaan näkyi myös kirkkosaleissa, naisia väheksyttiin ja syrjäytettiin kuten islamissa nykyään, papit määräsivät julkisia häpeärangaistuksia, persoonallisia naisia kidutettiin ja teloitettiin ”noitina”, perheväkivalta hyväksyttiin ja siihen jopa kehotettiin eli vaimoja, lapsia ja jopa rippikoululaisia lyötiin.
Noitavainoja ja orjuutta lukuun ottamatta tätä kulttuuria kesti kristillisessä kirkossa 1900- luvulle asti eli lähes 2000 v Jeesuksen kuoleman jälkeen. Häpeäksemme paljon kaikuja tästä maailmasta ja kulttuurista on vieläkin kirkossa. Konservatiiviset kristityt ovat toistuvasti ja raivokkaasti vastustaneet uudistusten tuloa.
Valitettavasti vanhan maailman jäänteenä kannamme kirkossa myös surkeaa vuorovaikutuskulttuuria. Keskustella ei osata, avoimutta ei ole, eikä myöskään näkyä tietoisen ja lämminhenkisen ts. rakkaudellisen yhteisöllisyyden kehittämisestä. Sen tiellä on edelleen vanhasta maailmasta tuleva hierarkia, patriarkaalisuus, pappisvalta, sisäpiiriläisyys yms. kehittämättömän ja vanhanaikaisen yhteisön piirteet.
Kristillisyyden ydin on rakkaus ja sen pitäisi näkyä, tuntua ja kuulua seurakunnissa. Lämminhenkinen ja aito kohtaaminen, kosketus, epämuodollisuus, välittömyys, solidaarisuus, avoimuus olisivat jo hyviä merkkejä rakkaudellisuudesta, jota Jeesus yritti kaikissa käänteissä opettaa ja olla esimerkkinä.
Perinneharrastajat ovat kaapanneet kirkon ja pitävät vallastaan kiinni kaikin keinoin. Englannissa, vielä Suomeakin perinteisemmässä maassa, rituaalisuus ja perinteisyys on johtanut siihen, että monessa suurkaupungissa kirkkoon kuuluu enää alle 5 % väestöstä. Kirkko on lähes kokonaan menettänyt näkynsä ja kykynsä tehdä sille uskottua tehtävää. Tällä hetkellä olemme menossa Suomessa samaan suuntaan mutta se tuntuu huolestuttavan vain harvoja. Valitettavasti kirkollinen mediakin tuntuu olevan enemmän kiinnostunut julkaisemaan vanhojen ihmisten kertomuksia kuin antamaan tilaa uusille ja kehittäville ajatuksille ja ehdotuksille surkean suunnan korjaamiseksi.
Ensimmäinen järkevä toimi olisi tietoisuuden herättäminen onnettomasta historiastamme ja tavoistamme, palaaminen kristinuskon sanoman ja arvojen juurille Jeesuksen opetusten ja esimerkin mukaan ja sovittaa ne nykykulttuuriin sopiviksi. Työkaluiksi kannattaisi ottaa myös nykyaikainen sosiaalipsykologia tiiminrakennus- ja ryhmätyötaitoineen, joilla voisimme rakentaa seurakuntiin uudenaikaisen ja rakkaudellisen yhteisöllisyyskulttuurin. Siinä kaikkien olisi hyvä levätä, kohdata, hiljentyä, oppia, toimia, ja etsiä sellaisena kuin on, tässä ja nyt.
Perinnehakuiset voisivat perustaa kristillisten perinteiden seuroja, jotka palvelisivat harrastajiaan seurakuntien nykyelämää sotkematta.
Perinteisyys hylättävä että kirkko voisi elää
Häkkinen ja kumppanit peljännevät ,että ihmiset huiomaavat tiedon lisääntyessä ja se saatavuuden huikeasti helpottuessa, että sekä Raamattu että lähtökohtainen Jeesus-liikekin voivat saada aivan uusia tai pikemminkin uudelleen löydettyjä sisältöjä ja niiden tulkintoja, jotka saatavat oola lähempänä totuuta kuin nykyinen kanonosoitu ns. Dogma:
Esim:
”Teoria, että UT:n kertomusten takana olisi Pisojen historioitsija-suku- on jo vanha:Abelaire Reuchlin edustaa tätä teoriaa, ja tangeeraa asiassa osin tunnettua teologian tohtori Barbara Thieringiä — Reuchlinin mukaan juutalais-roomalainen Josefus Flavius, joka oli toiminut essealaisten parissa, alias Arius Piso alias puuseppä Joosef (JosiP-Piso!) alias Luukas (Lucius!) alias Kornelius (’anagrammi’ Calpurius!) pyrki luomaan siltaa juutalaisten ja roomalaisten välille ja tätä varten hän loi mm. kuvitteellisen Paavalin. Siksi Paavali ja Luukas eivät asetu roomalaisia vastaan ja siksi Jeesus käskee antamaan ”keisarille mikä keisarin on” ja käskee panemaan ”miekan tuppeen” sillä joka ”miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu”. Piso varoittaa juutalaisia ryhtymästä kapinaan, mutta varoitus ei toimi ja niin syttyvät juutalaissodat, joista samainen Piso-Josefus Flavius sitten kirjoittaa kuuluisat teoksensa.
Luukkaan ja Josefus Flaviuksen kirjoituksissa onkin esim. yllättävän paljon yhteneväisyyksiä.”
Mikäs on näiden Seppo Heinolan tarinoiden lähde?
Tarja Aarnio Esim. teologian tohtori Barbara Thieringin ko asiassa relevantti tuotanto: Jesus the Man: New Interpretation from the Dead Sea Scrolls, re-issued in paperback with foreword by Barbara Thiering (Simon and Schuster, New York; November 2006; ISBN 1-4165-4138-1).
Jesus of the Apocalypse: The Life of Jesus After the Crucifixion (Transworld Doubleday 1995, ISBN 0-385-40559-6).
The Book That Jesus Wrote – John’s Gospel (Transworld Doubleday 1998, ISBN 0-552-14665-X)
Luukkaan evankeliumi, Apostolien teot,
Richard Carrier: Luke and Josephus (2000)
Jospehus Flavius: Vita, Juutalassotie nhistoria (suom. Huuhtanen), Antiquities of the Jews
Abelaire Reuchlin ”True Authorship of the New Testament.”
Tässä näin aluksi lukemiani ja (monet myös omistamiani) lähteitä.
Hyvin surullista, että tällainen jumaluusmarkkinoija on taas ilmaantunut.
Tornberg: ”Hyvin surullista, että tällainen jumaluusmarkkinoija on taas ilmaantunut.”
Mitäs surullista siinä on? Suloisessa Suomessamme on tätä nykyä jo mielipiteen- ja sananvapaus. Eipä joudu Jalkanenkaan enää jalkapuuhun kirkonmäelle terveistä, kirkon homehtuneita ja pölyisiä käytäntöjä ja rituaaleja kritisoivista mielipiteistään.
Ja ellei noita ”jumaluusmarkkinoijia” ja uudistajia olisi ollut maailman sivu, taidettaisiin meidänkin rakkailla kotokonnuillamme vielä polttaa noitia roviolla, kuulua paavin porukkaan ja ostaa aneilla taivaspaikkoja.
Aikamoinen markkinamies noissa uskonasioissa taisi olla jo munkki Lutherkin aikanaan.
Heinolan tarinoiden lähde voi olla hänen oma päänsä. Tai sitten hän kuvittelee että kun joku on jotain jossain sanonut, se on samanarvoista kuin tutkimustulos. Hän ei hallitse lähdekritiikkiä.
Ketomäki antoi taas näytteen oman päänsä tasosta.
Tiedättekö mikä on muuten humanistissa tieteissä tieteellisen ’totuuden’ eli hyväksytyn lähteen about keski-ikä?
”Ensimmäinen järkevä toimi olisi tietoisuuden herättäminen onnettomasta historiastamme ja tavoistamme, palaaminen kristinuskon sanoman ja arvojen juurille Jeesuksen opetusten ja esimerkin mukaan ja sovittaa ne nykykulttuuriin sopiviksi.”
Näin juuri pitäisi toimia, ja sehän tarkoittaisi kääntymiseen kehottamista, tekopyhien soimaamista ja Jumalan lain julistamista sen hylänneille ihmiselle, että suruton kirkkokansa tulisi armonkerjäläisiksi ja pyytäisi Jumalan armoa, joka on Kristuksessa, eikä enää luottaisi omaan vanhurskauteensa. Nykykulttuuriin, jossa onnettomat tapamme: farisealainen itseensä luottaminen ja teeskentely ovat huippussaan, Jeesuksen opetukset olisivat oikein sopivia sellaisina kuin ne siellä ”juurilla” (Raamatussa) ovat.
”Työkaluiksi kannattaisi ottaa myös nykyaikainen sosiaalipsykologia tiiminrakennus- ja ryhmätyötaitoineen, joilla voisimme rakentaa seurakuntiin uudenaikaisen ja rakkaudellisen yhteisöllisyyskulttuurin. Siinä kaikkien olisi hyvä levätä, kohdata, hiljentyä, oppia, toimia, ja etsiä sellaisena kuin on, tässä ja nyt.”
Jeesuksen seurassa ei ole niin, että kaikilla on niin muukaavaa, Hän kun on Totuus, eikä totuus ole milloinkaan maistunut makealle kääntymättömän ihmisen suussa, vaan se karvastelee ja saa aikaan irvistelyä ja hampaiden kiristelyä ihan niin kuin Raamatussa Jeesuksesta kerrotaan. Irvistely loppuu ja vaihtuu vahingoniloiseen kettuiluun ja pilkkaan vasta kun Jeesusta viedään teloituspaikalle. Nykyään kirkossa harvoin kukaan irvistelee kun sanoma vesitetään kaikille sopivaksi yleishumaaniksi lirkutteluksi ja Jeesuksesta tehdään puolivillainen, harmiton, hieman hipahtava kaikkienkaveri.
Varmasti olisi hyvä, jos kirkossa olisi enemmän yhteisöllisyyttä, mutta päämäärän pitäisi olla korkeampi kuin yleinen viihtyvyys: sielujen pelastus.
Toivonen: ”Hän kun on Totuus, eikä totuus ole milloinkaan maistunut makealle kääntymättömän ihmisen suussa, vaan se karvastelee ja saa aikaan irvistelyä ja hampaiden kiristelyä ihan niin kuin Raamatussa Jeesuksesta kerrotaan.”
Totuus ei ole sama asia kuin Usko.
Totuus tarkoittaa sitä mikä on totta, vastaa todellisuutta, tosiasiaa.Tosiasia (tosiseikka, fakta) on yksilöllisestä käsityksestä tai tulkinnasta riippumaton asia. Se on todellisuudessa olemassa oleva vastine todelle väittämälle, ja sen olemassaolo tekee väittämästä toden.Tosiasia on näin asioiden todellinen tila, asiaintila joka vallitsee.
Usko taas tarkoittaa ihmisen vakaumusta Jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaoloon ja tähän turvautumista tai luottamusta jonkin asian hyvyyteen tai positiiviseen kehitykseen.
Totuus on ainakin minun suussani aina maistunut makealle, ei ole ikinä karvastellut, ei myöskään saanut aikaan hampaiden kiristelyä sen kummemmin kuin irvistelyäkään vaikka olen koko elämäni ollut uskonnoton ja jumalaton pakana.
Perin kummallista jos Raamatun sanan totena pitämisen ja Jeesukseen uskomisen pitäisi aiheuttaa hampaiden kiristelyä, irvistelyä, karvasta makua suuhun tai kurjaa oloa. Jos näin on, niin kiitos vaan, mutta ei kiitos minulle.
Taitavat kristityt olla melkoisia masokisteja, jos moisesta tykkäävät.
Tarja AArinole: Reuchliniltä ote: Luku, Suuri Salaisuus/ huomautuksia 11 a:
”Flavius Vespasianus luotti Pisoon (Ariukseen) koska tämä oli hänen veljensä T. Flavius Sabinuksen pojanpoika. Flavius Sabinius oli nainut Arria Sr:n, joka oli Pison äidinäiti. Pison henkilöllisyys eräänä Flaviuksena on mahdollista johtaa myös Flaviusten sukulinjan Lucius Caesennius Paetusten kautta, sillä tämä oli yksi Pison isän Lucius Calpurnius Pison nimistä. Pisoa (Arriusta) itseäänkin mainitaan Caesenius Paetuksena (ko. teos, sivu 20.) Tässä on tosiasiallinen syy siihen, että Piso käyttää itsestään kirjallista pseudonimeä Flavius.
Se ei johtunut vain hänen väitetystä tulemisestaan – väärästä ja tarpeettomasta – keisari Flavius Vespaniuksen adoptioimaksi, vaan koska hän tosiasiallisesti oli Flavius.
Huumorintajuisesti Piso käytti kolmea juurikonsonanttia SBN flaviniaanisesta nimestä Sabinius joidenkin kirjallisten fiktiohahmojensa tarkistetuissa nimissä: 1) BarNaBaS, joka esiintyy Apostolien teoissa 4:36:ssa , missä Barnabasta kutsutaan myös Josefiksi. (Josefus!)
2) BarNaBazoS Juutalaisten Muinaisuus: XI.2o7 3) BaNnoS, pienoiskuvassa Johannes Kastajasta teoksessa Elämäni (Vita).
Sana menetelmä käyttää ja järjestellä kirjaimia uudelleen oli käytössä Afranous Burruksen, Senecan (Tacitus:Annales XIII-IV) ja sitä mukaa myös Pison ystävän jälleenluomisessa. Tämä oli Neron Preatorian Prefekti ja useita vuosia ennen Senecan kuolemaa hänestä tuli itsestään keisarin uhri. Burrus jälleensyntyy nimessä BarraBaS, joka on Matteus 27.16:sta kuvitteellinen ryöväri.”
Reuchlinin mukaan Josefus Flavius alias Arrius Calpurnius oli siis evankeliumien ”kirjallinen isä”. Hän oli inspiraatiostaan (”Pyhästä Hengestä”) synnyttänyt fiktiivisen Jeesuksen, jonka kvasi-isän nimikin oli siis Josef, joka on sama kuin Josephus. Tässäkin piillee vielä sanaleikki, sillä Joosefin kreikkalaisessa nimimuodossa Iosep, löytyvät helposti kirjaimet PISO. Evankeliumit antavat tästä lukutavasta vihjeen panemalla Jeesuksen suuhun sanat: ”Monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja monet viimeiset ensimmäisiksi.”
Perustelut eivät tietenkään tyhjene tähän, tässä vain pari pientä esimerkkiä. Lisää löytyy myös vaikkapa William Shakespearen näytelmistä Julius Ceasar (omia löytöjäni) ja Cymbeline nimien Calpurnia, Lucius ja Pisanio yhteyksistä ja apostolien teoista luvuista 11 ja 12. Myös vapaamuurari Arthur Conan Doylen Holmes seikkailut antavat lisävihjeitä.
Abelaire Reuchlin näyttää olevan ateisti. Enpä hänestä googlaamalla henkilötietoja vielä löytänyt. Tunnetumpienkin ateistien kirjoituksia olen silmäillyt. Muita tarkistan, jos puhtia löytyy. Barbara Thieringiä en vielä ole etsinyt. Eli eipä nyt sen enempää.
Tarja Aarnio, 1+1 on 2 sekä ateistin että uskovan laskuopissa. Lue Reuchlinin teoria ja tutustu hänen esitämiinsä evidensseihin huolella, jos olet oikeasti kiinnostunut.
Mistä ja mitä muuten tiedät Reuchlinin ateismista, minä en ole asiaan törmännyt?.
Myönnän, että kiireessä vain nimen klikkasin. Sieltä tulvi maailmalta sellainen määrä keskustelua, että en siihen ehtinyt perehtyä. Tuo ateismi sieltä löytyi.
Toisaalta alkaa olla tunne kuin muinaisessa hupiohjelmassa, mahtoiko olla Velipuolikuu, jossa Petelius esitti sitä urheilijaa, joka sano ”Mä en siis jaksa”. Se tuli mieleen 😀 Mutta voihan olla, että vielä virkistyn, koska nimet uusia.
Reuchlinia en tunne, mutta Barbara Thieringin niin sanottuja teorioita vakavasti otettavat Raamatuntutkijat ampuivat alas jo 1980-luvulla (Thiering väittää mm. Kuolleen meren kääröjen olevan 100-200 vuotta vanhempia kuin mitä tarkat ja perusteelliset tieteelliset testit ovat todistaneet niiden olevan). Mutta ainahan kirjoja saa myytyä kehittelemällä jonkun riittävän hurjan ja mielikuvituksellisen ”teorian” Kuolleen meren kääröjen pohjalta – kuten muuan Dan Brownkin on huomannut…
Tämä osoitteleva sanonta ’vakavasti otettava tutkija’ on tietysti pelkkää manipuloivaa hattaraa. Tietenkin teologian tohtori Barbara Thiering, kuten niin monet monien muidenkin tieiteitten paradigmoja horjuttaneet pioneerit, on lähtökohtaisesti h a l u t t u ampua alas. Tietyistä asioista kun ei s a a tehdä uusia havaintoja ja antaa niihin uusia näkökulmia. Thieringin teokset kannattaakin lukea itse ja testata niiden ideoita Raamattuun ja ajan kulttuurihistoriaan.
Veli Jussi Jalkasen kirjoituksessa on paljon hyvää. Evankeliumi jota ei juuri nykyisessä Ev lut kirkossa julisteta, ellei pappi ole elävässä uskossa, on se tärkein asia. Ihmisen on otettava vastaan Jumalan armo ja pelastus joka on ainoastaan Jeesuksessa Kristuksessa. Ihmisen on annettava elämänsä Jeesukselle tunnustamalla syntinsä ja tekemällä parannus. ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen herraksi ja uskot että hän on ylösnoussut vapahtaja niin tulet pelastumaan. Tätä pitäisi opettaa eikä valhetta että lapsikasteen armo pelastaa ilman kääntymistä Jeesuksen puoleen.
Uskonnollisuus ja juuri nämä kirjoittajan mainitsemat asiat kuten häpeärangaistukset, noitavainot, muodolliset uskonnolliset kirkon menot ilman mitään rakkautta ja kaikki muutkin kirjoittajan mainitsemat asiat ovat niitä joita Jeesus ei todellakaan opettanut. Ei alkuseurakunnissa ollut urkuja eikä näitä teennäisiä uskonnollisia rituaaleja eikä muutakaan teennäistä. Tosin vanhat kirkot ovat kauniita eikä urkumusiikissa mitään pahaa ole mutta eivät ne ole mitenkään asioita jotka liittyvät ramatulliseen oppiin alkuseurakunnista.
Kirjoittaja sanoo konservatiivisten kristittyjen vastustavan raivokkaasti uudistusten tuloa. Nyt pitäisi kysyä sitä miten konservatiivi määritellään. Kaikki nämä kirjoittajan luettelemat muotouskonnolliset seikat ovat minunkin mielestäni täysin turhia eikä tätä perinnettä ja painolastia ole syytä raahata jonain pakollisena taakkana ja kirkon oppina, ellei se ole raamatusta peräisin. Ei myöskään pidä heittää lasta pesuveden mukana pois, eihän jossain urkumusiikissa tai muussa perinteessä mitään vikaa ole, vaikkei se raamatusta peräisin olekaan, järjen käyttö on sallittu. Rakkaus ja toisen tukeminen on seurakunnan tehtävä eli inhimillinen kohtelu. Tällainen vapaa rakkaudellinen henki seurakunnissa ja kirkoissa pitäsi vallita ilman muotouskonnollisuutta ja farisealaisuutta.
On kuitenkin muistettava että Jeesus puhui kadotuksesta ja varoitti synnistä hyvinkin kovin sanoin. Nykyään näissä kirkon uudistuksissa pyritään unohtamaan kokonaan synnistä varoittaminen. Puhutaan pelkästään rakkaudesta ja armosta jotka ovat totta, mutta ei armo ole sitä että saa elää synnissä, vaan sitä että tunnustaa syntinsä ja taipuu Jumalan sanan mukaiseen elämään. On syntejä joista on melko mahdoton itse päästä irti, kuten viha ja katkeruus, luonnottomat himot, huumeet, alkoholi ja monet muut asiat. Raamatussa, esimerkiksi Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa varoitetaan erilaisista synneistä joiden harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa. Näistä on tehtävä parannus ja käännyttävä Jeesuksen puioleen joka voi vapauttaa ja eheyttää ihmisen Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Onneksi Jumala on pitkämielinen ja armollinen ja anteeksiantavainen jos sattuu lankeamaan niin ylös saa nousta ja jatkaa Jeesuksen kanssa matkaa.
Monet kirkon liberaalit edustajat, jotkut papit ja jopa piispat syyttävät konservatiiveksi niitäkin, jotka eivät edusta näitä kirjoittajan mainitsemia muotouskonnollisia ahdistavia asioita, vaan pyrkivät vain elämään raamatun opetuksen mukaan.
Näitä raamatun arvojen mukaan eläviä haukutaan kirkon liberaalien edustajien suulla vihapuhujiksi ja änkyröiksi ja rasisteiksi varsinkin nykyaikana kun he sanovat synnin synniksi. Raamattu ilmoittaa monessa kohdassa esimerkiksi kahden samaa sukupuolta olevan välisen seksin synniksi. Ihmiset jotka varoittavat synnistä eivät varoita siksi että vihaisivat ketään vaan että ihmiset ottaisivat todesta raamatun sanan ja tekisivät parannuksen. Jos Jumala vaatii tekemään parannuksen jostain, mistä tahansa asiasta, joka ei ole hänen mielensä mukainen, niin hän myös siinä auttaa. Aito kristitty ei vihaa millään tavoin seksuaalivähemmistöjä, se on väärä syytös. Eikä vihaa Jumalakaan. Jumala on valmis auttamaan jokaikistä ihmistä joka tahtoo elää hänen tahdossaan eikä syytä mistään jos vain tulee Jeesuksen luo, tunnustaa syntinsä ja on valmis hyväksymään hänet vapahtajakseen. Ei entinen homo Amadeus Oiling olisi voinut muuttua ellei Jumala olisi häntä kohdannut. Jumalalla on kaikki valta ja kyky vapauttaa ihminen tahtonsa mukaiseen elämään mistä tahansa, kyse on vain siitä tahtooko ihminen nöyrtyä Jumalan edessä.