Viime sunnuntain aiheena oli Jeesus, kiusausten voittaja. Kuunnellessani Samuli Korkalaisen saarnaa Lohjan kirkossa, tajusin jotakin itselleni oleellisesti uutta päivän teksteistä eli syntiinlankeemuskertomuksesta ja erityisesti siitä evankeliumin kohdasta, jossa perkele kiusasi Jeesusta.
Tosiaankin: Kun perkele kiusasi Jeesusta, hän yritti saada Jeesuksen luopumaan sataprosenttisesta tosi ihmisyydestä. Hän yritti houkutella Jeesusta pois toisesta täydellisestä luonnostaan, ihmisyydestä, ja saada hänet pakenemaan ja vesittämään ihmisyytensä toisen sataprosenttisen luontonsa eli täydellisen jumaluuden avulla.
Mutta Jeesus ei antanut houkutella itseään kiusaukseen. Hän tahtoi pitää ihmisyydestä kiinni loppuun saakka. Hän koki ihmisenä kaiken mahdollisen ja vähän enemmänkin.
Syntiinlankeemuskertomuksen selityksenä tuo ajatus on toki tuttu: Käärme houkutteli ensimmäiset ihmiset haukkaamaan hedelmää, joka antaa heille Jumalan tiedon ja ymmärryksen. Perkele houkutteli luopumaan ihmisyydestä ja pyrkimään Jumalaksi.
Mutta että tuo sama kuvio toistui, kun perkele kiusasi paastoavaa Jeesusta erämaassa. Että perkele halusi saada Jeesuksen luopumaan tosi ihmisyydestä. Se herättää paljon ajatuksia!
Saman tyyppisenä perkeleen juonena Samuli näki saarnassaan myös nykyajan yhteiskunnasta tutun kiusauksen nähdä ihminen vain konemaisena suorittajana, jonka arvo riippuu hänen hyödyllisyydestään, tehoistaan ja panoksestaan työelämässä.
”Sitkeästi elävä väärinkäistys siitä, mitä tarkoittaa luterilainen työmoraali, on perkeleen juonia nykyajassa.” Samuli totesi.
Hän peräänkuulutti meitä ymmärtämään, että Lutherin mukaan mikä tahansa kutsumus on tärkeä ja arvokas. Jos ihminen on menettänyt työkykynsä, hän voi toteuttaa arvokasta kutsumusta elämässään ystävänä, naapurina tai puolisona siitä huolimatta. Jokaisella ihmisellä on joku paikka ja joku rooli. Ja se on arvokas täysin riippumatta siitä, voidaanko ihmisen työpanos arvioida rahassa tai kansantalouden hyödyssä.
Onko myös ihmsessä – minussakin – sitkeänä elävä riittämättömyyden tunne ja pelko siitä, että en kelpaa, perkeleen juoni? Kun pelkään, etten riitä enkä tee tarpeeksi muiden eteen äitinä, työntekijänä, puolisona, lähimmäisenä tai tyttärenä – onko se perkeleen kuiskuttelua ja kiusaamista sydämeni ovella vai Pyhän Hengen aiheellinen syytös omalletunnolleni?
Aiemmin en ole tullut ajatelleeksi tuota vaihtoehtoa, että se voi olla myös perkeleen juoni. Että paholainen siellä kuiskiikin syyttäen minua siitä, että olen ihminen! Että hän yrittää vaatia minulta yli-ihmisyyttä, Jumalan tai Kristuksen paikalle nousemista. Että vähempi ei muka riitä.
KELAn yhdellä virkailijalla on valta kävellä lain yli tuosta noin vain, koska KELAn toimintaa ei valvota kunnolla. Kuinka paljon kunnissa kierretään lakeja, jolloin ihmisen oikeusturva pienenee? Tästä ei olla kiinnostuneita. Kansalaiset eivät välttämättä saa lakiin perustuvia oikeuksia tai palveluita. Heitä ei välttämättä edes tiedoteta niistä tarpeeksi. Monesti olisi hyvä olla juristi mukana, kun menee sosiaaliluukulle. Viimeksi oli kyse tästä ”hipaisukosketuksesta”. Ei annettu edes tarpeeksi aikaa selvittää omia asioitaan. Luukku kiinni.