Perusteluja kristilliselle avioliitolle

Kristillinen avioliitto solmitaan papin ja vähintään parin todistajan läsnäollessa ja näin tällä käytännöllä, sanotaan olevan Jumalan hyväksyntä ja siunaus yhdessäololle ja asia pätee myös yhteiskunnallisesti, eli parista on tullut virallisesti pariskunta. He ovat kristillisessä avioliitossa.

Lutherin perusteluita pyytää Jumalan siunausta avioliitolle: http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/vahakatekismusliitteet.html#avioliittoon

Luther:

”Maassa maan tavalla, sanoo sananlasku. Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä. Jokainen kaupunki ja maa noudattakoon omaa käytäntöään ja totuttuja tapoja.—

          Mutta jos meitä pyydetään siunaamaan morsiuspari, rukoilemaan sen puolesta tai vaikka vihkimäänkin se – kirkon edessä tai kirkossa – on velvollisuutemme tehdä, mitä pyydetään. Siksi olen halunnut laatia tämän vihkikaavan niitä varten, joilla ei parempaakaan ole, jos joku kenties tahtoisi noudattaa meidän tapaamme.—

 —Sitäkin varten on avioliittoon siunaaminen tarpeen, että nuoriso oppisi suhtautumaan avioliittoon vakavasti ja kunnioittamaan sitä Jumalan käskemänä asiana ja lakkaisi pitämästä sitä naurun, pilailun ja kaikenlaisen ilveilyn aiheena.—

          Seikkahan on itsestään selvä. Kun joku pyytää papilta tai piispalta esirukousta ja siunausta, hän osoittaa sillä, vaikkei sitä nimenomaan sanoisikaan, että hän on antautumassa vaaralle alttiiksi ja tarvitsee kipeästi Jumalan siunausta ja seurakunnan esirukousta siihen säätyyn, johon on astumassa. Jokapäiväinen kokemuskin opettaa, mitä kaikkea kauheutta Perkele saa avioliiton piirissä aikaan: aviorikoksia, uskottomuutta, epäsopua ja vaikka mitä surkeutta.”

Tuosta Lutherin selityksestä ilmenee, ettei avioliiton solmiminen/yhteiselon virallistaminen ole ollut aina kirkon tehtävä. Hänen mukaansa kirkollinen vihkiminen/avioliiton siunaaminen ja sille esirukouksen pyytäminen johtuisi vain avioliittoon aikovan tarpeesta saada esirukouksen ja siunaamisen kautta ikään kuin vahvistusta tai varmistusta avioliiton onnistumiselle.

Eli Lutherin selityksestä ei käy ilmi sellainen asia, että yhteiselo olisi Jumalan kasvojen edessä pätevä vasta kirkollisen avioliittotradition jälkeen, papin aamenen jälkeen. Näin ei ajatellut mitä ilmeisimmin myöskään patriarkka Iisak:

”Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran telttaan ja otti hänet vaimokseen (1.Moos.24:67).”

Myöskään Jaakob ei pahemmin piitannut mistään traditioista, kun hän ensin enonsa Laabanin viekkauden takia sai vaimokseen serkkunsa Lean ja viikon päästä myös rakastamansa serkkutytön Raakelin:

”Kun aamu koitti, Jaakob huomasi, että olikin saanut Lean. Hän sanoi Labanille: ”Mitä oletkaan minulle tehnyt! Minähän palvelin sinua saadakseni Raakelin. Miksi sinä petit minua?” Jaakob suostui siihen ja vietti hääviikon loppuun Lean kanssa. Sen jälkeen Laban antoi myös tyttärensä Raakelin hänelle vaimoksi.” ( 1.Moos. 29:25,28)

Jonkin ajan kuluttua Jaakob teki Raakelin toivomuksesta hänen orjattarelleen lapsia:

”Raakel sanoi: ”Tuossa on orjattareni Bilha. Tee hänen kanssaan lapsia, jotka tulevat minun omikseni. Näin minustakin voi tulla äiti.” (1.Moos. 30:3)

Ja eipä aikaakaan, kun Leakin halusi orjattarensa kautta Jaakobilta lisää lapsia:

”Kun Lea näki, ettei hän enää saanut lapsia, hän antoi orjattarensa Silpan Jaakobille vaimoksi, ja Lean orjatar Silpa synnytti Jaakobille pojan.” (1.Moos. 30:9,10)

Kun noita Iisakin ja Jaakobin omanlaisiansa avioitumisia tarkastelee kirjoitetun sanan mukaan tarkalla silmällä, voi havaita sen, että tapahtumissa on ollut Herran tahto mukana. Lukekaa itse ja olkaa eri mieltä jos olette.

Eli tahtoo nyt kysellä, ihmetellä ja tarkastella nykyistä kristillistä avioliittokäytäntöä ja käsityksiä Raamatun kirjoitusten valossa. Mikä kaikki nykyisessä häämenossa on ihmisen/kirkon itsensä keksimää traditiota ja mikä mahdollisesti Jumalan tahtoa.

Nimittäin, jos tekee ”iisakit” eli menee Iisakin tavoin ”naimisiin”, niin nykyvalossahan se tarkoittaa avoliittoa, vai? Kun on yhdytty, ollaan tultu yhdeksi lihaksi ja se on siinä. Siitä alkaa vastuu toisesta ihmisestä loppuelämäksi. Tosin Iisakin tapauksessa ottaa Rebekka vaimoksi, näkyy Herran tahto kirjoitetun sanan mukaan niissä kohdissa, missä kerrotaan Herran johdatuksesta asiassa. Mutta joka tapauksessa, kun Iisak ”otti vaimokseen” Rebekan, se ei tapahtunut papin eikä todistajien läsnäollessa, vaan Saaran teltassa.

Nyt sitten itse asiaan.

Onko sellainen yhteiselo Jumalan hyväksymä, jossa yhteiselämä aloitetaan vasta papin aamenen jälkeen ja jossa pysytään niin kauan, kunnes kuolema erottaa?

Onko sellainen yhteiselo Jumalan hyväksymä, jossa pari tekee ”iisakit” eli aloittaa yhteiselonsa halutessaan ja elää hyvässä sovussa ja rakkaudessa elämänsä loppuun asti?

Siis tekeekö vasta papin aamen yhdessäolosta Jumalan edessä hyväksytyn? Eikä Jumalalla mitään muita vaateita asialle olekaan?

Verrataanpa.

Avioliitto on solmittu papin ja seurakunnan, sekä Jumalan kasvojen edessä. Avioliitto osoittautuukin melkoiseksi maanpäälliseksi helvetiksi. Onko tällainen avioliitto kristillisempi yhteiselo kuin avoliitto, jossa eletään toista kunnioittavassa hengessä ja molemminpuolisessa rakkaudessa?

Vielä kysyn kun kysytyttää.

Mikä tekee pariskunnan yhteiselosta kristillisen ja Jumalan edessä kelpaavan? Papin aamen vai molemminpuolinen vastuu, kunnioitus ja rakkaus läpi elämän?

Pitäisikö vanhempien kasvattaa lapsiaan enempikin vastuuseen, kunnioittamiseen ja rakastamiseen toisia ihmisiä kohtaan, kuin luottamaan ihmistraditioiden voimaan elämässä?

Se on ainakin mulle selvääkin selvempi, ettei papin aamen takaa sitä, että yhteiselo olisi rikkumaton ja rakkautta riittäisi niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Joillakin se onnistuu, joillakin ei. Paljon on avioeroja ja paljon on kulissiliittoja, joita pitävät kasassa ympäristön vaatimus ja paine ikuisesta liitosta. Myös muita väkinäisiä avioliittoja on olemassa, joissa voidaan todella huonosti.

Tähän vois ottaa lopuksi vielä kysymyksen homoliitoista, mutta jätetään nyt jotain toiseksikin kerraksi. Tosin mikään ei estä pohtimasta asiaa myös tästä näkövinkkelistä.