Kristillinen avioliitto solmitaan papin ja vähintään parin todistajan läsnäollessa ja näin tällä käytännöllä, sanotaan olevan Jumalan hyväksyntä ja siunaus yhdessäololle ja asia pätee myös yhteiskunnallisesti, eli parista on tullut virallisesti pariskunta. He ovat kristillisessä avioliitossa.
Lutherin perusteluita pyytää Jumalan siunausta avioliitolle: http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/vahakatekismusliitteet.html#avioliittoon
Luther:
”Maassa maan tavalla, sanoo sananlasku. Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä. Jokainen kaupunki ja maa noudattakoon omaa käytäntöään ja totuttuja tapoja.—
Mutta jos meitä pyydetään siunaamaan morsiuspari, rukoilemaan sen puolesta tai vaikka vihkimäänkin se – kirkon edessä tai kirkossa – on velvollisuutemme tehdä, mitä pyydetään. Siksi olen halunnut laatia tämän vihkikaavan niitä varten, joilla ei parempaakaan ole, jos joku kenties tahtoisi noudattaa meidän tapaamme.—
—Sitäkin varten on avioliittoon siunaaminen tarpeen, että nuoriso oppisi suhtautumaan avioliittoon vakavasti ja kunnioittamaan sitä Jumalan käskemänä asiana ja lakkaisi pitämästä sitä naurun, pilailun ja kaikenlaisen ilveilyn aiheena.—
Seikkahan on itsestään selvä. Kun joku pyytää papilta tai piispalta esirukousta ja siunausta, hän osoittaa sillä, vaikkei sitä nimenomaan sanoisikaan, että hän on antautumassa vaaralle alttiiksi ja tarvitsee kipeästi Jumalan siunausta ja seurakunnan esirukousta siihen säätyyn, johon on astumassa. Jokapäiväinen kokemuskin opettaa, mitä kaikkea kauheutta Perkele saa avioliiton piirissä aikaan: aviorikoksia, uskottomuutta, epäsopua ja vaikka mitä surkeutta.”
Tuosta Lutherin selityksestä ilmenee, ettei avioliiton solmiminen/yhteiselon virallistaminen ole ollut aina kirkon tehtävä. Hänen mukaansa kirkollinen vihkiminen/avioliiton siunaaminen ja sille esirukouksen pyytäminen johtuisi vain avioliittoon aikovan tarpeesta saada esirukouksen ja siunaamisen kautta ikään kuin vahvistusta tai varmistusta avioliiton onnistumiselle.
Eli Lutherin selityksestä ei käy ilmi sellainen asia, että yhteiselo olisi Jumalan kasvojen edessä pätevä vasta kirkollisen avioliittotradition jälkeen, papin aamenen jälkeen. Näin ei ajatellut mitä ilmeisimmin myöskään patriarkka Iisak:
”Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran telttaan ja otti hänet vaimokseen (1.Moos.24:67).”
Myöskään Jaakob ei pahemmin piitannut mistään traditioista, kun hän ensin enonsa Laabanin viekkauden takia sai vaimokseen serkkunsa Lean ja viikon päästä myös rakastamansa serkkutytön Raakelin:
”Kun aamu koitti, Jaakob huomasi, että olikin saanut Lean. Hän sanoi Labanille: ”Mitä oletkaan minulle tehnyt! Minähän palvelin sinua saadakseni Raakelin. Miksi sinä petit minua?” Jaakob suostui siihen ja vietti hääviikon loppuun Lean kanssa. Sen jälkeen Laban antoi myös tyttärensä Raakelin hänelle vaimoksi.” ( 1.Moos. 29:25,28)
Jonkin ajan kuluttua Jaakob teki Raakelin toivomuksesta hänen orjattarelleen lapsia:
”Raakel sanoi: ”Tuossa on orjattareni Bilha. Tee hänen kanssaan lapsia, jotka tulevat minun omikseni. Näin minustakin voi tulla äiti.” (1.Moos. 30:3)
Ja eipä aikaakaan, kun Leakin halusi orjattarensa kautta Jaakobilta lisää lapsia:
”Kun Lea näki, ettei hän enää saanut lapsia, hän antoi orjattarensa Silpan Jaakobille vaimoksi, ja Lean orjatar Silpa synnytti Jaakobille pojan.” (1.Moos. 30:9,10)
Kun noita Iisakin ja Jaakobin omanlaisiansa avioitumisia tarkastelee kirjoitetun sanan mukaan tarkalla silmällä, voi havaita sen, että tapahtumissa on ollut Herran tahto mukana. Lukekaa itse ja olkaa eri mieltä jos olette.
Eli tahtoo nyt kysellä, ihmetellä ja tarkastella nykyistä kristillistä avioliittokäytäntöä ja käsityksiä Raamatun kirjoitusten valossa. Mikä kaikki nykyisessä häämenossa on ihmisen/kirkon itsensä keksimää traditiota ja mikä mahdollisesti Jumalan tahtoa.
Nimittäin, jos tekee ”iisakit” eli menee Iisakin tavoin ”naimisiin”, niin nykyvalossahan se tarkoittaa avoliittoa, vai? Kun on yhdytty, ollaan tultu yhdeksi lihaksi ja se on siinä. Siitä alkaa vastuu toisesta ihmisestä loppuelämäksi. Tosin Iisakin tapauksessa ottaa Rebekka vaimoksi, näkyy Herran tahto kirjoitetun sanan mukaan niissä kohdissa, missä kerrotaan Herran johdatuksesta asiassa. Mutta joka tapauksessa, kun Iisak ”otti vaimokseen” Rebekan, se ei tapahtunut papin eikä todistajien läsnäollessa, vaan Saaran teltassa.
Nyt sitten itse asiaan.
Onko sellainen yhteiselo Jumalan hyväksymä, jossa yhteiselämä aloitetaan vasta papin aamenen jälkeen ja jossa pysytään niin kauan, kunnes kuolema erottaa?
Onko sellainen yhteiselo Jumalan hyväksymä, jossa pari tekee ”iisakit” eli aloittaa yhteiselonsa halutessaan ja elää hyvässä sovussa ja rakkaudessa elämänsä loppuun asti?
Siis tekeekö vasta papin aamen yhdessäolosta Jumalan edessä hyväksytyn? Eikä Jumalalla mitään muita vaateita asialle olekaan?
Verrataanpa.
Avioliitto on solmittu papin ja seurakunnan, sekä Jumalan kasvojen edessä. Avioliitto osoittautuukin melkoiseksi maanpäälliseksi helvetiksi. Onko tällainen avioliitto kristillisempi yhteiselo kuin avoliitto, jossa eletään toista kunnioittavassa hengessä ja molemminpuolisessa rakkaudessa?
Vielä kysyn kun kysytyttää.
Mikä tekee pariskunnan yhteiselosta kristillisen ja Jumalan edessä kelpaavan? Papin aamen vai molemminpuolinen vastuu, kunnioitus ja rakkaus läpi elämän?
Pitäisikö vanhempien kasvattaa lapsiaan enempikin vastuuseen, kunnioittamiseen ja rakastamiseen toisia ihmisiä kohtaan, kuin luottamaan ihmistraditioiden voimaan elämässä?
Se on ainakin mulle selvääkin selvempi, ettei papin aamen takaa sitä, että yhteiselo olisi rikkumaton ja rakkautta riittäisi niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Joillakin se onnistuu, joillakin ei. Paljon on avioeroja ja paljon on kulissiliittoja, joita pitävät kasassa ympäristön vaatimus ja paine ikuisesta liitosta. Myös muita väkinäisiä avioliittoja on olemassa, joissa voidaan todella huonosti.
Tähän vois ottaa lopuksi vielä kysymyksen homoliitoista, mutta jätetään nyt jotain toiseksikin kerraksi. Tosin mikään ei estä pohtimasta asiaa myös tästä näkövinkkelistä.
Pohdin vielä asiaa. Monenlaisia käsityksiä on vallalla näissä asioissa.
Kestävien, elämää kantavien ja itseä ja lähipiiriä suojelevien arvojen pitäminen elämässä ykkösasiana, ei ole kaikille ihmisille tärkeintä.
Joskus kuulostaa siltä, että ensin pitäisi nuorena hurvitella ja kokeilla monen ihmisen kanssa yhteiseloa ja sitten kun tuntuu siltä, että nyt löytyi se oikea, niin asialla halutaan vahvistus maistraatissa tai papin ja todistajien läsnäollessa. Kuitenkaan tämmöinen malli ei ole osoittautunut mitenkään erityisen takuuvarmaksi.
Myöskään nuorena solmittu avioliitto ensimmäisen ”kokelaan” kanssa ei ole tae kestävästä ihmissuhteesta.
Eikä avoliittokaan.
Mua kiinostaa se, miksi kestävät ihmissuhteet ovat niin huonosti toteutettavissa. Erotilastot ovat hirvittävän suuria. Ja jokainen ero tietää paljon kyyneleitä.
Mikä saa ihmisen luopumaan vastuusta, kunnioituksesta ja rakkaudesta toista ihmistä kohtaan? Tietty toisen huono käytös. Mutta aina ei ole kyse siitäkään.
Onko television saippuasarjojen ja elokuvien antamalla kuvalla järisyttävästä, osin vääristyneestä rakkaudesta oma osuutensa asiassa? Haetaan jotain sellaista, mitä ei kannattaisi hakeakaan. Toisaalta annetaan sellainen kuva yhteiselosta, että sen kestävyys ei edes ole mahdollista eikä oikeastaan tavoiteltavaakaan.
En usko millään siihen, että lyhytkestoiset ihmissuhteet ja yhteiselot olisivat sitä elämää itseänsä. Ei. Se tarkoittaa aina enempi ja vähempi ruumiita. Sellainen elämää vahingoittaa sekä itseä että muita, niitä joita se koskee.
Ja sitten vielä se, että pitkäkestoinen ihmissuhdekin voi olla kovasti itseä ja lähipiiriä vahingoittava.
Vuokko Ilola
Kiitos taas viisaasta pohdinnasta. On ollu ilo lukea, Vuokko, sun blogeja ja kommentteja, mutta toisaalta ne tuo mieleen jotain, josta itse on aikoinaan yrittänyt puhua, mutta tullut pääosin vain tuomituksi. On tosi tärkeetä, että asiat nostetaan pöydälle. Itse en aikoinaan suostunut tekopyhyyteen ja maksoin kovan hinnan ja läksin niinkuin Abraham, veke ja uusille teille. Ja todella Jumala kantoi minua! Vaikka joidenkin mielestä läksin ”maailmaan” ja olin luopio. Toden sanoakseni, Jumala ei ole monestikaan muulloin tuntunut olevan niin lähellä kuin silloin, kun tuli tuomituksi.
Kenenkään ei tarvii/pidä elää helvetillisessä/alistavassa ym. avioliitossa. Se ei ole Jumalan tahto. Ja mitä ihmettä se Jumalaa liikuttaa, jos poistumme kuvioista, jotka vahingoittaa meitä? Eikö juuri Jumalan rakkaus meitä kohtaan herätä myös sen, että meitä ei kohdella miten vaan?!
Sonja, minäkin olen jo aiemmin yrittänyt herättää keskustelua aiheesta, muta se ei tunnu oikein nappaavan mikä lie syynä…?
No aika pitkälti johtunee patriarkaalisesta uskon kulttuurista. Mutt toisekseen oon tavannu ja tehny yhteistyötä tosi ihanien miestien (ev.lut) kanssa/tuella. Siis sen jälkeen kun jätin/ja tulin jätetyksi ja myös lapseni kummien ”uskovaisten” hylkäämäksi.
Niin, hitaasti jauhavat myllyt, mutt mulla oli ”onni” ett psykologinillani oli myös omia kipeitä kokemuksia. Ja jälkeen päin, Vuokko, Jumala on on ilmaantunut elämäämme voimakkaasti. Voi olla, että ilman sitä, meidän perheestä (minä ja 3 lasta) ei olisi enää ketään hengissä. Ja vieläkin tekee tiukkaa.
Avioliiton uskaltaa solmia, jos 1. käskyn sisältö tuntuu vakuuttavalta.
Kun elämä on Jumalan hallussa, ei tarvitse vastata siitä itse ja pitää takaovea raollaan.
Jorma ojala:
Myöskö silloin, jos puolisoksi sattuukin perheväkivaltaa harrastava mies?
Tällaiseen tilanteeseen on jouduttu siksi että kaikki yhteydet eri sukupolvien välillä ovat poissa. Esim. Vanhuksilla ei ole mitään tehtävää enään, monet tunnetut henkilöt ovat ehdottaneet myrkkyjä, kun elämä alkaa olla lopussa. Ennen vanhaan oli jopa 4-sukupolvea saman katon alla … kohta olemme siinä samassa taas kun osoittautuu että ”Ekonominen systeemi ei ollutkaan mikään ratkaisu ” kun uusi lama alkaa ! Jostain täytyy hakea turvaa ! Kaupungeista sitä ei löydy … asfaltti ei kasva leipää. Kun kiitolinjat ja junat eivät liiku … niin elämä on lopussa 2-viikossa … kaupngeissa joissa asuu 80% väestöstä !
No niin, nyt löytyi pienen vinkkauksen avulla tietoa asiasta:
http://kirkonkellari.fi/?p=2075
Ihan uskomatonta, ettei aiheesta puhuta enempi!
Vl-liikkeessähän ennen papin aamenta tapahtunut seksi on syntiä ja avoliitto suunnilleen jos sanana kirosana: SUSIPARI !!!
Miten paljon näitten(kin) asioitten tiimoilta liikkeessä on aiheutettu ahdistusta ja mieliharmia. Kyllä asiat pitäisi perinpohjin tutkia, ennen kuin jos silloinkaan, aletaan hutkia.
Käykää ihmeessä kaikki lukemassa kirjoitus antamani linkin takaa ja alkakaa sitten itse tutkimaan asiaa Raamatun valossa ja ihmetelkää sitten käsityksenne kanssa, johon päädyitte.
En siis missään tapauksessa ole nykyistä kristilliseksi kutsuttua avioliittoa ja kirkollista vihkimystä vastaan, ei.
Vaan, jos pari ajattelee, että papin aamen on jotenkin sitouttavampi asia, kuin se, että on yhdessä päätetty aloittaa yhteiselämä, avioliitolle on silloin annettu sille kuulumaton arvo.
Eli vastuu toisesta ihmisestä tarvitsisi ottaa vasta sitten, kun ollaan virallisten kiemuroitten kautta pariskunta. Monesti kuuluu sanottavan, ettei ”halua sitoutua”, kun ei halua mennä naimisiin.
Sitten taas toiselta puolelta (ainakin vl-liikkeessä) saadaan ihmisiä ahdistuksen valtaan jos he pikkasenkin liian läheisesti seurustelevat! Ällistyttävää koko homma!
Aletaan nyt puhumaan ja puhisemaan auki tätä juttua.