Kristillinen avioliitto solmitaan papin ja vähintään parin todistajan läsnäollessa ja näin tällä käytännöllä, sanotaan olevan Jumalan hyväksyntä ja siunaus yhdessäololle ja asia pätee myös yhteiskunnallisesti, eli parista on tullut virallisesti pariskunta. He ovat kristillisessä avioliitossa.
Lutherin perusteluita pyytää Jumalan siunausta avioliitolle: http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/vahakatekismusliitteet.html#avioliittoon
Luther:
”Maassa maan tavalla, sanoo sananlasku. Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä. Jokainen kaupunki ja maa noudattakoon omaa käytäntöään ja totuttuja tapoja.—
Mutta jos meitä pyydetään siunaamaan morsiuspari, rukoilemaan sen puolesta tai vaikka vihkimäänkin se – kirkon edessä tai kirkossa – on velvollisuutemme tehdä, mitä pyydetään. Siksi olen halunnut laatia tämän vihkikaavan niitä varten, joilla ei parempaakaan ole, jos joku kenties tahtoisi noudattaa meidän tapaamme.—
—Sitäkin varten on avioliittoon siunaaminen tarpeen, että nuoriso oppisi suhtautumaan avioliittoon vakavasti ja kunnioittamaan sitä Jumalan käskemänä asiana ja lakkaisi pitämästä sitä naurun, pilailun ja kaikenlaisen ilveilyn aiheena.—
Seikkahan on itsestään selvä. Kun joku pyytää papilta tai piispalta esirukousta ja siunausta, hän osoittaa sillä, vaikkei sitä nimenomaan sanoisikaan, että hän on antautumassa vaaralle alttiiksi ja tarvitsee kipeästi Jumalan siunausta ja seurakunnan esirukousta siihen säätyyn, johon on astumassa. Jokapäiväinen kokemuskin opettaa, mitä kaikkea kauheutta Perkele saa avioliiton piirissä aikaan: aviorikoksia, uskottomuutta, epäsopua ja vaikka mitä surkeutta.”
Tuosta Lutherin selityksestä ilmenee, ettei avioliiton solmiminen/yhteiselon virallistaminen ole ollut aina kirkon tehtävä. Hänen mukaansa kirkollinen vihkiminen/avioliiton siunaaminen ja sille esirukouksen pyytäminen johtuisi vain avioliittoon aikovan tarpeesta saada esirukouksen ja siunaamisen kautta ikään kuin vahvistusta tai varmistusta avioliiton onnistumiselle.
Eli Lutherin selityksestä ei käy ilmi sellainen asia, että yhteiselo olisi Jumalan kasvojen edessä pätevä vasta kirkollisen avioliittotradition jälkeen, papin aamenen jälkeen. Näin ei ajatellut mitä ilmeisimmin myöskään patriarkka Iisak:
”Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran telttaan ja otti hänet vaimokseen (1.Moos.24:67).”
Myöskään Jaakob ei pahemmin piitannut mistään traditioista, kun hän ensin enonsa Laabanin viekkauden takia sai vaimokseen serkkunsa Lean ja viikon päästä myös rakastamansa serkkutytön Raakelin:
”Kun aamu koitti, Jaakob huomasi, että olikin saanut Lean. Hän sanoi Labanille: ”Mitä oletkaan minulle tehnyt! Minähän palvelin sinua saadakseni Raakelin. Miksi sinä petit minua?” Jaakob suostui siihen ja vietti hääviikon loppuun Lean kanssa. Sen jälkeen Laban antoi myös tyttärensä Raakelin hänelle vaimoksi.” ( 1.Moos. 29:25,28)
Jonkin ajan kuluttua Jaakob teki Raakelin toivomuksesta hänen orjattarelleen lapsia:
”Raakel sanoi: ”Tuossa on orjattareni Bilha. Tee hänen kanssaan lapsia, jotka tulevat minun omikseni. Näin minustakin voi tulla äiti.” (1.Moos. 30:3)
Ja eipä aikaakaan, kun Leakin halusi orjattarensa kautta Jaakobilta lisää lapsia:
”Kun Lea näki, ettei hän enää saanut lapsia, hän antoi orjattarensa Silpan Jaakobille vaimoksi, ja Lean orjatar Silpa synnytti Jaakobille pojan.” (1.Moos. 30:9,10)
Kun noita Iisakin ja Jaakobin omanlaisiansa avioitumisia tarkastelee kirjoitetun sanan mukaan tarkalla silmällä, voi havaita sen, että tapahtumissa on ollut Herran tahto mukana. Lukekaa itse ja olkaa eri mieltä jos olette.
Eli tahtoo nyt kysellä, ihmetellä ja tarkastella nykyistä kristillistä avioliittokäytäntöä ja käsityksiä Raamatun kirjoitusten valossa. Mikä kaikki nykyisessä häämenossa on ihmisen/kirkon itsensä keksimää traditiota ja mikä mahdollisesti Jumalan tahtoa.
Nimittäin, jos tekee ”iisakit” eli menee Iisakin tavoin ”naimisiin”, niin nykyvalossahan se tarkoittaa avoliittoa, vai? Kun on yhdytty, ollaan tultu yhdeksi lihaksi ja se on siinä. Siitä alkaa vastuu toisesta ihmisestä loppuelämäksi. Tosin Iisakin tapauksessa ottaa Rebekka vaimoksi, näkyy Herran tahto kirjoitetun sanan mukaan niissä kohdissa, missä kerrotaan Herran johdatuksesta asiassa. Mutta joka tapauksessa, kun Iisak ”otti vaimokseen” Rebekan, se ei tapahtunut papin eikä todistajien läsnäollessa, vaan Saaran teltassa.
Nyt sitten itse asiaan.
Onko sellainen yhteiselo Jumalan hyväksymä, jossa yhteiselämä aloitetaan vasta papin aamenen jälkeen ja jossa pysytään niin kauan, kunnes kuolema erottaa?
Onko sellainen yhteiselo Jumalan hyväksymä, jossa pari tekee ”iisakit” eli aloittaa yhteiselonsa halutessaan ja elää hyvässä sovussa ja rakkaudessa elämänsä loppuun asti?
Siis tekeekö vasta papin aamen yhdessäolosta Jumalan edessä hyväksytyn? Eikä Jumalalla mitään muita vaateita asialle olekaan?
Verrataanpa.
Avioliitto on solmittu papin ja seurakunnan, sekä Jumalan kasvojen edessä. Avioliitto osoittautuukin melkoiseksi maanpäälliseksi helvetiksi. Onko tällainen avioliitto kristillisempi yhteiselo kuin avoliitto, jossa eletään toista kunnioittavassa hengessä ja molemminpuolisessa rakkaudessa?
Vielä kysyn kun kysytyttää.
Mikä tekee pariskunnan yhteiselosta kristillisen ja Jumalan edessä kelpaavan? Papin aamen vai molemminpuolinen vastuu, kunnioitus ja rakkaus läpi elämän?
Pitäisikö vanhempien kasvattaa lapsiaan enempikin vastuuseen, kunnioittamiseen ja rakastamiseen toisia ihmisiä kohtaan, kuin luottamaan ihmistraditioiden voimaan elämässä?
Se on ainakin mulle selvääkin selvempi, ettei papin aamen takaa sitä, että yhteiselo olisi rikkumaton ja rakkautta riittäisi niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Joillakin se onnistuu, joillakin ei. Paljon on avioeroja ja paljon on kulissiliittoja, joita pitävät kasassa ympäristön vaatimus ja paine ikuisesta liitosta. Myös muita väkinäisiä avioliittoja on olemassa, joissa voidaan todella huonosti.
Tähän vois ottaa lopuksi vielä kysymyksen homoliitoista, mutta jätetään nyt jotain toiseksikin kerraksi. Tosin mikään ei estä pohtimasta asiaa myös tästä näkövinkkelistä.
Joh. ”4:16-18 Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi.” Jeesus ei siis pitänyt naisen kanssa asuvaa miestä (=avoliitto) hänen miehenään. Huomatkaa että Jeesus ei kuitenkaan tuominnut naista.
Jeesus piti avioliittoa niin tärkeänä ettei hän sallinut avioeroa kuin poikkeustapauksissa. (Matt.19:9)
Entä Jeesuksen äiti Maria joka oli kihloissa mutta koskematon?
Entä kirkon traditio?
Kaikki nämä ja monet muutkin seikat puhuvat avioliiton puolesta. Itse en ajattele että ev.lut papilla olisi jotain erityistä voimaa joka tekisi avioliiton jotenkin pyhäksi. Siviilivihkiminen on mielestäni yhtä ok. Mutta kuten Jouni Konttinenkin kirjoittaa, avioliitto kuuluu virallistaa. Sen tulee olla julkinen. Avioliittoinstituutio kuuluu Jumalan asettamaan järjestykseen kutsuttiin sitä millä nimellä tahansa ja solmittiimpa se kirkossa tai kodissa tai missä tahansa.
Niin Pentti, kuka oli siis naisen mies? Sekö, jonka kanssa hän oli ollut ensimmäisen kerran, vai kuka? Ja mitä tarkoittaa Jeesuksen sanoma avioliitto?
Tässä taas s-postini välityksellä teksti, jota on toivottu mukaan tähän keskusteluun:
Kirjasta ”avioliitto”, kirjoittaja Theodor Bovet. (Suomen Lähetysseura 1975)
Takakannesta: ”Sveitsiläinen lääkäri ja perheneuvontatyön uranuurtaja Theodor Bovet käsittelee tässä kirjassaan avioliittoon liittyviä moninaisia kysymyksiä avoimesti ja viisaasti. Asiantuntemukseen liittyy hänen syvällinen kristillinen uskonsa.
Mikä on avioliiton perustana?
Avioliiton perustamista juhlistetaan kaikkialla viettämällä häitä. Avioliitto ei ole nuoren miehen ja naisen ykstyisasia, vaan se koskee koko yhteisöä.
Monet häätavat osoittavat, että häät ymmärretään kuolemaksi ja ylösnousemukseksi: morsian ”kuolee”, kun hän jättää sekä vanhempiensa kodin, että naimattomien tyttöjen piirin. Hän ”nousee kuolleista” muuttaessaan miehen kotiin ja liittyessää naineiden naisten piiriin. Esimerkiksi Ylä-Baijerissa tai Eifelissä luettiin häitä edeltävänä tai seuraavan päivänä kuolinmessu, Gelderlandissa neulottiin kihla-aikan kuolinpaita, joskus valmistettiin myös arkun laudat. Vihkimisen jälkeen pari asteli kotoisan tulisijan tai kaivon ympäri ja nautti samalla yhteisen ruoan. Lopulta häiden aattojuhlassa pahat henget karkotettiin kaikenlaisella melulla. Jäänteitä näistä tavoista esiintyy vielä nykyisinkin tietyissä hääriiteissä, varsinkin maalla.
Perheen perustamiseen käytettiin hedelmällisyysriittejä ja hedelmällisyystaikoja: hääkulkueessa kuljetettiin kehtoa, heiteltiin viljanjyviä ja paria lyötiin vihreillä oksilla. Monilla Saksan seuduilla annetaan vielä nykyisinkin kukko häälahjaksi, hedelmällisyyden vertauskuvaksi.
Avioliitolle on lisäksi olennaista uskollisuuden lupaus, joka annetaan vihkimisen yhteydessä. Anglikaanisessa liturgiassa pappi lukee vihkikaavan, jonka ensin sulhanen, sitten sen jälkeen morsian toistaa lause lauseelta: ”Minä, Matti, otan sinut, Maija, vaimokseni myötä- ja vastoinkäymisiin, rikkauteen ja köyhyyteen, sairauteen ja terveyteen, kunnes kuolema meidät erottaa. Tämän lupaan uskollisesti täyttää.” Ortodoksisessa vihkimisessä morsian ja sulhanen seisovat hetken yhdessä hyvin pienellä matolla ja osoittavat tällä tavoin, ettei heidän avioliitossaan ole sijaa kenellekään kolmannelle.
Monin paikoin häillä on symbolinen merkitys; se on vertauskuva pyhästä yhteenkuuluvuudesta jumaluuden kanssa tai Jahven avioliitosta kansansa Israelin kanssa. Tältä maaperältä kasvoi Uudessa testamentissa mainittu ”suuri salaisuus”, Kristuksen ja hänen kirkkonsa morsiussuhde (Ef. 5:32). Tältä pohjalta avioliitto julistettiin myös joksikin, mikä on ”maallisuutensa” lisäksi myös pyhästä, sakramentiksi.
Nykyisin ollaan aivan yleisesti taipuvaisia väheksymään vihkimistä (ei avioliittoa): ”Jos todella rakastetaan toisiaan, ollaan jo itse asiassa avioliitossa, ja avioliitto, jossa ei ole rakkautta lakkaa olemasta avioliitto.” Avioliitto solmitaan kaikessa hiljaisuudessa ja tämä tosiasia ilmoitetaan enemmän tai vähemmän ”juhlallisten” häiden muodossa ystäville ja tuttaville.
Tätä nykyaikasta katsomusta ei voi sivuuttaa pelkkänä pinnallisuutena. Se painottaa sitä tosiasiaa, että todellisen avioliiton perustamiseen tarvitaan enemmänkin kuin avioliittosopimus ja kaunis juhla, että siihen tarvitaan myös molempien osapuolien aivan henkilökohtainen päätös, joka tapahtuu aidon ja koetellun rakkauden perusteella. Tässä hengessä kirjoittaa myös Karl Barth: ”Hirvittävä vanha harhaoppi katsoo avioliiton merkitsevän samaa kuin naimisiin menemisen, naimisiin menemisen saman kuin avioliitto. Kaksi ihmistä voivat olla naimisissa elämättä silti liitossa, jota voisi vakavassa mielessä nimittää avioliitoksi. Ja on mahdollista, että kaksi ihmistä eivät ole avioliitossa ja omalla, tässä tapauksessa epäilemättä hyvin uhanalaisella tavallaan elävät kuitenkin avioliiton lain alaisina. Naimisiin meneminen on ainoastaan avioliiton asiaankuuluva toteaminen, vahvistaminen ja laillistaminen ympärillä elävien ihmisten edessä ja ainoastaan sitä. Se ei tee avioliittoa.”
Alunperin – ja monille vielä nykyisinkin – avioituminen merkitsi ehdottomasti ratkaisevinta askelta elämässä, jonka jälkeen alkoi aivan uusi olemassaolon tapa. Incipit vita nova – alkaa uusi elämä. Tätä ainutkertaista aktia oli juhlittava ja se oli suoritettava ”pyhänä toimituksena”. Oli myös aivan selvää, ettei avioliiton perustaksi riittänyt pelkkä yhdessä eläminen eikä varsinkaan sukupuoliyhdyntä, vaan nimenomainen päätös, molemminpuolinen lupaus. Näin ilmaisi asian jo roomalainen oikeus ja sen mukaan kirkko-oikeus: non concubitus, sed consensus facit nuptias (häitä ei tee sukupuoliyhteys, vaan sopimus). Toisaalta vuosituhansia kestäneen kehityksen mittaan miehen ja naisen välinen eroottinen rakkaus syveni yhä enemmän ja sai itsenäisen merkityksen. (Vielä antiikin aikana tämä rakkaus oli melko alkeellista.) Näin syntyi vähitellen kaksi vastakkaista elämänmuotoa: toisaalla suuri, intohimoinen jalo rakkaus, toisaalla oikeudelliseksi instituutioksi käsitetty avioliitto, jonka päätarkoitus oli jälkeläisten saaminen ja jossa epäilemättä saattoi syntyä rakkautta, mutta johon se ei välttämättä kuulunut. Kirjallisuuden kauneimpien teosten joukossa alkaen Tristan-romaanista Jean Jacques Rousseaun Nouvelle Héloïse-romaaniin ja Paul Claudelin Silkkikenkä-näytelmään, esiintyy yhä uudestaan kuvauksia ainoasta oikeasta ja jalosta rakkaudesta, joka nähdään vastakohtana velvollisuusavioliitolle. Tämä johti ymmärrettävästi virallisen avioitumisen ja pelkästään institutionaalisen avioliiton arvon vähenemiseen ja sen pinnallistumiseen ja lopulta julistukseen, että rakkauden korkein muoto voi kehittyä ainoastaan ”vapaassa avioliitossa”, ts. yhteydessä jota instituutio ei ole sitomassa.
Tällöin tosin tehtiin se erittäin merkillinen havainto, että mitä aidompi ja syvempi ”vapaa” rakkaus on, sitä ehdottomampi tarve sillä on turvallisuuteen, siis uskollisuuteen ja kestävyyteen.
Ja lisäksi saatiin se kokemus, että miehen ja naisen välillä, jotka rakkaus liittä yhteen, syntyy jotakin, joka kohoaa heitä ylemmäs, jotakin, jonka herroja he eivät enää ole ja jonka järjestykseen heidän on mukauduttava. Tämä ”kolmas”, joka kohoaa miehen ja naisen yläpuolelle, vastaa tosiasiallisesti täsmälleen sitä, mitä avioliitto tarkoitti, mutta jota se ei enää, laitostumisensa ja pinnallistumisensa takia, kyennyt toteuttamaan. Eräs mies, jota tuskin kukaan voi epäillä konservatiiviksi tai sorron kannattajaksi on ilmaissut asian näin: ”Ketään ei pakoteta solmimaan avioliittoa. Mutta kun avioliitto on solmittu, jokainen on pakotettava sitoutumaan kuuliaisuuteen avioliiton lakeja kohtaan. Se, joka avioituu, ei itse luo sitä eikä keksi avioliiton lakeja yhtä vähän kuin uimari on keksinyt veden ja painon luonnetta ja lakeja. Tästä syystä avioliitto ei voi mukautua hänen mielivaltaansa, vaan hänen mielivaltansa on mukauduttava avioliittoon.” Tämän miehen nimi oli Karl Marx. Vielä selvemmin Max Picard: ”Avioliitto on objektiivinen todellisuus. Mies ja vaimo eivät luo avioliittoa, vaan avioliitto luo miehen ja vaimon. Mies ja vaimo eivät toimi niin kuin itse haluavat eivätkä myöskään niin kuin joku nimetön haluaa, vaan siten kuin avioliitto objektiivisena ilmiönä haluaa.”
Sen jälkeen kun monet ovat kieltäneet laitosluonteisen avioliiton arvon, ollaan juuri nykyisin (ja erityisesti nuorten keskuudessa) palaamassa siihen, että pysyvään, yksiavioiseen liittoon suhtaudutaan jälleen vakavasti. Ei tosin vanhanmuotoiseen, jossa vihkimisen oli määrä taikamenon tavoin perustaa avioliitto, vaan siten, että morsian ja sulhanen vakuuttavat toisilleen, että he molemmat todella haluavat avioliittoa kaikkine johtopäätöksineen ja ovat valmiit panemaan sen puolesta peliin koko elämänsä. Mutta kun tämä päätös on selvin päin ja valppain sydämin tehty, sen jälkeen se on ilmoitettava myös julkisesti ja todistajien läsnäollessa; on myös yhteisössä otettava vastaan avioparin asema. ”Avioliittoa haluavan on kunnioitettava myös tätä instituutiota, haluttava myös sen järjestystä ja sen suojaa: avioliiton julistamista – ei sen perustamista -, joka tapahtuu avioitumisessa” (Karl Barth). Saattaa siis tapahtua, että avioliitto alkaa tosiasiallisesti ennen avioitumisseremoniaa ja vihkiminen on vain tehdyn päätöksen vahvistamista ja ilmoittamista. Tällöinkin pysyy kuitenkin voimassa se, ettei avioliittoa perusta sukupuoliyhdyntä (concubitus), vaan molemminpuolinen lupaus (consensus), silloinkin kun se alkaa toistaiseksi kahden kesken hiljaisessa huoneessa.
i]Offtopiccina. Mä en ainakaan rupee (enää) kommentoimaan viestejä jotka lähetetään Vuokon ”selän takaa”. Jos ei viitsi laittaa itteänsä likoon sen vertaa että kirjoittaisi omalla nimellään niin kuin me muutkin niin mä ainakin ohitan sellaset jatkossa. Kaikki me jotka kirjoitamme nimellä (ja kuvalla) täällä laitamme jatkuvasti itsemme likoon. Vapaaehtoisesti mutta kuitenkin. Muut sivustot on sitten niitä nimettömiä kirjoittajia varten.[/i
Pentti hyvä, ei kaikilla ole rohkeutta kirjoittaa omalla nimellään. Etenkin vl-ihmisillä saattaa olla ihan järjetöntä pelkoa puhua asioista avoimesti, he pelkäävät ihan suunnattomasti kaikkia mahdollisia seuraamuksia, jos heidän perimmäiset ajatuksensa tiedetään. Pelkkä se, että paljastuu blogini seuraamisesta, voi olla jollekin ihmiselle kohtalokasta. Suon heille mieluusti keskusteluun osallistumisen tällä tavalla. Mutta jokainen ajatelkoon ja tehköön niin kuin tykkäjää ja kommentoikoon niihin viesteihin mihin haluaa. Täys vapaus vallitkooon.
Vinkki. Nimetöntä, ihan asiallistakin keskustelua vanhoillislestadiolaisuudesta voi käydä ainakin Mopin palstalla, Hakomajassa, Suomi24:ssa (ei kovin asiallinen) ja Vl-foorumilla. Sen lisäksi Omat polut -blogiin voi lähettää kirjoituksia ja käydä sielläkin pienimuotoista keskustelua. (Itse en muuten kirjoittele noille palstoille, K24 riittää.) Facebookissakin on lestadiolaisuuteen liittyviä ryhmiä.
Jos tuntee ahdistusta ja pelkoa siitä että paljastuu kirjoitustensa takia niin kannattaa ehkä miettiä kenen joukoissa seisoo. Ei ole hyvä elää pelossa. Niin ei myös tarvitse tehdä. Olemme vapaan maan vapaita kansalaisia.
Tässäpä linkki graduun, jossa käsitellään aihetta:
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/63761/avioliit.pdf?sequence=1
Sitä tuttua postmodernin ajan kielipeliä, millä pyritään tuhoamaan sanojen varsinainen oikea (entinen?) merkitys. Näin luodaan uutta maailmaa, joka sopii uskontovihamielisten ”uudistajien” toiveisiin.
Joulukuvaelma ei saa olla JOULUkuvaelma, eikä avioliitto saisi olla avioliitto.
Kielipelistä totalitarismin pystyttämiseksi ja ylläpitämiseksi kirjoitti jo ”Uljas uusi maailma”-teos.
Se kummastuttaa nyky-yhteiskunnassa, että kaupallinen halloween toivetaan avosylin vastaan päiväkoteihin ja kouluihin. Menneiden sukupolvien kunnioittamisesta pyhäipäivänä ei juuri ole puhetta, mutta noidat, vampyyrit ja kummitukset ovat löytäneet tiensä aivan pienempienkin lasten askarteluihin ja juhliin. Kristunuskolla on vakavaa sanottavaa myös heille, jotka eivät usko Jumalaan. Lähimmäisen kunnioittaminen, rauha, vastuu luonnosta jne. ovat osa kristinuskon eettistä opetusta. Näiden vaihtaminen elvikseen ja astronautteihin voi olla joidenkin mielestä hauskaa. Mutta hauskuus ei saisi korvata näytelmien kasvattavaa ja opettavaa vaikutusta. Minun kouluajallani (1983-) monissa alakoulun näytelmissä oli pohjalla jonkinlainen opetus tai elämänviisaus. Kristillisistä näytelmistä luopuminen merkitsee myös kristinuskon tuntemuksen heikentymistä entisestään. Jälkikristillisen Euroopan kehitys luo isoa kuilua muslimien ja esimerkiksi idän ortodoksikirkkojen suuntaan. Opetus perheestä, Jumalasta jne. ovat aika tavalla eri planeetalta, kuin em. tahoilla.
Ateistit selittävät, että koulussa ei saa pitää esillä henkivaltoja (Jumala), kun niitä ei ole olemassakaan. Mutta uskovatko ateistit kuitenkin piruihin, kummituksiin, vampyyreihin jne. kun he eivät ole ollenkaan hulissaan ko. henkiolentojen esillä pidosta koulusissa esim. halloweenin aikoihin?
Maailmamme ja käsityksemme olemassaolevasta, elämästämme, on kehittynyt aivan kiihtyvällä vauhdilla toisen maailmansodan jälkeen. Oliko se vuonna 1945 kun tietokoneen lähtölaukaus annettiin. Sen jälkeen vauhti on tosiaan ollut niin vauhdikasta ettei se ole ollut sitä aikaisemman 1950 vuoden aikana. Se tuntuu vain kiihtyvän. Uuden sukupolven ajattelu myös kirkon opista on hyvinkin realistista josta Britaniassa tapahtuva toiminta on yksi hyvä esimerkki.
Meillä Suomessa esimerkiksi käy ihmisten enemmistön käsitykset meidän kaikkien samanarvoisuudesta. KD puolue kirkon talutusnuorassa on realistisesti mennyttä kalua.
Ajattelu, miltä maailmamme näyttää vaikkapa 50 vuoden kuluttua on mielestäni täysin teoreettista. Yhden asian voi kuitenkin sanoa, että se on paljon realistisempaa ainakin uskon kysymyksissä. Tarkoitan tällä, että ihmisten tekemät päätökset ovat ihmisten tekemiä.
Ei ollut aivan 1945, vaan hieman aiemmin 2. maailmansodan aikana ensimmäisiä tietokoneita käytettiin sotilastarkoituksiin.
Reino. Aika mielenkiintoinen tuo tietokonevertaus. Kerrotko, miten ja millaisella tekniikalla Egyptin pyramidit on rakennettu ?
Olisi syytä hankkia tietoa. KD ei ole koskaan ollut puolue kirkon talutusnuorassa.
Reino, jos ihmiset itse pystyvät tekemään rationaalisia päätöksiä, miksi tarvitaan sellaista propagandarummutusta, jopa painostukselta haiskahtavaa, jota esimerkiksi nyt ”tasa-arvoisen” avioliittolain yhteydessä harrastettiin? Samantapaista oli silloin, kun ns. keskiolutlakia hankittiin. Mediassa esiintynyt informaatio oli vähintäänkin väritettyä. Entisaikaan siitä olisi käytetty painavampaakin ilmaisua. Tietynlaisella indoktrinaatiolla Suomen kansan enemmistö saatiin äänestämään EU:in liittymisen puolesta. Niin, ja se Päivi Räsäsen puhe Kansanlähetyspäivillä: Kun yksi tilaisuuteen tullut vakooja-toimittaja teki siitä ennakkoluulojensa mukaisen sepitteen, niin jokseenkin kaikki mediat julkaisivat sen ilman tarkistusta. Eipä olla paljoa Juhana Hussin ajoista edistytty!