Kirkolliskokouksen perustevaliokunta jätti perjantaina 11.5.18 mietinnön, jossa se ehdotti avioliittokäsityksen laajentamisaloitteen jättämistä raukeamaan. Perustevaliokunnalle lausunnon esittänyt yleisvaliokunta taas ehdotti aloitteen hyväksymistä. Molemmat ehdotukset hyväksyttiin enemmistöpäätöksin, ja niihin sisältyy eriävä mielipide.
Perustevaliokunnan laajan mietinnön tasapainoisinta antia on avioliittokäsityksen laajentamista kannattavien ja vastustavien argumenttien suhteellisen tasapainoinen esittely. Tekstistä käy ilmi, että asian teologinen reflektointi on kesken.
Arviointi- johtopäätösosiot sen sijaan on tehty yhden osapuolen eli avioliittokäsityksen muutosta vastustavien ehdoilla. Tämä on ollut mahdollista, koska muutoksen vastustajilla on valiokunnassa enemmistö. Valiokunnan enemmistöäänin hyväksytty kanta on, että avioliittokäsityksen muutokseen ei ole riittäviä perusteita.
Mietinnön lopussa perustevaliokunta toivoo keskusteluyhteyden säilymistä kirkossa ja sitä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat kirkon jäsenet ”voivat täysipainoisesti tuntea kuuluvansa samaan kirkkoon”. Keskustelujen jatkuminen on valiokunnan mukaan erityisesti piispainkokouksen vastuulla.
On hyvä, että valiokunta mietinnön loppulauseissa kiinnittää huomiota siihen, mitä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat tuntevat. Itse mietinnössä se sivuutetaan kokonaan lukuun ottamatta avioliittokäsityksen muutoksen kannattajien osuuksia. Valiokunnan enemmistö paneutuu Raamattuun, oppiin, jumalanpalvelukseen, ekumeniaan – kaikkeen muuhun tärkeään mutta ei asetu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvan lähimmäisen asemaan, kuuntelemaan, kyselemään, etsimään lähimmäisen kanssa tämän ja koko yhteisön hyvää.
Miten vähemmistöön kuuluvat kirkon jäsenet sitten voisivat täysipainoisesti tuntea kuuluvansa samaan kirkkoon? Voin vastata kysymykseen jo ennen jatkokeskusteluja: siten, että heidät vihitään kumppaninsa kanssa kirkollisesti yhtä lailla kuin muutkin kirkon jäsenet. Kaikki muu on torjuntaa ja syrjintää.
Millainen tilanne kirkon kentällä nyt on? Käytännössä kirkossa jo elää suhteellisen sovussa kaksi avioliittokantaa. Kirkossa elää myös kaksi vihkikäytäntöä. Samaa sukupuolta olevat parit pyytävät vihkimistä siinä missä muutkin, ja yhä useammat papit palvelevat myös heitä. Kesän myötä on alkamassa uusi vihkibuumi.
Pappien saamat rangaistukset eivät lopeta vihkimisiä siinäkään tapauksessa, että ne pysyisivät oikeudessa. Tuomiokapitulit suhtautuvat vihkimisiin vaihtelevasti, jotkut ovat rangaisseet pappeja, jotkut eivät ole käytännössä halunneet puuttua niihin. Ilmeisesti jo hyvin pian eräisiin kapituleihin syntyy rankaisemattomia enemmistöjä.
Välittävät ratkaisut, kompromissit ja mielikuvitus ovat nyt tarpeen. Perustevaliokunta pitää vaikeana omantunnonvapauden säätämistä papeille, mutta jättää avoimeksi mahdollisuuden, että samaa sukupuolta olevien vihkimisiin ei puututa. Puuttumattomuus on eräs mahdollisuus, mutta olisi parempi, että piispainkokous harkitsisi mahdollisuutta antaa pastoraalinen ohje käyttää käsikirjan vihki- ja siunauskaavoja jo tässä vaiheessa myös samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen ja heidän avioliittonsa siunaamiseen. Pallo on nyt kirkolliskokouksella: se voi yksinkertaisella enemmistöllä (koska oppia ei muuteta) pyytää piispainkokoukselta ohjetta.
Piispainkokous voisi kirkolliskokouksen ohjepyynnön täyttää, koska kirkko tunnustaa samaa sukupuolta olevien avioliitot laillisiksi avioliitoiksi (piispainkokous 2016, perustevaliokunta 2018). Olisi tietenkin hyvä, että kirkossa olisi muutakin positiivista yksimielisyyttä samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Kuten perustevaliokunnan mietinnöstä käy ilmi, kirkko on syvästi jakautunut asiassa. Pastoraalinen vastuu ei kuitenkaan odota. Joko kirkko vihkii samaa sukupuolta olevat ja siunaa heidän avioliittonsa tai hylkää heidät. Muita vaihtoehtoja ei nykytilanteessa ole.
Kirkolliskokouksen maltillisen enemmistön on nyt syytä toimia, jotta saadaan välittävä ratkaisu koko kirkon parhaaksi. Se voisi siis olla sellainen, että oppeja ja kaavoja ei muuteta, mutta kirkolliskokouksen pyynnöstä piispainkokous antaa ohjeen kaavojen käytöstä samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen ja siunaamiseen.
Vesa Hirvonen
TT, dos.
Olen ollut huomaavinani, että joskus pilapiirros on yksinkertaisesti huono. Mutta jos sen sanoo ääneen, niin kommentti tulkitaan helposti reaktioksi tai provosoitumiseksi, joka itseasiassa oli piirroksen tarkoitus. Jollakin tapaa pilapiirrokset ovat muuttumassa koskemattomiksi. Ainoa kritiikin muoto, joka menee perille taitaa olla hiljeneminen.
Esim. Ranska on rajoittanut uskonnonvapautta kieltämällä mm. uskontoon perustuvaa pukeutumista julkisilla paikoilla ja uskontoon perustuvien tunnusten esilläpidon julkisissa oppilaitoksissa. Toisaalta se on sananvapauden nimissä sallinut mm. islaminuskoa rienaavan ”taiteen”. Henk.koht. pidän parempana vaihtoehtona sitä, että uskontojen rienaaminen ”muka taiteen ja sananvapauden nimissä” kielletään ja uskontoon liittyvät tunnukset pidetään vapaasti ja tasa-arvoisesti esillä mm. julkisissa oppilaitoksissa.
Miksi toisen salliminen merkitsisi toisen kieltämistä? Kannatan niin uskonnon kuin ilmaisunkin vapautta, en uskontovapautta enkä ilmausvapautta.
Martti Pentti :”Miksi toisen salliminen merkitsisi toisen kieltämistä?”
Tälläkin palstalla nähdyn toisinajattelijoiden kollektiivisen mustamaalaamisen ja vailla mitään todisteita tapahtuvan demonisoinnin jälkeen seurauksena olisi todennäköisesti kaikkien sota kaikkia vastaan. Niinkuin vasemmiston edustaja on sanonut: viha on tehokas poliittinen työkalu.
Kerrassaan hyvä ketjun aloitusotsikko, johon yhdyn koko sydämelläni.
Kaikki uskossa kiinni olevien soisi ajattelevan, että Jumala, Korkein, tekee ajallaan omat ratkaisunsa, eikä minun tarvitse puuttua aseisiin ja aiheuttaa katastrofeja.
”Pallo on nyt kirkolliskokouksella: se voi yksinkertaisella enemmistöllä (koska oppia ei muuteta) pyytää piispainkokoukselta ohjetta.”
Kikkailemalla haluat asian ratkaista? Olen pitänyt sinua järjestyksen ja maltin ihmisenä mutta tässähän yritetään (de facto) muuttaa kirkon avioliitto-oppi ilman määräenemmistöä. Ymmärrän, että paine on kova ja homoseksuaalit haluavat kirkolta täyden hyväksynnän mutta jos se tulee tällä tavalla niin minusta se on tyhjän arvoinen. Päätöksen pitää olla reilu ja järjestyksen mukainen eikä tällainen hämärä ujutus.
Timo, etsinnässä on välittävä ratkaisu, jossa kirkon oppia tai käsikirjoja ei muuteta mutta tehdään käytännön tilaa vihkimisille. Aiemmissa tapauksissa on ratkaistu, että kirkolliskokouksen järjestyksen mukaan voidaan mennä yksinkertaisella enemmistöllä, kun oppia ei muuteta.
Tämä toki edellyttää ettei oppia aidosti muuteta.
Esimerkisi vuoden 2010 rukousohjeistuksen yhteydessä todettiin, että rukoilu on aina ennenkin ollut mahdollista.
Tässä asiassa on tapahtumassa samaa m itä tapahtui Puolalle sodan seurauksena. Valtakuntaa siirrettiiin, mutta se näkyi vain laidoilla uutta otettiin ja entistä otettiin pois. Olisiko liian myöhäistä ja nöyryyttävää, jos asian tiimoilta pidettäisi yleinen rukouspäivä-viikko tai kuukausi, että Jumala saisi puhua tahtonsa kansalleen.
Minusta on ihan turha rukoilla selkeyttä johonkin asiaan, jonka suhteen on jo täysi selkeys. Jos edetään esirukouksessa, Pyhässä Hengessä, päädytään aina siihen, että Pyhä Henki avaa Raamatun sanan. Tässähän kysymyksessä ei tällaista selkeyttä tarvitse etsiä, koska se on jo selvä. Jos tehtäisiin kuten ehdotat, saataisiin aikkan vain enemmän sekavuutta.
Muuten olen sitä mieltä että rukous on hyvä, ja esirukous erityisesti, jos siihen on mahdollista edetä.
”Miten vähemmistöön kuuluvat kirkon jäsenet sitten voisivat täysipainoisesti tuntea kuuluvansa samaan kirkkoon? Voin vastata kysymykseen jo ennen jatkokeskusteluja: siten, että heidät vihitään kumppaninsa kanssa kirkollisesti yhtä lailla kuin muutkin kirkon jäsenet. Kaikki muu on torjuntaa ja syrjintää.”
Anteeksi vaan mutta tämä on harvinaisen naivi ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä aliarvioiva kannanotto. – Ellei mielipiteemme tule yhteiseksi päätökseksi ja vaatimuksiimme suostuta, meitä syrjitään. Tuskinpa seksuaalivähemmistöihin kuuluvat, uskonnollista toimitusta kaipaavat ihmiset uhriutuvat tuolla tavoin. Aikuiset ihmiset tietävä ettei ”karkkia” ole aina jaossa.
Tässä tilanteessa näkisin viisaimmaksi että piispoilta pyydettäisiin ohjetta samaa sukupuolta olevien kihla- ja vihkiparien pastoraaliseen kohtaamiseen. Kukin pari kohdattaisiin sellaisina ihmisinä kuin he ovat ja heidän elämäntilanteensa huomioon ottaen. Piispat harkitkoon voisiko yksittäinen kirkon työntekijä yksittäistapauksessa esimerkiksi soveltaa avioliiton siunauskaavaa. Kirkon yhteinen avioliittokäsitys jäisi tällöin kuitenkin muuttumattomaksi.
Aviolaki oikeuttaa saamaan konsensuksen vahvistamisen kun edellytykset täyttyvät . En huomaa mitä pastoraalinen kohtaaminen tarkoittaa kun samansukupuoliselle parille kerrotaan että se ei nyt käy, se ei kertakaikkiaan käy. Eikö kyseinen pappi paremminkin tarvitsisi pastoraalisen keskustelun hänelle sopivan kanssa.
Siunauskaavan soveltaminen johtaa välttämättä tilanteeseen kun asiassa pappi saa luvalla kohdistaa rukouksen ja sen mukana siunauksen kirkon perinteisen aviomallin statukseen. Sama voi tapahtua samansukupuolisen parin kodin siunaamisessa jolloin pappi kodin ja sen Ihmisten sijaan siunaa pelkät seinät. Näin sanakikkailu ei käy asian ratkaisuksi. Toisaalta kirkon rivijäsenet voisivat innostua tulemaan kuulolle kun kylillä muistetaan nyt Sunnuntaina esirukouksen yhtenä aiheena olevaa samansukupuolista konsensusta ja nän kirkkokahveilla voitaisiin tuumata minkähän asian puolesta nyt rukoiltiin aina seurakunnan ja tavan mukaan.
Hirvonen. ”Olisi tietenkin hyvä, että kirkossa olisi muutakin positiivista yksimielisyyttä samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Kuten perustevaliokunnan mietinnöstä käy ilmi, kirkko on syvästi jakautunut asiassa. Pastoraalinen vastuu ei kuitenkaan odota. Joko kirkko vihkii samaa sukupuolta olevat ja siunaa heidän avioliittonsa tai hylkää heidät. Muita vaihtoehtoja ei nykytilanteessa ole”.
Nythän homot saavat maistraatissa mennä naimisiin, ja on myös ”kapinapapit” vihkimässä tai siunaamassa tarpeen mukaan. Ketään ei siis ole lopullisesti hylätty. Mitä jos kirkko jatkaisi nykyisellä linjalla ja pitäisi kiinni perinteisestä avioliittonäkemyksestään ja jatkaisi miehen ja naisen liiton siunaamista. Sitten niistä jotka tahtovat muuttaa avioliittonäkemyksen, heitettäisiin irti niin että he voisivat perustaa uuden, nykyaikaisemman kirkon. Silloin kaikkien toive saada siunaus toteutuisi eikä enää olisi mitään jännitettä ja kinaa, tai keinotekoista yritystä olla kahta mieltä yhtä aikaa.
Tässä kysymyksessä nimittäin on antagonistinen ristiriita, jota mielestäni ei voi mitenkään rehellisesti sovittaa. Silloin ”hallittu” jakaantuminen voisi olla vaihtoehto. Minusta siis vakavasti kannattaa harkita myös sitä olisiko tämä kokonaiskirkon kannalta erityisen kohtalokasta. Epäilenpä, ettei välttämättä olisi?
Asiassa on toki kolmaskin vaihtoehto, jota edellä kutsuin pastoraaliseksi kohtaamiseksi. Tällöin seurakuntalaisten tilanne otetaan kokonaisuuna.
Seurakunnan julkinen avioliitto-opetus pysyy ennallan ja mahdolliset poikeamat ovat yksittäistapauksia. Ei siis rinnakkaisia raiteita 2 %:lle jäsenistä, vaan kunkin parin tilannekohtainen huomioon ottaminen.
Kenties kanssa ja puolesta rukoiltaessa mukaillaan siunauskaavaa, kenties ei. Kyse on kuitenkin poikkestilanteesta, eikä kirkon yleinen avioliitto-opetus muutu edes käytännön tasolla.
Mitenkäs sitten kun yksi samansukupuolisen avion konsensuksen vahvistamista pyytävä pari ei olisikaan tyytyväinen vaan tyrmistynyt papin toiveeseen hoitaa asiaansa eteenpäin niinsanotulla pastoraalisella lähentymisellä aina avion konsensuksen vahvistamiseen asti sopivilla lauseilla, vaan päättäisi viedä asiansa eteenpäin tutkittavaksi syrjimisasiana sukupuolen perusteella nykyisen aviolain voimassa ollessa. Mitenkähän sitten asiassa kävisi. Olisiko silloin tutkimisen kohteena ko. pappi vaikko Piispojen ohje.
Pekka Väisänen
Noinko vähän tunnet Suomen lakia? Kirkollinen vihkiminen on uskonnollinen seremonia, eikä siitä voi valittaa mihinkään kirkon ulkopuolisen tahon tutkittavaksi.
Ihmisten samanarvoton kohtelu yhden aviolain puitteissa on asiaa mistä on hyvä keskustella. Kuitenkin samansukupuolisen tahtomisen muistaminen seurakunnan Jumalanpalveluksessa aina seurakunnan tavan ja lukijan mukaan, mahdollinen Piispojen ohje, mahdolliset käsikirjan ulkopuolelle menevät vapaat sanoitukset kirkon perinteisen aviomallin statukseen, pastoraaliset keskustelut, ovat asiaa, mitkä eivät kuulu nykyisen aviolain yksinkertaiseen oikeuteen saada asialleen käsikirjan mukainen palvelus.