Kirkkohallituksen esityksessä kirkolliskokoukselle uudeksi kirkkolaiksi todetaan lain soveltamisalaa käsittelevän 1 luvun 1 §:n 2 momentissa kirkon tunnustuksesta seuraavaa:
”Kirkon tehtävä perustuu kirkon tunnustukseen. Kirkon tunnustuksesta, tehtävästä ja toiminnasta sekä tarkemmin kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään kirkkojärjestyksessä. Jumalanpalveluksista ja kirkollisista toimituksista määrätään lisäksi kirkkokäsikirjassa”
Kirkon tunnustuksen sisällön määrittely on tarkoitus siirtää kokonaan kirkkojärjestykseen. Muutosta on perusteltu sillä, että kirkko päättää omasta tunnustuksestaan. Perustelu on hyvä, mutta vaimentaako siirto kirkon tunnutuksen laintasoisen sitovuuden kirkon toiminnassa suhteessa yleiseen lainsäädäntöön. Muodostaako kirkon sisäiseen järjestykseen liittyvä velvoite pitäytyä tunnustuksessaan jatkossakin oikeutusperusteen toimia toisin kuin mitä yleinen lainsäädäntö muutoin edellyttäisi. Lähtökohtaisesti tämänkaltaisten oikeusperusteiden tulee perustua lakiin.
Sikäli kun kirkolliskokouksessa päädytään siirtämään kirkon tunnustuksen sisällön määrittely kokonaan kirkkojärjestykseen, tulisi kirkkolaissa kirkon tunnustukseen viittaavan lainkohdan ensimmäinen virke kuitenkin muuttaa muotoon: ”Kirkon tehtävä ja toiminta perustuu kirkon tunnustukseen.”
Lisäys laajentaisi kirkon tunnustuksen laintasoisen sitovuuden käytännön toiminnan asteelle. Näin laintasoisesti varmistettaisiin, että tunnustukseen perustuvat seikat olisivat edelleenkin peruste toimia kirkossa toisin kuin yhteiskunnassa yleisten oikeusperiaatteiden perusteella toimitaan. Esimerkiksi seikkaa, kuka on kirkossa oikeutettu ehtoolliseen, ei edelleenkään säädeltäisi alkoholilaissa, vaan kirkkojärjestyksessä.
Huomioksi ettei kirkon tunnustusta voida nykyiselläänkään käyttää oikeutusperusteena kenenkään ihmisen terveyden vaarantamiselle taikka lainsäädäntöön perustuvien ehdottomien oikeuksien epäämiselle. Esimerkkitapauksessa on kyse uskonnonharjoittamiseen liittyvästä seremoniasta. Ehtoollisen vietossa seurakuntalaisen nautittavaksi tarjottu alkoholimäärä on niin vähäinen, ettei sen nauttimisesta ole alaikäiselle nuorelle terveydellistä haittaa. Niinpä kirkon tunnustus on riittävä peruste sille, ettei ehtoollisen viettoon sovelleta alkoholilain määrittelemiä aika- tai ikärajoja.
Kirkon uskontunnustuksessa Jeesus istuu isänsä kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan niin eläviä kuin kuolleita. Siis ei rakastamaan. Kirkon oppia tänään.
Tarkennatko vielä, miten huomiosi liittyy tekstiini.
Lueppa otsikkosi kirkon tunnustuksesta. Vai mitä tunnustusta tarkoitat ?
Otat toki kantaa kirkon tunnustukseen, mutta en näe siinä asiayhteyttä kysymykseen tuleeko kirkossa kaiken toiminnan perustua tunnustukseen vaiko ei.
Kirkon Tunnustuksen pitäisi kertoa tehtäväksi Jeesuksen seuraaminen opetuksessa ja hengellisessä tiennäytössä.
Nykyisellään kirkon tunnustus katsooi kirkon hierarkiaan korkeakirkollisessa pappien katsomisessa papin asian ja tämä suhteessa kirkkohallitukseen, kirkolliskokoukseen, Piispoihin, samoin kuin seurakuntalaisiin. Tällä sabluunalla viestitetään samalla lainsäätäjään päin jotta homma hallinnassa kuten aiemminkin.
Kun kirkon tarkoituksena ennen muuta on mysteereiden arvopohjan säilyttäminen dokmeissa ei työhön tarvittane mahdotonta laitosta.
Rituaalit eivät ole näin tärkeintä edellisessä vaan tolkun toiminta.
Rituaalit tulevat luonnostaan ajassa hiukan muuttuen ja eläen mutta nykyisessä mallissa mennään rituaalit edellä eikä semmonen tee pitemmälle asiaa eläväksi saati ajassa säilyväksi.
Jukka Kivimäen huomio on hyvä.
Näin ehdotettu tyssäisi hyvinkin lainsäätäjän pöydällä. Ei kun odottaa huomaako kirkolliskokous vaikeutta.
Kirkon tehtävä toteutuu kirkon toiminnassa. Jos tehtävä perustuu tunnustukseen, silloin johdonmukaista on, että myös toiminta perustuu siihen. Näin taitaa olla, vaikka sitä ei pykälässä erikseen mainittaisi.
Minusta KKHE 10/2020 perustelee KL:n ja KJ:n suhdetta koskevassa kohdassa 2.2.1 sekä KL 1:1 yksityiskohtaisissa perusteluissa hyvin sen, miksi tunnustuspykälä on ehdotettu sijoitettavaksi KJ:een.
Vertailun vuoksi voisi katsoa, miten ortodoksisesta kirkosta annetussa laissa (985/2006) on säädetty kirkon tunnustuksesta. Ortodoksisen kirkon asema on tietysti erilainen, sillä mainittu laki on tavallinen laki, jota eduskunta periaatteessa voi muuttaa jopa ortodoksisen kirkon tahdon vastaisesti. Mutta tunnustus, se on tässäkin jätetty kirkon omien dokumenttien ja perinteiden varaan.
Laki ortodoksisesta kirkosta 1 § 1 mom: Suomen ortodoksinen kirkko perustuu Raamatun, perimätiedon, ortodoksisen kirkon dogmien, kanonien ja muiden kirkollisten sääntöjen varaan.
Uskonnonvapauden näkökulma korostuu molemmissa.
Kirkon Tunnustukset on alunperin osotettu niin maalliselle hallitsijalle tiedoksi konsensuksesta, kuten kirkon papeille, ja seurakuntalaisille varteenotettavaksi tiedoksi huomata ja muistaa.
Nykyisinkin rippikoululaiset tunnustavat ja tahtovat halutessaan, papit lisäksi lupaavat, ja saavat sukkession siunauksen. Toki Piispalassa keskustellaan ja kaffitellaan, ja suoritetaan ehkä kirjallistakin.
Mikä on toiminnan ja tunnustuksen suhde seurakuntalaisiin päin onkin hyvä kysymys.
Tuossahan on nimenomaisesti luetteloitu, että kirkko perustuu Raamatun, perimätiedon, ortodoksisen kirkon dogmien, kanonien ja muiden kirkollisten sääntöjen varaan. Tuo on lakitasoisesti huomattavasti sitovampi, ottamatta silti kantaa tunnustuksen sisältöön.
Uskonnonvapauslaissa puolestaan todetaan että ”Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tarkoituksena on järjestää ja tukea uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen kuuluvaa yksilöllistä, yhteisöllistä ja julkista toimintaa, joka pohjautuu uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin.” (2003/453 7 § 1 mom.)
Lainkohdassa siis nimenomaisesti todetaan, että yhdyskunnan tarkoituksena on yksilöllinen, yhteisöllinen ja julkinen toiminta, joka pohjautuu uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin.
Laintasoisesta viittauksesta em. asioihin, jotka saman lain 10 §:n mukaan on mainittava yhdyskuntajärjestyksessä, on puolestaan merkitystä siihen, miten ko. yhdyskunnassa voidaan soveltaa vaikkapa työsopimuslakia.
Jukka, huomasin itsekin, että minulla logiikka petti tuon ortodoksisen kirkon kohdalla. Jos laki säädettäisiin nyt, siinä todennäköisesti viitattaisiin ortodoksisen kirkon kirkkojärjestykseen, jossa olisi sitten po. pykälä.
Ehkä näin keväällä kannattaisi vain pysyä haravan (tai lumilapion) varressa eikä ajatella pykäliä.
Jos blogistia ei haittaa laitan tähän hiukka muistelusta ko. aiheesta.
Rippikoulussani ensiarvoista oli keskeisten rukousten ulkoa oppiminen. Siittä on ollut hyötyäkin.
Armeijassa ennen sotilaskotiin pääsyä piti osata arvomerkit. No, myöhemmin tuli hiukka lasketuksi leikkiäkin kun kysyin mikä se oli Vesimajurin oikea nimike aselajissa.
Kristinuskon asiasta kiinnostuin nyt tunnustukseenkin liittyen lukiessani kotona soittamisen väliajalla kun aikaa oli. Näin tulin ottaneeksi hyllystä H.G. Welssin kirjan Maailman Historian ääriviivoista mistä löytyy hyvä kattaus maailmanuskonnoista toki ei täydellisenä.
Siittä alkoi tieni näin tunnustuksenkin asiassa koettaa ymmärtää moniulotteista maailmaamme.
Seikka että kirkon toiminta tarkentuu sen tunnustuksen mukaiseksi, ei ole mitenkään pois maailman moniuloitteisuudesta.
Kyllä, ja Kiitos; olen oppinut paljon tarkoista huomioinneistanne syventää asiaa tarkemmalle katsomiselle.
Mielenkiintosta muuten Wellsin kuten Westermarckin olleen kumpikin sosiologeja jälkimmäinen tosin ilmeisesti enemmän.
Jatkosodan aikana muistaaksi kääntyi suomeksi Westermarckin Kristinusko ja Moraali teos. Suomeksi sai hetken muistaaksi 1984.jä.
Siinä on myös asiaa missä voi halutessaan huomata tunnustuksien ja katsomisen kohteiden kausaalisuutta.
Kirjan hieno osa muunkin kanssa on hyvä lähdeluettelo viittauksineen.
Jos vielä hitunen, 80.tä ja 90.tä luvulla Westermarckia ei Teologisessa lainauksissa katsottu hyväksyttävästi.
Kuitenkin Westermarck kirjansa lopussa toteaa ettei ollut Jeesus Nasaretilaisen vika Jeesuksen merkityksen ja sanoman katsominen ymmärtämisessä kuten sitten kävi.
Avaatko vielä Pekka Väisänen, mikä on näiden muisteloidesi yhteys kirkon tunnustuksen sitovuuteen kirkon toiminnassa, mikä siis on blogikirjoitukseni varsinainen aihe.
Aihe on otsikossa mainittu eli voiko Kirkon Tunnustus sisältää ja huomata myös mitä ja mistä tulisi opettaa vai pitäisikö tunnustus kirjoittaa tavalla mikä jättää vähemmän arvelua spekulaatioiden mahdollisuudelle ymmärtää asialla enemmän.
Kirkon tunnustukseen katsoen pitää huomata onko se seurakuntalaisia katsoen kirjattu ymmärrettävästi Heidän oikeuksiaan katsoen vaan onko tunnustus asia mikä määrittää enemmän itse kirkkoa papeissa sen hallitsemissa dokmeissa ja muussa virastotoiminnassa kirkkohallituksessa aina kirkolliskokoukseen asti.
Olennaista on saada selkeys niihin tilanteisiin, joissa yleisen lain suora tulkinta ja kirkon tunnustus ovat keskenään ristiriidassa. Kirjoituksessani viittasin yhtenä esimerkkinä ehtoollisen viettoon. Esimerkiksi vapaa-ajattelijoiden taholta on esitetty vaatimuksia, että ehtoollisen viettoon tulisi soveltaa yleistä kieltoa alkoholijuomien tarjoilusta alaikäisille.
Vapaa-ajattelijoiden on ollut vaikea hyväksyä, ettei kyseessä ole alkoholijuomien tarjoilu, vaan Kristuksen veren, joka toki tarkoitukseen erottamisen jälkeenkin sisältää yhä alkoholia.
Vastaavasti esimerkiksi ortodoksisen kirkon puolella on noussut esiin kysymys, voiko papin työsyteen purkaa tilanteessa, jossa hän on avioeron jälkeen solminut uuden avioliiton. Tällöin on viitattu kirkon kaanoneihin, joihin on viitattu myös lain tasoisesti.
Työsopimuslaissa ei ole yleistä viittausta, että uskonnollisen yhdyskunnan työsuhteissa voidaan huomioida yhteisön tunnustus. Asiassa voidaan kuitenkin soveltaa uskonnonvapauslain viittausta, jonka mukaan yhdyskunnan toiminta perustuu sen tunnustukseen.
Etanolimyrkkymolekyyli ei kyllä tiedä lapseen mennessään miksi joku ryypyttäjä tuota ryypyttämistä ja myrkkyä kutsuu. Myrkky ei nimikkeestä ei-myrkyksi muutu.
Jukka K., tässä on asia jota en ole ymmärtänyt näissä keskusteluissa: ”Lisäys laajentaisi kirkon tunnustuksen laintasoisen sitovuuden käytännön toiminnan asteelle. Näin laintasoisesti varmistettaisiin, että tunnustukseen perustuvat seikat olisivat edelleenkin peruste toimia kirkossa toisin kuin yhteiskunnassa yleisten oikeusperiaatteiden perusteella toimitaan.” Samalla tämä on asia, joka mielesäni muodostaa jonkinlaisen gordionin solmun siinä kun puhutaan tunnustuksen paikasta.
Toisin sanoen minusta näyttää siltä, että halutaan laintasoisesti (eli yhteiskunnan vahvistaman oikeuden tasolla) varmistaa mahdollisuus toimia toisin kuin yhteiskunnassa yleisten oikeusperiaatteiden (eli yhteiskunnan vahvistamien lakien) mukaan toimitaan. Eikö tässä ole mahdottomasta kehäpäätelmästä kysymys? Toisaalta halutaan turvata mahdollisuus toimia yleisten lakien vastaisesti, ja toisaalta samaan lainsaadäntöön kuuluvan lain tulisi turvata se. Pyritään saamaan lakisääteinen lupa rikkoa lakia?
Toivon että blogisti ymmärtää kysymykseni ja selventää jos olen ymmärtänyt väärin. Ja kuten sanoin, näen tässä yleisemminkin erikoisen pyrkimyksen varmistaa (kirkko)lailla se mitä (yleinen) laki kieltää. Ainakaan minä en yksinkertaisesti voi vaatia yhteikunnalta/eduskunnalta ymmärtämystä tällaiselle vaatimukselle.
Kyse on juurikin siitä, että yleisen oikeusperiaatteen mukaan laista voidaan poiketa vain lailla taikka lakiin nojautuvalla säädöksellä tai sopimuksella.
Esimerkiksi uskonnonvapauslain mukaan rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tarkoituksena on järjestää _ _ _ _ toimintaa, joka pohjautuu uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin. On ilmiselvään, ettei yhdyskuntaa voida ylisessä lainsäädännössä soveltaa sellaista lainkohtaa, joka ohjaisi toiminnan yhdyskunnan tunnustuksen vastaiseksi. Vastaavan tasoinen suoja tulee siis säilyttää myös koskien Suomen ev.lut. kirkkoa.
Huomioksi, että uskonnonvapauslaissa todetaan myös, että yhdyskunnan tulee toteuttaa tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Tämä pätee itsestään selvästi myös Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, edellyttänen että lainsäädännössä perus- ja ihmisoikeuksia tulkitaan molemmissa tapauksessa samoin kriteerein. Ei siis niin että ev.lut. kirkon tulisi mukautua muita uskonnollisia yhdyskuntia tarkemmin yleiseen lainsäädäntöön.
Varmasti kirkkohallitus on tehnyt työtä yhdessä Piispainkokousten suositusten pohjalta nyt tulevaan esittelyyn kirkolliskokoukseen kirkkolaista.
Ja onhan tämä asiallisempi kun siitä ensimmäisiä kirjauksia esimerkiksi papin asemasta on jätetty pois kirjauksia, voin muistaa väärinkin.
Kysymys on kuitenkin voiko nyt saattamista vaille oleva ehdotus nopeuttaa kirkon ja valtion erilleen saattamista. Asia koskisi myös Ortodoksista mallia.
Lainsäätäjällä on usein hyvä ja pitkä pinna mutta Ev.Lut. Kirkkoon nähden se voi olla katkolla.
Edelleen lakiin turvatun aseman kirkkomme voi säilyttää sopimussuhteessa verotuksen kohtiin mutta Ihmisten samanarvotonta kohtelua hyvillä ajatuksilla ja sanoilla ei kauaa katsota ilman töitä.
Yleisesti ottaen kirkon toiminta ei edellytä sitä, että se opista säädetään lainsäädännössä. Jos näin olisi, ainoastaan evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko voisivat toimia Suomessa. Ymmärtääkseni muista uskonnollisista yhdyskunnista ei laissa mainita mitään.
Vain mies voi tulla valituksi katolisen kirkon papiksi. Tästä ei käsittääkseni ole lainsäädännössä erillistä säädöstä, mutta tätä ei katsota työlainsäännön rikkomiseksi tai rikoslain mainitsemaksi työsyrjinnäksi johtuen kirkon pitkästä perinteestä.
Eipä meillä myöskään taida olla pykäliä siitä, että poliittisen puolueen poliittista työtä tekevälle voidaan esittää vaatimus olla puolueen jäsen. Tämä sisältyy lainsäädännön sanamuotoon ”ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan ilman asiallista ja painavaa syytä”.
Ja yksi esimerkki, tosin asiaan täysin kuulumaton, on se että oikeuskäytännössä on vakiintunut tuottamuksesta riippumaton korvausvastuu räjäytystöiden suorittajalle. Mikään laki ei sitä määrää, mutta käytännössä, jos aiheutat räjäytystyössä vahinkoa, olet aina korvausvastuussa vaikka olisit toiminut kuinka moitteettomasti. Tämä on selkeä poikkeus yleiseen vahingonkorvauslainsäädäntöön, jossa tuottamuksellisuus vaikuttaa vahingonkorvausvelvollisuuteen.
Eli ajatus siitä, että uskonnon harjoittaminen vaatisi opin säätämistä Suomen lainsäädännössä on kyseenalainen.
En sano tätä irvaillen, mutta Jukka Kivimäen soveltama logiikka johtaisi siihen, että seuraavaksi voitaisiin alkaa pohtia, pitäisikö poliittisten puolueiden määritellä ”oppinsa”, arvonsa ja puolueohjelmansa lainsäädännössä.
Laki sosiaalidemokraattisesti puolueesta
§1
Suomen sosiaalidemokraattinen puolue tunnustaa sitä sosialismin suuntausta, joka on lausuttu marxilaisessa filosofiassa, Frankfurtin koulukunnan kirjoituksissa sekä sosiaalisen työväenliikkeen reformissa. Puolueen tunnustus ilmaistaan lähemmin puolueohjelmassa.
Jos luet blogi tekstin tarkemmin, niin huomaat ettei siinä edellytetä tunnustuksen sisällönmäärittelemisestä laintasoisesti, vaan tunnustuksen ja toiminnan sitomista toisiinsa vastaavalla tavalla, kuin se on sidottu uskonnonvapauslaissa.
Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta poikkeaa kaikista yksityisoikeudellisista oikeushenkilöistä siinä, että lain tasolla todetaan, että yhdyskunnan toiminta perustuu ko. yhdyskunnan tunnustukseen.
Mikko Nieminen ottanet huomioon että puolueeksi rekisteröinnin ehdot määräytyvät puoluelaissa. Ei siinä laissa säädetä kustakin puolueesta erikseen, vaan kyseessä on erityislaki joka erottaa puolueet kaikista muista yhdistyksistä.
Miksi sitten evankelis-luterilaisen kirkon kohdalla ei riitä se, että se rekisteröityy uskonnolliseksi yhdyskunnaksi? Minulle ei ole vielä selvinnyt se, miksi on välttämätöntä tai edes tarpeellista että yhden uskonnollisen yhdyskunnan opista säädetään laissa ja muiden ei.
Tai tarkkaan ottaen evankelis-luterilaisen kirkon ei tarvitse edes erikseen rekisteröityä, koska uskonnonvapauslain 2. pykälän mukaan siihen sovelletaan kyseistä lakia rekisteröityden uskonnollisten yhdyskuntien tapaan ilman rekisteröitymistäkin.
Tähän puolueohjelmaan katsoen voisi kysyä liittyvätkö arjen työt miten siihen.
Tarkoitatko, Jukka, että oikeusistuimien pitäisi alkaa lukea tunnustuskirjoja mahdollisissa oikeustapauksissa? Siinäpä voisi alkaa melkoinen kakofonia, kun osapuolet niitä tuomareille tulkitsisivat. Eiköhän ole parempi, että tunnustuksen vaatimat asiat eritellään kaikille ymmärrettävässä muodossa kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen.
En tarkoita, vaan sitä että kirkon tunnustus ilmaistaan kyllin selkeästi kirkkojärjestyksessä ja vastaavasti sitä että kirkon toiminnan tunnustuksenmukaisuus saa kirkkolaissa kyllin selkeän oikeussuojan.
Oikeusistuimen ei siis tule arvioida kirkon toiminnan tunnustuksenmukaisuutta, samoin kuin ei myöskään sitä, mikä on mikäkinkaltaisen uskonnollisen ilmaisun merkitys kirkon tunnustuksen kannalta. Toiminnan tunustuksenmukaisuuden arvionti on kirkon sisäinen asia ja lain tulee antaa sille oikeutusperusta.
Kiitos Jukka vastauksesta tuossa vähän aikaisemmin. Siinä otit esille uskonnonvapauslain, ja jatkoit, että ” Vastaavan tasoinen suoja tulee siis säilyttää myös koskien Suomen ev.lut. kirkkoa.”
Kuten Mikko Nieminen jo ehti sanoa, uskonnonvapauslaki jo koskee myös ev.lut. kirkkoa (ja ortod. kirkkoa plus kaikkia rekisteröityjä uskonnollisia yhteisöjä). Vastaavan tasoista suojaa on tarpeetonta vaatia ev.lut.kirkolle, koska sillä jo on se.
Kyllä minustakin tässä haetaan jotain kummallista tuplavarmistusta luterilaiselle kirkolle. Ja voisin kuvitella, että sellainen hakeminen liittyy pitkään hitoriaamme valtion suojeluksessa elämiseen, ja turvattomuuden tunteeseen jos ja kun siitä joudutaan luopumaan.
Muutoksissa varmastikin oman työn statuksessa sen mahdollistamiin substanssien huomaamiseen yksilökohtaisesti kirkon aseman muutoksella olisi merkitystä, mutta työssään oleva joka aina on halunnut opettaa Jeesuksesta ja Hänen hengellisestä tiennäytöstään Raamatun sanan mukaan ei asialla olisi merkitystä.
Enemmän vaivaantuisi ylläpidetty hierarkia hallinnossa mikä olisi pakotettu tekemään päätöksiä asiassa.
Hannu Paavola
Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja ortodoksiseen kirkkokuntaan sovelletaan vain uskonnonvapauslain ensimmäistä ja kolmatta lukua. Viittaamani säädös on lain toisessa luvussa.
Ensimmäinen asia tulisi olla miten Raamatun mukaan Jeesus kehotti seuraajiaan toimimaan.
Kun kysymyksessä on syntyneen kirkkolaitoksen perinnettä katsovat arvomuodostelmat on asia tietysti perinteen säilyttämisessä intohimoihin katsovaa toimintaa.
Kysymystähän voi sitten tehdä mikä on tärkeää olennaisessa mutta hyvin kommentit ovat tähänkin vastanneet.
Kiitoksia ajankohtaisesta blogista, jossa yritetään ansiokkaasti löytää kirkkolain 1 luvun 1 § 2 momenttiin sisältöä, joka tyydyttäisi kirkkoa ja kelpaisi eduskunnalle. Ymmärtääkseni Kivimäenkin tarkoituksena on, että kirkon tunnustus säilyttäisi sen oikeuslähdeopillisen aseman, mikä sillä nykyisen lain perusteella KHO:n ratkaisun 2020:97 perusteella jo on. KHO ei päättänyt sitä, mikä on kirkon tunnustus, mutta totesi, että tuomiokapitulin päätös oli perustunut kirkolliskokouksen useissa päätöksissä toteamaan kirkon avioliittokäsitykseen (eli tunnustukseen).
Suurin ongelma tässä on perustuslakivaliokunnan käsitys siitä, ettei kirkon tunnustuksessa ole kyse perustuslain76 §:ssä tarkoitetusta kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta, jolloin siitä ei myöskään voi kirkkolaissa säätää oikeastaan yhtään mitään. Tältä osin kirkolliskokouksen olisi selitettävä asia niin, että kirkon järjestysmuoto ja hallinto perustuvat niin olennaisesti kirkon tunnustukseen, ettei mikään kirkon toiminta tai tehtävä voi olla miltään osin ristiriidassa kirkon tunnustuksen kanssa. Kivimäen ehdotusta mukaillen se voitaisiin ilmaista esimerkiksi seuraavasti: ”Kirkon järjestysmuodon ja hallinnon perustana on kirkon tunnustus, jota kaikessa kirkon toiminnassa on noudatettava.”
Oma ongelmansa on siinä, että varsin monilla näyttäisi olevan halua muuttaa kirkon tunnustusta, mikä osaltaan johtunee siitä, että Raamattu ja tunnustuskirjat, kuten Lutherin Katekismukset alkavat olla useimmille kirkon jäsenille lukemattomia ja tuntemattomia. Siksi pitäisin myös tärkeänä, että kirkkolaissa säädettäisiin, mistä kirkon tunnustus löytyy. Samalla se identifioi, millaisella kirkolla on perustuslain 76 §:ssä tarkoitettu erityisasema.
Olisi tietysti mahdollista lakiteknisesti kumota nykyisestä kirkkolaista kaikki muu tunnustuspykälää lukuun ottamatta, jolloin ei syntyisi ongelmaa siitä, että eduskunta joutuisi sen sisällöstä säätämään.
En vieläkään oikein ymmärrä, mikä uhka olisi siinä, että kirkon tunnustuksesta säädettäisiin kirkkojärjestyksessä.
Risto Tuorin mainitsemassa KHO:n päätöksessä on KL:n ja KJ:n lisäksi otettu huomioon muitakin kirkon omia, sen oppia ilmentäviä kannanottoja kuten kirkkokäsikirja ja piispainkokouksen selonteko. Eikö tämä osoita, että kirkon tunnustusta koskeva pykälä tulisi KL:ssa olevan viittauksen perusteella kyllä tarvittaessa sovellettavaksi, vaikka se olisi KJ:ssä?
Ymmärrän hyvin, ettei valtiovalta halua säätää kirkon tunnustuksesta.
Kirkon sisäiset, sen oppia koskevat mielipide-erot saattavat olla isompi ongelma kuin se, onko tunnustuspykälä KL:ssa vai KJ:ssä. Tämä näkökulma tulee esiin em. KHO:n päätöksen äänestyslausunnossa. Tärkeintä olisi, että kirkko pystyisi muodostamaan yksimielisen kannan oman oppinsa sisällöstä, mutta taitaa olla aika utopistinen toive.
Nykyisessä mielipideilmastossa on mielestäni tärkeätä, että kirkko pyrkii säilyttämään oman perustuslaillisen asemansa ja torjuu kaikki pyrkimykset heikentää kirkon tunnustuksen oikeudellista merkitystä. Kirkon omat oppiriidat on voitava käsitellä kirkon sisällä ilman ulkopuolista painostusta.