Olen koko ikäni nauttinut virsikirjasta, virsien lukemisesta, kuuntelusta ja veisaamisesta. Tai nykyisin sanotaan, että virsiä lauletaan. Ero on esitystavassa. Veisuuksi sanotaan vähän venyttelevää, hidastempoista laulua, jossa pidetään kunnon tauko säkeiden välillä. Se on äänenkäytöllisesti helpompaa, mutta kai enemmistön mielestä nykyisin puuduttavaa.
Jos kysytään, mikä on mielivirteni, en osaa vastata. Melkein koko virsikirja liiteaineistoineen tuntuu suuhun ja korvaan sopivalta. Ehkä eri ikäkausina ja elämäntilanteissa ne kaikkein mieleisimmät ovat vaihtuneet. Tietysti myös tilanne ja tyylitaju vaikuttaa. Hautajaisvirsi ei ilahduta ristiäisissä…
Ennen vuotta 1987 käytössä olleessa virsikirjassa sykähdytti sen viimeinen virsi – vuoden 1961 lisävihkon kautta saatu 679 ”Nyt pyydämme, Valtias, taivaan ja maan.” Vähän latisti, kun jostakin Jaakko Haavion tekstistä selvisi sen olevan karannut säkeistö virrestä ”Taas siunattu päivä nyt suo valoaan.” Itsenäisenä virtenä lauloin ja veisuutin tuota säkeistöä paljonkin, mutta nyt se on jäänyt vähemmälle, kun on palannut omalle paikalleen vain säkeistöksi.
Nykyisen virsikirjan myötä tulleista aarteista haluan mainita virren 135 ”Jumala loi”. Siinä vain sanat ja sävelmä kolahtavat yhteen ja niin luomisen ihmettely kuin pyhä kolminaisuus saavat kiitoksensa. Se on myös helppo soittaa ja siksi ensimmäinen virsi, jota tapailin aikuisiällä sähköurkuihin tartuttuani. Säveltäjä Egil Hovland muuten kuoli helmikuun alussa 2013 88-vuotiaana.
Virttä 462 olemme suvun piirissä usein laulaneet häissä. ”Soi kunniaksi Luojan nyt virsi kiitoksen…”
Lasteni ja lastenlasten ristiäisissä on laulettu vanhoja tuttuja kuten ”Ystävä sä lapsien” (492), mutta myös liiteosan aineistosta esim. Sakari Häkkisen sanoitusta ”Olen ihme, tiedän sen.”
Monet lasten virret soivat päässä pitkin päivää. Yksinkertaiset, valoisat melodiat ja puhuttelevat sanat. Vaikkapa ”Lensi maahan enkeli” (88) tai ”Vieraalla maalla kaukana” (78). Jos runoilija pystyy sanomaan asian niin, että se lapsille kelpaa ja tulee pääosin ymmärretyksi, sellainen teksti sopii aikuisellekin.
Ehtoollisvirsistä palaan yhä uudelleen Kurt Rommelin virteen 452 ”Jo Herran armopöytä valmiina odottaa.” Monet, monet muutkin ovat rakkaita, mutta tähän palaan.
Virsirunoilijoista nostaisin esiin Lina Sandell-Bergin, joka pystyi käsittämättömän valoisiin säkeisiin raskaasta elämästään huolimatta, Anna-Mari Kaskisen, Anna-Maija Raittilan sekä Pekka ja Herkko Kivekkään.
Kiitos blogista, Marja-Sisko. Myös minä pidän virsistä enkä osaa mielivirttäni nimetä. Pidän tavattomasti virrestä 54 ”Käykäämme nyt Jerusalemiin” ja virrestä 105 ”Aurinkomme ylösnousi”. On upeasti sanottu ”Aurinko on ristin päällä valkea ja punainen”.
Myös virsi 160 ”Kun luova tahto kaikkeuden Herran” on mielivirsiä, vaikka se on siitä tuomio-osastosta. ”On päivä Kristuksen, nyt polvillemme…”
Isännän hautajaisiin valitsin yhden lasten virren. 503 Taivaan Isä suojan antaa”. Itse en pystynyt yhtään laulamaan mukana, mutta minulle sanottiin, että voi miten nättiä virsiä sä olit valinnut. ”Taivaan Isän lähellä jokainen on tärkeä”.
Virret ovat minullekin rakkaita. Pidän vanhoista, hartaista virsistä, joita voi oikein veisata kuten ”Kirkasta oi Kristus meille ristinuhri Golgatan” 301. A-versio on tutumpi. 632 ”Nyt ylös sieluni” on upea ja loppuu järisyttävästi: ”Kunnia, kirkkaus, voima ja ylistys sinulle, Jeesus, ikuisesti kaikukoon. Ja taivas, maa ja meri aamen vastatkoon.” Ihana virsi on myös Vanhan virsikirjan 348 ”Autuas, ken sydämensä”. Uuteen virsikirjaan se on tullut jostain syystä muodossa ”Autuas, ken elämänsä”. Kotona on mukava laulaa Vanhan virsikirjan mukaan ihan niillä sanoilla, jotka joskus nuorena jo tulivat tutuiksi. Madetojan virsi 142 ”Oi Jeesus, kiitos nimellesi sun” kuuluu mielestäni myöskin virsikirjan kauneimpiin virsiin.