Puolueitten nimet ovat niin pitkiä, että niistä tavallisesti käytetään lyhenteitä. 50-luvulla joukkoon ilmestyi Kristillinen Liitto, joka myöhemmin muutti nimensä Kristillisdemokraateiksi. Aikaisemmin ja yhä vielä puolueesta puhutaan ”kristillisinä”. Käytetään myös lyhennettä KD, joka aikaisemmin tarkoutti kansandemokraatteja. Useimmille nyky-äänestäjille tuntematon asia on, että Suomessa 1906-1923 toimi myös vasemmistolainen kristillinen eduskuntapuolue, Kristillinen Työväenpuolue.
Kun nykyinen KD aika pian viime sotien jälkeen syntyi, oli se osa liikettä, joka sai virikkeensä ja myös rahoituksensa USA:sta. Muut Pohjoismaat ja erityisesti Norja olivat monta vuotta edellä tälläkin rintamalla. ”Kristillisdemokraatti”-nimi on myöhäisempi ja siinä mallimaana on myös Saksa, jonka CDU ja CSU ovat lähellä katolista kirkkoa.
Suomen KD on noin neljän%- liike, sen onneksi meillä ei ole 5% äänikynnystä. Valitut kansanedustajat ovat usein olleet joko pappeja tai vapaiden suuntien, erityisesti helluntaiseurakuntien aktiiveja. Liikkeen alkuaikoina useampi arkkipiispa, Simojoki, Juva ja Vikström toivat esille, ettei KD-toiminta perustu luterilaiseen yhteiskuntanäkemykseen. Luterilaisen kirkon jäseniä toimii kaikissa puolueissa ja hyvä niin.
Viime kunnallisvaaleissa oli KD-ehdokkaina runsaasti luterilaisen kirkon työntekijöitä. Minusta se oli hyvin huolestuttavaa. Nyt, eduskuntavaaleissa on KD-kandidaatteina noin parikymmentä teologia ja kirkon työntekijää. Onko se paljon vai vähän? Ja ketkä menevät läpi?
Kaiken kaikkiaan KD-yhteydet kirkkoon ovat huolestuttava asia. Se sotkee ja hämärtää poliittuista kenttää. Vielä vaarallisempaa on, jos joku KD-aktiivisuuden tähden alkaa vetää yhtäläisyysmerkkiä kirkon ja KD-liikkeen välille. KD ei ole evankelisluterilaisen kirkon yhteiskunnallinen siipi, niinkuin CDU ja CSU voidaan nähdä katolisen kirkon yhteiskunnallisena toimijana.
Kirkkomme piispojen asema ei ole tänä päivänä helppo. Ja kuitenkin, kaikesta huolimatta, tässäkin kysymyksessä voi toivoa, että pasuuna antaisi selvän äänen.
HP! Olisiko ihan niin, että se oli sen päätoimittajan työtä eli mielipide, johon hänellä on oikeus. Jos me otamme taivasta tai helvettiä takuumieheksi joka asiaan, niin kohta kärvennymme kaikki???
”Uusi Tie ja sen nykyinen päätoimittaja on mm. vaatinut nimeltä mainittujen piispojen erottamista.” Mitä tahoja kyseinen päätoimittaja mahtoi ottaa kantansa takuumiehiksi? Vaatimus on enemmän kuin vain mielipide ja sellainen perustellaan usein vahvasti.
MP! Kyllä kuule täällä esitetään vaatimuksia puoleen ja toiseen. että ei ole vissiin puhdasta kylkeä kellään. Miten erään piispan vaalissa paruttiin, että konseravtiivit saivat nyt voiton ja mentiin taaksepäin monrta askelta. Muistatko sitten mikä oli lähes ensimmäinen virkatoimi?
Niin, että olisiko k.o. piispan pitänyt jäädä konservatiiveille panttivangiksi?
”Kyllä kuule täällä esitetään vaatimuksia puoleen ja toiseen. että ei ole vissiin puhdasta kylkeä kellään.” Vääryyden yleisyys ei tee siitä vähemmän väärää. ’En minä muuten, mutta kun kaikki toisetkin’ on kehno puolustus.
Se on sitten toinen juttu, onko vaatimusten esittäminen väärin vai ei. Riippuu varmaankin siitä, mitä vaaditaan ja kenelle, millä vaatimus perustellaan sekä mitä keinoja käytetään vaatimusten ajamiseksi.
LAURI,
ainakin osaksi olet oikeassa. Mutta kun tuomion lausuja kertoo olevansa Raamattu-uskollisia ja lyö sitten paimenta kuin vierasta sikaa, onko se sinusta oikein?
Vapaasti voi tykätä tai olla tykkäämättä. Tuomion lausuminen on minusta vähän toinen juttu.
HP! Olemme niin vanhoija ainakin kuvasta päätellen, että muistamme Kekkosen aikaa. Mieleeni nousee varmaankin Karin piirros. Vaalit oli vietetty . Kuvassa oli kolme miestä Oikealta vasemmalle Holkeri, Virolainen ja olisikohan ollut Sorsa , siitä en ole varma. Holkeri ja virolainen seisoivat vastakkain. Ilmeisesti kokoomus oli menestynyt vaaleissa, mutta olivat nämä yleiset syyt. Virolaisen kuplassa luki: Jotenkin näin : Lyödään kättä yhteistyön merkiksi ja seuraavassa kuvassa sujautti kätensä vasemman kainalon ali sinne takana seisovalle. Eikö konservatiiveillä ollutkin ajattelemisen aihetta.
Onko maailmassa ydinaseetonta vyöhykettä, jota ei uhata aseilla. Onko uskovien keskuudessa kaunatonta vyöhykettä, jossa ketään ei tuomittaisi? Kysyn vain?
LAURI vieläkin:
Työnohjaajana näin muita opetin: JOKAISEN ryhmän (siis myös seurakunnassa) kolme kovaa K:TA ovat Kilpailu, Kosto ja Kateus. Yleisellä tasolla näin voi sanoa. Mutta tuomitseminen (hylkääminen) opetuslapsijoukossa, se on astetta kovempi ja vakavampi juttu.
Kyllähän ne on vakavia juttuja, kun meille on annettu vain kaksi käskyä. Rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä niinkuin itseä.
Nämä kommentit tulevat nyt minne sattuu… Tosiasiahan on, että useat eri intressitahot pyrkivät vaikuttamaan ja ovat vaikuttaneet kirkolliseen elämään. Jotenkin tuntuu vain siltä, että tärkeää olisi sittenkin se, edustaako ulkopuolinen rahoittava taho ns. edistystä (=hyvä asia) vai ns.taantumusta (=paha asia). Takavuosinahan Latvian luterilaista kirkkoa painostettiin LML:n taholta rajusti kun latvialaiset torjuivat naispappeuden. Näistä taloudellisista painostusyrityksistä kulisseissa ei ole juuri puhuttu. Kannatan toki itse läpinäkyvää rahoitusta, mutta jos vaikkapa LC-MS ää tai LHF:ää kritisoidaan jostakin niin pitäisi myös kertoa rehellisesti kaikesta muustakin painostuksesta.
”Jos vaikkapa LC-MS ää tai LHF:ää kritisoidaan jostakin niin pitäisi myös kertoa rehellisesti kaikesta muustakin painostuksesta.” Ei pitäisi. Se, mitä muut tekevät, ei vaikuta siihen, onko toiminta oikein tai väärin.
??? Martti Pentti, tarkoitatko todella niin, että kaikesta ulkopuolisesta johonkin kirkkoon kohdistuvasta painostuksesta tai vaikuttamisesta ei pidä kertoa julkisuudessa? Minä kun olen luullut, että pääsääntöisesti avoimuus on hyvästä ja toisen kirkon asioihin sekaantuminen, kiristäminen ja holhoaminen on pahasta.
”Tarkoitatko todella niin, että kaikesta ulkopuolisesta johonkin kirkkoon kohdistuvasta painostuksesta tai vaikuttamisesta ei pidä kertoa julkisuudessa?” En tarkoita. Asioista tulee kertoa yksitellen. Sellainen ’tasapuolisuus’ ei toimi, että yhtä ilmiötä arvioitaessa kerrotaan samalla kaikista muistakin siihen eri tavoin liittyvästä.