Paasto on ollut muodinomainen buumi luterilaisessa kirkossa. Se herättää kriittisiä ajatuksia erilaisine ohjeistuksineen. Kun kirjani ”Pieni paasto. Marian kuulemisen mietteitä” julkastiin (Herättäjä-Yhdistys 1984) ilman tekijänimeäni, lähdin ajatuksesta, että Jeesus on kutsunut meidät kuulolle: ”Jolla on korvat se kuulkoon!” Kuulla voi vain vaieten (seuraavan kirjani nimi 1985 H.-Y.). On annettava tilaa Jumalan puheelle sanassaan, sakramenteissa sekä hengen innoittamalle puheelle virsissä, hartausteksteissä, rukouksissa. Paastolla tarkoitan oman sananvallan antamista vastaantulevalle Sanalle elämässä.
Siteeraan kirjani esipuhetta:
”Pieni paasto /–/on päivittäisten merkintöjen kirja, joka ajoittuu yksiin kirkkovuodessa tunnetun suuren paaston kanssa. Se on luonteeltaan henkilökohtainen mietiskely paastoajan avaamista näköaloista, mutta kirjoitusten virike ei olre kuitenkaan tullut ulkoapäin mistään kalenterin antamasta aikataulusta. Merkintöjen lähtökohtana on sisäisen kehityksen eteneminen rukouksen ja Jumalan sanan päivittäisen ohjauksen varassa. Eläminen rukouksessa ohjautuu aina ennen muuta Jumalan suunnitelman ja inhimillisen vastaanottokyvyn mukaisesti.
Kristillisessä elämässä on kuitenkin merkillinen ja merkityksellinen tosiasia, että omat henkilökohtaiset tiemme saavat persoonallisista piirteistään huolimatta kulkea yhteen suuntaan muitten kanssa. Kristuksen seuraajina kuljemme samoja askeleita, ja tämä yhdistää meitä. Meillä on yksi ja yhteinen elämä Kristuksessa. Tämän vuoksi yleinen kirkkovuosi, jonka vaiheet mukailevat Kristuksen elämää ja toiminnan teemoja, käy meille eläväksi yhteiseksi ajan tietoisuudeksi. Tunnemme sen aikataulussa oman kristillisen elämänrytmimme. Miellämme sen merkityksen paitsi yhteisesti myös yksilöllisellä tasolla.
Merkillisesti sanan ja rukouksen kuuleminen vie oman sisäisen kehityksemme ja kilvoittelumme yksiin kristillisen kirkkovuoden jäsennyksen ja etenemisen kanssa. Sen suuri paasto löytää vastakaiun pienestä paastosta itse kunkin rukouksessa elävän kristityn sydämestä.” (Pääsiäisen edellä 1983, Maria)
Kustannustoimittaja on kirjan takakannessa vielä selventänyt paaston teemaa:
”Marian kuulemisen mietteet opastavat lukijansa sisäiseen paastoon, syventävään rukouselämään, joka parhaimmillaan on välitöntä Jumalan kuulemista, elämistä Marian osassa.
Koetusten erämaan ahdistavan itsetutkistelun kautta ihminen oppii tuntemaan oman sisäisen minänsä. Rukouksessa Jumalan armo kohtaa tämän sisäisen ihmisen, jollon kaikki muu – jopa oma minuus – käy mitättömäksi. Etäiseltä tuntunut Jumala onkin äkkiä lähellä, mahdoton on käynyt mahdolliseksi.”
Ja päätteeksi lyhyt tekstilaina kirjastani:
”Vieraani kohtaan/ rukouksen huoneessa, / lapsen lailla arastellen/ astun eteensä./// Olen pieni varjo/ valon rinnalla,/ joka valaisee tilani./ Valossa varjo häviää./ Minä olen missä?”
Tämänaamuisen radion aamuhartauden innoittamana kirjoitin pienen blogin ”Totta paastosta” osoitteessa http://www.luukanvalma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/ Saa kommentoida sielläkin. – On Sinullakin mielenkiintoinen näkökulma. Kiitos !
Lopputulos kertoo siitä, että kirkko jää yhä enemmän marginaaliin. Paitsi Helsingissä, mikä on sinänsä aika erikoista.
Miten niin marginaaliin, kirkossa on yli puolet koko kansasta. Seurakunnat toimivat todella mahtavasti eri tahoilla ja eri toiminnoin. Kun menee katselemaan seurakunnan keskuksiin löytyy melkoista hyörimista ja väkeä lapaa keskuksien käytävillä ja ovissa. Kun jatkuvasti vatvotaan mantraa markinaalista sitä voisi luulla että se on totta, mutta ei se pidä paikkaansa
Lopputulos on pikemminkin paitsi se, että kirkko jää marginaaliin nimenomaan Helsingissä, myös se, että kirkollisesti Suomi jakaantuu karkeasti kahtia: Helsinki vs. muu Suomi. Näistä kahdesta kirkko kuihtuu ennen muuta Helsingissä.
Espoon kohdalla en luokittelisi Yhdessä matkalla-liikettä ”liberaaleihin” sen kummemmin kuin konservatiiveihinkaan. Siinä mielessä Kotimaan tämä uutinen on virheellinen.
Tosiasiassa kirkko on toki jo pitkään ollut marginaalissa ja ensimmäisenä Helsingissä. Tarkoitin kuitenkin kirkon marginaalia suhteessa kirkon jäsenistöön ja ehkä myös laajemmin ylipäänsä suomalaisiin ihmisiin. Ainoastaan Helsingissä vaalien tulos edes jotenkin vastaa jäsenistön ja kansan ajatuksia.
Kari, ei se ihan näinkään ole. Käyppä kyselemässä kuulumisia Pudasjärven raitilla:-)
Pudasjärvellä 73 % kirkon jäsenistä jätti äänestämättä. Valituista suuri osa oli noin 60-vuotiaita lestadiolaisia tai ainakin kepulaisia. Veikkaisin, että Pudasjärven raitilla kirkko olisi tavallisen tallaajan mielessä yhtä marginaalissa kuin Helsingissä.
Minä taas väitän, että Pudasjärven kirkkovaltuuston lestadiolaismaalaisliittolaisten edustajien asenne- ja arvomaailma vastaa hyvin Pudasjärven raitilla tapaamamme satunnaisen kulkijan, olipa tämä lestadiolainen tai korpikommunistin pojanpoika, arvo- ja asennemaailmaa.
Arvomaailma maallisessa mielessä voi ollakin noin. Sen sijaan suhteessa kirkkoon ja uskonnollisiin näkemyksiin Pudasjärven tavallinen tallaaja tuskin mainittavasti eroaa helsinkiläisestä.
Kotimaa luottaa kuin pukki suuriin sarviinsa jäsen 360 tutkimukseen, jopa hiukan hassulla tavalla. Sen tutkimuksen perusteella sanotaan, että Espoossa valituista 64 % on liberaaleja. Siis suhteessa mihin? Tämän tutkimuksen omaan segmentointiin. Vähän syvällisempää analyylisia voisi ehkä odottaa. Mutta uutinen onkin varmaan luettavissa tämän tutkimuksen markkinoimiseksi.
Todella harhaanjohtavaa, suorastaan valheellista uutisointia.
Ehdokkaitten jakaminen liberaaleiksi ja konservatiiveiksi ei pidä lainkaan paikkaansa, vaan on hatusta vedetty. Siten on saatu nämä esitetyt luvut.
Ilmeisesti kirkon ”liberaalille” tiedotusporukalle ottaa niin pannuun Tulkaakaikki-liikkeen totaalinen maanlaajuinen suurtappio, että sitä yritetään häivyttää valheellisella uutisoinnilla.
Tunnen monia ”liberaaleiksi” luokiteltuja ehdokkaita, ja heidän näkemyksensä ovat kyllä niitä klassisen kristinuskontulkinnan ”konservatiivisia” näkemyksi’
Aikamoista sumutusta. Ensin koko kirkollisvaalikampanja oli rakennettu sloganeineen ja mainoskasvoineen (Irja Askola, Jani Toivola) räikein liberaalein painotuksin. Sitten tulosten kertominen vääristellään.
Kohta sitä alkaa jotenkin ymmärtämään, mihin kirkon tiedotuskeskus tarvitsee kymmeniä ja taas kymmeniä henkilötyövuosia.
@Kari-Matti Laaksonen. Uutisen taustalla oleva analyysi ei nimenomaan perustu ehdokaslistojen analyysiin vaan ehdokkaiden segmentointiin. Siinä ei huomioida millään tavalla ehdokkaan ja valituksi tulleen henkilön ehdokaslistaa. Analyysi perustuu Suomen laajimpaan segmentointiin, nimeltään Jäsen360, jossa suomalainen aikuisväestö on segmentoitu satojen muuttujien perusteella. Jokainen suomalainen kuuluu tutkimuksessa johonkin segmenttiin, riippumatta ehdokaslistoista. Eli Kotimaan uutinen ei tässä tapauksessa ole virheellinen vaan nimenomaan uskollinen analyysin tulokselle.
Ok. Kiitos oikaisusta. Pitkälle yhdyn Pekka Kivirannan ylläolevaan kommentiin. Sitäpaitsi vaalituloksia ei voi analysoida näin. Keskustapuolueen kansanedustajista varmastikin yli puolet olisi tällä tavoin tutkittaessa ”liberaaleja,” mutta annas olla kun summeri hälyttää äänestämään sukupuolineutraalista avioliitosta; sen kannattajia löytyy silloin eduskuntaryhmästä kaksi tai kolme, eikä sitäkään jos/kun Juha Sipilä on pääministeri.
Liberaalejahan me kaikki olemme lukemattoman monilla muuttujilla mitaten: minäkin käytän sähköhammasharjaa.
@Pekka Kiviranta. Minusta Jäsen360- tutkimukseen ei kannata luottaa sokeasti ”kuin pukki sarviinsa”, mutta se on kuitenkin ehkä laajin yritelmä ymmärtää suomalaisia eniten erottavia tekijöitä. Me olemme analyyseinemme palvelleet kaikkia medioita viimeisen vuorokauden aikana ja mm. Kotimaan toimitus on niihin tarttunut. Tänään analyysiamme on hyödyntänyt ja tullee hyödyntämään muutkin mediat, enkä ajattele, että he erityisemmin markkinoisivat meidän palveluita. Kirkon jäsenyys on kiinnostava aihe, josta riittää tutkittavaa varmasti monelle ja me olemme osaltamme kantaneet korren kekoon. Kriittinen pitää olla kaikkea tutkimusta kohtaan, totta kai.
Mikko Hintsala
Sitä ikävämpää, jos koko media seuraa sokeana sellaisia lukuja, mitkä hämärtävät ja sekoittavat todellisuutta, ja kätkevät totuuden.
Laskekaapa ennemmin, paljonko Tulkaa kaikki -liike on menettänyt paikkoja viime vaaleista. Se kertoo jotakin todellista.
Jäsen360:n perusteella epäilemättä liberaalit ottivat myös Vantaalla murskavoiton. Medioiden tuottamista uutisista tosiaan huomaa, että sitä tosiaan on ”palveltu.”
Oudon aktiivisia nuo liberaalit seurakuntavaaleissa. Kunnallisvaaleissa liberaali- eli ALDE-puolueet (RKO ja Keskusta) saivat Helsingissä vain kymmenisen prosenttia.
Kirkollisvaalien uutisointi K24:ssä heijastelee ja ylläpitää valitettavasti kirkossa vallitsevaa kahtiajakoa. Ikään kuin kirkon varsinainen ongelma olisi jakautuminen liberaaleihin ja konservatiiveihin, pääkaupunkiseutuun (Helsinkiin) ja muuhun Suomeen.
Ei se ole. Suurin ongelma on kirkon jäsenistön ohut kristillinen identiteetti. Kristillisyyttä ei voida ”harrastaa”. Sitä eletään – tai ollaan elämättä.
Jos valitut luottamushenkilöt haluavat profiloitua liberaali-konservatiivi akselille ja ylläpitää tätä jakoa kirkossa, he vahvistavat tämän ohuen kristillisen identiteetin ohenemista edelleen.
Olisiko nyt näiden vaalien jälkeen aika etsiä se yhteinen tekijä, joka vahvistaisi jäsenistön kristillistä identiteettiä? Pitäisikö sitä etsiä jostain muualta kuin liberaali-konservatiivi jaosta?
Mielestäni pitäisi. Sieltä, mikä synnyttää kristillisen identitettimme, vahvistaa sitä ja pitää identiteettiämme yllä: evankeliumista ja sen jalkauttamisesta sanoin ja teoin.
Viime sunnuntaina vietimme uskonpuhdistuksen muistopäivää. Reformaatiolla oli kaksi periaatetta: muotoperiaate ja sisältöperiaate. Kumpikin kiteytyy yhteen sanaan: ”yksin” tai ”ainoastaan” (lat. ”solus” / ”sola”). Ei siis kovin monimutakinen juttu.
Ehdotan, että palataan ainoastaan yksinkertaiseen ja selkeään Raamatun lukemiseen (muotoperiaate) ja etsitään sieltä yksin Jumalan armon kaikkein pyhintä evankeliumia, jonka jokainen syntinen voi omistaa yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden (sisältöperiaate).
Silloin ei tarvitse jakaa kirkkoa liberaali-konservatiivi akselille, vaan voi keskittyä kaikkein oleellisimpaan.
Olisiko siinä myös lääke kristillisen identiteetin ohenemisen parantamiseen..?
Kyllä, liberaali-konservatiivi jaottelun lopettaminen olisi yksi lääke kristillisen identiteetin ohenemisen parantamiseen kirkossamme.
Kun kuuntelee mediaa niin pitkän aikaa on ollut esillä kuva, että kirkon päätehtävä on ottaa kantaa sukupuolineutraaliin avioliittoon ja yleensä sukupuolisuuteen. Ei enää mitään puhetta Jumalasta, Jeesuksesta tms. evankeliumin sisällöstä.
Kirkosta on tehty sosiaaliseettinen järjestö, joka kutsuu ihmisiä muokkaamaan järjestöä oman mielensä mukaiseksi.
Niinpä, mutta kun kirkon tiedotuksen perusteella kirkko ei enää usko Jeesukseen vaan hyvän tekemiseen.
Pelastus ei ole enää ydinkysymys, vaan suhtautuminen homoliittoihin.
Tuo kirkon tiedotuksen julkisuuteen keskeytymättä lataama viesti on vain pelkkää tyhjää propagandaa. Kun seuraa todellista kirkon ja sen palkattujen ja vapareitten arkiduunia, niin se todellinen kirkon maailma ja toiminta on ihan toinen, onneksi, ja paljon lähempänä sitä alkuperäistä oppia ja sanomaa. Ei siellä ehtoollisella tai leipäjakelussa kysellä homokantaa tai leiriä, kuhun kuuluu.
Tuo ah niin uudistushenkinen ja keväisen punavihreä Helsingin kirkko, mitä kirkon tiedotus markkinoi maksimaalisesti, edustaa toisaalta jäsenistöltään köyhintä osaa Suomen kirkosta: sen alueella pienin prosenttiosuus ihmisistä kuuluu kirkkoon ja eroaa jatkuvasti hanakimmin. Kirkon jäsenkato pienenisi taatusti, jos Helsingin kirkon libiksistä ei kohkattaisi niin tuhottomasti, ja laitettaisiin Kari Mäkinen ja Irja Askola johonkin käytännön hommiin julkisuudessa pokkurointien ja sekoilun sijasta.
Kannatan Jounin esittämiä ajatuksia. Uskon. että hänen visionsa toteuttamisesta hyötyisivät sekä kirkko (sehän on kuitenkin uskovia varten) että yhteiskunta (kirkon ja julkisen vallan ero toteutuisi vihdoinkin). Siispä jatkossa reilusti Jeesus, perisynti, pelastus ja kadotus edellä kohti uutta, uljasta kirkon tulevaisuutta!
Korhonen: ”Siispä jatkossa reilusti Jeesus, perisynti, pelastus ja kadotus edellä kohti uutta, uljasta kirkon tulevaisuutta!”
Siis hetkinen? Pakanakin ymmärtää, että kirkko haluaa mennä kohti uutta, uljasta tulevaisuutta Jeesus ja pelastus – mitä sitten lieneekään – edellä, mutta miksi ihmeessä kadotus – Ilmeisesti jotain negatiivista – ja perisynti edellä???
Kyllä jämpti on niin, että perisynti ja kadotus (etten sanoisi helvetti) ovat myös tärkeitä opillisia kivijalkoja. Toivoisin, että niitä tuotaisiin paljon nykytyyliä vahvemmin ihmisten tietoisuuteen. Arvatkaa miksi 😉
Tutkimuksen soveltaminen näin yksioikoisesti kovin pieneen ryhmään on tosi uskaliasta. Josko vaikka esim Espoon kirkkovaltuustoon valituissa olisi kaksi, jotka segmentoinnin perusteella tuntuisivat kuuluvan määrättyyn ryhmään, niin todellisuus voi kuitenkin olla tyystin toinen. Sillä tällainen segmentointi kertoo kokonaiskuvasta jotakin, mutta yksilötasolla se voi mennä täysin pieleen, ja pieneen ryhmään sovellettuna virhemarginaali kasvaa kovin korkeaksi. Kun vielä käytetään yleisiä termejä konservatiivi – liberaali, niin sillä luodaan enemmän mielikuvia kuin kuvataan todellisuutta. Todellisuuteen pääsisi paremmin kiinni kysymällä juuri heiltä, jotka on valittu luottamustehtävään, mitä mieltä he ovat. Tai seuraamalla, miten he äänestävät. Sen antama kuva on paljon luotettavampi kuin yleisen segmentoinnin suora soveltaminen.
Lisää segmentoinnin luonteesta luettavissa täältä:
http://www.kotimaa.fi/ajankohtaista/52-segmentoinnin-teologisia-ja-kayttaytymistieteellisia-lahtokohtia
Luin tuon Olli Seppälän linkittämän aineiston läpi. En tiedä tarkkaan miksi, mutta minulle tuli mieleen piispa Seppo Häkkisen erinomainen puhe Mikkelissä Raamattuopiston 75-vuotisjuhlassa. Puhe on löydettävissä Mikkelin tuomiokapitulin sivuilta. Kannattaa lukea.
Jäsen360 on monella tavalla mainio juttu ja välinekin. Samalla totean, että tämä uutinen ja otsikko vetävät mutkat suoriksi hyvin kirkkaasti. Konservatiivi-nimitys tavalliselle ehdokkaalle, joka ajattelee ”tavallisella tavalla” on myös jotenkin leimaava.
Olisiko parempi otsikko: Uskovaiset vaalivoittajia – paitsi Helsingissä ja Espoossa.