Pihan elämää – paljon iloja ja suruakin

Mitä kesä on tuonut tullessaan? Mehiläisyhdyskunnat vahvistuivat jo varhain huhtikuussa ja vein niistä suurimman osan Padasjoelle pölyttämään serkun marjatilan mansikoita ja vadelmia. Hunajasatoa kypsyi korjattavaksi jo ennen juhannusta ja tein vahvoista ja lauhkeista pesistä jaokkeita, joihin yhdyskunnat kasvattivat itse emot.

Emo-ongelmat vaivasivat kotipihalle jääneitä pesiä. Leikkasin pesistä kuhnurisikiöitä varroapunkin torjumiseksi, mutta yhdessä pesässä emo muni ainoastaan kuhnureita. Tällainen niin kutsuttu kyttyräemo pitää poistaa pesästä – nimitys tulee siitä, että kookkaat kuhnurien sikiöt eivät sovi työläiskennoihin vaan nousevat kennoista kyttyrälle. Marssitin mehiläiset savun avulla sulkuristikon läpi. Lopulta sain ristikon päälle jääneen emon kiinni ja poistin sen. Toin toisesta pesästä sikiökehiä, joista pesään kuoriutui työläisiä vahvistamaan pesän työvoimaa.

Tilasin tutulta emon kasvattajalta postitse pari italialaista emoa. Parin viikon kuluttua emon ikävä oli yhdyskunnissa niin suuri, että ne ottivat uuden emon mukisematta vastaan. Tarhaajalle ilon hetkiä on löytää kennojen pohjalta pieniä valkoisia, pitkulaisia munia. Se on merkkinä munivasta emosta ja siitä, että pesä on kehittymässä jälleen oikeaan suuntaan.
_ _ _
Mehiläiset lentävät parin kilometrin matkan hakemaan mettä ja siitepölyä. Mehiläisille ja muille pölyttäjähyönteisille on elintärkeää, että läheltä löytyy pajuja ja raitoja, joiden kukista ne saavat keväällä ravintoa. Pari vuotta sitten kaupunki kaatoi kookkaita raitoja. Kysyin syytä tähän. Eikö ympäristökaupunki Lahden olisi syytä huolehtia pölyttäjien elinmahdollisuuksista? Minulle vastattiin, että puut saattavat olla pyörä- ja kävelyteiden varsilla ihmisille vaaraksi.

Kevät on muutenkin ratkaisevaa aikaa monien hyönteisten lisääntymiselle. Ensimmäisten lentäjien joukossa ovat talvehtineet, kookkaat kimalaiskuningattaret, jotka etsivät viimeisten hankien keskeltä pajuja, krookuksia, sinivuokkoja ja leskenlehtiä. Auringon lämpö saa emot virkistymään. Sen sijaan viileään varjoon ja hangelle putoaminen hyydyttää niiden voimat. Olen keväisin nostanut jonkun kimalaisemon varjosta aurinkoon ja laittanut viereen hunajapisaran evääksi – tai kotoa ikkunasta pörräämästä ulos vapauteen. Kimalaiskuningattaria, kuten muitakaan talvehtineita hyönteisiä ei pidä tappaa, sillä silloin menetetään myös niiden jälkeläiset.

Olemme jättäneet osan kotipihaa niityksi, jonka kukista mehiläiset ja kimalaiset löytävät kerättävää: kurjenpolvia, lemmikkejä, voikukkia, vadelmaa, horsmaa, omenapuita. Hallittu hoitamattomuus ja viikatteella pari kertaa kesässä niitetty alue tuo kukkaloiston ja hyönteiset pihaan. Sen sijaan lyhyeksi parturoitu ja helteen kellastama pihanurmikko ei tarjoa elinmahdollisuuksia hyönteisille ja trendikkäät hyönteishotellit jäävät ilman asukkaita.
_ _ _
Kesään on kuulunut monia iloja. Toukokuussa kuoriutuneet maatiaiskanojen tiput ovat kasvaneet ja voittaneet suurimmat vaarat emojensa johdolla. Lasken ne tarhasta pihalle iltapäivällä ja illalla emot vievät ne sisään. Tiput ovat jo tarpeeksi suuria nousemaan orsille ja siellä pysymään lämpiminä emojen ja toistensa kyljissä.

Siellä, missä on kauroja, on myös varpusia. Pihallamme kuuluu jatkuva useiden kymmenien pikkuvarpusten sirkutus kanatarhan viereisestä kirsikkapuusta, mistä ne lehahtavat kanatarhaan ruokailemaan kanojen kauroilla. Muutamina syksyinä jokunen varpunen on istunut illalla kanojen välissä lämpimässä orsilla.
_ _ _
Kahden huonon kesän jälkeen perunat ja porkkanat ovat kasvaneet palstalla hyvin naattia. Saa nähdä, mitä maan alta löytyy. Viime vuosina jokin jyrsijä – varmaankin palstan vieressä virtaavassa purossa liikuskeleva musta vesimyyrä – on syönyt porkkanoiden ja punajuurien maanpäällisiä osia, mutta vain pienen osan haittamatta sadon saamista. Vioittuneet porkkanat eivät säily, siksi ne pitää keittää ja antaa kanoille. Jänikset ovat pistelleet herneiden ja papujen taimet poskeensa. Olemme siirtäneet ne kotipihaan kanaverkolla aidatulle pikkukasvimaalle.
_ _ _
Suruihin kuuluu alkukesästä pihalla liikkuneen siilin kuolema. Löysin sen talon ohi kulkevalta kadulta, jolla on 40 km rajoitus. Hitaasti liikkuva siili on autoilijan helppo huomata, jos ei aja ylinopeutta eikä vilkuile älypuhelinta. Vein kuolleen siilin metsään. Se pehmeässä vatsassa tuntui kovia kohoumia. Arvaan, että ne olivat syntymättömiä poikasia. Ei siis tullut tänäkään kesänä pihallemme siiliperhettä. Olen varannut kompostien ja pusikoiden varjoon pari talvipesää siltä varalta, että siilit asettuvat taloksi.
_ _ _
Lähiluonto ei pyydä paljon. Usein riittää niiden melko pienten asioiden muistaminen, jotka ovat eläimille, hyönteisille ja kasveille elintärkeitä. Ihmisen ajattelemattomuus tai joustamattomuus taas kaventaa niiden elinmahdollisuuksia. Samalla ihminen tulee kaventaneeksi Luojan luomaa elämää ja myös omia tulevaisuuden elinmahdollisuuksiaan.