Piirteitä seurakunnasta
Onko yhdellä paikkakunnalla vain yksi seurakunta? Kiinalainen lähetyssaarnaaja ja kirjailija Watchman Nee on käsitellyt ansiokkaasti seurakunta-asiaa kirjassaan Apostolinen lähetystyö. Hänen näkemyksensä on saanut paljon jalansijaa varsinkin ns. vapaitten seurakuntien opetuksessa ja käytännössä. Watchman Neen mainittua kirjaa monet käyttävät vielä tänäkin päivänä vastoin hänen toivomustaan “käsikirjana” työssään, vaikka Nee itse sanoi pelkäävänsä näitä enemmän kuin niitä, jotka ottavat hänen kirjansa maalitaulukseen! Mainitussa kirjassaan Nee selvittää universaalisen seurakunnan ja paikallisseurakunnan välistä eroa ja lausuu käsityksen, että yhdellä paikkakunnalla ei voi olla muuta kuin yksi raamatullinen seurakunta, eikä se voi olla suurempi eikä pienempi kuin paikkakunta. Tässä hän kuitenkin mielestäni erehtyy. Tällöinhän meillä Suomessa olisi vain yksi selkeästi paikkakuntarajainen seurakuntajärjestelmä ja sehän löytyy luterilaisesta kirkosta! Näin yksinkertainen asia ei tietenkään ole.
Kristuksella on vain yksi maailmanlaajuinen, universaalinen seurakunta, mutta se tulee näkyväksi ja ilmi kaikkialla siellä, missä “kaksi tai kolme kokoontuu” Hänen nimeensä.
Jokaisessa kodissa samalla paikkakunnalla kokoontuvan uskovien ryhmän tilaisuudessa tulee seurakunta paikallisseurakuntana näkyviin. Toiminnan laajetessa tällainen paikallinen seurakunta voi järjestellä Raamatun mallin mukaisesti toimintaansa ainoana tähtäyspisteenä huolehtia evankeliumin julistamisesta ja eteenpäinviemisestä sekä uskovien keskinäisestä kokoontumisesta. Seurakunnan “virkailijat” eivät ole itsetarkoitus, vaan niiden tulee olla vain ja ainoastaan tarpeen sanelemia edellämainittua tehtävän suorittamista varten. Näitä paikallisseurakuntia voi olla vaikka joka korttelissa! Mielenkiintoisen esimerkin antaa juutalainen synagoogalaitos, joka on todennäköisesti Mooseksen ajoilta ja jumalallista alkuperää. Jerusalemissa oli Jeesuksen aikana 480 synagoogaa ja jokainen näistä tunnusti yhden ainoan Jumalan huoneen, temppelin arvovallan ja tehtävän! Siinä olisi meille riitaisille ja suvaitsemattomille kristityille kovastikin ajattelemisen aihetta!
Uudessa Testamentissa, varsinkin Timoteus- ja Tiitus-kirjeissä kulkee kaksi järjestelmää rinnakkain.
Toisessa edellytetään, että seurakuntaa johtaa kaitsija (episkopos) apulaisineen (diakonos) ja toisessa taas, että seurakuntaa johtavat vanhemmat (presbyteros). Näillä molemmilla hallintosysteemeillä oli alkuseurakunnassa olemassaolon oikeus ja näille johtohenkilöille annetut ohjeet soveltuvat kumpaankin yhtä hyvin.
Alkuseurakunnissa vallitsi siis tehtävien, “virkojen”, moneus (pluralismi)
eikä niin kuin nykyään, että yksi pastori, piispa, kirkkoneuvosto, vanhemmistokolleegio johtavat, ja muut tottelevat!
Kaitsijasysteemi
soveltui enempi kreikkalais-roomalaiseen yhteiskuntaan, missä kaitsijalla eli piispalla tarkoitettiin yksinkertaisesti hyvin maallisia virkailijoita, päällekatsojia jopa poliiseja, jotka pitivät järjestystä yllä ja edustivat ryhmää ulospäin. Käytännön miehenä esimerkiksi Paavali näyttää suosineen tätä järjestelmää.
Vanhemmistosysteemi
oli juutalaiskristillisten seurakuntien omaksuma suoraan juutalaisesta synagoogalaitoksesta, missä vanhat, arvovaltaiset ja edustuskykyiset miehet koottiin neuvostoksi, joka johti synagoogaa. Meillä esim. evlutkirkossa on päällimmäisenä kaitsijasysteemi ja helluntaiherätyksessä vanhemmistosysteemi. Molemmissa on kuitenkin aineksia molemmista ja esimerkiksi helluntaiherätys on hyvää vauhtia kehittymässä piispalliseksi kirkoksi ja sen saarnaajat enenevässä määrin ovat omaksuneet esim. pastoritittelin. Historiallisella väistämättömyydellä siellä seuraava askel tulee olemaan piispan valitseminen!
Reino Marjakangas
Hyviä huomiota. Kysymys kuuluukin, missä mennään nyt, Suomen Siionissa?
On olemassa paikallis -seurakuntia, mutta myös, maailman laajuinen Kristuksen seurakunta, joka tunnustaa yhteisen Apostolisen uskon. Me uskomme yhteisen seurakunnan…
Ismo,
”Kysymys kuuluukin, missä mennään nyt, Suomen Siionissa?”
Kiitos, Ismo, kommentista! Ja hyvästä kysymyksestä, joka kohdistuu meille kaikille! Erityisesti meille uskoville, joille ajan merkkien seuraaminen Raamatun valossa ja noudattaen Jeesuksen kehoitusta arvioida aikain merkkejä ja ymmärtää niitä, on tärkeää!
Erityisesti Johannes kirjeissään kehottaa koettelemaan henget, ovatko he Jumalasta (1.Jh:4:1).
Toisessa ja kolmannes kirjeessään, jotka muistuttavat kovasti rakenteellisesti toisiaan, Johannes puhuu touudessa rakastamisesta.
Toisessa kirjeessään hän erityisesti muistuttaa, että ”rakkaus on sitä, että me vaellamme hänen käskyjensä mukaan” (6. jae). Toisin sanoen seuratessamme Jeesusta me emme saa asettaa rakkautta ensisijaiseksi ja luopua totudessa , siis käskyjen ja Raamatun sanan mukaan vaeltamisesta. Rakkaus ja totuus tulee olla uskovilla molemmat mukana ja tasapainosssa.
Suomen Siionissa taidetaan mennä tänä päivänä puhumalla rakkaudesta, syrjinnästä, vähemmistöjen syrjimisestä jne. välittämättä totuuden sanasta, Raamatun neuvoista ja mielipiteistä, yhtään mitään! Tästä Johannes (2.Jh: jakeet 7-11) varoittaa sanoen sen olevan antikristuksen eksytystä! Sellaisten edessä on paukaistava ovet kiinni nenän alta! Tietenkin tapahtukoon tämäkin rakkaudessa ja ystävällisesti, ilman tuomiota! Siksi, että sellaisilla viestin tuojilla on uskonnollisuudessaan Isä ilman Poikaa!
Kolmannessa kirjeessään Johannes taas varoittaa päinvastaisesta käytännöstä. Jos tällainen totuuden Rakkaus”, lakihenkisyys saa niin suuren vallan, että Efeson seurakunnan enkelin tavoin (Ktso Ilm 2:1-7) siivotaan, kun ei pahoja voida sietää, ensi rakkauskin sen siliän tien maisemista. ”Se minulla on sinua vastaan”, sanoo Jeesus.
Sellaisessa porukassa diotrefekset isäntinä hallitsevat ja Jeesuksen vähimmät veljet ajetaan pellolle! ”Me olemme oikeassa, muut ovat väärässä”, kuuluu vanha lahkolaisuuden määritelmä.
Eikös vain Suomen Siionissa tavata myös tällaistakin harhaoppia.
Saanen sanoa vielä tähän lopuksi erään näkökulman. Kun Jumalan ekklesia, seurakunta on vielä hajallaan ja todella Jeesuksen kanssa Siionin vuorelle nousseita, jotka eivät ”notkista polviaan Baalille”, lienee vielä vähän tai ainakin joitakin mahdollisesti joka porukasta, eipä meillä, jotka tunnemme huolta Siionin tilasta, liene muuta mahdollisuutta, kuin painua polvilleen ja huutaa avuksi Jumalaamme, josko Hän armossaan vielä kääntäisi Siionin kohtalon suuressa armossaan! Voihan olla, että siinä joudumme me itsekin tunnustamaan Hänen edessään kovasydämisyytemme ja syntimme. Ylistely ja naapureiden, lähimmäistemme vahtiminen kun ei näytä olevan kovin tehokasta ja rittävää eksytysten ja pirujen karkoituksessa!
Eritoten on huoli Raamatun tuntemuksesta. Liian usein huomaa, että Raamattua ei ole luettu ja sen ilmoitukseen perehdytty, eriävät mielipiteet tulevat kuin apteekin hyllyltä ikäänkuin ne olisivat opittu jostain Raamatun ulkopuolisesta lähteestä, joka on kriittinen sille sanomalle, jota Jeesus itse juuri korostaa.
Voidaanko Jeesuksen sanomiset nykyään ohittaa vetoamalla vain omaan käsitykseen rakkaudesta? Joku on pahasti pielessä?