Piispainkokouksen selonteko kirkon avioliittokäsityksestä ja sitä seurannut keskustelu ovat jälleen kerran osoittaneet, miten vaikea asia sukupuolineutraali avioliitto kirkossa on. Aihe pysyy edelleen hankalana laajemminkin yhteiskunnassa, sillä eduskunnan päätös avioliittolain muuttamisesta ei pysty vaikuttamaan totuttuihin käsityksiin ja asenteisiin nopeasti.
Vaikeus selittyy pitkälti sillä, että kulttuurissamme avioliiton on perinteisesti nähty liittyvän niin sanottuihin ”suuriin kysymyksiin”, jotka tarkastelevat elämän syntyä, jatkumista ja päättymistä ja joihin väistämättä kuuluu maailmankatsomuksellinen sävy. Näkemysten erilaisuus saa aikaan jännitteitä, jotka pitävät keskustelua yllä mutta samalla myös haittaavat sitä.
Kirkon käsitys avioliitosta ja keskustelu samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen mahdollisuuksista kaipaa selkeyttämistä. Siihen pyrkii omalta osaltaan piispainkokous viime viikolla julkistamassaan selonteossa. Siinä kuvataan kirkolliskokouksen antaman tehtävän mukaisesti kirkon avioliittokäsityksen nykytilaa ja sen taustoja. Uusia linjauksia ei siis tehty.
Kirkomme sisällä sukupuolineutraali avioliitto on vaikea asia ensinnäkin siksi, että toisin kuin useat muut ”suuret kysymykset”, kuten abortti tai eutanasia, se konkretisoituu kirkollisissa toimituksissa. Avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen sitoo papin kirkon avioliittokäsitykseen, jonka pohjalta käytäntöjä ohjaavat kirkkokäsikirjat on kirkolliskokouksessa aikanaan hyväksytty.
Sukupuolineutraali avioliitto on kirkolle vaikea asia pohjimmiltaan toisesta, periaatteellisemmasta syystä. Perinteisessä avioliittonäkemyksessä, jota kirkko edustaa, voidaan nähdä kolme tasoa.
Yksilön tasolla avioliitto perustuu puolisoiden keskinäiseen sopimiseen, heidän keskinäiseen rakkauteensa ja kumppanuuteensa. Yhteisön taso pitää sisällään valtiovallan hyväksymän ja kaikkia tasavertaisesti koskevan lainsäädännön, joka antaa puolisoiden keskinäiselle sopimukselle yhteiskunnan suojan.
Kolmatta tasoa voi nimittää yliyhteisölliseksi. Siinä vaikuttavat kulttuuriset syvävirrat, uskomukset, asenteet ja käsitykset tavalla, joita ei aina ole selvästi ilmaistu. Yliyhteisöllisellä tasolla avioliitto nähdään miehen ja naisen välisenä suhteena, jonka ajatellaan perustuvan esimerkiksi Jumalan säätämykseen tai – vähemmän uskonnollisesti perusteltuna – luonnon omaan järjestykseen. Ajatus ihmissuvun jatkumisesta ja sukupuolten toisiaan täydentävästä luonteesta on tälle tasolle ominaista.
Tämän hahmotuksen valossa ensi keväänä voimaan astuva avioliittolaki jättää pois laskuista sen taustalla kauan vaikuttaneen yliyhteisöllisen tason, joka vielä muutaman kuukauden voimassa olevan perinteisen avioliittokäsityksen mukaan on ihmisen päätösvallan ulottumattomissa. Jäljelle jää näkemys avioliitosta yksilön ja yhteiskunnan vapaasti muokattavissa olevana instituutiona.
Piispainkokouksen selonteossa mainitaan kolme vaihtoehtoa asian ratkaisemiseksi: nykyinen käytäntö vihkiä eri sukupuolta olevia pareja säilyy, vihkimiset laajentuvat myös samaa sukupuolta oleviin pareihin tai kirkko luopuu kokonaan vihkioikeudestaan. Riippumatta siitä, millaista lopputulosta kukin pitää parhaimpana, vain dialogi erilaisten näkemysten kesken vie kirkkoa eteenpäin.
Keskustelu sukupuolineutraalin avioliiton kirkollisesta vihkimisestä voi edetä kahdella tavalla. Ensinnäkin kirkko voi päättää, että seurataan muitta mutkitta lainsäädännön muutosta, joka irtaantuu perinteisen avioliittokäsityksen yliyhteisöllisestä tasosta ja keskittyy vain yksilön ja yhteisön tasoihin. Tämä ei kuitenkaan ole uskottava ratkaisu kirkossa, sillä se näkee koko olemuksensa perustuvan sellaiseen, mikä ei ole ihmisen eikä ihmisyhteisöjen päätettävissä.
Toinen, kirkon uskon ja elämän kannalta parempi mutta samalla vaikeampi vaihtoehto on kysyä, millaisin argumentein yliyhteisöllisen tason voi ajatella koskevan myös sukupuolineutraalia avioliittoa. Tällaisilta argumenteilta vaaditaan paljon, mutta juuri niistä kannattaa keskustella. Ehdottomasti vaikeinta on kuitenkin löytää ja säilyttää ilmapiiri, joka antaa tilaa ja aikaa vakavasti otettavien näkökohtien etsimiseen ja niiden yhteiseen punnitsemiseen.
– Tapio Luoma –
Espoon hiippakunnan piispa
Miten muuten voi Raamatullisesti asian esittää? Olisi kiva tietää. Miten opetan Raamattua uskottavasti niin, että voisin sanoa, ettei se mitä näissä kohdin lukee; ole Jumalan sanaa. Uskoisivatkohan ne minua sen jälkeen missään muussakaan kohdassa. Vastakkain siinä olisi Jumalan – ja ihmisen sanomiset. Kumpaakohan kuulijat haluisivat uskoa.
Toisaalta nämä keskustelut on aika typeriä.
Paavali taisi varoittaa näistä……….
Kerro ensin, miten opetat uskottavasti, että tämä on Jumalan sanaa: ”Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.'”
Huomioksi ettei lainsäätäjä ole tarkoittanut puuttua avioliittokäsitteeseen tasolla, jota piispa Luoma kutsuu ”yliyhteisölliseksi tasoksi. Lainsäätäjän tarkoitus oli muuttaa avioliiton käsitettä vain ja ainoastaan lainsäädännöllisellä tasolla.
Lakomuutoksen perusteluissa todetaan:
”Avioliitolla on lainsäädännössä tietty merkitys ja määrätyt oikeusvaikutukset. Avioliitolla on ihmisille myös monenlaisia lainsäädännöstä riippumattomia merkityksiä. Ehdotetulla avioliittolain muutoksella asetettaisiin samaa sukupuolta olevat parit juridisesti samaan asemaan eri sukupuolta olevien parien kanssa. Nyt ehdotetulla lainmuutoksella ei ole tarkoitus puuttua kenenkään henkilökohtaiseen avioliittokäsitykseen. Jokainen pari saa itse päättää, mitä avioliitto juuri heille merkitsee. ”
Huomioksi myös, että lukuun ottamatta kirkon virassa olevia henkilöitä jokaisella on myös oikeus rajoituksetta ilmaista oma avioliittokäsityksensä. Toisen ihmisen ilmaiseman avioliittokäsityksen vuoksi pahastuminen on ensisijassa pahastujan oma ongelma.
Kirkon virassa oleva on kuitenkin viranhoidossaan sidottu opettamaan kirkon avioliittokäsityksen mukaisesti.
Jukka Kivimäki nostaa tässä esille tärkeän näkökulman. Avioliittolain muutoksen perusteluissa ninenomaan todetaan ettei sillä oletarkoitus puuttua uskonnollisten yhteisöjen avioliittokäsityksiin.
Toinen tärkeä pointti on että kirkon työntekijän, erityisesti papin, ei pitäisi olla mahdollista propagoida kirkon avioliittokäsityksen vastaisesti. Jos Askola olisi tehtäviensä tasalla,vhän ottaisi vähintään puhutteluun Nämä 2 pappia, jotka röyhkeästi julkisuudessa ilmoittavat että he aikovat vihkiä välittämättä kirkon kannasta.
Euhön e että juristit ovat kannattaneet kajua, todista mitään mitään. Monet muutkin
ovat kannattaneet.
Jos Viljanen on noin sanonut, hän on tietysti velvollinen perustelemaan väitteensäniin kuin kaikki muutkin. Koska hän ei ilmeisesti ole mitenkään perustellut, en voitietää mitä hän on ajatellut.
Professori Veli-Pekka Viljanen on toki perustellut väitettään, perusteellisimmin ehkä lausunnossaan eduskunnan lakivaliokunnalle 24.4.2014, koskien kansalaisaloitetta avioliittolain muuttamiseksi. Suora lainaus lausunnon yhteenvedosta:
”Yhteenvetona totean, että ihmisten yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta kansalaisaloitteen sisältämä ehdotus sukupuolineutraalista avioliitosta merkitsisi nykytilaan verrattuna olennaista parannusta poistaessaan merkittävän ja heikosti perusoikeusnäkökulmasta puolustettavissa olevan ihmisten eri asemaan asettamisen sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Perustuslaista ei johdu myöskään
minkäänlaista estettä kansalaisaloitteen hyväksymiselle.”
Kirkko haluaa olla valtio valtiossa. Aikaisemmin edellisinä vuosisatoina se on onnistunutkin, mutta ei enää valtioissa joissa lähimmäisen rakkaus ja ihmisten tasa-arvoisuus on vallitsevana tekijänä. Siksi sen on vaikea hyväksyä yhteiskunnan laatimia lakeja jä järjestystä.
Kirkon toiminta tässä avioliitto asiassa vaikuttaa ” vallankumoukselliselta ”. Esim. Jouni Turtiainen kirkkoherrana ilmoittaa julkisesti ei hyväsyvänsä pappien noudattamista yhteiskunnan lakeja. Tämä kuten kaikki muutkin yhteiskuntaa konkreettisesti vastustavat papit on saatava tosiaan tästä ” vallankumous ” ttoiminnastaan oikeuslaitoksen eteen.
”Kirkon toiminta tässä avioliitto asiassa vaikuttaa ” vallankumoukselliselta “. Esim. Jouni Turtiainen kirkkoherrana ilmoittaa julkisesti ei hyväsyvänsä pappien noudattamista yhteiskunnan lakeja. Tämä kuten kaikki muutkin yhteiskuntaa konkreettisesti vastustavat papit on saatava tosiaan tästä ” vallankumous ” ttoiminnastaan oikeuslaitoksen eteen.” Reino Suni
Yllä oleva mietintösi ilmaisee sen, että et ole ollenkaan perillä siitä, mistä on kysymys.
Salme Kaikusa
Olen perillä, että Suomessa noudatetaan kansan, eduskunnan, tekemää ja vahvistama lainsäädäntöa.
Sinä olet perillä, että Suomessa noudatetaan kirkon tekemää kirkkolakia ja kirkkojärjestystä. Toivottavasti olet varovainen, sillä raastuvanoikeus ei ole kaukana sinusta.
Salme Kaikusalo
Anteeksi lo puuttuminen nimestäsi.
Reino Suni,
uhkailetko sinä minua?
Salme Kaikusalo
Et näköjään ymmärrä tekstiä, mikä ei ole kylläkään minulle mikään yllätys. Kerroin vain mikä sinua odottaa, jos et elä maamme lakien ja järjestyksen mukaisesti.
Reino Suni,
Minä olen elänyt ja elän koko ajan maamme järjestyksen ja lakien mukaan, myös kirkon järjestyksen mukaan.
Kirjoitit ”sillä raastuvanoikeus ei ole kaukana sinusta.” Kohdistit tekstin suoraan minulle.
Olen kommenteissani pitäytynyt koko ajan siihen tosiasiaan, että kirkolla on uuden avioliittolain voimaan tultuakin oikeus itse määritellä ja päättää, ketä se vihkii avioliittoon. Olen puolustanut tätä oikeutta ja toivonut, että kirkko pitäytyy nyt käytössä olevalla kannalla, koska se pohjautuu Raamatun ilmoitukseen, mikä on myös kirkon opin perusta.
Lisäksi muistutan, että niin minulla kuin sinullakin on perustuslain suoma oikeus ajattelun-, mielipiteen- ja ilmaisunvapauteen.
Joten muistutuksesi raastuvasta on kohdallani aiheeton.
Salme: ”että kirkolla on uuden avioliittolain voimaan tultuakin oikeus itse määritellä ja päättää, ketä se vihkii avioliittoon. ”
Olen samaa mieltä kanssasi: kirkolla on oikeus itse päättää. Entä jos se päättääkin – niin tulee ennen pitkää tapahtumaan – alkaa vihkiä spn-pareja ja mahdollisesti ottaa käyttöönsä Norjan mallin? Aiotko pysyä semmoisen kirkon jäsenenä, joka ei noudata sinun käsityksesi mukaista luomiskertomuksen järjestystä avioliittokäsityksessään? Vai luotatko siihen, että kirkolliskokousedustajien äänestyspäätös on kaikissa tapauksissa Raamatun sanan mukainen ja oikea?
Kimmo,
kuten olen jo aiemminkin vastannut sinun samansuuntaiseen kysymykseesi: Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, sekä kirkon että omaa tulevaisuutta.
Piispa Luomahan ”tunnustaa, tiedostaa ja pitää todennäköisenä sitä, että ennenpitkää Suomen evl-kirkossa ollaan samassa tilanteessa kuin Ruotsissa ja Norjassa, jossa voidaan vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja.” (MTV3)
Kuitenkin hän tuossa blogissa toteaa:
”Riippumatta siitä, millaista lopputulosta kukin pitää parhaimpana, vain dialogi erilaisten näkemysten kesken vie kirkkoa eteenpäin.”
Jos lopputulos on jo tiedossa, kuten hän tuossa haastattelussa toteaa, käydäänkö dialogia sitten ihan vain muodon vuoksi? Siltä vähän vaikuttaa. Eikä aivan vähääkään.
Kopioin tähän keskusteluun vielä yhden kommenttini, jonka kirjoitin toiseen, tätä samaa blogikirjoitusta koskevaan keskusteluun. Keskustelu koski Luoman käyttämää yliyhteisöllisyyden tason käsitettä.
Outo käsite. Onko esiintynyt jossain ennen, vai Luoman uusi luomus? Jos Luoman kuvaama yliyhteisöllinen taso olisi meidän ulkopuolellamme, niin miksi siitä voi kuitenkin puhua? Luomahan määrittelee itse sitä monin tavoin. Tämä taitaa olla siinä samassa osastossa jossa on muitakin käsitteitä, kuten biologia, anatomia, luonto, luonnonjärjestys, Jumalan ikuinen ja muuttumaton tahto jne. Samalla kun näiden sanotaan olevan yliyhteisöllisiä (niiden sanotaan olevan jotenkin ”beyond us”, eli vaikuttavat meihin mutta me emme voi juurikaan vaikuttaa niihin, tai tarkastella niitä kriittisesti) niin ihmiset itse (tässä tapauksessa Luoma) siirtävät ne (retorisesti) meidän ylä-tai ulkopuolellemme. Ongelma tämäntyyppisissä käsitteissä (joiden sanotaan olevan beyond us) on se, että niiden kautta usein perustellaan joitakin traditioita ja käytäntöjä, jotka syrjivät joitain ihmisryhmiä. Syrjintä siiretäään ”beyond us”, eli siihen ei voi vaikuttaa, tai siihen on hyvin vaikea vaikuttaa. Tosiasia on kuitenkin se, että monenlaisiiin seksuaalisuutta koskeviin ”muuttumattomuksiin” on voitu vaikuttaa (naisen aseman katsottiin olevan yksi sellainen). Tarvitaan vaan tarpeeksi monia jotka uskovat muutoksen mahdollisuuteen.
”Tosiasia on kuitenkin se, että monenlaisiiin seksuaalisuutta koskeviin “muuttumattomuksiin” on voitu vaikuttaa (naisen aseman katsottiin olevan yksi sellainen). ” Sari
Miten seksuaalisuus liittyy naisen aseman muuttumiseen yhteiskunnassa? Eikö kysymys ole ennemminkin sukupuolesta kuin seksuaalisuudesta?
Tuo ”yliyhteisöllinen” merkitsee valitettavasti usein samaa kuin piilotajuinen, ja piilotajuinen tavallisesti samaa kuin käsittelemätön. Luonto ei tässä todellakaan noudata parinmuodostusta Paavalin ihanteiden mukaisesti joten siihen on turhaa ja tarpeetonta koettaa vedota. Itse kannatan keskustelua, mutta senkin saattamista jo tuolle ”yliyhteisölliselle” tasolle sillä nykyiseen samalla kohdin jauhamiseen, poteroiden kaivamiseen yhä syvemmiksi, olen kyllästynyt; harva aihe lienee saanut vastaavaa minuuttimäärää lähetysaikaa ja palstamillimetritilaa kautta kaksituhattaluvun yksistään, ja totta tähän tällaisenaan, valitettavasti myös kuin piispan argumentaatiossa kyllästyykin, eihän se juuri uutta sisältänyt. Hyvä nostaa esille tuo tiedostamaton taso. Meitä saattaa henkilökohtaisesti inhottaa ajatus samaa sukupuolta olevasta parista, mutta kenenkään en ole juuri nähnyt myöntävän sitä ja kysyvän rehellisesti: Miksiköhän? Paavali vastusti mutta Korintton seurakunta oli ymmärtänyt ”kristillisen vapauden” muutoinkin joksikin ”kristilliseksi seksiksi” jossa oltiin vapaita mihin tahansa, ja kokoontumiset orgioiksi joissa ”osa oli pähdyksissä, osa nälissään” — eipä tule sentään protestanttisista(kaan) kokoontumisista ihan ensimmäisenä mieleen vaikka virsi+viini-iltoja rummutettiinkin vimmaisella innolla. On väkeä joiden ei olew mahdollista ottaa sitä ensimmäistä lasia, siksi tuo koko ajatus oli kuolleena syntynyt ja julma. Juokoot kotonaan. Ei maailma tule kirkkoon ikinä, tarkoitus olisi, että kirkko menisi maailmaan.
Jospa kirkko avaisi nyt, myrskynsilmään jouduttuaan, keskustelun homokammosta, sen ulottuvuuksista ja syistä ennen kuin hosuu yhtään mihinkään — ettei sitten pelota.
Harva ajattelee varmaankaan, kuinka monessa yhteisössä on totuttu isä -ja – äiti -ajatteluun, itse maailma ei ole sp-neutraali, muttei suinkaan hyvistä syistä, eikä se ole johtanut hyvään. Kukaan ei ole kyennyt osoittamaan että kirkko olisi suunnattomasti kärsinyt juuri naisten pappisviran takia, entinen ”isä”-”äiti”(diakonissa, joka puski säässä kuin säässä polkupyörällä Karjalan korvissa virsikirja, saippua ja puhdas pyyhe tarakalla) ei tuhonnut siltä Jumalan Sanaa eikä sakramenttien siunausta sillä ne eivät kysy jakajan jalkoväliä kuten ihonväriä vaikka niinkin on kuviteltu, ja orjuus samoin perusteltu Raamatulla (Haamin lapset) .
Terveydenhuolto, jossa naispappeuskeskustelu jäi käymättä, ajauduttiin 1990-luvulla yhtäkkiseksi järkytykseksi tilanteeseen jossa naispuoliset lääkärit johtivatkin Suomen itsemurhatilastoja, ottivat paikan joka sosiodemografisten muuttujien mukaan pitäisi olla heistä niin kaukana kuin taivas maasta. Vähitellen hiljeni, mutta vielä 2006 minulle selitti sairaanhoidon opettaja ettei hyväksy naisia lääkärinvirkaan. Taustalla kummittelee jälleen homoeroottinen paniikki. Jo neljä vuosikymmentä sitten opin lääketieteen sosiologian kurssilla, kuinka potilas voinnistaan riippuen tarkoituksenmukaisesti luovuttaa itsensä toisten hoidettavaksi kuin lapsi: Tajuton kokonaan, tehohoidossa sen kuulijaksi mitä tehdään ja miksi, toipuessaan osastolla vähitellen tervehtyessään ”kasvaa” niin kuin lapset kasvavat, ottamaan hoitoansa omiin käsiinsä kokonaan — jos uskaltaa, tekee mieleni lisätä, ja totta kai hänen pitäisi saada uskaltaa pelotta. Äiti-sairaanhoitaja ja isä-lääkäri huolehtivat hänestä yhdessä, mutta kaksi äitiä herätti vastustuksen ja hyökkäyksen siitä yksinkertaisesta syystä, että hoitajan mieli ei juuri tuota ”yliyhteisöllistä tasoa” ollutkaan valmis vastaanottamaan ja käsittelemään. Ehkä lisääntynyt miespuolisten hoitajien määrä on korjannut tilannetta. Ehkä mitään ei opittukaan siitä, että se hallitsematon ja hillitön kiusaaminen työpaikoilla ajoi yhden ammattiryhmän edustajan itsemurhaan ja juuri hänet, jolle viime kädessä kaatui vielä silloin kaikki juridinen vastuu, siten potilashoito. Päivät olivat pitkiä, eikä mikään ”kuinka te toivotte toimittavan” ole kertaakaan auttanut. Erään tunnetun poliitikkomme äiti totesi mieslääkärien ”määräävän lääkkeet tosta noin vaan mutta kun naiset tussuttaa ja kääntelee ja vääntelee, niistä ei pääse ikinä eroon” en voi kuin todeta, ettei sekään korreloi siihen, ovatko sukupuolielimet ruumiin sisä- vai ulkopuolella, mutta tunnollisuuteen jonka pitäisi olla lääkärille hyve sukupuolesta riippumatta — tai kuten muuan tuttavani, joka ei muista yhtään hyvää lääkäriä, paitsi Mikon ja Matin ja kyllä se Eeverttikin jotain osaa. Miehiä jokainen! Oma tutkimus teemasta vie tätä nyt yhteen suuntaan, toivoisinkin toisten etsivän näitä ”yliyhteisöllisiä tasoja” jotta keskustelu viimein saadaan juupas-eipäs-poteroista kokonaan uudelle tasolle, silloin ymmärtäminen astuu inttämisen sijaan ja keskustelijat lähenevät toisiansa. Nykyisellään se ei tule ikinä tapahtumaan.
Esimerkkejä löytyy varmasti lisää kunkin lähipiiristä.
Pelottavan lähellä näyttäytyy loppujen lopuksi ajatus naisesta anomassa ”vapautusta sukupuolestaan” päästäkseen yliopistoon edes opiskelemaan.
”Naissivistyksestä” on eräällä jo edesmenneellä piispallamme ollut selkeä ja hyvin yliyhteisöllinen kanta. Piispa Johansson viime vuosisadalta osasi seistä lujana sen takana, mitä katsoi raamatulliseksi.
Naisen tuli pysytellä kristittyjen kokouksissa vaiti ja kysyä kotona mieheltään ellei ymmärrä sananselitystä – siis täydellisen hiljaa. Tämä keskustelu edustaisi jo kadottavaa syntiä varsinkin aktiivisille Salme Kaikusalolle, Sari Roman-Lagerspetzille ja aivan epäilemättä itselleni. Naisen ei tule kajota ”korkeampaan sivistykseen” lainkaan., Hänen paikkansa on kotona ja naissivistyksen tuli käsitellä teemoja, jotka sitä edustaisivat. Grekan kieli ja latina, ne olivat kauhistus yksin meidän Herrallemme ja rumensivat naista.
Miten on? Lähdetäänkö vaihteeksi keskusteluun juuri tuosta ”yliyhteisöllisestä” tasosta, ihmismielen nurjasta puolesta, sillä ihmisellä on tapana torjua mielestään pelottava ja hävettävä. Jokaisella on neuroottisia piirteitä ja juuri torjunnan avulla suurin osa selviytyy edes joten kuten päivästä toiseen.
Millainen olisi kirkon pelisiirto: Keskustelemme homofobiasta. Mikä meitä pelottaa tai inhottaa naisparissa tai miesparissa? Tai hävettää tai ahdistaa? Ymmärrämmeköhän me, että homoseksuaalina syntynyt kokee yhtäläistä inhoa ja vastenmielisyyttä heterosuhteeseen pakotettuna? Vai kokeeko? Mitähän jos keskustelisimme, ei ainoastaan siitä mitä Raamattu sanoo sillä tällä hetkellä jokainen rikkoo jotakin kieltoa tai käskyä, on viimeistään väärin vaatetettu.
Osallistujia saatte varmasti. Ei olisi hassumpaa kutsua mukaan ihmismielen ymmärtäjiä, sitä siis työkseen pitkään tehneitä psykoanalyytikkoja mukaan. Ei heistä sentään jokainen ole ateisti!
Edes yhden kerran yliyhteisölliset piilotajuiset olettamukset esille. Ja emootiot. Jokainen kehtaa sanoa että tiedän Raamatusta yhdenkin kohdan jossa… muttei ilkene sanoa: Kun minua se jotenkin ällöttää, enkä tiedä syytä.
. Sillä käytävä keskustelu mahdollistaa deuteronomistisen kulttuuriantropologian siinä
Anteeksi että tästä tuli taas mahdottoman pitkä. Mikäli mahdollista, voisiko toimitus siirtää tämän blogikirjoitukseksi? Tämä on mietittyä juuri tutkimussyistä, mutta tiivistäminen ei sitten onnistunutkaa,
”Jospa kirkko avaisi nyt, myrskynsilmään jouduttuaan, keskustelun homokammosta, sen ulottuvuuksista ja syistä ennen kuin hosuu yhtään mihinkään — ettei sitten pelota. ” Leena Kotila
Minä en suosittele paluuta taaksepäin. Homokammosta/homofobiasta on täälläkin meuhkattu jo ihan riittämiin. Sehän on yksi keino, millä eri mieltä olevat on yritetty mustamaalata rasisteiksi ja ties miksi kivikauden tyypeiksi.
Kirkolle suosittelen Raamatun lukemista! On yksi ainoa, joka voi tyynnyttää myrskyn ja se ei ole ääntenenemmistö. Se ei ole myskään myöntyväisyys eikä sekään, että kuunnellaan ”asiantuntijoita”, jotka tietävät Raamatun aiheista enemmän kuin mitä Raamattu.
Raamattu pitäisi avata rukoillen ja kysellä mitä Pyhä Henki voisi siitä avata! Se olisi kaikille turvallisinta. Tämä elämä menee varmaan mukavasti ilman Raamattuakin.