Ennen kaikkea katumuksen tulee olla nöyrä, tulla sydämestä ja sisältää anteeksipyynnön, eikä olla sorrysiitä-tyyppiä.
Kirjoitin facebookin 6.3. vastauksena K et Kn pakinoitsijan Suonpään silotteluun:
Oikeus on puhunut, eikä se olisi tapahtunut ilman Johanna Korhosta, Kunnianarvoisa piispamme on syyllistynyt siihen, mihin useimmat eivät koskaan saa edes tilaisuutta. Minusta tulojen jatkuva pimittäminen ei ole ollut pelkkää huolimattomuutta. Suurempi tappio on moraalikato siellä, missä pitäisi olla esikuva.
Mistähän johtuu tuo muutos asenteessa tuomitsemiseen? Minun kristillisyyttäni epäiltiin, kun esitin aiemmin, että Raamattu tuomitsee homouden.
Tätä asennettani paheksuttiin kovasti ja tuomiseminen kiellettiin jyrkästi. Entä nyt ? Miksiköhän nyt tuomitsemisesta on yllättäen tullut suuri kristillinen hyve.
En tosin tuomitse kirjoittajaa tällä pohdinnallani, mutta tulipahan vain mieleeni.
Pekka Pesonen: Nyt on kyse kahdesta asiasta. Homous ei ole rikos, mutta Laajasalo tuomittiin rikoksesta. Tosin pitää muistaa, että Laajasalo ei saanut tuomiota piispana eikä piispan hommista eikä edes kirkonmiehen tehtävistä vaan yksityishenkilönä ko. firman pyörittäjänä.
”Nyt on kyse kahdesta asiasta. Homous ei ole rikos, mutta Laajasalo tuomittiin rikoksesta.”
—-
-Sillä ei ole mitään merkitystä. Myöskään aviorikos, vieraissa käyminen, ei ole Suomen lain mukaan rikos. Ei seksipalvelujen käyttäminen tai strippiklubilla käyminen.
Kyllä sillä on merkitystä.
Kiintymys samaa sukupuolta olevaan ihmiseen ei ole rikos. Rinnastat sen simppeliin tapaasi aviorikokseen, seksipalveluihin ja strippaamiseen. Ihan oikein, eiväthän nekään rikoksia ole, mutteivät kuulu samaan kategoriaan kuin seksuaalinen suuntautuminen.
Varastaminen on sen sijaan ihan oikeasti Suomessa rikos. Jos varastaa yhteiskunnalta (kuten p.o. piispa), niin se on yhtälailla rikos.
Seija, minä en tässä yhteydessä rinnastanut homoseksuaalisuutta yhtään mihinkään. Vaan vertasin Suomen laissa määriteltäviä rikoksia tekoihin, joita voidaan muuten pitää moraalisesti väärinä.
Siis rinnatusten oli laiton toiminta ja moraalisesti, joidenkin mielestä, ei-.hyväksyttävät teot.’
Eli pidätkö lain rikkomista aina pahempana kuin esim. seksipalvelujen ostamista ja strippiklubilla käymistä, tai syrjähyppyä? Siis kysymys muotoutuu aina sen mukaan mitä itse kukin pitää moraalisesti paheksuttavana. Tietysti.
Sari: Suomalainen oikeusjärjestelmä toimii niin, että laissa määritellyistä rikoksista seuraa rangaistus. Se ei siis ole riippuvainen sinun tai kenenkään muunkaan ’moralistin’ paheksumisista tai hyväksymisistä.
Seija,
Anteeksi nyt vain, mutta mitä minä, tai kukaan tässä keskustelussa tuolla tiedolla tekee? 🙂 Toistelet nyt itsestäänselvyyksiä. Kaikki tietävät tuon.
Jokaisella on kuitenkin moraalikäsitys, joka ei ole riippuvainen lainsäädännöstä. Ja siltä pohjalta otamme kantaa asioihin. Se tässä oli se pointti.
Olisiko sinulla tästä käsittelyssä olevasta aiheesta jotain sanottavaa? Siitä mitä eräs henkilö on tehnyt ja miten sitä on käsitelty? Ei lain, vaan oman moraalikäsityksesi pohjalta?
Oma moraalikäsitykseni vastaa pohjaa kymmeneen käskyyn. Yksi niistä on: Älä varasta.
pekka Pesonen, eihän tässä tuomitsemisesta puhuta vaan siitä, että piispa voisi nyt osoittaa katumusta ja pyytäisi anteeksiantoa. Siis ihan julkisesti.
Minusta on hyvä, että anteeksipyydellään vasta sitten, kun sanktiot lain edessä on nähtyja koettu. Jos piispa pyytelisi anteeksi kesken jutun, niin hänen essintymisensä selitettäisi helposti uhriutumisena ja seuraustan välttely yrityksenä.
Siispä odotellaan, että tuomio saa lain voiman.
Juuri näin kuin blogisti kirjoittaa. Omassa blogissani nostin esiin anteeksipyynnön luettuani artikkelin:
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/paakirjoitus-tuomion-saaneella-piispa-laajasalolla-olisi-pahoittelun-sijaan-anteeksipyynnon-paikka/
mistä lainaus
“Pahoittelun sijaan piispalla olisi nyt anteeksipyynnön paikka. Julkisesti anteeksi pyytämällä Laajasalo osoittaisi nöyryyttä ja antaisi sitä kautta laajempaa esimerkkiä.”
Onko se enää nöyryyttä, jos pyytää anteeksi sen jälkeen, kun kirkon mediassa kehotetaan niin tekemään?
Juna meni anteeksipyytämisen osalta. Laajasalon olisi pitänyt pyytää anteeksi heti tuomion kuultuaan. Anteeksi pyytämään kehotetaan kiukuttelevia pikkulapsia. Eikä anteeksipyyntö olisi enää uskottava, vaan maistuisi enemmän poliittisen harkinnan tulokselta.
Laajasalo ajautuu umpikujasta toiseen. Mykkäkoulu julkisuuteen, mutta virallinen kommentointi piispan johtaman tuomiokapitulin sivuilla on pidentänyt tuskallista prosessia niin piispan kuin kirkon kannalta.
Jostakin muistin lokeroista nousee mieleen joku kertomus kiven heittämisestä ja siitä, ketkä siihen ovat kertomuksen mukaan oikeutettuja.
Niinpä! Sodan hengessä vaaditaan verta kentälle? Jos ei ihan pakillista.
Jostakin muistin lokeroista nousee mieleen joku kertomus kiven heittämisestä. Syytetty oli jäänyt kiinni aviorikoksesta. Kukaan ei ilmeisesti ollut synnitön vastaavassa teossa, kun kukaan ei kiveä heittänyt. Mooseksen lain mukaan ensimmäisen kiven heittäjä oli rikoksen todistaja tmv. Tässä oli se pointti, että jos todistaja heitti ensimmäisen kiven eikä todistus pitänyt paikkaansa, niin syyllistyi pahimmillaan murhaan.
Jeesus kirjoitti hiekkaan. Mitä? Voisi olettaa, että nimiä, joiden kanssa kivittämistä vaatineet olivat muhinoineet aviorikoksessa. Kukaan ei voinut heittää ensimmäistä kiveä, koska olisi samalla tuominnut itsensä kivitettäväksi. Jeesus tiesi nimet ja mitä oli tapahtunut kenenkin kohdalla.
On tekopyhää vetää jatkuvasti esiin ”kuka teistä on synnitön” -kortti ymmärtämättä kertomuksen taustaa.
Laajasalo on voinut luottaa uskovaisiinsa, että kivet niskaansa saa Johanna Korhonen. Mitään nämä kivittäjät eivät ole oppineet edes Laajasalon tuomion jälkeen, niin kuin ei näytä oppineen heidän piispallinen idolinsakaan.
Laajasalo toi piispuuteen poliittisen tavan toimia. Ja samalla politiikan normiston ja moraalin. Jos kirkkoa ei enää erota politiikasta, niin turha siltä on odottaa parempaa moraaliakaan. Laajasalon tapauksessa on kiusallista, että ministerinä hänen olisi pitänyt erota. Ei ehkä Suomessa, mutta länsimaisissa oikeusvaltioissa.
En ole vaatimassa Laajasalon eroa, se olisi täysin kohtuutonta. Mutta jostakin muistin lokeroista nousee mieleen joku kertomus piispasta, joka erosi virastaan, kun paljastui toinen nainen. Tämä piispa meni mukaan politiikkaan ja on nyt kansanedustaja. Miten Laajasalo pärjäisi poliitikkona? Ainakin kannattajia kirkossa on tosi paljon. Voisi olla vaalien äänikuningas. Eikä tämä ole ironinen huomio.
”On tekopyhää vetää jatkuvasti esiin “kuka teistä on synnitön” -kortti ymmärtämättä kertomuksen taustaa.”
—-
-Sanaa ”tekopyhä” käytetään näissä keskusteluissa jatkuvasti kuin ilmaan sohien. Ei sillä voi ampua jokaista kommenttia, jolla toivotaan malttia ja suhteellisuudentajua. Ja armahtamista, sitten kun asia on selvä ja rikkomus tunnustettu.
Tekopyhyyteen viitataan Raamatussa niissä kohdissa, joissa tuomitsija pitää itseään toista parempana. Siinä ei ole lopulta edes merkitystä sillä onko toinen tehnyt väärin. Oli tuomio väärä tai oikea, toisen tuomitsemisessa sormella osoitteleva itseään parempana pitävä on tekopyhä.
”Kuka on synnitön?” kysymys ei ole tekopyhyyttä. Se sisältää myös omien syntien tunnustamisen ja tiedostamisen. Vain itsensä korottava ja toista itseään huonompana pitävä on tekopyhä.
”Mutta jostakin muistin lokeroista nousee mieleen joku kertomus piispasta, joka erosi virastaan, kun paljastui toinen nainen.”
—–
-Ihan ohimennen ja mielenkiinnosta kysyn. Kun tässä on jatkuvasti viitattu lakiin ja rikokseen, niin pidätkö pahana asiana, jos piispalla on toinen nainen? Sehän ei ole rikos eikä siitä seuraa maallista tuomiota.
Näissä keskusteluissa helposti sekoitetaan asioita. Rikoksesta saa tuomion ja siitä päättää oikeusistuin ja siellä olevat tehtävään valitut henkilöt. Minusta tässä on toimittu näin. Ja ehkä prosessi näissä elimissä jatkuu. Mutta jos ei jatku, niin tuomio saa lainvoiman ja asia on loppuun käsitelty. Itse en tiedä parempaa järjestelmää. Ns. toverituomioistuimet toimivat toisin, ja se tuntuu joskus kovin vastenmieliseltä.
Sarille vielä: Vaikka minua haastetaan osalliseksi toverituomioistuimeen, niin en siihen rooliin asetu.
Pekka, mitä tarkoitat?
Sari: Ehkä et tarkoittanut minua, kun kysyit mitä mieltä olen toisen piispan toiminnasta. Mutta jos tarkoitit minua, niin eikö tilanne ole selvä.
Pekka, en tarkoittanut sinua. Osoitin kysymykseni Tapio Tuomaalle, jonka kommentista laitoin sitaatin.
Kysyin sitä vain siksi, että tässä tunnutaan kovasti painotettavan lain puitteissa mitattavaa rikkomusta, kuten Leeni tuolla edellä.
Pahoittelut sekaannuksesta.
Itse ajattelen kummankin piispan kohdalla, että asia tulee antaa anteeksi ja unohtaa. Eiköhän kumpikin saanut hereille ravistelun omassa casessaan.
Seppo Väisänen :”Suurempi tappio on moraalikato siellä, missä pitäisi olla esikuva.”
Ai samanlainen esikuvako kuin allaolevasta linkistä löytyvän tekstin kirjoittajat?
https://www.kotimaa.fi/blogit/kirkkohallituksen-lahetystyopaperi-osoittaa-vastuuttomuutta/comment-page-1/
Voisimme toki näyttää esimerkkiä siinäkin , ettemme olisi niin valmiita nokkimaan toisia. Meille uskoville on liiankin tyypillistä se, että jos joku saa pahan nokkaisun, niin koko lauma on hetkenpäästä kimpussa. Miksiköhän tämä kanalan toimintamalli on kovin tyypillinen juuri kirkossa.
Ns. uskoville näyttää olevan tyypillistä myös se, että jos joku joukkoon kuuluva tekee mitä tahansa moraalisesti tai juridisesti tuomittavaa, niin lauma puolustelee viimeiseen saakka tekijää ja sättii kaikkia jotka ovat tavalla tai toisella olleet mukana asian julkisuuteen tulossa.
Leeni, on hyvin surullista se mikä näissä keskusteluissa on useaan kertaan tullut ilmi. Ei osata, ei siis osata lainkaan erottaa, armahtamista ja ”puolustelua” toisistaan.
Näissä keskusteluissa on hsuska havaita, että monet ovat löytäneet se yhden ajatuksen, jota toistelevat. Sari W:llä on toki kaksikin ajatusta. Toinen on tuo ilman ehtoja vaadittu anteeksianto ja ermahdus, toinen ajatus on syyttää (erikoisesti minua) toisten yläpuolelle asettumisesta. Löytyisikö Sarilta vielä kolmaskin ajatus?
”Toinen on tuo ilman ehtoja vaadittu anteeksianto ja ermahdus, toinen ajatus on syyttää (erikoisesti minua) toisten yläpuolelle asettumisesta. Löytyisikö Sarilta vielä kolmaskin ajatus?”
—–
-Anteeksianto ja armahdus on kristillistä. Voitko täsmentää mitä tarkoitat (tai mitä oletat minun tarkoittavan) ”ilman ehdoja vaadittavalla anteeksiannolla ja armahduksella”? Varo tekemästä oikaisuja tulkinnoissasi.
Ja voitko antaa tarkan sitaatin, jossa syytän sinua? Yleensä pyrin vain esittämään kysymyksiä. Jotka eivät ole retorisia, vaan joiden tarkoitus on antaa toiselle mahdollisuus vastata ja selventää kantaansa ja suhtautumistapaansa.
Sari, kannattaisi kirjoittaa aina ymmärrettävää tekstiä. Sinun jutuistasi olen nuo kaksi ajatusta erottanut, joita toistelet joka repliikissäsi.
Kirkossa puhutaan paljon armosta, mutta käytännön tilanteet osoittavat sen pelkäksi puheeksi.
Nimenomaan. Surullista.
Ne puhuvat eniten Laajasalo-gatessa armosta, jotka eniten hyökkäsivät Johanna Korhosen persoonaa vastaan.
Tapio, jos syytät jotakuta jostakin, sinun olisi osattava osoittaa selkeästi ketä ja mistä.
Ei ole mitään ideaa viitata vain epämääräisesti ”heihin, jotka”.
Eli miten tarkkaan ottaen Johanna Korhosta vastaan on hyökätty, mitä on sanottu ja kuka on sanonut? Olenko minä esim. hyökännyt Johanna Korhosta vastaan? Muistaakseni en tehnyt muuta kuin esitin hänelle kysymyksiä, joihin hän ei vastannut…
Siis armosta puhuminen on tärkeää, ja siitä tulee voida ja saada puhua.
Mitä mieltä on kieltää armosta puhuminen ja armollisuuden korostaminen viittaamalla epämääräisten henkilöiden epämääräisiin tekoihin, joita ei voida, haluta tai osata tarkasti täsmentää ja osoittaa todeksi.
Kukaan ei koskaan eikä missään saa painottaa armahtamisen tärkeyttä, koska jotkut joskus jossain jotain…?
”Tapio, jos syytät jotakuta jostakin, sinun olisi osattava osoittaa selkeästi ketä ja mistä.”
Kommentin kohde ei ole Sari Weckroth.
Ensimmäinen blogi, jonka avasin asian tiimoilta tarkistaakseni muistikuviani, ja miltei ensimmäinen kommentti kuuluu seuraavasti:
”Pekka Pesonen 05.04.2018 16:22 Se puoli on tässä tainnut kokonaan unohtua, että työpaikkakiusaamiselle voi olla ihan lailliset perusteet.”
Pekka Pesonen syyttää Johanna Korhosta Laajasalon työpaikkakiusaamisesta, mistä voi joutua vastuuseen, ts. uhkailee seurauksista. Asioiden tutkiminen on työpaikkakiusaamista.
En olisi tätä ketjua kommentoinut, elleivät Lauri Lahtinen ja Pekka Pesonen olisi taas kerran ensimmäisinä hyökänneet paikalle vesittämään jokaista blogia, jossa Laajasalon nimi mainitaan.
Sari Weckrothille: Muistisi on tosi lyhyt tai sitten omaat todella valikoivan muistin, jos et ole huomannut kuinka J. Korhosta vastaan on hyökätty. Tietysti voi olla niinkin, että ei ymmärrä lukemaansa tai halua ymmärtää.
Ovat asiat niin tai näin, niin on suoraselkäistä todeta faktat.
Leeni, sinä et nyt ymmärtänyt.
Tarkoitin, että ei hyödytä yhtään mitään ilmaista asuiaa epämääräisessä passiivimuodossa antaen ymmärtää, että kaikki jotka tukevat piispa Laajasaloa ja haluavat armahtaa hänet tehdyn ja tunnustetun rikkomuksen jälkeen olisivat ”hyökänneet Johanna Korhosta vastaan.
Ja sillä tehdä tyhjäksi kaikki puhe armahtamisesta. Muistillani ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Täytyisi osoittaa kuka on sanonut ja mitä, eikä huitoa ilmaan tuolla tavalla, ja esittää tulkinnanvaraisia syytöksiä.
Se pitäisi sinunkin osata sanoa. Faktat esiin, kuten itsekin sanoit. Kuka on sanonut ja mitä?
Syytös työpaikkakiusaamisesta on vakava, ja silloin tulisi tehdä selväksi että tästä ei ole kyse. Ja ettei ole kyse myöskään henkilökohtaisesta tavoitteesta saada piispa savustetuksi pois paikaltaan ja virasta.
Juuri tästä syystä esitin Johanna Korhoselle kysymyksiä, joihin vastaaminen olisi ollut hyvin helppoa. Kysyin, useaan kertaan, toivooko hän piispa Laajasalolle hyvää jatkoa, ja mahdollisuutta jatkaa virassa. Siis vaikka näkisikin asian siten, että ”kirkolle ja seurakunnalle olisi parempi jne.” niin voisi sanoa: ”henkilökohtaisesti toivoisin, että piispa voisi jatkaa virassaan (mutta)…) ja ”toivon hänelle kaikkea hyvää (mutta)…”)
Tällaiset lauseet ovat hyvin, hyvin tärkeitä silloin jos on joutunut saattamaan jonkun teot esiin ja henkilön maine on ikävällä tavalla tahriintunut. Tarvitaan vastapainoa, sen painottamista, että ko. henkilö on arvokas ja tarpeellinen, ja että henkilökohtaisesti ei ole mitään tätä henkilöä vastaan.
Johanna Korhonen ei vastannut näihin esittämiini kysymyksiin. Ei kertaakaan.
Sari W., se koira älähtää jne. Eiköhän näiltä palstoilta löydy useampiakin Johanna Korhosen kivittäjiä. Asianomaiset kyllä tunnistavat sieltä itsensä. Niin, ja taas sillä edellytyksellä, että ollaan rehellisiä. Täytyykö tätä rehellisyyttä uskoville koko ajan painottaa?
”se koira älähtää jne”
—–
Pentti, mitä tarkoitat? Jos syytät minua jostakin, niin sano suoraan.
Olet melko epämääräinen ja vihjaileva. Suora ja rehellinen puhe olisi parasta ja selkeintä.
Sari Weckrothille: Vänkäsit tuossa minulta tarkennusta, kuka sanoi missä sanoi jne. Koska olisi epäkohteliasta tukkia tätä blogia useilla pätkillä, niin laitan tähän vinkit mistä voit tarkistella näitä asioita.
Eli tarkista vuodenvaihteen 2017-2018 ja vuoden 2018 alun blogit täältä K24sta. Lisäksi facebook-sivut, joissa sinäkin varmaan pyörit, kertovat myös aika karua kieltä joidenkin ihmisten kielenkäytöstä.
Ei luulla mitään. Luetaan kirjoitettuja tekstejä. Hyvää lukuviikkoa sinne.
Miksi sinä Sari sitten koko ajan ”älähtelet”, jos nämä kommentit eivät koske sinua? Ellet ole Johanna Korhosen kivittäjien joukossa, miksi sinun tarvitsee taistella tuulta vastaan? Sovitaan sitten että puhutaan ”niistä muista”.
”Ne muut” en viitsi nimiä mainita, on niitä koko joukko) ovat puolustelleet Laajasaloa ja leimanneet Korhosta ainoaksi syylliseksi, aina poliisitutkintaan ja oikeuden päätökseen saakka. Tuo päätös oli sitten ”niille muille” katkera pettymys, toki meistä jokainen pettyy jos huomaa olleensa kokonaan väärässä ja ihanteet romahtavat. Mutta seurasiko siitä asenteenmuutos? Ei seurannut, vaan pettymys kompensoidaan kristillisellä hyveellä, armahduksella ja anteeksiannolla, vaatimalla sitä niiltä jotka näkivät asian oikean laidan ja prosessin tuloksen. Ja kuten moneen kertaan on todettu, ja Kotimaa24:kin on todennut, nyt tarvitaan piispalta anteeksipyyntö ja katumus, mutta kuten yllä jo todettiin, se taitaa nyt olla myöhäistä, eikä pakotetulla anteeksipyynnöllä ole mitään merkitystä.
Armahdus on yksi kysymys kristillisessä pedakogiikassa kuten sitten ymmärrys oikean uskon merkityksestä teologiassa armahdusta koskien.
Milloin tuomari voi armahtaa, ja milloin yleinen katsomisen asia. Mikä ainoastaan muuttaa syyllisen käyttäytymisen, kuten mielenlaadun, kun Ihminen on jäänyt kiinni väärintoimimisestaan. En nyt viittaa Piispan asiaan, vaan asiaan yleisessä katsannossa, jolloin sitten voidaan palata blogin aiheeseen.
Näin palautuu kysymys asiaan milloin katumus on merkityksellinen siihen suostuvalle sydämessään.
Daavid ei tahtonut ihmisten käsiin joutua, kun Jumala antoi valita rangaistusta. Minulla ole uskoa mihinkään kirkollisten piirien erinomaiseen armahtavaisuuteen.
Vain Jumalalta voi todellista armahtavaisuutta odottaa. Ihmisiltä jos sitä odottaa, niin joutuu vain pettymään katkerasti. Me osaamme olla todella julmia, kun pääsemme tuomaroimaan. Siksi piispa on toiminut todella viisaasti, kun ei ole ryhtynyt puolustautumaan. Julmien tuomareiden edessä siitä olisi suurta haittaa.
Kuin viaton lammas jota teuraaksi viedään, noin Raamatun kielellä ilmaisten.
Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Julkisella anteeksipyytämisellä olisi hyvin esikuvallinen ja moraalinen vaikutus. Se toimisi herätteenä jumalattomuudesta mitä on harjoitettu.
KANNATAN!
Tämähän on samaa mitä lasten kasvattamisessa on käytetty: Nyt kyllä pyydät anteeksi. En tiedä, kuinka hyvin se aina siinäkään toimii.