Luotettavat huhut ja uutiset kertovat, että Suomen Turussa ollaan valitsemassa piispaa. Kyseessä on siis Turun arkkihiippakunnan piispan eikä Turussa istuintaan pitävän arkkipiispan valinta. Nykyinen Turun piispa Kaarlo Kalliala jää ensi vuoden alkupuolella eläkkeelle.
Kun USAssa on käyty presidentinvaali, käydään Turussa piispan vaalin ensimmäinen kierros 5.11. Jos kukaan ehdolla olevista ei saa yli puolta annetuista äänistä, järjestetään vaalin toisen kierroksen äänestys 3.12. Koska ehdolla on neljä vahvaa ehdokasta, oletus on, että toinen kierros olisi tulossa.
Turulla on ollut ja on edelleen hyvä ”piispaonni”. Näin voi todeta, koska vaalissa on ehdolla tosiaan neljä vahvaa ehdokasta: kaksi naista ja kaksi miestä. Ehdolla ovat, vain nimet mainiten: Heikki Arikka, Kaisa Huhtala, Jouni Lehikoinen ja Mari Leppänen.
Piispan vaali kuten myös piispan viran hoito on muuttunut. Piispan vaali tuodaan lähemmäs kansaa mm. somen kautta. Piispan viran hoidossa ei enää korostu piispan arvovalta ja se, että piispa ”pönöttää” ja itse korostaa virkaansa ja arvovaltaansa. Piispa on ollut ja on jatkossa yhä enemmän – nykyslangia käyttäen – koutsi, sparraaja, kirkon edustaja. Hän on toki hengellinen paimen ja johtaja, mutta paimenuuden ja johtamisen ulkoiset tavat ovat muuttuneet ja osin kehittyneet.
Piispalla tulee olla paljon tietoja ja taitoja, mutta piispakin tukeutuu myös toisiin asiantuntijoihin. Piispa johtaa kirkkoa ja kaitsennassaan olevia seurakuntia välillisesti. Hänen tulee olla jonkinlainen näkijä tai ainakin yhteisen näyn ja tien etsijä seurakuntien johtajien, työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa.
Turun vaalissa ehdolla on tasapuolisesti ja tasapainoisesti kaksi naista ja kaksi miestä. Siten piispan sukupuoli ei ole ainakaan sivusta seuraten noussut korostetusti esille. Toisaalta Irja Askolan jäätyä eläkkeelle ja Kaisamari Hintikan tultua valituksi Espoon piispaksi oli paljon puhetta siitä, että kirkossamme on vain yksi naispuolinen piispa.
Kaikilla Turun piispaehdokkailla on paljon erilaisia avuja piispan viran hoitamiseen. Tällä hetkellä vahvin kannatus näyttäisi olevan nuorimmalla ehdokkaalla, hiippakuntadekaani Mari Leppäsellä. Jos hän tulee valituksi, muuttuu ja uudistuu ”piispainstituutio” kirkossamme edelleen.
Toivo Loikkanen
Huomasin tekstin julkaisun jälkeen oikoluentaa vielä tehden pari-kolme kirjoitusvirhettä. Pahoittelut niistä. Toivottavasti nyt teksti on suunnilleen oikein. Virheitä oli Kallialan nimen kirjoittamistavassa ja kohdassa: …piispakin tukeutuu toisiin (oli toisiaan) asiantuntijoihin.
Lainaus,”Piispa on ollut ja on jatkossa yhä enemmän – nykyslangia käyttäen – koutsi, sparraaja, kirkon edustaja. Hän on toki hengellinen paimen ja johtaja, mutta paimenuuden ja johtamisen ulkoiset tavat ovat muuttuneet ja osin kehittyneet.”
Voisitteko syventää edellistä kun en ole huomannut mitään perinteestä muuttuneet miten kirkkomemme papiksi pääsee.
Voisiko näin olla kysymys vanhasta asiasta mikä katsoo Ignatiuksen aikana syntynnyttä Tunnustusta.
Näin kysymys onko sotilaspappi skoutsi, sparraaja, omantuntojen lieventäjä, vaikko yksi ryhmän mukana oleva taistelija, saa merkityksen.
Avaustahan ei ole tehty mitä uudempi malli tarkoittaa.
Totta varmasti on sotilaspapin mahdollisuus olla vierellä useanlaisten asioitten koskettaessa varusmiestä kuin kantahenkilökuntaaankin kuuluvaa.
Eroaako tämä mitenkään tämän päivän seurakuntien todellisuudesta.
Ensimmäisen kommentin kysymykseen vastaus: Piispan rooli on muuttunut vaikkapa tällä tavalla, toki asiaa yksinkertaistaen: Piispa oli ennen johtaja, valvoja, päätösten tekijä ja määräysten antaja. Nyt hän on enemmän kirkon työntekijöiden ja luottamushenkilöiden rohkaisija, innostaja ja sparraaja (haastaja). Piispa teki työtä ennen joukkojen yläpuolelta, nykyisin enemmän joukkojen keskeltä ja rinnalta.
Papiksi pääsee suorittamalla ensin teologian maisterin tutkinto ja sitten pyytämällä joltakin piispalta pappisvihkimystä. Edellytyksenä on myös ns. ulkoinen vokaatio eli kutsu johonkin papin virkaan tai tehtävään.
Muistelen, että piispan tehtävänä on myös vaalia puhdasta oppia. Jos piispasta on tehty kaveri, niin miten hän selviää tehtävästään, jos hänen mileipiteensä ei ole toisten pappien mielipidettä tärkeämpi?
Lauri: Kiitos hyvästä pointista. En tosin kirjoittanut, että piispa olisi kaveri mutta ehkä kirjoituksesta saattoi saada sellaisenkin ajatuksen. Omat ajatukseni piispoista ja piispuudesta ovat muuttuneet tietysti sen myötä, kun olen saanut itse kokemusta ja kun ikää on tullut. Nyt voisin kokemukseni perusteella olla vaikka itsekin piispaehdokkaana ja piispoista monet ovat minua nuorempia. Toki virkaurani alussa noin 35 vuotta sitten myös piispat olivat erilaisia kuin nykyisin. – Ja kyllä: Piispan tehtävä on vaalia kirkon oppia ja ykseyttä.
Sori! Minulla on sellaiset aivot, jotka muodostavat käsiteltävästä asiasta jonkinlaisen kokonaisuuden enkä niinkään osaa kohdistaa täsmällisesti asioita kohteisiin. Useasti reagoin kokonaisuuteen ja siihen vaikuttavat silloin käsillä olevan avauksen lisäksi yleisestä mielipiteestä tulevat heijastumat.
Olen omassa taustassani käynyt läpi sitä, että nuorena julistajat olivat vanhoja miehiä ja luonnollista kunnioitusta oli opetettu. Kun lähestytään samaa ikää, niin kuunteleminen hiukan muuttuu ja kymmeniä vuosia nuorempaa kuunteleminen alkaa olla haasteellista, kun aina ei pysty erottamaan persoonaa sanomasta.
Tänään 20.10. piispaehdokkaiden vaalitilaisuus striimattuna klo 18: https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5104825/Katso+suora+lahetys+kello+18+Turun+piispaehdokkaat+tentissa?fbclid=IwAR03IVkHyKw2yfY8yMR4DocWiTA6vHCC1vDilL6jKGV2KPx-rXqQW9mqgKI
Seurasin striimausta vaalitilaisuudesta. Oli harvinaisen selkeä kuva ja ääni. Sen ajan, minkä seurasin, Kaisa Huhtala oli eniten äänessä eli käytti pisimpiä puheenvuoroja. Ehkä hieman liiankin pitkiä, mutta kaikki vastailivat selkeästi. Suuria eroja ehdokkaiden välille näissä ei useinkaan saada.
Katsoin melkein kokonaan. Minusta Kaisa Huhtalalla tuntui olevan tarvetta selittelylle, kun taas esimerkiksi Mari Leppänen oli vastauksissaan selkeämpi. Heikki Arikan hahmo oli minusta hallintomiehen.
Jouni Lehikoinen oli aikoinaan ehdokkaana arkkipiispanvaalissa – jossa Kari Mäkinen valittiin – ja osallistui Helsingin Tuomiokirkon kryptassa järjestettyyn paneeliin. Käytin keskustelussa ennalta pyydetyn puheenvuoron sateenkaariväen näkökulmaasta. Siihen vastatessaan Lehikoinen – samoin kuin Seppo Häkkinen ja Miika Ruokanen – tuntuivat elävän aivan eri maailmassa kuin sateenkaariväki. Sama näkyi nyt Lehikoisen vastauksissa Tulkaa kaikki -liikkeen kysymyksiin.
Jorma: Hyviä havaintoja. Itse tiedän Heikki Arikan myös vahvasti toiminnan ihmisenä. On itse tehnyt töitä lähellä ihmisiä mm. sotilaspappina ja Malmilla palkkasi 3-4 pappia pelkästään katutyöhön. Heidän työstään taitaa olla raporttikin julkaistuna. Jouni Lehikoinen edustaa tosiaan tuossa joukossa eniten perinteisen linjan tai konservatiivisemman linjan puolesta puhujaa.
Selkeys kuuluu siinä virassa ennenkaikkea sanan tunnustukseen, vastuu on myös näin suuri sieluista.
Kysymys on tietysti siitä, että puhutaako totta, vai valhetta.
Tittelit eivät minuun vaikuta, minä etsin sitä mkä on totta.
Tuo piispa-tittelin historia on mielenkiintoinen, nimikehän tulee -kuten tiedämme- kreikan episkopoksesta, joka merkitsee ’päällekatsoja’, mutta mistä tuo sitten on Ut:n tullu? Ettei vain Qumranin luosatrin munkeilta, joilla jo oli hepreankieliset ’episkopokset’. Netti: ”Mebakkerin nimi ”valvojana” voi vastata kristillistä ” episkoposta ”, joka käännetään Uudessa testamentissa usein ”piispana” (Fil 1: 1 ; 1. Tim 3: 2 ). .”
Essealaiset puolestan lienevät adoptoineet käsitten pakanallisia suojelusjumalia l. episkopoksia tarkoittavasta käsitteestä. Paljon on jutuissa lainaa, todella paljon…
Piispuuden suhteen olen vanhanaikainen.Mielestäni piispalla tulee olla tiettyjä meriittejä niinkuin korkeampi akateeminen tutkinto. Kokemusta paikallisseurakuntatyöstä , Kokemusta työnjohtajuudesta . Jos tuollaiset kriteerit täyttyvät niin olisi hyvä jos piispa olisi niinkuin Kurjien piispa ( nimeä en muista) tai sitten hieman hyväntahtoinen kirkkoruhtinas joka ymmäsrtää kerätä neuvonantajia ympärilleen ja olla karisdmaattinen kirkkoherrojen sielunhoitaja. Kirkkoherrat ovat yksinäinen suku. He eivät voi kääntyä huolineen kenenkä tahansa puoleen.
Sitten on hyvä jos piispalla on julistajan karismaa ja uskaltaa saarnata muutakin kun kilttejä itsestäänselvyyksiä piispantarkastuksissa. Seurakuntalaisten on hyvä kokea se että he ovat olleet mukana hyvin tärkeässä tilanteessa jonka piispa läsnäolollaan ja karismallaan vahvistaa. Sopivasti , mutta ei liikaa kansanomaisuutta jotta ihmiset voivat sitten syvällä kunnioituksella sanoa että hän on ihan niinkuin me muutkin, eikä luule olevansa jotakin.
Piispallakin tulee olla sielunhoitajansa niinkuin paavilla on rippi-isänsä. Jopa piispa voi sairastua hybrikseen ja luulla että hiippakunta ja kirkko ei prjää jos hän ei hoida kaikkea itse. Kunnon sielunhoitaja voi vijaista jotain kaikkien kuolevaisuudesta.
Markku, Itse ajattelen hyvin pitkälle samoin kuin sinä vaikka kirjoitinkin piispan viran ja sen hoitamisen muuttumisesta. Piispan tulee olla henkilö, jonka tunnistaa hänen persoonansa ja ominaisuuksiensa ja myös puheittensa kautta johtajaksi – vaikka hän onkin vajavainen ja inhimillinen. Sekin on totta, että piispuuteen voi ”sairastua” eli piispan viran hoito muodostaa kuplan ja asiat pyörivät piispan ympärillä. Pitkään piispana olleen tulee oivaltaa, että kirkko ja maailma pyörii myös vaikka hän olisikin poissa – ja tulee olemaan jossakin vaiheessa poissa.
Luin kaikkien neljän ehdokkaan kannatuspuheenvuorot. Kirkollista keskustelua silloin tällöin ja pintapuolisesti seurannut tuskin löytää kovin merkittäviä eroja ehdokkaisen kesken. Kirkon sisäisiä vääntöjä seuranneelle on tarjolla muutamia täkyjä, joista päätellä ehdokkaiden asettumista kirkolliseen maastoon, mutta enemmän paljastuu lukemalla rivien välistä. Ja jos tuntee myös kirkollista henkilögalleriaa, antavat nimilistat kunkin ehdokkaan sekä äänioikeutetuista että muista kannattajista selkeimmän kuvan.
Mutta eihän kannatuspuheenvuoroja ole tarkoitettukaan suurelle kirkolliselle yleisölle, vaan ensisijaisesti piispanvaaliin osallistuville. Silti toivoisi, että kannatuspuheenvuorot kertoisivat enemmän ja selkeämmin siitä, millaisia ehdokkaita ajatuksiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan on tarjolla piispaksi.
Niin – kyllä nuo kannatuspuheenvuorot ovat useimmiten ”jaloja kehumiskertomuksia”, joissa on toki ehdokkaasta oikeita asioita esillä, mutta eivät ne kovin avoimia ja suoria viestejä ole siitä, mitä kukin ehdokas kannattaa tai ei kannata – edistää tai ei halua edistää.