Johanna Korhonen, Pirkko Kotila ja Sari Roman-Lagerspetz esittivät kolmelle piispaehdokkaalle kolme yhteistä kysymystä ja jokaiselle yhden oman. Kiitämme vastauksista ja julkaisemme kysymykset ja vastaukset sellaisinaan.
1) Piispa ei päätä seurakuntien lähetysmäärärahoista, mutta piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen jäsenenä hänellä on vaikutusvaltaa siihen, mitkä järjestöt ovat kirkon virallisia lähetysjärjestöjä. Voivatko mielestäsi virallisia järjestöjä olla sellaiset järjestöt, joilla on eri virkakäsitys kuin kirkollamme (eli jotka eivät tosiasiallisesti rekrytoi tehtäviinsä naispuolisia pappeja) ja/tai suhtautuvat torjuvasti samasukupuolisiin parisuhteisiin? Vastaa kyllä tai ei ja perustele lyhyesti.
Jaana Hallamaa: Lähetystyötä toteutetaan järjestöjen kautta, jotka ovat allekirjoittaneet kirkon lähetystyön järjestämistä koskevan perussopimuksen. Sopimuksen 4. kohdan 2. momentissa sanotaan:
”Sopijajärjestön velvollisuutena on noudattaa omassa toiminnassaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta ja päätöksiä sekä toteuttaa kirkon hyväksymää lähetysstrategiaa ja sen toimintaperiaatteita.” Pastoreita sukupuolen perusteella vieroksuvat järjestöt rikkovat tätä sopimuksen kohtaa. Ne toimivat myös vastoin kirkon päätöstä olla erottelematta ja syrjimättä ihmisiä eduskunnan säätämän avioliittolain perusteella. Järjestöille, jotka rikkovat perussopimusta, ei pitäisi myöntää rahoitusta, muutenhan sopimus on merkityksetön.
Kaisamari Hintikka: Sellaisten lähetysjärjestöjen, joiden virkakäsitys poikkeaa kirkkomme virkakäsityksestä, ei enää pitäisi voida nauttia kirkon virallisen lähetysjärjestön asemasta. Yllä mainittujen rekrytointikäytäntöjen ja kirkkomme virkakäsitystä kyseenalaistavein messujen järjestäminen ovat yksi osasyy. Vieläkin näitä enemmän kantaani vaikuttaa kuitenkin se, että kyseiset järjestöt aiheuttavat toiminnallaan jännitteitä kumppanikirkoissaan esimerkiksi globaalissa etelässä. Tarkoitan tällä esimerkiksi puuttumista kumppanikirkkojen virkakäsitystä koskeviin keskusteluihin (esimerkiksi kirkoissa, jotka eivät ole vielä avanneet pappisvirkaa naisille) taikka rakentamalla kirkko-opillisesti kestämättömiä kaitsentasuhteita näihin kirkkoihin. Molemmissa tapauksissa oman kirkkomme sisäiset jännitteet tuodaan kirkon virallisen lähetysjärjestön nimissä hämmentämään toisen luterilaisen kirkon elämää tavalla, joka on vastuuton.
Teemu Laajasalo: Lähetysmäärärahoista päättävät pääosin seurakuntien ja seurakuntayhtymien luottamushenkilöt. Helsingin seurakuntayhtymässä ja Kallion seurakunnassa on rahoitettu SLS:n, Pipliaseuran ja KUA:n kautta tehtävää työtä. On mielestäni perusteltua, että päätökset ovat paikallisia ja heijastavat myös paikallista yhteistyötä.
Käsitykseni mukaan kirkolla ja lähetysjärjestöillä on erikseen tehty keskinäinen sopimus, jossa järjestöt sitoutuvat noudattamaan “kirkon tunnustusta ja päätöksiä”. Siitä on syytä pitää kiinni.
Hyvä on pohtia sitä, kuka on rahanjaossa edunsaaja. Mielestäni edunsaajana lähetysmäärärahoissa ei ole viime kädessä lähetysjärjestö vaan henkilöt ja yhteisöt, joiden parissa työtä tehdään.
2) Pitäisikö seurakuntien osallistua sellaisen messutoiminnan järjestämiseen tai mahdollistamiseen osana seurakunnan toimintaa, jossa naispuoliset papit eivät (käytännössä) palvele papillisissa tehtävissä? Vastaa yhdellä sanalla: kyllä tai ei.
Hallamaa: Ei pitäisi.
Hintikka: Ei.
Laajasalo: Kaikilla pitää olla samat säännöt ja naispuolisten pappien syrjimiseen pitää olla nollatoleranssi, seurakunnassa ei voi olla työvuorojärjestelyjä sukupuoliperusteisesti. Piispat ja herätysliikejärjestöt ovat vuonna 2009 julkaisseet yhteisen tahdonilmaisun, mikä mielestäni on hyvä pohja. Siinä ajatellaan, että seurakunnassa herätysliikkeet toimivat seurakunnan ehdoilla ja vastaavasti siinä todetaan, että seurakunnat voivat halutessaan antaa tiloja esim. herätysliikkeiden kirkkopyhille ja muille tilaisuuksille.
3) Kampanjasi rahoitus:
A) mikä on kampanjabudjettisi loppusumma?
Hallamaa: Alle 3000 €
Hintikka: Kamppanjabudjetin loppusumma riippuu vaalin ensimmäisen kierroksen lopputuloksesta, mutta tämänhetkinen loppusumma on kutakuinkin 4500 euroa.
Laajasalo: Tällä hetkellä noin 3500 EUR.
B) mistä rahat tulevat?
Hallamaa: Kannattajayhdistyksen jäsenet jakoivat esitteiden ja niiden postituksen kustannukset keskenään. Säästimme satoja euroja kannattajien lahjoittaessa mm. jemmoihin jääneitä ikimerkkejä postitustalkoisiin. Kannattajayhdistyksen tavoite omavaraisesta ja kustannustehokkaasta kampanjasta on toteutunut.
Hintikka: 2/3 yksityisiltä tukiryhmän jäseniltä, 1/3 omasta kukkarostani.
Laajasalo: Muutaman yleisen tukikokouksen yhteydessä tukiryhmän jäsenille on annettu mahdollisuus osallistua oman harkintansa mukaan postituskuluihin poliisin rahankeräysohjeiden mukaisesti. Tukijat ovat antaneet rahaa yhteensä 1 825 EUR.
Tukiryhmän jäsenet ovat lisäksi tuoneet nyyttikestiperiaatteella leivonnaisia ja tarjottavia tilaisuuksiin.
Tällä hetkellä kulut ovat siis jakautuneet seuraavasti: koko kulut 3500 EUR, tukiryhmän osuus 1825 EUR, ehdokkaan osuus 1675 EUR
C) minne rahat menevät?
Hallamaa: Esitteet 1800 kpl, paino maksoi 780 €. Esitteiden suunnittelukustannuksia ei tullut, kuvat, teemat ja sommittelu tehtiin talkootyönä. Suurin kustannus oli postimerkkien hankinta 1501,50 €. Facebook-mainontaan käytettiin 50 €.
Hintikka: n. 2/3 kuluista koostuu kampanjan tiedotus- ja mainoskuluista, mm. nettisivusta ja esitteistä. Suurin yksittäinen kuluerä n. 1800 euroa on heinäkuun lopulla lähetetyn esitteen postitus- ja painatuskulut. 1/3 kuluista, n. 1200 euroa, muodostuu omista matkakuluistani, siis lennoista välillä Geneve-Helsinki.
Laajasalo: Esite- ja postituskulut ovat tällä hetkellä 3056,67 EUR. Tämän lisäksi on tullut eri tilaisuuksien tarjoilukuluja n. 450 EUR.
Kokonaisuudessan kampanjan suorat kulut ovat olleet noin 3500 EUR.
D) millaista tukea olet saanut seurakunnilta esim. kopioinnin, postituksen, tilojen tms. muodossa?
Hallamaa: Seurakuntayhtymän palveluksessa olevat henkilöt ja muut seurakuntalaiset ovat antaneet kampanjalle henkistä luovuuttaan. Kannattajayhdistyksen jäsenet ovat kokoontuneet kodeissa hyvässä nyyttärihengessä. Jaanan kotiseurakunta tarjosi mahdollisuuden käyttää Malmin kirkon seurakuntasalia keskustelutilaisuuden järjestämiseen. Muuten kampanjaan ei ole käytetty seurakuntien tiloja eikä varoja.
Hintikka: Malmin, Oulunkylän ja Mikaelin seurakunta ovat kukin tarjonneet tilat yhtä vaalitilaisuutta varten. Malmin seurakunnan pakettiin kuului myös kahvitarjoilu.
Laajasalo: Olemme voineet pitää tilaisuudet (tukikokoukset sekä yleisötilaisuudet) ilman tilavuokraa.
E) onko kampanjassasi kirkon palveluksessa olevia henkilöitä, jotka ovat voineet käyttää työhön työaikaansa? Mikä on arviosi heidän työtuntiensa määrästä?
Hallamaa: Hengellisillä työntekijöillä ei ole työaikaa. Seurakuntien palveluksissa olevat työntekijät ovat käyttäneet kokoustamisiin ja talkoisiin vapaa- ja loma-aikaansa. Kampanjointiin ei ole kuulunut työtehtäväksi luokiteltavaa toimintaa.
Hintikka: Kampanjassamme on mukana useita kirkon työntekijöitä, mutta kukaan heistä ei ole käyttänyt työaikaansa varsinaiseen kampanjatyöhön. Sitä, miten yksittäiset ihmiset osallistuvat esim. some-keskusteluihin työaikanaan, en tosin pysty arvioimaan. Itse olen tehnyt kaikki kampanajaan liittyvät Suomen-matkani omalla ajallani, siis käyttänyt niihin lomapäiviäni.
Laajasalo: Valitsijayhdistyksen asiamies on kirkkoherra Pirkko Yrjölä ja vara-asiamies virkavapaalla oleva seurakuntapastori Satu Huttunen. Lisäksi kampanjan vastuutehtävissä kampanjapäällikköinä on seurakuntayhtymässä aiemmin työskennellyt Katri Korolainen ja eläkkeellä oleva Timo Sahi. Käsitykseni mukaan kaikki ovat toimineet valitsijayhdistyksessä omalla ajallaan.
4) Jaana Hallamaalle:Tutkijana olet teoreettisesti orientoitunut ja viittaat keskustelussa mielelläsi tutkimuskohteisiisi. Miten uskot suoriutuvasi teorian soveltamisesta käytäntöön? Millaisia heikkouksia ja riskejä tunnistat osaamisessasi tällä alueella?
Hallamaa: Keskeinen tutkimuskohteeni – hyvä inhimillinen yhteistoiminta – on mitä käytännöllisin. Asioiden syvä teoreettinen ymmärtäminen on perusteiltaan kestävän käytännön toiminnan edellytys. Perusteluiden vaatiminen ja esittäminen tulkitaan joskus teoreettisuudeksi, kun tahdotaan heti muotoilla ratkaisuja. Haasteenani on muotoilla kaikki asiat niin, että niiden yhteys käytäntöön on kirkas.
Opettajana ja erilaisissa vaativissa luottamustehtävissä olen mitä suurimmassa määrin myös käytännön toimija. Yhteistoiminnan teoreettinen ymmärtäminen ei ole ainakaan haitannut työtäni.
Kaisamari Hintikalle: Olet ollut mukana prosessissa, jossa tuotettiin LML:n asiakirja sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta. Mitä olet tähän mennessä tehnyt sen hyväksi, että asiakirjan linjaukset pantaisiin toimeen myös Suomen ev.lut. kirkossa?
Hintikka: Olen puhunut sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta ja LML:n dokumentin linjauksista useissa eri tilaisuuksissa, esim. ko. asiakirjan suomenkielisen version julkaisuseminaarissa ja muissa julkisissa puhetilaisuuksissa, pitänyt Suomen Lähetysseuran työntekijöille asiakirjaa ja sen linjausten käytännön sovelluksia koskevan koulutuksen, esitellyt sen linjauksia usealle suomalaiselle vierailijaryhmälle Genevessä (esim. kansainvälisen työn hiippakuntasihteerit, kirkkohallituksen johtoryhmä, piispainkokous) ja pitänyt asiakirjaa muutenkin esillä esim. sosiaalisessa mediassa.
Olen pitänyt esillä asiakirjaa ja sen merkitystä kirkollemme keskusteluissa joidenkin kirkolliskokouksen jäsenten ja kirkkohallituksen virkahenkilöiden kanssa. Olen useaan otteeseen puhunut kirkkoneuvos Kimmo Kääriäisen (Kuten Johanna ja Sari varmaan muistatte, häntä pyydettiin – paremman puutteessa – asiakirjan julkaisuseminaarin päätteksi huolehtimaan sen esilläpitämisestä kirkkohallituksessa), kansliapällikön ja joidenkin kirkkomme piispojen kanssa siitä, että asiakirjan suositusten mukaisesti sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden toteutumista kirkossamme pitää viedä eteenpäin sekä monipuolisemman keskustelukulttuurin että resurssien paremman kohdentamisen kautta. Jälkimmäisestä esimerkkinä esim. gender-kysymysten nostaminen kirkkohallituksen agendalle ja vähintäänkin kokonaiskirkon tasolla selkeästi virkamiesvastuulle. Katson kuitenkin, että asiakirjan luonteen mukaisesti sitä ei toteuteta ainoastaan Etelärannasta käsin, vaan esim. käymällä keskustelua siitä miten sukupuolten välisellä oikeudenmukaisuudella edistetään monipuolisempaa osallisuutta kirkossamme.
Lisäksi olemme yhteistyössä dos. Minna Hietamäen kanssa (kirkkomme edustaja LML:n neuvostossa), pyrkineet vahvistamaan LML:n naisverkostojen kautta tapahtuvaa sukupuolten väliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvää keskustelua, joka linkittyy nykyistä laajemmin globaaleihin oikeuudenmukaisuuskysymyksiin. Uskon, että tähän on nyt erinomainen mahdollisuus, kun uudeksi LML:n naisverkostojen yhteyshenkilöksi on nimitetty hiippakuntasihteeri Hanne von Weissenberg Tampereelta.
Teemu Laajasalolle: Olet kirjoittanut seuraavasti: ”Konservatiivien pitää voida olla vihkimättä homoja ja myös toimia vanhan virkakannan mukaan, saada erillisvihkimys papiksi ja saada piispallinen kaitsenta asuinpaikasta riippumatta siltä piispalta, joka teologisesti heidän linjaansa lähinnä on.” (https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mielipide-kotimaa/kirkon-tulevaisuus-ei-yksimielisyys-vaan-sovitettu-erilaisuus/). Voisitko kertoa, miltä osin olet mahdollisesti edelleen samaa tai eri mieltä sitaatissa esittämiesi näkemysten kanssa?
Laajasalo: Kyseessä on vuonna 2010 kirjoitettu mielipidekirjoitus, joka oli vastine viikon aikana revenneeseen A-Studion jälkeiseen massaeroamisiin kirkosta ja erityisesti siitä seuranneeseen viestinnälliseen epäonnistumiseen. Tavoite on yhä edelleen sama, se, että samassa kirkossa voisi olla erimielisiä. Sen sijaan keinot pitää olla kaikilla samoihin sääntöihin perustuvat ja erikoisjärjestelyjä ei pidä tehdä.
Tää on taas tätä saman agendan ajamista. Huokaus.
Joku voisi kysyä onko liberaali luterilaisuus enää kristinuskoa lainkaan?
Saako kysyä, onko konservatiivinen kristinusko koskaan ollut järin luterilaista?
Vastaus riippuu käsitteiden liberaali ja konservatiivi sisällöstä. Nähdäkseni lutertilaisuuden sissään mahtuu lekä klassinen, että liberaalimpi tapa tulkita Raamattua.
Väittäisin postmoderni kristillisyys ei kuitenkaan voi olla luterilaista. Näin siksi että luterilaisuuteen liittyy kirjallisena dogumenttina tunnustuskirjat, jotka poissulkevat postmodernin tavan tulkita Raamattua.
Jukka: Tavallaan ihailen lakimiesmäistä tapaasi vedota kaikissa asioissa olemassa oleviin pykäliin, sopimuksiin ja papereihin.
Jumala on toisenlainen. Jeesus ei noudattanut juutalaista lakia. Hän seurusteli syntisten kanssa, hän rikkoi sääntöjä. Alkukirkon kristityt eivät noudattaneet silloisia yhteiskunnallisia sääntöjä. Luther ei noudattanut katolisen kirkon sääntöjä.
Postmoderni kristillisyys on hyvinkin luterilaista. Se perustuu ajatukseen, että usko ei ole sääntökokoelma. Usko on elämää.
Koska näiden naisten työ ei liity lähetystyöhön. Olisi jo aika, että he perustavat oman järjestön naisparien asian edistämiseksi ja naispappien palkkaamiseksi. Kirkko sitten arvioi, voivatko he saada tukea kirkon lähetysrahoista.
Eiköhän mies- ja naisparien asiaa edistävä järjestö ole jo perustettu. Naisia palkkaa papeiksi Suomen kirkko. Heitä toimii lähetystyössäkin.
Fiksuja vastauksia fiksuihin kysymyksiin. Mulla on semmoinen humina munasarjoissa, että Helsingin hiippakunnan piispana tulee jatkossakin olemaan nainen.
Myös minä toivon kovasti, että saamme toisen naispiispan.
Mulla taas on semmoinen kutina munissa, että Helsinginkin hiippakunnassa palataan päiväjärjestykseen . Itseasiassa olisi pienoinen ihme, mikäli Laajasaloa ei valittaisi, vieläpä melkoisen ylivoimaisella äänierolla.
Mikä päiväjärjestys se muka on? Yhtä hyvin se voisi olla yön järjettömyyttä, että kurkitaan toisten pöksyihin.
Tukijoiden nimilistoja tarkasteltaessa Laajasalo vaikuttaisi tulevan valituksi hiuksen hienosti suoraan vaalin ensimmäisellä kierroksella. Tusin kaikki äänioikeutetut eivät ole julkaiseet kantaansa tukijalistoilla.
Sikäli jos vaali menee toiselle kierrokselle, tilanne onkin sitten jo tiukempi. Vaalissa kolmanneksi jääneen ehdokkaan äänien jakaantuminen jäljellä oleville riippuu siitä, millä perusteella he ovat alun alkaen ehdokkaansa valinneet.
Työuraltaan ehdokkaat ovat hyvin erilaisia, mutta teologisissa kannoissa on paljon samaa. Ratkaiseva ero tulee siinä moninaisuutta seurakuntalaisten teologisissa painotuksissa vaiko eivät.
Sekä Hallamaa että Hintikka suhtautuvat torjuvasti niihin seurakuntalaisiin, jotka pitävät vuoden 1986 kirkolliskokousen virkaratkausua vääränä. Tämä siis riippumatta siitä niten ko. henkilöt suhtautuvat naispappeihin paikallisseurakunnissa. Hintikan osalta tämä jyrkkyys hieman yllättää. Laajasalo tukeutuu vuoden 2009 tahdonilmaisuun ja työvuorojärjestelyjen nollatoleranssiin seurakunnissa.
Hallamaa kytkee asiaan myös tavoiteen muuttaa kirkon avioliittokäsitystä, mitä Hintikka ja Laajasalo eivät suoraan tee.
Kysymyksiä kannattaa lukea sillä ennakkotiedolla, että kyselevän kolmikkon kaikki jäsenet ovat Jaana Hallamaan tukijalistalla.
Mitä vikaa kysymyksissä siis mielestäsi oli? Ihan asiallisia asioita kyselivät.
Kysymykset eivät välttämättä olleet piispan viran hoidon kananalta niitä kaikkein olennaisimpia.
Jukka Kivimäki kirjoittaa yllä:
”Sekä Hallamaa että Hintikka suhtautuvat torjuvasti niihin seurakuntalaisiin, jotka pitävät vuoden 1986 kirkolliskokousen virkaratkausua vääränä. ”
Mistä tällainen tulkinta? Käsittääkseni Hallamaa ja Hintikka suhtautuvat torjuvasti sukupuolten epä-tasa-arvoon kirkon rakenteissa, eivät ihmisiin.
Kivimäen tulkinta on kuitenkin valitettavan yleinen kirkossa. Kriittinen eettinen arviointi on huono asia koska se tarkoittaa ”ihmisten torjuntaa”. Jos joku kiinnittää kriittisen katseen esimerkiksi naisten, naispappien, seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen epä-tasa-arvoiseen asemaan kirkon rakenteissa niin hyvin yleisesti tämä tulkitaan siten, että kyseinen henkilö haluaa esimerkiksi ”häätää konservatiivit ulos kirkosta”. Voidaan jopa tulkita niin, että eettistä arviointia harjoittava henkilö vastustaa ylipäätään kirkkoa ja haluaa mustamaalata ja vahingoittaa sitä – ja koko kristinuskoa.
Mutta miksi pitäisi ajatella näin? Jos näemme, että kristitty veljemme tai siskomme ( tai kirkon järjestö tms.) kohtelee epä-eettisesti kolmatta osapuolta, joka hänkin on kristitty veljeni tai siskoni, niin eikö minun pitäisi puuttua siihen? Ja jos puutun, niin tarkoittaako tämä sitä, että suhtaudun ”torjuvasti ihmiseen”, joka mielestäni joiltain osin toimii tai on vastuussa epä-eettisestä toiminnasta? Onko eettinen arviointi sitä, että suhtaudumme torjuvasti niihin ihmisiin, joiden toimintaa me arvioimme kriittisesti, siltä osin, kuin se ilmentää epä-eettisyyttä kolmansia osapuolia kohtaan? Ja jos on, niin pitäisikö puuttua myös muuhunkaan mahdolliseen epä-eettiseen toimintaan kirkossa (kohdistuen vaikkapa etnisiin vähemmistöihin, vammaisiin)? Pitäisikö olla puuttumatta eettisiin epäkohtiin jotta ei syyllistyisi ”ihmisten torjuntaan”? Ja vielä yksi kysymys: mikä vastuu meillä on niistä kolmansista osapuolista, eli niistä ihmisistä, jotka kirkossamme joutuvat epä-eettisen, halventavan, syrjivän jne. kohtelun kohteeksi sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa, ihonvärinsä, vammaisuutensa jne. perusteella kirkossa ja sen rakenteissa?
Kirkkomme on ollut tuottamassa, hyväksynyt ja sitoutunut noudattamaan Luterilaisen maailmanliiton linjausta sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta (linkki alla). Siinä suhtaudutaan torjuvasti sukupuolten epä-tasa-arvoon kirkoissa, esimerkiksi naispappeuden torjuntaan. Siinä ei kuitenkaan suhtauduta torjuvasti keihinkään ihmisiin, eikä haluta häätää ketään ulos kirkosta. Hallamaan ja Hintikan vastaukset ovat mielestäni linjassa LML:n linjauksen kanssa.
http://www.ekumenia.fi/data/liitteet/linjaus_sukupuolten_valisesta_oikeudenmukaisuudesta.pdf
Niinpä niin. Muutettavat muuttaen: Jos joku kiinnittää kriittisen katseen esimerkiksi Raamatun mukaisen kristillisen opin vastaisiin sukupuolisuhteisiin, niin hyvin yleisesti tämä tulkitaan siten, että kyseinen henkilö haluaa esimerkiksi “häätää seksuaalivähemmistöt ulos kirkosta”.
Tosiasiallinen reaktio voi hyvinkin olla edellä muotoilemani lauseen mukainen, mutta näin ei välttämättä ole. Henkilö voidaan toivottaa terve tulleeksi siitä huolimatta että hänen toivotaan tunnistavan ristiriita oman toimintansa ja kristillisen opetuksen välillä.
Vuoden 1986 kirkolliskokouspäätös tehtiin siinä yhteisymmärryksessä, että on täysin hyväksyttävää ajatella, että tehty päätös oli väärä. Erilaisen kannan ei kuitenkaan tullut vaikuttaa hengellisen yhteyteen kirkon eri jäsenten välillä. Jos ja kun ajatellaan, että ko. päätöstä vääränä pitävillä on täysi kotipaikkaoikeus kirkossa. ei olisi johdonmukaista kieltää heitä kokoontumaan halutessaan yhteen.
Sikäli kun kirkollisilla järjestöillä yleensäkin on kotipaikka kirkon piirissä, tulee sellainen olla myös niillä järjestöillä, joiden jäsenten enemmistö suhtautuu torjuvasti vuoden 1986 päätökseen. Kotipaikka oikeus kirkossa ei kuitenkaan tarkoita että näin kantansa määritelleet järjestöt voisivat suhtautua torjuvasti kirkon muihin jäseniin.
Sikäli kun tehdään kategorinen linjaus, ettei kirkon vanhalla virkakannalla olevilla ole oikeutta kokoontua yhteen ja viettää messua kirkkokäsikirjan määräämällä tavalla, nouse pohdittavaksi, millä perusteella sitten voidaan järjestää erityisiä messuja jollekin muulle kohderyhmälle, kuten esimerkiksi seksuaalivähemmistöille. Valitaanko silloin jokin kohderyhmä joka tulee hyväksytyksi ja toinen joka tulee torjutuksi.
Messujen järjestäminen jollekin kohderyhmälle suunnattuna ei tule merkitä seurakunnan työntekijöiden työvuorojen järjestelyjä esimerkiksi sukupuolen, siviilisäädyn tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Paikallisseurakunta ei voi järjestää messuja, joita toimittamaan hyväksytään vain osa ko. seurakunnan pastoreista. Seurakunnan työvuorolistauksessa esimerkiksi sellainen työvuorojärjestely, että naistenpäivänä papin tulee olla ehdottomasti naispuolinen, ei tule kysymykseen. Tilanne on toinen, jos tilaisuuden järjestäjätaho kutsuu tilaisuuteen papin seurakunnan työvuorolistojen ulkopuolelta.
Mitä järkeä on siinä, että työvuoroja ei voi järjestellä kirkossa? Pitäisikö sairaaloissakin vaan laittaa kukatahansa työntekijä toimittamaan minkätahansa erikoisleikkauksen tai sairauden työvuorolistan mukaan?
Kun miehet ovat perheen ja seurakunnan pää. Miksi he eivät saisi toimittaa jumalanpalveluksia?
Jumalanpalvelushan voidaan pitää, kun kymmenen juutalaista miestä on sitä toimittamassa.
Jukka Kivimäki ja muutkin,
Vuoden 1986 päätökseen (naispappeuden hyväksymisestä) sisältynyttä pontta kotipaikkaoikeuksineen on tulkittu tavoilla, joissa naisten/naispappien syrjintää periaatteessa usein vastustetaan, mutta käytännössä se hyväksytään. Syrjinnän hyväksyjät puhuvat usein mielipiteen vapaudesta, moninaisuuden kunnioittamisesta, ykseyden vaalimisesta ja halusta vaalia hyviä ihmissuhteita kirkon jäsenien välillä (ks. mm. Paula Närhen väitöskirjatutkimus ”Nainen, pappeus ja ristiriita?. Haastattelututkimus papin sukupuoleen liittyvien näkemyserojen aiheuttamista ristiriidoista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa”. Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta 2012).
Myös Satu Saarinen (nyk. Oulun tuomiorovasti) on puhunut edellämainitusta ilmiöstä, eli naispappeuden samanaikaisesta hyväksymisestä ja naispappien rakenteellisen syrjinnän sallimisesta. Kalevan Alakerta-kirjoituksessa (14.4.2012) hän kirjoittaa: ”Syrjinnän muodot ovat vaikeasti havaittavia, niihin on vaikea puuttua ja ne sallitaan yhtä aikaa kun ne toisella kädellä tuomitaan…Rakenteellinen syrjintä näkyy epämääräisenä haluna liikkua lainsäädännön porsaanreikien ja hiljaisten sopimusten huokoisilla pinnoilla…Kirkkoherra saattaa itse olla naispappeuden kannalla, mutta yhtä aikaa tarjota puitteet ja resurssit naispapittomien messujen viettämiseen seurakuntansa tiloissa. Osa messuista on seurakunnan ulkopuolista toimintaa, osa omaa viikkotoimintaa. Jos ulkopuolisten messujen järjestäjän toiminta ei kuulu seurakunnan työvuorojaoen piiriin, on syrjintää vaikea osoittaa. Jos taas seurakunnassa on naispuolisia pappeja, ja avustamaan kelpaavat vain miespuoliset papit, on kyse syrjinnästä”.
Edellä mainitussa kirjoituksessaan vuodelta 2012 Satu Saarinen sanoo myös, että epätasa-arvoiset käytännöt ovat viime aikoina vahvistuneet Oulun hiippakunnassa. Tällä hetkellä vuonna 2017 vaikuttaa siltä, että epätasa-arvoiset käytännöt olisivat vahvistumassa koko kirkossa. Viitteitä vahvistumisesta antaa Piispainkokouksen työryhmän ”Selvitys jumalanpalvelusyhteisöistä” vuodelta 2016. Selvityksessä sanotaan, että ”seurakunnissa voi aiheutua jännitteitä yhteisöjen kanssa myös erilaisten virkakäsitysten vuoksi”. ”Toimivaksi malliksi” ristiriitojen välttämiseksi ja kirkon ykseyden vaalimiseksi esitetään Porin Teljän mallia, jossa säännölliset Sley-messut on integroitu osaksi seurakunnan omaa toimintaa. Nämä säännölliset Sley-messut ovat käytännössä vain miespappien toimittamia.
Säännöllisten naispapittomien messujen integroiminen osaksi seurakuntien omaa toimintaa on ristiriidassa edellisessä kommentissani mainitsemani LML:n ”Linjaus sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta” kanssa, jonka toteuttamiseen Suomen ev.lut.kirkkokin on sitoutunut.
Mutta toisaalta, kuten edellä mainitsemastani Paula Närhen väitöskirjasta ja Satu Saarisen kirjoituksesta käy ilmi, syrjinnän tuomitseminen ja sen samanaikainen hyväksyminen erilaisilla ”hiljaisilla sopimuksilla” ja monenmoisilla järjestelyillä on varsin syvään juurtunut kulttuuri Suomen ev.lut.kirkossa. Yleensä tätä ristiriitaisuutta perustellaan ”ykseyden vaalimisella”.
Sari Roman-Lagerspetz
Lähtöoletamasi syrjinnästä on nähdäkseni virhellinen. Lopputulema että jollakin paikakunnalla toteuu messu jota toimittavat vain miespuoliset papit ei missään tapauksessa ole syrjintää. Syrjintää voi tapahtua vain messun järjestelyissä, ei lopputulemassa. Pitää siis olla ihminen tai joukko ihmisiä, joita syrjitään.
Mikäli messun osnottajat eivät toivo naispappia toimittamaan messua, ei naispapin puute syrji kyseisiä seurakuntalaisia. Mikäli kyseiseen messuun ei ole edes tarjolla naispuolista pappia toimttamaan, ei myöskään ole ketään pappia joka tulisi syrjityksi naispapittomuuden vuoksi.
Seikka että messun toimttamisen oikeus annetaan yhteisölle, jonka palveluksessa ei ole ketään naispuolista pappia ei tee kyseisestä messusta syrjivää. Syrjintä on tapahtunut, sikäli kun on tapahtunut, kyseisen järjestön rekrytointiprosessissa, ei messunjärjestelyissä. Seikka onko rekrytoinnissa tapahtunut syrjintää, onkin sitten monisyisempi kysymys. Tilanteesta riippuen jonkun mielestä on toisen ei. Tilanteessa, joissa tehtäviin on valittu hakijoista ansioitunein ei ainakaan ole.
Werneri: ”Kun miehet ovat perheen ja seurakunnan pää.”
Heh, on kuitenkin syytä pitää mielessä, että frouvan pelko on viisauden alku.
Werneri: ” Miksi he eivät saisi toimittaa jumalanpalveluksia?”
Tämä on minulle ihan uusi uutinen. Eivätkö miehet – jos ovat pappeja – saa enää toimittaa jumalanpalveluksia? Vai onko miehiltä nykyään pappeus kielletty kokonaan?
Jukka: Jos tahdot viitata ”Raamatun mukaisen kristillisen opin vastaisilla
sukupuolisuhteilla” esim. homoseksuaalisuuteen, niin tahtonen muistuttaa (ja niin kuin hyvin tiedätkin), että meidän tuntemaamme homoseksuaalisuutta ei käsitellä Raamatussa ollenkaan. Koko termi keksittiin vasta 1800-luvulla.
Seija: Väittämäsi sisältää joko argumentaatio virheen tai loogisen päättelyvirheen taikka sitten molemmat. Loogisesti ajatellen termin ”homoseksuaalisuus” tarkoittama asia on täytynyt olla olemassa ennen termin keksimistä. Miksi olisi keksitty termi asialle jota ei olisi ollut vielä olemassa.
Olen melkoisen vakuuttunut että 1800- luvulla keksityn termin ”homoseksuaalisuus” tarkoittama asia ilmeni jo Raamatun tekstien kirjoituksen ajankohtana. Termi ei ollut käytössä eikä käyttäytymisen tausta ollut välttämättä yleisesti tiedossa.
Totta kai homoseksuaalisuutta on ollut niin kauan kuin ihmisiäkin. Mutta ihmisten seksuaalista käyttäytymistä koskeva tutkimus ja tieto on alkanut karttua vasta parin viime vuosisadan aikana. Siinä mielessä homoseksuaalisuutta, sellaisena kuin me sen tunnemme, ei esiinny Raamatussa.
Aivan ja kun Raamatussa torjutaan samaa sukupuoltaolevien välinen sukupuoliyhteys, torjunta koskee sukupuoliyhteyttä sellaisten ihmisten kesken, joista on sittemmin otettu käyttöön termi ”homoseksuaali”
Eihän Raamattu torju sellaista, mistä Raamatun kirjoittamisen aikana ei ollut tietoa. Avioliittokin oli tuolloin sukujen välinen kauppa, ei rakkausliitto. Niin että sinun logiikallasi Raamattu torjuu nykymallisen avioliitonkin.
Raamattu ei ota kantaa nykymalliseen avioliittoon.
Raamattu ottaa torjuvasti kantaa samaa sukupuota olevien välisiin seksisuhteissin täysin riippumatta siitä, olvatko nuo seksisuhteet nykymallisia taikka sitten eivät.
Siis tarkoitan ettei Raamattu ota erikseen kantaa nykymalliseen avioliittoon. Avioliittoon yleisesti ottaen Raamattu toki ottaa kantaa.
Luet Raamatun rivienvälistä jotakin mitä siellä ei ole. Mutta jokainenhan meistä lukee tuota pyhää kirjaa omien silmälasiensa läpi ja tekee sen teksteistä omat tulkintansa.
Piispaehdokkaiden tukiryhmien Facebook -sivuilta ilmenevien kannattajalistojen perusteella voisi päätellä, että vaalin toiselle keirrokselle, jos sellainen tulee, päätyy Teemu Laajasalo ja Jaana Hallamaa.
Laajasalon tukijalistalla vaikuttaisi kuitenkin olevan äänioikeutetuja kannattajia enemmän kuin Hallamaan ja Hintikan tukijalistoilla yhteensä. Tällä perusteella vaikuttaisi mahdolliselta, että hiippakunta säästyy toiselta kierrokselta. Säästyneet varat hiippakunta voisi suunnata vaikka diakoniaan.
Tosiasia on kuitenkin se, että tulipa valituksi kuka kolmesta ehdokkaasta tahansa, valituksi tulee ehdokas, joka suhtautuu myönteisesti spn-avioliittoihin. Ja hyvä niin.
Kimmo
Tavoitteen näkökulmasta ehdokkaiden kanta lienee sama, mutta kirkko-opin ja päätöksentekoprosessin kannalta se on erillainen.
Yksi Kirkon suurimmista opettajista Johannes Krysostomos värvättiin piispaksi Konstantinopoliin seuraavasti.
Johannes kutsuttiin käymään eräässä marttyyrikappelissa Antiokian (kotikaupunkinsa) ulkopuolella. Kappelin luona hänet pysäytettiin, sidottiin, nostettiin vaunuihin ja lähdettiin viemään kohti pääkaupunkia.
Vuonna 398 piispan värväys oli siis hieman eri tyylistä kuin yllä kuvattu vaalikampanja. Aika hyvän piispan Konstantinopoli Johannes Krysostomoksesta sai tälläkin menetelmällä.
Asiasta tarkemmin https://ort.fi/kirkkokalenteri/20171113