Piispa Seppo Häkkinen ilmoitti äskettäin jäävänsä eläkkeelle 1.9.2023 lukien. Se oli odotettu ilmoitus sikäli, että piispa Häkkinen on ikänsä puolesta ns. eläkeiässä. Hän ehti myös palvella melko pitkän jakson Viipurin hiippakunnan yhden ”perillisen” piispana, myös viimeisen vaiheen hiippakunnan laajennuttua Päijät-Hämeen rovastikunnalla.
Piispan ilmoitus käynnisti luonnollisesti pohdinnat piispaehdokkaista. Niitä käytiin myös synodaalikokouksen yhteydessä ja niitä on käyty eri välineiden kautta eri puolilla laajaa hiippakuntaamme. Tänään 6.10. tuli julkisuuteen jo tieto kahdesta ehdokkaasta eli kenttäpiispa Pekka Särkiöstä ja kirkkoherra Hannes Wallinista.
Olen itsekin jokin verran mukana piispaehdokaspohdinnoissa. Olen myös muutenkin pannut merkille, että on melko paljon liikehdintää. Piispaehdokkaita saattaakin tulla yllättävän suuri määrä! Se on positiivinen asia ja jossakin mielessä voi olla myös hämmentävää. Se tarkoittanee yleensä sitä, että vaali ratkaistaan toisella kierroksella.
Edellinen asia kertoo myös positiivisessa mielessä siitä, että on paljon odotuksia piispan valintaa kohtaan. Ne toki voivat olla ja ovatkin eri taustaryhmillä erilaisia. Itse olen havainnut vahvan toiveen uuden aikakauden piispasta ja toiseksi toiveen saada sopiva pappisnainen piispaksi. Kolmantena toiveena on noussut esille näky avarasti ajattelevasta ja samalla hengellisesti vahvasta piispasta.
Joku joskus kyseli edellä mainittua ajatellen, että miksi halutaan nainen. Se on perusteltu kysymys, mutta siihen voi vastata parilla perusasialla. Piispakollegiossa naiset ovat selvä vähemmistö ja toisaalta kirkkomme papeista iso osa on naisia. Myös nainen voi olla kirkon ”suurimmissa” johtajatehtävissä! Piispakollegion osalta joku voi todeta, että nyt valitaan piispa Mikkelin hiippakuntaan eikä yhtä jäsentä piispakollegioon. Ensimmäinen on tärkein, mutta toistakaan ei voida ajatella asetelman ulkopuolelle.
Paljon pohditaan myös ”nimiä” oman hiippakunnan sisältä ja toisaalta myös muita mahdollisia. Joka tapauksessa valituksi tulevan tulee olla kohtuullisen tunnettu, luottamusta herättävä ja uusia toiveita toivottavasti viranhoidossaan täyttävä.
Uudelle piispalle keskeisiä kysymyksiä ovat: Mikä on hänen visionsa kirkosta ja kirkostamme. Ja miten hän osaa olla vuorovaikutteinen johtaja ja hyödyntää pappien ja muiden työntekijöiden osaamista. Miten hän säilyttää paimenen mielen tiukoissakin paikoissa ja häntä mahdollisesti haastettaessa.
Uusi piispa voi luoda visiotaan virkaan tultuaan, mutta ilman minkäänlaista kirkkovisiota hänen on mielestäni mahdoton aloittaa virassa. Piispa ei ole vain virkahenkilö vaan hiippakuntansa suunnan näyttäjä. Siinä piilee taas vaara, ettei piispa voi olla ainoa kirkon visiota ymmärtävä ja ”oikeassa olija”! Piispan tulee ymmärtää elämän erilaisuutta ja paimentaa laumaansa niin vihreillä niityillä kuin myrskyisillä aavikoilla!
Oma toiveeni on avarasti ajatteleva , vahvan hengellisen vision omaava piispa, joka luo omalla työllään intoa ja toivoa hiippakunnan ja kirkon sisällä. Oma toiveeni on piispa, joka ymmärtää olevansa samalla kuitenkin vain ihminen ja yksi meistä. Korkea asema voi joskus viedä sfääreihin, jotka ovat vieraita kristillisen yhteisön perimmäisille arvoille ja tämän maailman arjen elämälle.
Toivo Loikkanen
Toivo!
Äänestäjät – kukin osaltaan – ratkaisevat aikanaan vaalin parhaan ymmärryksensä mukaan. Ennakkoveikkaukset tuovat siihen lisäarvoksi usein vain kärpäsen surinaa. Toisaalta voi käydä niinkin, että perusteltu, taitavasti muotoiltu mielipide ottaa siivet alleen ja kantaa kirjoittajansa näkemyksen maaliin.
Mutta kärpäsen surinaksi jäämisen uhkakuvasta huolimatta on oma viehätyksensä myös täältä arkkienkelin yrtin eli väinönputken (Angelica arhangelica) lappilaisen levinneisyysalueen eteläisiltä reunamilta ottaa kantaa ensi vuoden piispanäkymiin arkkienkeli Mikaelin nimikkohiippakunnassa.
Mikkelin tuomiorovasti sekä molemmat nykyiset pappisasessorit ovat pappisnaisia. Mainituista tehtävistä on historian kuluessa tullut kutsuja hiippakuntapiispaksi – etenkin, jos kutsuttava on väitellyt tohtoriksi. Tosin piispainkokouksen kokoonpanon muuttumisen jälkeen edes pitkä asessorikausi ei välttämättä tuo samaa lisäarvoa tielle piispaksi kuin entisaikaan.
Maallikkoäänestäjien mielialat ja toiveet eivät toisaalta ole erityisen tarkasti aistittavissa synodaalikokouksen tunnelmista. Voi siis hyvinkin olla, että muutos Mikkelissä ei ole niin radikaali kuin eräiden muiden hiippakuntien lopputulemista voisi odottaa.
Muistettakoon myös, että Lahden seutu on vasta pari vuotta kuulunut Mikkelin hiippakuntaan. Se ja hiippakunnan muut alueelliset muutokset voivat olla yllättävä jokerikortti tulevassa vaalissa.
Jouni, nostat hyviä pointteja ja niistä ensimmäiseen totean, että olen yksi äänestäjä tuossa vaalissa, joka käytäneen ennen ensi kesää. MIkkelin tuomiokapituli päättää aikataulusta huomenna 11.10. Se on myös totta, että maallikkoäänestäjien merkitys on suuri ja jos yleisellä tasolla arvioi niin ehkä valinnassa enemmän perinteisen linjan suuntaan. Mainitsemasi kaksi pappisnaista eivät ole vielä missään nousseet esille mahdollisina ehdokkaina, mutta aikaa ehdokasasettelulle on vielä paljon. Uskon ja melkein tiedänkin, että ainakin kaksi muuta pappisnaista tulee ehdolle. Päijät-Hämeen alueella on sikäli merkitystä, että siellä on kohtuullisen paljon äänioikeutettuja ja nyt sieltä jo kaksi ehdokasta nopealla aikataululla.
TT, Imatran kirkkoherra Mari Parkkinen lähtee ehdolle ja olen itse lähtenyt yhdeksi hänen tukijakseen.
Mari on mielestäni hyvä ja vahva ehdokas, joka täyttää paljolti noita blogikirjoitukseni toiveita.
https://yle.fi/uutiset/74-20001518
Kirjoitin tämän blogikirjoitukseni, kun piispa Häkkisen ilmoitus eläkkeelle jäämisestä oli tullut. En siinä vaiheessa ollut vielä sitoutunut kenenkään ehdokkaan tukijaksi.