Piispa Seppo Häkkinen ilmoitti äskettäin jäävänsä eläkkeelle 1.9.2023 lukien. Se oli odotettu ilmoitus sikäli, että piispa Häkkinen on ikänsä puolesta ns. eläkeiässä. Hän ehti myös palvella melko pitkän jakson Viipurin hiippakunnan yhden ”perillisen” piispana, myös viimeisen vaiheen hiippakunnan laajennuttua Päijät-Hämeen rovastikunnalla.
Piispan ilmoitus käynnisti luonnollisesti pohdinnat piispaehdokkaista. Niitä käytiin myös synodaalikokouksen yhteydessä ja niitä on käyty eri välineiden kautta eri puolilla laajaa hiippakuntaamme. Tänään 6.10. tuli julkisuuteen jo tieto kahdesta ehdokkaasta eli kenttäpiispa Pekka Särkiöstä ja kirkkoherra Hannes Wallinista.
Olen itsekin jokin verran mukana piispaehdokaspohdinnoissa. Olen myös muutenkin pannut merkille, että on melko paljon liikehdintää. Piispaehdokkaita saattaakin tulla yllättävän suuri määrä! Se on positiivinen asia ja jossakin mielessä voi olla myös hämmentävää. Se tarkoittanee yleensä sitä, että vaali ratkaistaan toisella kierroksella.
Edellinen asia kertoo myös positiivisessa mielessä siitä, että on paljon odotuksia piispan valintaa kohtaan. Ne toki voivat olla ja ovatkin eri taustaryhmillä erilaisia. Itse olen havainnut vahvan toiveen uuden aikakauden piispasta ja toiseksi toiveen saada sopiva pappisnainen piispaksi. Kolmantena toiveena on noussut esille näky avarasti ajattelevasta ja samalla hengellisesti vahvasta piispasta.
Joku joskus kyseli edellä mainittua ajatellen, että miksi halutaan nainen. Se on perusteltu kysymys, mutta siihen voi vastata parilla perusasialla. Piispakollegiossa naiset ovat selvä vähemmistö ja toisaalta kirkkomme papeista iso osa on naisia. Myös nainen voi olla kirkon ”suurimmissa” johtajatehtävissä! Piispakollegion osalta joku voi todeta, että nyt valitaan piispa Mikkelin hiippakuntaan eikä yhtä jäsentä piispakollegioon. Ensimmäinen on tärkein, mutta toistakaan ei voida ajatella asetelman ulkopuolelle.
Paljon pohditaan myös ”nimiä” oman hiippakunnan sisältä ja toisaalta myös muita mahdollisia. Joka tapauksessa valituksi tulevan tulee olla kohtuullisen tunnettu, luottamusta herättävä ja uusia toiveita toivottavasti viranhoidossaan täyttävä.
Uudelle piispalle keskeisiä kysymyksiä ovat: Mikä on hänen visionsa kirkosta ja kirkostamme. Ja miten hän osaa olla vuorovaikutteinen johtaja ja hyödyntää pappien ja muiden työntekijöiden osaamista. Miten hän säilyttää paimenen mielen tiukoissakin paikoissa ja häntä mahdollisesti haastettaessa.
Uusi piispa voi luoda visiotaan virkaan tultuaan, mutta ilman minkäänlaista kirkkovisiota hänen on mielestäni mahdoton aloittaa virassa. Piispa ei ole vain virkahenkilö vaan hiippakuntansa suunnan näyttäjä. Siinä piilee taas vaara, ettei piispa voi olla ainoa kirkon visiota ymmärtävä ja ”oikeassa olija”! Piispan tulee ymmärtää elämän erilaisuutta ja paimentaa laumaansa niin vihreillä niityillä kuin myrskyisillä aavikoilla!
Oma toiveeni on avarasti ajatteleva , vahvan hengellisen vision omaava piispa, joka luo omalla työllään intoa ja toivoa hiippakunnan ja kirkon sisällä. Oma toiveeni on piispa, joka ymmärtää olevansa samalla kuitenkin vain ihminen ja yksi meistä. Korkea asema voi joskus viedä sfääreihin, jotka ovat vieraita kristillisen yhteisön perimmäisille arvoille ja tämän maailman arjen elämälle.
Toivo Loikkanen
Viisaasti tehty! 🙂
Ihmisten auttaminen ei ilmeisesti ole evankeliumin julistamista? WWJD?
Tarkkaan ottaen ihmisten auttaminen ei ole evankeliumin julistamista vaan evankeliumin todeksi elämistä.
Aivan Salme, just presiis, joka on samalla sanatonta julistusta.
”Sydämin , suin ja kätten töin……”
Ja sen sanot Sami jo tuossa edellä kysymyksen muodossa!
Ihmisten auttaminen ei tosiaankaan ole evankeliumin julistamista, se voi olla evankeliumin todeksielämistä, mutta ei välttämättä ole edes sitä.
Lähimmäisten auttaminen on toki mahdollista vaikka ei omakohtaisesti tuntisi Kristusta. Ei ole mitään evankeliumia ilman Kristusta.
Kristusta voi julistaa myös sanatomasti kätten töillä, mutta tällöin kätten töihin liittyy suora viesti Kristuksesta.
”Lähimmäisten auttaminen on toki mahdollista vaikka ei omakohtaisesti tuntisi Kristusta. Ei ole mitään evankeliumia ilman Kristusta.” Kristukselle ei ole lainkaan mahdotonta levittää evankeliumia myös sellaisen auttamisen kautta, jonka tekijä ei itse tunnustaudu kristityksi. Uskon tätä koko ajan tapahtuneen ja tapahtuvan.
Tämä toiminnan eriyttäminen on viisas ratkaisu minunkin mielestäni. Nythän eräs kirkon luottamushenkilö kirjoitti taannoin artikkelin, jossa hän kyseenalaisti KL:n kehitysyhteistyörahat ja sai aikaan sen, että ministeri Haavisto sanoi tutkituttavansa asiaa.
Kansanlähetys toimii viisaasti ja toivottavasti saa työrauhan.
Valituksen jälkeen Pekka Haavisto teki virkansa puolesta oikean ratkaisun. Uskon ja luotan, että tarkastuksesta tulee puhtaat paperit.
Mutta mitä tekee SLS? Miten eriyttää Kambotsan työ? Pitäisikö sielläkin tehdä vastaava tarkastus? Siellähän lähettipari tekee ulkoministeriön 85%:n panostuksella kehitystyötä. Evankeliumin julistukselle on varattu 15%:n verran SLS:n palkkarahoja.
Tässä linkki edelliseen kommenttiini liittyen.
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/haavisto-hsssa-ministerio-selvittaa-kansanlahetyksen-aids-hankkeen/1727798
Todella toivotonta.
http://www.youtube.com/watch?v=Tg7qECSjgXk
Näin on, Eija. Riitelyt, kantelut, tutkintapyynnöt kotimaassa, niiden hinnan maksavat aina syyttömät sairaat ihmiset työn kohdemaissa. Mutta jotenkin tämä seikka ei vaikuta painavan kanteluita tekevien vaaàssa mitään. Kuitenkin puhutaan lähimmäisen rakkaudesta jne. Ristiriitaista.
Tämä tuntuu viisaalta ratkaisulta ja kelpaa esimerkiksi muillekin lähetysjärjestöille. Toki nuo toiminnot usein ovat käsi kädessä ainakin silloin kun toimitaan köyhissä kehitysmaissa. Toimintojen erillinen kirjanpito ei tuottane ylivoimaisia vaikeuksia silloinkaan. Tälainen ratkaisu mahdollistaa valtionavun vastaanottamisen ilman vaaraa joutua tinkimään julistuksen vapaudesta.
”Todella toivotonta.”
Ja Eija, mää en kans ymmärrä, mikä tätän kansaan on mennyt. Olen ennenkin tuonut esille, että kirkko on opettanut tämän kansan lukemaan ja on noustu niiden ponnistusten jälkeen eturivin kansaksi elintason, teknologian, tietotaidon jne. saroilla ja nyt kansan päättäjät haluavat heittää ”rukkaset” kirkon sydänäänien kasvoille noukkimalla jyvät akanoista.
Haloo päättäjät, Haavistot ym:t, eiköhän ihmisenä olemisen sisältöön kuulu myös henkinen hyvinvointi ja kristillinen ihmiskäsitys ja ajattelu kaikkine sisältöineen on ollut tarpeeksi valovoimainen saattamaan kansat oppimisen ja työn kautta melko mukavaan toimeentuloon ja hyvinvointiin. Katsokaapa vaikka kristillisyyden levinneisyyden alueiden kansojen elinolosuhteita.
”…noukkimalla jyvät akanoista…”
Siis itse asiassa ajatuksen pitäisi olla, että noukkimalla jyvät akanoista ja heittämällä ne pois.
Valitettavan vahvana on jotain tällaista näkymässä ja on näkynyt jo pidempään tämän kritillisen kasvatuksen ilmastossa eläneen suomalaisen yhteiskunnan ilmapiirissä.
Valitettavaa!!
Vallan käsittämätön keskustelu, ei tässä tarvitse nähdä mitään suurta teologista ongelmaa.
Järjestö- ja liike-elämässä on aivan tavanmukaista eriyttää tiettyjä toimintoja muusta toiminnasta kun niihin liittyy erityisiä raportointivelvoitteita, erilläänpitovelvoitteita tai vaikkapa verotukseen liittyviä rajanvetoja. Näin luodaan läpinäkyvyyttä ja sitä kautta uskottavuutta ja luottamusta ja välillisesti parannetaan toimintaedellytyksiä, esimerkiksi valtionavustusten saamisen edellytyksiä.
Kun asioissa ei ole eikä saakaan olla mitään salattavaa on menettely toiminnan kannalta perusteltua.
Toisaalta on luonnollista, että kristillinen toimija siunaa työntekijänsä näiden ryhtyessä tehtäväänsä, se nyt on sitten vallan toissijainen asia millä työnimikkeellä siunataan.
Mikko, nyt en ymmärrä…Sitähän me muutkin, että hyvin toimittu kun eriytetään…
Tässä saattaa olla hiukan ymmärtämisvaikeuksia. Oma kommenttini liittyi Salmen linkkiin ja siinä totean käyneeseen pohjanoteerauksen. Ei Kansanlähetykselläkään ole ollut mitään tahtoa kieltää millään perustella ihmisten terveydenhoitoa mistään syystä.
Toinen asia toiminnan eriyttäminen varmasti selkeyttää kaikkien kannalta. Itse asiassa itsekin olen toiminut näin verottajan toiveesta.
Toivo
Kiitos blogistasi
Viisaita ajatuksia esille tuot
Kiitos, Matias!
Piispanvaaleissa käy usein niin, että seuraaja saattaa poiketa kovastikin edeltäjästä. Näin voi käydä myös Mikkelissä.
Kiitos, mielenkiintoinen blogi!
Näin kävi aikoinaan Helsingissä: Irja Askola ja Eero Huovinen olivat piispoina miltei kuin ”eri planeetoilta”.
Puhumattaan Kuopion peräkkäisistä piispoista Wille Riekkinen ja Jari Jolkkonen.
Jos tällä logiikalla mennään niin Mikkelin seuraava piispa olisi kirkkopoliittisesti ja vähän teologisestikin liberaali nainen.