Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen nokkamiehet julistivat Oulun piispan VL-juhlakansalle julistaman synninpäästön epäpäteväksi. Suren piispan kaltoin kohtelua. Maallikkopomot ottivat paimeneltaan Taivasten valtakunnan avaimet leikkiäkseen niillä keskenään, vai? Eikä tässä ihan vähäpätöisestä asiasta olekaan kyse:
Anteeksiantamusta voidaan kutsua tärkeimmäksi opinkappaleeksi, jonka tunteminen on aivan välttämätöntä kaikille kristityille. Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan kristikunnassa eli kirkossa on pelkkää syntien anteeksiantamusta, mutta kristikunnan ulkopuolella, missä ei ole evankeliumia, ei ole myöskään anteeksiantamusta. Tämä anteeksiantamus perustuu Kristuksen sovitustyöhön. Sitä me ihmiset emme voi saavuttaa hyvillä teoillamme tai siveellisyydellämme, emme hyväksymällä itsemme ja toteuttamalla itseämme. Ei auta itsetuntemus tai se, että olemme valmiit antamaan itse itsellemme anteeksi.
Anteeksiantamusta haluava eli syntejään katuva ihmisen ei saa anteeksi nöyryyteensä, katumukseensa, ansioluetteloonsa tai hurskauteensa vetoamalla. Anteeksiantamus saadaan lahjaksi, ilman ennakkoehtoja, vain Kristuksen tähden. Jumala armahtaa vain siksi, että joku sitä häneltä pyytää.
Anteeksiantamus on otettava vastaan uskolla (uskon avulla tai kautta), joka ei ole ihmisen oma suoritus, vaan pelkkää avoimuutta Jumalalle. Synninpäästö eli absoluutio on otettava vastaan niin absoluuttisen varmasti kuin jos itse Jumala sen meille suoraan taivaasta julistaisi. Koska ripissä lausuttu synninpäästö on näin varma, niin Luther kutsui rippiä ihmeellisen kallisarvoiseksi ja lohdulliseksi aarteeksi.
Lutherin mukaan kristityn koko elämä on ripin muotoinen. Ripin perusmuoto on henkilökohtaisessa rukouksessa tapahtuva syntien tunnustaminen. Rukouselämämme perustuu jatkuvaan oman syyllisyytemme myöntämiseen ja armon anomiseen, aivan kuten Isä meidän-rukouskin osoittaa. Sellaisen ripittäytymisen tulee jatkua keskeytyksettä koko elämämme ajan. Onhan kristillisyys varsinaisesti sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja anomme armoa.
Ripin muotoiseen elämään kuuluu myös aina uudelleen tapahtuva anteeksi pyytäminen niiltä, joita vastaan olemme rikkoneet. Jeesushan opetti meitä rukoilemaan: Anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Lutherin mukaan marssijärjestys on tämä: Meidän tulee tunnustaa ja antaa anteeksi keskinäiset rikkomuksemme, ennen kuin astumme Jumalan eteen pyytämään anteeksiantoa.
Ripittäytymisestä Luther opetti näin:
”Emme mene ripittäytymään ikään kuin lähtisimme suorittamaan jotakin oivallista tekoa ja lahjoittamaan sitä Jumalalle, vaan menemme ripille ottaaksemme vastaan Jumalan lahjan. Sinun ei tarvitse tulla kertomaan, kuinka kunnollinen tai kelvoton sinä olet. Jos olet kristitty, tiedän tuon muutoinkin, jos taas et ole, tiedän vielä paremmin. Rippi on tarpeen, jotta voisit valittaa hätääsi, jotta antaisit auttaa itseäsi ja saisit iloisen sydämen ja omantunnon.
Tähän ei sinua saa kukaan pakottaa käskyillään. Me sanomme näin: Jokainen, joka jo on tai ainakin haluaisi olla kristitty, ottakoon vastaan vilpittömän neuvon ja käyköön noutamassa kalliin aarteen. Jos et ole kristitty etkä kaipaa sellaista lohdutusta, me jätämme sinut erään toisen pakotettavaksi.”
Luther poisti aikoinaan rippipakon, mutta me elämme täällä Suomessa tätä nykyä niin kuin hän olisi poistanut koko ripin. Rippi on ns. terveen syyllisyyden hoitoväline, neuroottiseen syyllisyyteen se ei tehoa. Neuroottisen syyllisyyden kehittymiselle otollista maaperää on esimerkiksi liian ankara ja kontrolloiva uskonnollinen kasvatus. Kristillisyyden nimissä voi tapahtua väärää syyllistämistä, kun Jumala vedetään mukaan vaikkapa perheen epäterveisiin vuorovaikutussuhteisiin ja kasvatusmenetelmiin.
Kun teologisesti käsitellään syyllisyyttä, aihe tulee aina nähdä anteeksiantamuksen valossa. Anteeksiantamuksen turvin kohdattu syyllisyys mahdollistaa syyllisyyden tunnustamisen ja sen kohtaamisen sillä tavalla, että syyllisyyttä ei tarvitse kieltää, torjua, kompensoida tai projisoida toisiin. Varma anteeksiantamus ei tee synnintunnustustamme turhaksi vaan pikemminkin päinvastoin: Varma anteeksianto tekee synnintunnustuksemme mahdolliseksi.
Maallinen tuomioistuin vapauttaa syyttömän, mutta Jumala vapauttaa aina syyllisen!
VL-nokkamiehet: Palauttakaa viekkaudella ja vääryydellä viemänne Taivasten valtakunnan avaimet kiireen vilkkaa Oulun hiippakunnan tuomiokapituliin! Sen oman taivaallisen looshinne avaimen voitte kyllä pitää itsellänne…
Kotimaa24-uutinen aiheesta:
Mutta Hannu, pitääkö paikkansa, että herättäjäjuhlilla samaisen piispan synninpäästö keskeytettiin trumpetilla? Herännäisyydessä seuroissa sopimaton puhe on kai voitu keskeyttää virrellä, mutta että trumpetilla? En itse ollut juhlilla sunnuntain messussa mukana, mutta tälläista kertoilevat.
Janne: Oho, ihanko noin? No, hyvä, ettei sentään haitarilla…! :p
Aika epäilyttäviä nuo herätysliikkeet nykyisin, jos myöhäisheränneitä pitää jo herätellä torvin ja pasuunoin…
Jorma: Heitin tieten tahtoen tekstiini täkyjä. Välillä täytyy vähän koetella rajoja, silloin on heittäydyttävä vieläkin tyhmemmäksi kuin tavallista. Tässä tapauksessa se on helppoa, kun en VL-jutuista kovinkaan paljon tiedä. Toivottavasti kuitenkin kirkollisista kannoista edes pikkuisen.
Tyhmä kysymys nro 1: Miten lestadiolaisista tuli Jumalan Valittu Kansa?
Miten valittu kansa yleensä syntyy? MIten Israelista tuli valittu kansa? Eiköpä se tullut niin, että Jumala ilmoittio heille itsellee, mutta ei ympäristölle.
Olisiko Israelista tullut valittu kansa siten, että naapurimaiden kuninkaille olisi kerrottu asiasta ja he olisivat sen hyväksyneet? Näkyykö Jumalan valinta jotenkin maailmanpolitiikassa?
Eikö Jumala valitse vieläkin ihmisiä herättämällä omantunnon ja valitsee olemaan pyhät ja puhtaat Hänen edessään Jeesuksen sovintoveren puhdistamina.
Näissä asioissa vaikuttaa samat elementit kuin Joosefin elämässä. Toisaalta ylpeys ja toisaalta kateus. Miksi se siinä pullistelee.
En tietenkään rohkene epäillä piispan selvää sanaa. Mutta tuntuu hiukan haetulta selitys aikataulullisista kiireistä, joiden vuoksi piispa Salmi oli estynyt osallistumasta suviseurojen avajaisiin, silti intohimoinen halu palvella sai tarjoutumaan liturgiksi suviseurojen viikkomessuun.
Luonnollisesti piispa Salmi oli etukäteen hyvin tietoinen ettei vanhoillislestadiolainen seuraväki pidä hänen julistamaansa synninpäästöä samana kuin vanhoillislestadiolaisen uskovan julistamaa synninpäästöä.
Vielä suurempi kohu tietysti olisi syntynyt jos piispan tuppautuminen viikkomessun liturgiksi olisi estetty. Taitava provokaatio ja kirkkopoliittisen profiilin nosto piispa Salmelta.
Hannu esittämä ”tyhmä” kysymys nro 1 on hyvä. Eräs tekijä varmasti oli vuosisadan vaiheen ”suuri hajaannus”: piti tehdä eroa muihin lestadiolaisryhmiin, toisaalta rakentaa omaa identiteettiä.
Hatunnosto silti suviseuroille. Siellä sai kuulemma syödä kolme kertaa halvemmalla kuin körttiporukan eliittibileissä.
Maallikkotutkimusta tehneenä voisin huomauttaa, että tuo kysymys on aiheellinen esittää hyvin monessa paikassa.
Jopa niin, että valittaessa vaikkapa kirkkoherraa, jäävät alatien kulkijat jalkoihin, kun yleisluterilainen porskuttaa.
Milloin näemme katolilaisen piispan liturgina kirkkopäivillä?
Vanhoillislestadiolaiset halutaan potkaista kirkosta pihalle, toisaalta boikotoidaan taloudellisesti tiettyjä lähetysjärjestöjä.
Hannu, tyhmä kysymys nro 2: Miksi jäsenkadosta kärsivä kirkko haluaa eroon sen kaikkein ahkerimmista kirkossa kävijöistä?
Mielelläni jutustelen Hannun kanssa, varsinkin hänen toimiessaan eräänlaisena vara-Kakkurina, historian ja kulttuurin ja uskonnon risteyskohdassa…
Valitun kansan asiaa pitäisi Hannun kysyä Jumalalta.
Miksi liberaalit ryntäävät eteenpäin sloganejaan toistellen lyödäkseen kerran päänsä Sanan mäntyyn?
Kari-Matti: Jos samaan kirkkoon tahdotaan kuulua, niin tuon yhteys-asian eteen tarttis varmaan tehräkin jotakin. Minun tapani on yrittää keskustella VL-ihmisten kanssa. Moni ei siihen alennu, koska minua ei pidetä uskovaisena, vai? Mikä minä sitten olen?
Kaikenlainen besserwisserismi ja uskonnollinen hengenhaistelu tympivät.
Ne, jotka kuvittelevat olevansa ainoita oikeassaolevia, ovat mitä suurimmassa määrin väärässä! Tuollaista pelastusvarmuutta ei Jumala antanut Lutherille eikä anna kenellekään muulle. Meille kaikille jää loppupeleissä vain Herra, armahda minua syntistä-rukous huulillemme…
Jorma: Tuo Jutustelu on ihan hyvä termi kuvaamaan näitä kontaktinottoyrityksiä.
Minulla ei ole itselläni herätysliiketaustaa. Minusta tuntuu oikeastaan aika hassulta, että kun herätys syntyy, se kanavoidaan herätysliikkeeksi. Kun herätys sammuu, liike kuitenkin jää jäljelle. Miksi? Onko kyse jonkinlaisesta perinneyhdistyksestä?
Ymmärrän, että Suomen kirkko on vieläkin niin iso, että sen voisi mieltää hengelliseksi kodikseen. Pitää olla pienempiä kuppikuntia tai tyynykerhoja, jotta voitaisiin kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Leimaaminen ja lokerointi on höhlää. Nuorena pappina olin ehtoollisavustajana evankeelisilla kesäjuhlilla. Kävi niin, että pärstäni osui Kotimaa-lehden kanteen aivan siihen keskelle. Peli oli pelattu. Minut oli leimattu pitkäksi aikaa.
Körttinuorten seuroissa oli pari vuotta sitten hauska ja lempeä tunnelma. Seurojen jälkeen kyselin noilta avoimilta, iloisilta nuorilta, että mikä sen teidän vaelluksenne niin vaivaiseksi tekee. Emme tiedä, oli vastaus pitkän miettimisen jälkeen. Olisikohan tässä taas kyse yhden ryhmän maneereista ja fraaseista? Hei, haloo, pitäisiköhän noita sloganeita pikkuisen uudistaa, tuoda tälle vuosituhannelle?
Kun puhut liberaaleista, Jorma, niin et kai sentään minua tuohon joukkoon lukenut?