Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen nokkamiehet julistivat Oulun piispan VL-juhlakansalle julistaman synninpäästön epäpäteväksi. Suren piispan kaltoin kohtelua. Maallikkopomot ottivat paimeneltaan Taivasten valtakunnan avaimet leikkiäkseen niillä keskenään, vai? Eikä tässä ihan vähäpätöisestä asiasta olekaan kyse:
Anteeksiantamusta voidaan kutsua tärkeimmäksi opinkappaleeksi, jonka tunteminen on aivan välttämätöntä kaikille kristityille. Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan kristikunnassa eli kirkossa on pelkkää syntien anteeksiantamusta, mutta kristikunnan ulkopuolella, missä ei ole evankeliumia, ei ole myöskään anteeksiantamusta. Tämä anteeksiantamus perustuu Kristuksen sovitustyöhön. Sitä me ihmiset emme voi saavuttaa hyvillä teoillamme tai siveellisyydellämme, emme hyväksymällä itsemme ja toteuttamalla itseämme. Ei auta itsetuntemus tai se, että olemme valmiit antamaan itse itsellemme anteeksi.
Anteeksiantamusta haluava eli syntejään katuva ihmisen ei saa anteeksi nöyryyteensä, katumukseensa, ansioluetteloonsa tai hurskauteensa vetoamalla. Anteeksiantamus saadaan lahjaksi, ilman ennakkoehtoja, vain Kristuksen tähden. Jumala armahtaa vain siksi, että joku sitä häneltä pyytää.
Anteeksiantamus on otettava vastaan uskolla (uskon avulla tai kautta), joka ei ole ihmisen oma suoritus, vaan pelkkää avoimuutta Jumalalle. Synninpäästö eli absoluutio on otettava vastaan niin absoluuttisen varmasti kuin jos itse Jumala sen meille suoraan taivaasta julistaisi. Koska ripissä lausuttu synninpäästö on näin varma, niin Luther kutsui rippiä ihmeellisen kallisarvoiseksi ja lohdulliseksi aarteeksi.
Lutherin mukaan kristityn koko elämä on ripin muotoinen. Ripin perusmuoto on henkilökohtaisessa rukouksessa tapahtuva syntien tunnustaminen. Rukouselämämme perustuu jatkuvaan oman syyllisyytemme myöntämiseen ja armon anomiseen, aivan kuten Isä meidän-rukouskin osoittaa. Sellaisen ripittäytymisen tulee jatkua keskeytyksettä koko elämämme ajan. Onhan kristillisyys varsinaisesti sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja anomme armoa.
Ripin muotoiseen elämään kuuluu myös aina uudelleen tapahtuva anteeksi pyytäminen niiltä, joita vastaan olemme rikkoneet. Jeesushan opetti meitä rukoilemaan: Anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Lutherin mukaan marssijärjestys on tämä: Meidän tulee tunnustaa ja antaa anteeksi keskinäiset rikkomuksemme, ennen kuin astumme Jumalan eteen pyytämään anteeksiantoa.
Ripittäytymisestä Luther opetti näin:
”Emme mene ripittäytymään ikään kuin lähtisimme suorittamaan jotakin oivallista tekoa ja lahjoittamaan sitä Jumalalle, vaan menemme ripille ottaaksemme vastaan Jumalan lahjan. Sinun ei tarvitse tulla kertomaan, kuinka kunnollinen tai kelvoton sinä olet. Jos olet kristitty, tiedän tuon muutoinkin, jos taas et ole, tiedän vielä paremmin. Rippi on tarpeen, jotta voisit valittaa hätääsi, jotta antaisit auttaa itseäsi ja saisit iloisen sydämen ja omantunnon.
Tähän ei sinua saa kukaan pakottaa käskyillään. Me sanomme näin: Jokainen, joka jo on tai ainakin haluaisi olla kristitty, ottakoon vastaan vilpittömän neuvon ja käyköön noutamassa kalliin aarteen. Jos et ole kristitty etkä kaipaa sellaista lohdutusta, me jätämme sinut erään toisen pakotettavaksi.”
Luther poisti aikoinaan rippipakon, mutta me elämme täällä Suomessa tätä nykyä niin kuin hän olisi poistanut koko ripin. Rippi on ns. terveen syyllisyyden hoitoväline, neuroottiseen syyllisyyteen se ei tehoa. Neuroottisen syyllisyyden kehittymiselle otollista maaperää on esimerkiksi liian ankara ja kontrolloiva uskonnollinen kasvatus. Kristillisyyden nimissä voi tapahtua väärää syyllistämistä, kun Jumala vedetään mukaan vaikkapa perheen epäterveisiin vuorovaikutussuhteisiin ja kasvatusmenetelmiin.
Kun teologisesti käsitellään syyllisyyttä, aihe tulee aina nähdä anteeksiantamuksen valossa. Anteeksiantamuksen turvin kohdattu syyllisyys mahdollistaa syyllisyyden tunnustamisen ja sen kohtaamisen sillä tavalla, että syyllisyyttä ei tarvitse kieltää, torjua, kompensoida tai projisoida toisiin. Varma anteeksiantamus ei tee synnintunnustustamme turhaksi vaan pikemminkin päinvastoin: Varma anteeksianto tekee synnintunnustuksemme mahdolliseksi.
Maallinen tuomioistuin vapauttaa syyttömän, mutta Jumala vapauttaa aina syyllisen!
VL-nokkamiehet: Palauttakaa viekkaudella ja vääryydellä viemänne Taivasten valtakunnan avaimet kiireen vilkkaa Oulun hiippakunnan tuomiokapituliin! Sen oman taivaallisen looshinne avaimen voitte kyllä pitää itsellänne…
Kotimaa24-uutinen aiheesta:
Heikki: Kirkolla ei ole opeissaan mitään salattavaa. Kaiki keskeiset ”asiakirjat” löydät netistä, monet osoitteesta http://www.sakasti.fi
Sen sijaan minun on vaikeampi päästä tutustumaan esimerkiksi tähän lestadiolaiseen seurakuntaoppiin, josta paljon kuiskitaan.
Voisitko sinä ryhtyä jonkinlaiseksi asiakirjavuotajaksi Snowdenin tavoin ja peistata tähän tuon kyseisen oppirakennelman? Onko se OK, vai joudutko sen jälkeen etsimään turvapaikkaa ulkomailta?
Vai että valheellisia lausuntoja ja hengellistä vihaa!? Tuhannen tuhatta tulimmaista! En ole muuten kirjoitellut Vuokon blogiin vähään aikaan joten vihjailet varmaan niistä muista joiden kanssa olet täällä tikut ristissä. Niitähän nimittäin riittää.
Ystävällisesti Jormalle.
Minä en laita pappeja samaan nippuun, niin rasitettu taustani takia en ole.
En kuitenkaan voi sokeripalan perusteella antaa tuntemattomasta henkilöstä hyvää todistusta. Parempi on, ettei sano mitään, jos ei voi sanoa jotain hyvää.
Papin työ on ollut ainaki minun ymmärtääkseni kutsumus ja on hyvä jos se kutsumus on Herraltamme. Voi olla myös toisenlaista kutsumusta eli leivän tarve kutsuu hommiin. Mieleeni juolahto takavuosilta papiksi kouluttautunut henkilö ei akateemisesti sivistynyt teologi, joka ilmoitti olevans ateisti, mutta ihmetteli silti miksi hän ei saanut virkaa itselleen. Hän vakuutti, että hän osaa liturgian ja osaa myös saarnata.
Osittain nykyinen laintulkinta tukee työsuhdetta, koska pappi ei jumalanpalvelusta toimittaessaan harjoita uskontoaan vaan tekee työlainsäädännön alaista palkkatyötä.
Jokainen, joka saarnaa, paljastaa sisimmästään jotain eli kuka on minun Herrani!
Hei, tiedoksi kaikille keskustelijoille:
1) Voisimmeko olla viittaamatta toisilla palstoilla käymiimme keskusteluihin, kun lukijat jäävät ihan hoomoilasina ihmettelemään sitä, missä mennään.
Näin poistuvat myös muilla areenoilla käydyt keskinäiset kähinät, ainakin toivon niin.
2) Käyttäkää noita kommenttipalstan yläosassa olevia työkaluja. Saatte tekstiinne lisää huomioarvoa boldaamalla, aaltoilemalla, alleviivaamalla ja hymistelemällä :o:p:(.
Kun lukijoita on jo yli 2000, niin heitä palvellaksenne voisitte varmaan käydä omat repliikkinne läpi ja vahvistaa omasta mielestänne tärkeimmät pointtinne / lauseenne. Kaikki eivät välitä näin pitkiä ketjuja lukea. Siinä voi mennä ikä ja terveys… :p
3) Linkin voitte aktivoida alleviivaustyökalun oikealla puolella olevalla ”sideavaimella” (anteeksi sanamuoto!). Ja kun kopioitte suoraan toisen kommentoijan tekstiä, niin peistauksen jälkeen klikatkaa vielä tuota lainausmerkin kuvaa.
4) Jos joku kirjautumaton lukija tahtoo ottaa osaa tähän keskusteluun in cognito, niin minulle voi lähettää spostia osoitteella hkiuru@nic.fi
Minä voin sitten liittää viestin keskusteluun. Näin olen tehnyt monta kertaa ennenkin FB-kavereitteni kommenteille. Luvan perästä, tietenkin…
HK – ja pidot paranee!
Wikipediasta löytyi tällaista tietoa lestadiolaisesta seurakuntaopista ja suhteesta luterilaiseen kirkkoon:
Eksklusiivinen seurakuntaoppi
Eksklusiivisen eli poissulkevan seurakuntaopin mukaan lestadiolaisuus on Jumalan valtakunnan ainoa oikea edustaja maan päällä. Liikkeen ulkopuolelta joutuu ”tulimereen”. Herätysliiketutkija Esko M. Laineen mukaan piispa Otto I. Colliander teilasi vuonna 1910 Kotimaa-lehdessä lestadiolaisuuden ja vapaakirkollisuuden ”niiden moittimisesta ja tuomitsemisesta, jotka eivät kuulu näihin hengellisiin liikkeisiin”. Vanhoillislestadiolaiset käyttävät ainoastaan omasta liikkeestään puhuessaan muun muassa sanoja Jumalan valtakunta, Jumalan seurakunta, uskovaiset, Jumalan lapset, siioni, kristillisyytemme ja jopa elävä kristillisyys ja pelkkä kristillisyys.
Lestadiolaisen kirkkokäsityksen mukaan seurakunta, jolla lestadiolaiset tarkoittavat käytännössä rauhanyhdistystä, ei voi erehtyä, koska se on Jumalan todellinen seurakunta. Erehtynyt Siioni olisi inhimillinen instituutio kuten valtionkirkko ja erehtymisen myöntäminen veisi liikkeeltä rippiarvovallan.
Läsnäolo luterilaisessa kirkossa teologisesti kyseenalaista
Kari Kuulan mukaan vanhoillislestadiolaisuuden läsnäolo luterilaisen kirkon sisällä on teologisesti kyseenalaista. Siitä, mikä on laestadiolaisen liikkeen poikkeavien opinkappaleiden merkitys luterialaisen kirkon yhtenäisyydelle on esitetty toisistaan poikkeavia käsityksiä. Arkkipiispa Jukka Paarman mukaan kirkon yhtenäisyys ei ole eroavien seurakuntaoppien vuoksi vaarassa. Olavi Voittosen mukaan vanhoillislestadiolaiset kokevat olevansa luterilaisen kirkon ydintä, joka haluaa seistä Jumalan sanan perustalla.
Ota tuosta nyt sitten tolkkua. Syrjintää, rasismia, eriseuraisuutta…?
Katolisessa kirkossa on seitsemän sakramenttia (pyhää toimitusta):
1. kaste
2. vahvistus (konfirmaatio)
3. palveluvirka (papiksi vihkiminen)
4. avioliitto
5. eukaristia (ehtoollinen)
6. parannuksen sakramentti (rippi)
7. sairaiden voitelu
Luther säilytti näistä sakramentteina vain kasteen ja ehtoollisen, ne kun ovat Jeesuksen asettamia. Varhaiskautenaan hän piti myös rippiä sakramenttina, mutta muutti myöhemmin käsityksensä. Tässä hän ilmeisesti vetosi kirkkoisä Augustinuksen lausumaan kasteesta: ”Kun sana yhdistyy aineeseen, syntyy sakramentti.” Ripissähän tuota ”ainetta” ei ole. Tietenkään Augustinus itse ei pitänyt rippiä sakramenttina, koska hän tuskin tunsi koko ripin käsitettä (ainakaan nykymuodossaan). Vasta joskus keskiajalla Rooman kirkon sakramenttien lukumääräksi vakiintui seitsemän (olisiko 1200-luvulla? Tietääkö kukaan?)
Augustinus (354 – 430) oli läntisen kirkon merkittävin kirkkoisä. Myös Luther sai paljon vaikutteita Augustinuksen pelastusta ja armoa koskevista opeista. Ja olihan Luther myös hänen nimeään kantavan sääntökunnan munkki.
Augustinuksesta ja donatolaisuudesta kertoo Wikipedia seuraavaa:
Myös Luther seuraa sakramenttien pätevyyden suhteen tätä yleistä läntistä teologiaa: sakramentin pätevyys ei riipu sen toimittajasta (kunhan se oikein toimitetaan). Sakramentin pyhyys syntyy Jumalasta, joka on läsnä konkreettisessa armonvälineessä.
Tähän asti vielä kohtuullisen selvää.
Mutta miksi Luther ei pitänyt rippiä sakramenttina, vaikka se oli hänelle ” ihmeellisen kallisarvoinen ja lohdullinen aarre”? ”Augustinolaisen aineen” puuttuminen tuskin oli kovin tärkeä syy. Tärkein syy lienee, että rippi ei ole Jeesuksen asettama. Siksi se ”ei ole tie uskoon, vaan apu uskossa elämiseen” (kuten Yrjö Tala asian ilmaisee). Ilmeisesti siis kaste ja ehtoollinen ovat Jeesuksen asettamina ”tie uskoon” (uskoa synnyttäviä). Olenko nyt tulkinnut oikein?
Rippi on siis Lutherille ”alempana” kuin kaste ja ehtoollinen. Tuntuu siis selvältä, ettei Luther vaadi rippi-isältä sen suurempaa ”pyhyyttä” kuin kasteen tai ehtoollisen toimittajaltakaan. Rippi-isäksi kelpaa siis kelvotonkin (Pyhää Henkeä vailla oleva) pappi tai maallikko. Olenko oikeassa? Sanooko Luther itse tästä mitään selkeää?
Paradoksaalista on, että vl-opetuksessa ripittäjältä vaaditaan Pyhää Henkeä, mutta ei kasteen tai ehtoollisen jakajalta. Olisipa Luther pysynyt alkuperäisessä kannassaan ja pitänyt rippiä sakramenttina. Olisi jäänyt tämä ”tapaus Salmikin” syntymättä, koska sakramentin jakajalta ei selvästikään Pyhää Henkeä vaadita.
Mutta lisää kysymyksiä on tulossa. Älkää siis suututtako toisianne, niin että ketju sammuu! Minäkin olen päässyt vasta alkuun.
Heh-heh! Kaikki, jotka ovat yrittäneet saada selvyyttä SRK -lestadiolaisesta seurakuntaopista, päätyvät samaan johtopäätökseen ja joutuvat toteamaan saman: ”Ota tuosta nyt sitten tolkkua”.
Mutta mielestäni on erittäin tärkeää nähdä ja tehdä selkeä ero vanhoillislestadiolaisuuden (n. 1900-1960) ja SRK -lestadiolaisuuden (n. 1960-) välillä. Huvittavinta tietysti on, etteivät he itsekään osaa selittää seurakuntaoppiaan. Mielestäni nykyinen SRK -lestadiolaisuus on eräänlainen sekaoppirakennelma, jossa on aineksia vanhoillislestadiolaisuudesta, mutta myös merkittävältä osalta 1950 -luvun lopulla vahvan aseman liikkeessä saaneista uusheräysläisistä tai muista vastaavista hyvin tiukkahenkisistä aineksista. Tätä vierasta ainesta yritettiin puhdistaa pois, mutta siinä ei onnistuttu ja siitä tuli vahva osa uutta SRK -lestadiolaisuutta. Ns, hoitokokoukset (pakkorippi) ja höpösynnit ovat tämän SRK -seurakuntaopin näkyvimpiä tunnusmerkkejä.
Pentti > En sanonut että usko lepäisi toisten vakuutteluissa. Mutta eikö seurakunta ole sitä varten että ihmiset tukisivat toisiaan uskon tiellä?
V: On, mutta tähän tukemiseen ei kuulu Raamatun mukaan se, että seurakuntalaiset julistavat kaikki synnin anteeksi toinen toisilleen, koska vain Jumala voi antaa synnit anteeksi, ei ihminen.
Pentti > Vahva usko ehkä – siis ehkä – jaksaa vääntää yksinkin, mutta en ymmärrä mitä väärää on ripissä tai uskonystävän vakuutteluissa jos niillä on voimaannuttava tai uskoa vahvistava vaikutus.
V: Tätä vaikutusta ripillä ei ole. Se vahvistaa vain uskoa toisen ihmisen vakuutteluun.
Pentti > Se, että rippiä ei mainita Raamatussa, ainakaan suoraan, ei tee siitä vielä antikristillistä.
V: Ei tämän tähden, vaan sen tähden, että se sotii Raamatun periaatteita vastaan.
Pentti > Otan esimerkiksi tuon 1.Joh.1:9 joka saattaa olla jollekin erittäin selvää Herran puhetta. Mutta onko se? ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” Noniin. Kenelle meidän pitää tunnustaa syntimme?
V: Raamatun mukaan hänelle, ketä vastaan olemme rikkoneet. Jos olemme rikkoneet myös lähimmäistämme vastaan niin silloin myös hänelle. Samoin, vain se, ketä vastaan ollaan rikottu voi antaa siitä anteeksi. Jos olemme rikkoneet lähimmäistä vastaan ja pyydämme sitä häneltä anteeksi, niin silloin hänen tehtävänään on antaa se meille anteeksi. Mutta aina kun rikomme lähimmäistämme vastaan, rikomme myös Jumalaa vastaan ja näin tämä synti on myös pyydettävä Jumalalta anteeksi.
Pentti > Riittääkö yksi synnintunnustus vai tarvitaanko useita? Miten usein? Joka päivä? Tarpeen tullen?
V: Niin usein kuin tiedämme rikkovamme Luuk.17:4.
Pentti > Tiedänkö minä milloin kaikki vääryyteni on puhdistettu vai en?
V: ”Joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei tee, se syyllistyy syntiin” Jaak.4:17. Kun sinä tunnustat ne synnit jotka tiedät ja haluat tehdä niistä parannuksen ja pyydät niitä anteeksi, niin sinä saat uskoa Raamatun lupaukseen, että ne ovat anteeksiannetut.
Pentti > Millä tavoin Jumala puhdistaa minut?
V: Antamalla synnit anteeksi ja antamalla sinulle uuden mielen (uudestisyntyminen) joka rakastaa Jumalaa ja sitä mitä hän edustaa.
Pentti > Puhdistaako Jumala meidät jo täällä ajassa vai vasta taivaassa?
V: ”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!” 2.Kor.5:17. Siis uudestisyntymisessä tässä ajassa ihmiseen tulee uusi mieli, mutta hänessä edelleen on myös vanha mieli esim. Room.7:21-25. Sitten taivaassa vasta vanha mieli on kokonaan kadonnut.
Pentti > Jos täällä ajassa niin miksi minua ei ole puhdistettu kaikesta vääryydestä?
V: Niin, miksi Jumala ei tee uskovista täydellisiä jo tässä ajassa? Ehkä hän on hyväksi nähnyt, että parasta meille on tässä ajassa kasvaa kohti täydellisyyttä (olla kasvuprosessissa mukana) hänen armonsa voimassa.
Pentti > Eli: Raamattu, olkoon miten pyhä tahansa, ei ole sama asia kuin kristinusko, usko, Jumala tai totuus.
V: Niin, Raamattu vain todistaa näistä kaikista.
Pentti > Eikä se ole kovin selväkään.
V: Ei olekaan kaikilta osin, mutta, ”Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani” Joh.7:17.
Olipa kerran yksi Lars Leevi Laestadius. Tänään on lestadiolaisuutta 7 – 9 suuntaa Wikipedian mukaan. Olisivatko muutkin Lars Leevin jäljissä kulkevat kuin vl, mitätöineet piispan antaman synninpäästön epäpätevänä??
Minäkin suren piispan kaltoin kohtelua. Mielestäni kutsu hakeutua piispan virkaan tulee ylhäältä. Hakemuksia ei tehdä kevyesti vaan syvällisesti pohtien. Piispan virka ole dipl.insinöörin toimi.
Näen piispan mitätöinnissä ikäänkuin häivähdyksen jumalanpilkkaa ja oman itsensä korottamista muiden yläpuolelle. Mikä ei todellakaan ole vierasta lestadiolaisille. Sorry.
Jorma, olemme olleet tässä tilanteessa ennenkin, joten totean jälleen: olepa hyvä!