Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen nokkamiehet julistivat Oulun piispan VL-juhlakansalle julistaman synninpäästön epäpäteväksi. Suren piispan kaltoin kohtelua. Maallikkopomot ottivat paimeneltaan Taivasten valtakunnan avaimet leikkiäkseen niillä keskenään, vai? Eikä tässä ihan vähäpätöisestä asiasta olekaan kyse:
Anteeksiantamusta voidaan kutsua tärkeimmäksi opinkappaleeksi, jonka tunteminen on aivan välttämätöntä kaikille kristityille. Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan kristikunnassa eli kirkossa on pelkkää syntien anteeksiantamusta, mutta kristikunnan ulkopuolella, missä ei ole evankeliumia, ei ole myöskään anteeksiantamusta. Tämä anteeksiantamus perustuu Kristuksen sovitustyöhön. Sitä me ihmiset emme voi saavuttaa hyvillä teoillamme tai siveellisyydellämme, emme hyväksymällä itsemme ja toteuttamalla itseämme. Ei auta itsetuntemus tai se, että olemme valmiit antamaan itse itsellemme anteeksi.
Anteeksiantamusta haluava eli syntejään katuva ihmisen ei saa anteeksi nöyryyteensä, katumukseensa, ansioluetteloonsa tai hurskauteensa vetoamalla. Anteeksiantamus saadaan lahjaksi, ilman ennakkoehtoja, vain Kristuksen tähden. Jumala armahtaa vain siksi, että joku sitä häneltä pyytää.
Anteeksiantamus on otettava vastaan uskolla (uskon avulla tai kautta), joka ei ole ihmisen oma suoritus, vaan pelkkää avoimuutta Jumalalle. Synninpäästö eli absoluutio on otettava vastaan niin absoluuttisen varmasti kuin jos itse Jumala sen meille suoraan taivaasta julistaisi. Koska ripissä lausuttu synninpäästö on näin varma, niin Luther kutsui rippiä ihmeellisen kallisarvoiseksi ja lohdulliseksi aarteeksi.
Lutherin mukaan kristityn koko elämä on ripin muotoinen. Ripin perusmuoto on henkilökohtaisessa rukouksessa tapahtuva syntien tunnustaminen. Rukouselämämme perustuu jatkuvaan oman syyllisyytemme myöntämiseen ja armon anomiseen, aivan kuten Isä meidän-rukouskin osoittaa. Sellaisen ripittäytymisen tulee jatkua keskeytyksettä koko elämämme ajan. Onhan kristillisyys varsinaisesti sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja anomme armoa.
Ripin muotoiseen elämään kuuluu myös aina uudelleen tapahtuva anteeksi pyytäminen niiltä, joita vastaan olemme rikkoneet. Jeesushan opetti meitä rukoilemaan: Anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Lutherin mukaan marssijärjestys on tämä: Meidän tulee tunnustaa ja antaa anteeksi keskinäiset rikkomuksemme, ennen kuin astumme Jumalan eteen pyytämään anteeksiantoa.
Ripittäytymisestä Luther opetti näin:
”Emme mene ripittäytymään ikään kuin lähtisimme suorittamaan jotakin oivallista tekoa ja lahjoittamaan sitä Jumalalle, vaan menemme ripille ottaaksemme vastaan Jumalan lahjan. Sinun ei tarvitse tulla kertomaan, kuinka kunnollinen tai kelvoton sinä olet. Jos olet kristitty, tiedän tuon muutoinkin, jos taas et ole, tiedän vielä paremmin. Rippi on tarpeen, jotta voisit valittaa hätääsi, jotta antaisit auttaa itseäsi ja saisit iloisen sydämen ja omantunnon.
Tähän ei sinua saa kukaan pakottaa käskyillään. Me sanomme näin: Jokainen, joka jo on tai ainakin haluaisi olla kristitty, ottakoon vastaan vilpittömän neuvon ja käyköön noutamassa kalliin aarteen. Jos et ole kristitty etkä kaipaa sellaista lohdutusta, me jätämme sinut erään toisen pakotettavaksi.”
Luther poisti aikoinaan rippipakon, mutta me elämme täällä Suomessa tätä nykyä niin kuin hän olisi poistanut koko ripin. Rippi on ns. terveen syyllisyyden hoitoväline, neuroottiseen syyllisyyteen se ei tehoa. Neuroottisen syyllisyyden kehittymiselle otollista maaperää on esimerkiksi liian ankara ja kontrolloiva uskonnollinen kasvatus. Kristillisyyden nimissä voi tapahtua väärää syyllistämistä, kun Jumala vedetään mukaan vaikkapa perheen epäterveisiin vuorovaikutussuhteisiin ja kasvatusmenetelmiin.
Kun teologisesti käsitellään syyllisyyttä, aihe tulee aina nähdä anteeksiantamuksen valossa. Anteeksiantamuksen turvin kohdattu syyllisyys mahdollistaa syyllisyyden tunnustamisen ja sen kohtaamisen sillä tavalla, että syyllisyyttä ei tarvitse kieltää, torjua, kompensoida tai projisoida toisiin. Varma anteeksiantamus ei tee synnintunnustustamme turhaksi vaan pikemminkin päinvastoin: Varma anteeksianto tekee synnintunnustuksemme mahdolliseksi.
Maallinen tuomioistuin vapauttaa syyttömän, mutta Jumala vapauttaa aina syyllisen!
VL-nokkamiehet: Palauttakaa viekkaudella ja vääryydellä viemänne Taivasten valtakunnan avaimet kiireen vilkkaa Oulun hiippakunnan tuomiokapituliin! Sen oman taivaallisen looshinne avaimen voitte kyllä pitää itsellänne…
Kotimaa24-uutinen aiheesta:
Puhutaanko tässä ripistä, vai onko olemassa erillinen synninpäästö joka ei liity rippiin (siis synninpäästö, jota ei edellä synnintunnustus)? Tällaista ”synninpäästön sakramenttia” ei luterilaisuus (eikä katolisuus) varmaan tunne. Synninpäästöön liittyy aina synnintunnustus. Olenko oikeassa?
Jumalanpalveluksessa liturgi johdattaa seurakunnan synnintunnustukseen. Sen jälkeen hän julistaa synninpäästön. Seurakunta ottaa synninpäästön vastaan sanalla aamen. Tämä on yleinen rippi ja yleinen synninpäästö. (Juuri näinhän piispa Salmi teki ja vl-seurakunta vastasi aamen. Tekivätkö niin vain kohteliaisuudesta?)
Yksityinen rippi on tietenkin eri asia.
Jankutan tätä, koska eräässä toisessa ketjussa minua valisti eräs vl-pappi seuraavasti:
”Synninpäästö ei ole sama kuin rippi. Ripissä on toki myös synninpäästö, mutta synninpäästö voidaan yleisenä anteeksiantamuksen evankeliumina saarnata sitä haluavalle ilman tietystä synnistä ripittäytymistäkin.”
Tässä ei tosiaankaan ole kyse minkäänlaisesta ripistä, vaan yhdelle henkilölle annettavasta synninpäästöstä ilman synnintunnustusta (kun hän sitä haluaa). Juuri tätä tuo vl-pappi halusikin tähdentää. Rippihän ei ole tie uskoon, vaan apu uskossa elämiseen.
Rippi on tarkoitettu vain niille, jotka jo ovat uskossa. Jos tavallinen evlutti ripittäytyy vl-papille, tuo pappi antaa toki synninpäästön mutta samalla hän tietää ettei tuosta synninpäästöstä ole ripittäytyvälle mitään hyötyä. (Näin siis SRK-opin kontekstissa). Sama on tilanne vl-papin antaessa jumalanpalveluksessa yleisen synninpäästön. Papin vakaumuksen kannalta ajatellen siitä hyötyvät vain vl-uskossa olevat.
Miten ulkopuolinen sitten pääsee Jumalan valtakuntaan. Rippi ei tässä auta (se ei ole tie uskoon…). Sisäänpääsyyn kelpaa vain tuo puhdas synninpäästö, jossa ei synnintunnustusta vaadita (vaikka senkin voi halutessaan tehdä): ”Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi!” Tämän puhtaan synninpäästön voi antaa vain henkilö, joka on jo uskomassa (eli hänellä on Pyhä Henki). Ja juuri tässä synninpäästötapahtumassa (joka ei siis ole rippi!) tuo katuva armosta osaton saa armon ja Pyhän Hengen. Muuta tapaa ei ole.
Kiitoksia kaikille keskustelijoille ja erityisesti sinulle Jorma monista kommenteistasi. Zidbeck ym. oli mitä löysin hyllystä noin aika äkkiseltään. En edes lukenut niitä vielä, mutta näyttivät käsittelevän puheena ollutta aihetta. Ajattelin, että teologit kirjoittavat sellaista tekstiä, jota tässä ilmeisesti teologisesti jne. oppineessa seurassa voisi kaivaa esiin. Myönnän, että itse olen teologisesti aivan liian sivistymätön tällaiseen keskusteluun.
Kaikkea hyvää ja onnellista kesää teille kaikille!
Kiitos Ruttopuiston rovastille. Oli mielenkiintoista tulla piipahtamaan ”täällä”.
Heikki, jos aiheet ovatkin ajoittain raskaita (niin kuin ovatkin), älä kuitenkaan ota niitä henkilökohtaisesti. Yhdessä täällä yritämme etsiä totuutta, näin ymmärrän.
Ja jorma… Joudun tekemään ”Vuokot” ja lopetan tyystin sinulle kirjoittelun. Joten sinunkaan on enää turha mainita nimeäni, en tule vastaamaan.
Pertti: Se, että synninpäästö on evankeliumin oma ääni, tarkoittaa sitä, että se on Jumalan osuus kaksiosaisessa ripissä. Ensimmäinen vaihe, synnintunnustus, kuuluu meille ihmisille.
Ei, luterilainen kirkko ei tunne tapaa irrottaa synninpäästö synnintunnustuksesta. Evl.fi:n nettisanasto Aamenesta Öylättiin sanoo tästä:
En enää jaksa muistaa, missä olen yhden ainoan kerran törmännyt tuollaiseen ripittömään synninpäästöön. Olin silloin vielä teol.yo. Hämmästyin suuresti, kun kesken puheen alkoi penkistä kuulua syntienanteeksiantopyntöjä. Puhuja keskeytti puheensa ja aivan kuin opettaja heilutti kättään pyytäjän puoleen ja lausui kaikille jotenkin näin: Kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja Jeesuksen kalliissa sovintoveressä!
Voitte uskoa, että olin todella häpnadilla lyöty. Sanankuulossa istuessani minua suorastaan häiritsivät nuo välihuudot. No, kaikkeen varmaan tottuu. Ellei suorastaan paadu…
Pentti: Kiitos itsellesi. Teretulemast toistekin tänne Ruttorovastin verkkopuistoon! Täällä minä lupaan jutella kaikkien vieraitteni kanssa.
Sitähän sanotaan – lähinnä kouluun viitaten, että – Opin sauna autuas aina. Minä olen toiminut löylynheittäjänä. Yhdessä olemme saaneet hikeent… hikoilla tärkeitten asioitten parissa.
Hannu, eiköhän tuo järjesty. Palataan …
Kiitos Pentti lämpimistä sanoistasi.
Pentti > Mielestäni ihminen voi toimia välikappaleena antamassa syntejä anteeksi.
V: Meillä on vain yksi välimies syntien anteeksisaamisessa ja se on Jeesus Kristus.
Pentti > Tottakai lopultakin Jumala on se joka antaa synnit anteeksi. Jumala on ikään kuin langan toisessa päässä vetelemässä narusta, mutta ihminen on langan tässä päässä, yhteydessä Jumalaan.
V: Niin kuin kaikki tiedämme, toinen voi julistaa toiselle synninpäästön, mutta tämä ei tarkoita, että ne todella ovat päästetyt, koska päästettävän sydämen asenne voi olla väärä. Siksi Jumala ei ota ihmistä välimieheksi toisen syntejä päästelemään.
Pentti > Mielipiteistä ei kannata väitellä mutta vilkaise kuitenkin: Joh. 20:23.
V: Vilkaise myös Matt.18:15-18 joka puhuu samasta asiasta, ja huomaat, että kyseessä on seurakuntakuri tilanne.
Pentti > Jeesusta muuten syytettiin aikoinaan samasta asiasta, eli siitä, että vain Jumala voisi antaa syntejä anteeksi, ei ihminen (jollaisena muut ihmiset Jeesuksen toki näkivät).
V: Ja Jeesus pystyi antamaan syntejä anteeksi juuri siksi, että hän oli myös Jumala. Jos hän olisi ollut vain ihminen, niin hänellä ei tätä oikeutta olisi ollut.
Rippi vahvistaa vain uskoa toisen ihmisen vakuutteluun.
Pentti > Käsittämätön väite. Onko sulla tästä omakohtaista kokemusta vai mistä tietosi on peräisin?
V: Tämä on ihan vain looginen juttu. Jos sinä saat vain rauhan siitä, että toinen ihminen vakuuttaa sinulle synnit anteeksi ja kun aina tätä toista ei ole paikalla, niin silloin jäät rauhattomaksi. Jos meidän rauhamme Jumalan kanssa lepää toisten varassa, niin ollaan pahasti pielessä.
Pentti > Se, että rippiä ei mainita Raamatussa, ainakaan suoraan, ei tee siitä vielä antikristillistä.
V: Ei tämän tähden, vaan sen tähden, että se sotii Raamatun periaatteita vastaan.
Pentti > Eli jos jokin asia sotii (mielestäsi!) Raamatun periaatteita vastaan niin se on automaattisesti antikristillinen?
V: Ei antikristillistä välttämättä (mitä lie sillä edes tarkoitat), vaan epäraamatullista.
Pentti > Onko Raamatussa jonkinlainen yhteenveto ”Raamatun periaatteista” sekä varoitus siitä että näitä periaatteita vastaan ei saa toimia?
V: Raamatun periaatteet löytyvät tietysti Raamatun eri lehdiltä, ei minään yhteenvetona. Ja pitäisi uskovalle olla itsestään selvää, että Raamatun periaatteet ovat Jumalan periaatteita ja että Jumalan periaatteita vastaan ei pitäisi toimia.
Pentti > Jos olet aidosti Raamatullinen ja seisot edelleen väitteesi takana niin kertoisitko meille muille missä kohtaa Raamatussa rippi tuomitaan antikristillisenä?
V: Meillä ei ole ihmisiä välimiehenä vain Jeesus Hepr.12:24. Vain Jumala voi antaa synnit anteeksi Mark.2:7. ”Tunnustan syntini Herralle ”Ps.32:5, ei siis ihmiselle, jos häntä vastaan ei ole rikottu. Ja pitäisi olla itsestään selvää, että toinen ihminen ei voi julistaa toiselle syntejä anteeksi, koska hän ei näe toisen sydämeen. Jos sydämen tila ei ole oikea ja julistetaan synnit anteeksi, niin ne eivät ole anteeksiannetut. Tämän pitäisi jo kertoa, että tällaisella julistukselle joka on täysin umpimähkää, ei ole mitään merkitystä.
Pentti > Mutta mitä Raamattu sanoo tilanteesta jossa henkilö, jota vastaan olen rikkonut, on kuollut, eli en voi enää pyytää häneltä anteeksi?
V: Häneltä et todellakaan voi pyytää anteeksi, mutta aina kun olemme rikkoneet lähimmäistämme vastaan, olemme rikkoneet myös Jumalaa vastaan ja tällöin me pyydämme anteeksi vain Jumalalta. Ja Jumala näkee sydämemme tilan että jos lähimmäisemme nyt eläisi, niin pyytäisimme ilman muuta myös häneltä anteeksi.
Pentti > Eli jos olemme rikkoneet jotain vastaan mutta emme tiedä näin käyneen, niin synnintunnustusta ei ole tarpeen suorittaa?
V: Me emme voi todellisuudessa katua ja tehdä parannusta sellaisista asioista joista emme tiedä tehneemme mitään väärää, joten silloinhan me emme voi tehdä myöskään synnintunnustusta sellaisista asioista joita me emme voi tunnustaa.
Pentti > Toiminko väärin jos ikään kuin varmuuden vuoksi suoritan synnintunnustuksen vaikka en tiedä rikkoneeni ketään vastaan?
V: Synnintunnustushan tarkoittaa sitä, että tunnustetaan joku synti. Jos jotakin syntiä ei tiedetä, niin ei sitä silloin voi tunnustaa, eikö niin? Eihän maallisessa oikeudessakaan pyydetä ketään tunnustamaan sellaista rikosta, jota asianomainen ei tiedä tehneensä.
”Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!” 2.Kor.5:17. Siis uudestisyntymisessä tässä ajassa ihmiseen tulee uusi mieli, mutta hänessä edelleen on myös vanha mieli esim. Room.7:21-25. Sitten taivaassa vasta vanha mieli on kokonaan kadonnut.
Pentti > Nyt et ole ihan Raamatullinen. Raamattu puhuu uudesta luomuksesta mutta sinä mielestä.
Luomukseen kuulunee myös fyysinen puoli toisin kuin mieleen joka on pelkkää henkeä.
V: Paavali tarkoittaa tuossa mieltä, niin kuin myös Gal.6:15. Tekstit eivät siis puhu taivaan ajasta, vaan jo tästä ajasta. Fyysinen olemuksemme ei Jeesuksen peräänkuuluttamassa uudestisyntymisessä muutu, vaan nimenomaan sydämemme, eli mieli.
Pentti > Jos täällä ajassa niin miksi minua ei ole puhdistettu kaikesta vääryydestä?
V: Niin, miksi Jumala ei tee uskovista täydellisiä jo tässä ajassa? Ehkä hän on hyväksi nähnyt, että parasta meille on tässä ajassa kasvaa kohti täydellisyyttä (olla kasvuprosessissa mukana) hänen armonsa voimassa.
Pentti > Mutta Raamatussahan selvästi sanotaan että ”Hän puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1. Joh. 1:9). Nyt väität että Hän puhdistaa meidät vasta taivaassa mutta se on omaa tulkintaasi.
V: Olemme varmaan samaa mieltä, että Raamatun perusteella taivaassa ollaan sitten kaikilta osin täysin puhtaita. Raamattu kuitenkin sanoo, että meidän puhdistuminen alkaa jo tässä ajassa ja se kutsuu sitä pyhitykseksi mm. Hepr.12:14. Samoin Raamattu esittää, että uskovassa on kaksi mieltä: se uusi mieli ja vanha mieli Room.7 luku. Kaikesta vääryydestä puhdistuminen on myös sitä, kun ihminen on saanut kaikki syntinsä anteeksi.
”Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas. Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki”. Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita” Joh.13:10,11.
”Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät” Joh.15:3.
Näissä jakeissa Jeesus kutsuu opetuslapsia puhtaiksi, paitsi Juudasta. Eli, he olivat saaneet kaikki syntinsä anteeksi ja tässä mielessä he olivat puhtaita.
Hannu > Vekkuleinta tässä muistoateriassa on se, että Jeesus on siinä itse läsnä ja palvelee meitä. Puhutaan reaali-preesensistä. Ei myöskään ole sopivaa sekoittaa termejä: Mystiikasta ei ehtoollisessa ole kyse, vaan oikea sana on mysteeri, salaisuus.
V: Jeesus on aina läsnä lastensa kanssa niin kuin hän lupasi. Ja hän aina palvelee lapsiaan joka päivä. Raamattu ei opeta, että ehtoollisella hän olisi enemmän läsnä ja palvelisi enemmän kuin muina hetkinä. Tällainen erikoispalvelu on täysin ihmisten keksimää.
”Kun sana yhdistyy aineeseen, syntyy sakramentti.” Raamatun kanssa tällä taas ei ole mitään tekemistä. Kaste ja ehtoollinen olivat kyllä Jeesuksen asettamia, mutta hän ei niihin laittanut mitään eritystä voimaa, armoa tai pelastusta. Kaste on Raamatun mukaan samaistumista Jeesuksen kuolemaan, hautaamiseen ja ylösnousemiseen. Ihminen joka haluaa lähteä Jeesusta seuraamaan, vihkiytyy näin julkisesti kasteessa Kristuksen seuraajaksi.
Hannu > Tuota noin, Jouni. Missä ihmeen pimiössä sinä sitä Raamattuasi oikein luet? Ohitat ”raamatullisuudellasi” kirkon opin, perinteen ja teologian?
V: Niin, minä en välitä siitä, mitä kirkko asiasta sanoo, vaan vain mitä Raamattu sanoo. Tämähän oli uskonpuhdistajienkin motto.
Hannu > Tietenkin kaste oli Jeesukselle vihkiytymistä Vapahtajan tehtävään. Meillä on erilainen kutsumus. Kun meidät lapsina kannetaan kasteelle, me emme itse vielä vihkiydy mihinkään. Me emme tuossa tilassa ole voineet tehdä yhtään mitään ansaitaksemme tai hankkiaksemme tämän tavattoman suuren aarteen itsellemme. Kasteessa Jumala tekee kanssamme LIITON!
V: Olet oikeassa siinä, että pieni vauva ei voi tehdä mitään. Mutta kastaahan kirkko aikuisiakin lähetyskentillä. Ja ei heitä kasteta jos he eivät ilmaise uskoa Jeesukseen eikö niin? Ansaitsevatko nämä nyt sitten jotakin enemmän kuin lapset joita kastetaan? Ei varmaankaan. Siispä jos aikuinen menee kasteelle esim. lähetyskentillä, niin ei hänkään kirkon opetuksessa ansaitse mitään.
Lapsikasteessa vauva, ei tee mitään, mutta toiset ihmiset kylläkin. Kumpi on enempi Jumalan tekoa: sekö jossa toiset vievät kastettavan Jumalan eteen, vai se, jossa kastettava rakkaudesta Jumalaan haluaa tulla hänen eteensä? Jeesus vihkiytyi kasteessa omaan tehtäväänsä ja me vihkiydymme hänelle. Viittasit liittoon. Voiko pappi vihkiä avioliittoon sellaisen parin, jossa toinen ei tiedä ollenkaan mitä tapahtuu? Ei voi. Niin, liitossa tarvitaan aina molempien osapuolten suostumus. Onhan niitä eri maissa tapoja, joissa pieni tyttö (kysymättä hänen mielipidettä) vihittään vanhan ukon kanssa liittoon, mutta Jumala ei toimi näin. Hänen kanssaan liitto on aina vapaaehtoinen, eikä sitä päätä toiset vaan asianomainen itse.
Hannu > Parannusta tehdessämme palaamme joka päivä takaisin kasteen armoon.
V: Raamattu ei opeta kasteen armoa, vaan ristin armoa. Kun kompastumme, niin me emme vetoa kasteeseen, vaan ristiin.
Jouni, nythän sinä vasta kummia kirjoittelet:
Raamattu on kirkon kirja, jota kristillinen kirkko saa ja jota sen pitääkin tulkita. Eikö sinulla ole omaa seurakuntaa? Jeesus ei innostu tämäntyyppisestä yksityisyrittäjyydestä. Sinun on suostuttava siihen, että yksin sinä et voi muodostaa seurakuntaa. Et myöskään voi brassailla Raamattutietoudellasi vedoten pelkästään siihen, mitä kirjassa on tai ei ole. Olemme aivan eri kulttuurissa, elämme aivan toista aikaa. Siksi meidän on Raamattua tutkiessamme selvitettävä, mikä on kunkin tekstin sisältö, sanoma ja sovellutus.
Raamattututkimus ja arkeologia pyrkivät porautumaan 2000 vuoden takaisiin asioihin ja selvittämään, millaista elämä oli Jeesuksen aikana. Mutta ei ole tarkoitus, että noita aikoja kaihottaisiin saati pyrittäisiin jollakin ihmeen rekonstruktiolla saada palaamaan. Ei, elämä menee aina eteenpäin.
Jos vertaat itseäsi Lutheriin, niin muista, ettei hänen ajatuksenaan koskaan ollut perustaa omaa kirkkokuntaa vaan vain puuttua kirkon räikeisiin epäkohtiin. Hän vain sattui saamaan lemput katolisesta kirkosta…
Tiesitkö muuten, että Raamattu on yksi osa kristillistä perimätietoa, se on vain kirjattu ylös. Suullinen perimätieto oli Jeesuksen aikaan aivan yhtä tärkeätä kuin kirjallinen. Paljon jäi Raamatun ulkopuolelle, mutta älä huoli: Kaikki pelastukselle välttämätön sieltä kyllä löytyy.
Johanneksen evankeliumi päättyy kiintoisasti (21:20-24). Jae 25: Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.
Kiitos Hannu-rovastille selventävästä vastauksesta. Nyt alkavat palat loksahdella paikoilleen.
Luterilaisuus ei tosiaankaan tunne synninpäästöä muuten kuin ripin yhteydessä. Mutta juuri tällaisen ”ripittömän synninpäästön” todistajana olit nuorena opiskelijana. Olit osunut vanhoillislestadiolaisten seuroihin (saattoivat olla rauhansanalaisia tai esikoisiakin).
Nykyisin tuo synninpäästön/evankeliumin pyytäminen harvoin tapahtuu välihuudoin (”liikutuksiakaan” ei juuri enää esiinny). Nykyisin riittää, että nostat kätesi. Tällöin saarnaaja ymmärtää, että olet parannuksentekijä ja sinulla on halu ottaa armoevankeliumi vastaan. Saarnaaja viittaa kädellään suuntaasi ja lausuu juuri sinulle henkilökohtaisesti nuo synninpäästön sanat: ”Kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä”. Sanamuoto voi periaatteessa olla muukin samansisältöinen.
Kun olet tuon synninpäästön (tiivistetyn evankeliumin) vastaanottanut, olet päässyt sisälle Jumalan valtakuntaan ja sinua voidaan alkaa tervehtiä ”Jumalan terveellä”. Näin helposti sinne oikeaan laumaan pääsee. Niin olisit päässyt sinäkin Hannu, jos olisit kätesi nostanut (tai minä viime kesän suviseurateltassa Lopella). Oikeassa laumassa pysyminen onkin sitten jo vaikeampaa, mutta se on toinen tarina.
Täytyy toki sanoa, että yleensä tuo Jumalan valtakuntaan pääsy tapahtuu kahden kesken annettavalla synninpäästöllä, ja yleensä myös tulokas tietää jotakin sen lauman opista ja elämästä, johon on pyrkimässä. Mutta periaatteessa mitään esitietoja ei tarvita, ei synninpäästäjältä eikä sen vastaanottajalta.
Tärkeää on huomata, että tämä Jumalan valtakuntaan liittävä synninpäästö ei ole rippi. Rippi on vain jo uskomassa olevia varten. Se on apu uskossa elämiseen, ei tie uskoon. Ja tätä ripissä tapahtuvaa synninpäästöä antavat uskossa olevat toisilleen päivittäin. Siis rippi-isänä voi toimia vain jo Pyhän Hengen saanut. Koska esim. piispa Salmi ei ole Jumalan valtakuntaan liittävää synninpäästöä saanut, ei hänen yleisessä ripissä antamansa synninpäästö ole pätevä.
Jumalan valtakuntaan liittävä synninpäästö on siis SRK-opetuksen ehdottomasti tärkein pyhä toimitus. Se ei ole rippi eikä sakramentti (kuten kaste). Sitä voinee kutsua ”Pyhän Hengen kasteeksi”, koska se on kertaluonteinen ja muistuttaa näin uskonyhteisöön liittävänä kastetta.
Tuo Pyhän Hengen kaste on kuitenkin sakramenttien ”yläpuolella”. Sen voi toimittaa vain sellainen ihminen, jolla jo on Pyhä Henki. Tuo Pyhä Henki on saatu katkeamattomassa synninpäästöjen (Pyhän Hengen kasteiden) ketjussa, jonka alkupää ulottuu apostoleihin. Jeesus antoi apostoleille Pyhän Hengen ja avainten vallan. Näin todellinen Kristuksen seurakunta muodostuu vain niistä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen avainten valtuuksin annetun synninpäästön (eli Pyhän Hengen kasteen) kautta. Tätä opetusta olen kutsunut ”apostoliseksi suksessioksi”, yleensä kai puhutaan välimiehen välimies -opista. Ehkä on yksinkertaisinta puhua vain ”välimiesopista”.
Luterilaisuuden sisällä elävänä vl-liike toki tunnustaa kasteen ja ehtoollisen sakramentit. Toisin kuin ”Pyhän Hengen kasteella” niillä ei kuitenkaan ole uskoa synnyttävää (vaikkakin ylläpitävää) vaikutusta. Kaste on ”hyvän omantunnon liitto” ja ehtoollinen on ”muistoateria”. Tältä osin opetus tietenkin poikkeaa luterilaisesta.
Yhteistä Lutherin opetuksen kanssa on se, että sakramentin toimittajan sieluntila ei vaikuta sakramentin pätevyyteen. Näin SRK-opetuksessa voidaan sakramenttien jakaminen jättää kansankirkon tehtäväksi, niiden jakamisessa kun ei Pyhää Henkeä välttämättä tarvita.
Näin luterilaisen kirkkomme sakramenteilla on vain marginaalinen merkitys vl-liikkeen uskonelämässä. Tärkeämpää on oman yhteisön sisällä tapahtuva ripittäytyminen, seuroissa käynti, kuuliaisuus ”seurakunnan neuvoille” ja uskossa pysyminen ”synnin poispanijana”.
____________
Alussa kuvailin, miten ulkopuolinen seuravieras tuon ”ripittömän synninpäästön” avulla pääsee Jumalan valtakunnan jäseneksi. Nimitin tapahtumaa ”Pyhän Hengen kasteeksi” ja sanoin sen olevan henkilökohtainen ja ainutkertainen. Jokainen vl-uskova siis tietää sen henkilön nimen, jonka välityksellä hän on Pyhän Hengen saanut. (Vl-perheeseen syntynyt lapsi tosin pysyy lapsenuskossaan, kun vanhemmat häntä oikein kasvattavat. Tällöin ei erillistä ”Pyhän Hengen kastetta” tarvita, vaan Pyhän Hengen ketju säilyy vanhempien välityksellä.)
Mutta olihan seuravieraiden joukossa myös jo uskossa olevia. Eiväthän he tarvinneet ”Pyhän Hengen kastetta”. Kuitenkin saarnaaja julisti tuon ”ripittömän synninpäästön” myös heille. Heidän kohdallaan tuo synninpäästö on ilmeisesti tulkittava uskovan toiselle uskovalle antamaksi ”rippisynninpäästöksi”. Luterilaisittain tässä on se ongelma, ettei rippisynninpäästöä voi saada ilman synnintunnustusta.
Koska tuo ”ripitön synninpäästö” ja ”rippisynninpäästö” annetaan samoin sanoin, on niiden merkityskin helppo sekoittaa. Kyse on kuitenkin aivan eri asioista. Edellisessä tullaan uskonyhteisön jäseneksi, jälkimmäisessä saadaan apu uskossa elämiseen.
Minullekin tämä selvisi vasta nyt Hannun viestin luettuani. Kiitos kuuluu myös tuolle vl-papille, joka selitti eron synninpäästön ja ripin välillä.
____________
Tässä siis tämänhetkinen karkea rautalankamallini SRK-teologian taustoista. Meniköhän pahasti metsään? Hämärä tuon opin logiikka minulle edelleen on, mutta niin taitaa olla SRK:lle itselleenkin.
Tuskin vl-uskova tästä uskonkäsityksiään tunnistaa (mutta se on toinen asia). Vielä vähemmän tämä malli kuvaa Laestadiuksen ja alkuheräyksen oppia (mutta sekin on toinen asia).
Anteeksi, että viesti venyi, mutta kun minulla oli passio.