Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen nokkamiehet julistivat Oulun piispan VL-juhlakansalle julistaman synninpäästön epäpäteväksi. Suren piispan kaltoin kohtelua. Maallikkopomot ottivat paimeneltaan Taivasten valtakunnan avaimet leikkiäkseen niillä keskenään, vai? Eikä tässä ihan vähäpätöisestä asiasta olekaan kyse:
Anteeksiantamusta voidaan kutsua tärkeimmäksi opinkappaleeksi, jonka tunteminen on aivan välttämätöntä kaikille kristityille. Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan kristikunnassa eli kirkossa on pelkkää syntien anteeksiantamusta, mutta kristikunnan ulkopuolella, missä ei ole evankeliumia, ei ole myöskään anteeksiantamusta. Tämä anteeksiantamus perustuu Kristuksen sovitustyöhön. Sitä me ihmiset emme voi saavuttaa hyvillä teoillamme tai siveellisyydellämme, emme hyväksymällä itsemme ja toteuttamalla itseämme. Ei auta itsetuntemus tai se, että olemme valmiit antamaan itse itsellemme anteeksi.
Anteeksiantamusta haluava eli syntejään katuva ihmisen ei saa anteeksi nöyryyteensä, katumukseensa, ansioluetteloonsa tai hurskauteensa vetoamalla. Anteeksiantamus saadaan lahjaksi, ilman ennakkoehtoja, vain Kristuksen tähden. Jumala armahtaa vain siksi, että joku sitä häneltä pyytää.
Anteeksiantamus on otettava vastaan uskolla (uskon avulla tai kautta), joka ei ole ihmisen oma suoritus, vaan pelkkää avoimuutta Jumalalle. Synninpäästö eli absoluutio on otettava vastaan niin absoluuttisen varmasti kuin jos itse Jumala sen meille suoraan taivaasta julistaisi. Koska ripissä lausuttu synninpäästö on näin varma, niin Luther kutsui rippiä ihmeellisen kallisarvoiseksi ja lohdulliseksi aarteeksi.
Lutherin mukaan kristityn koko elämä on ripin muotoinen. Ripin perusmuoto on henkilökohtaisessa rukouksessa tapahtuva syntien tunnustaminen. Rukouselämämme perustuu jatkuvaan oman syyllisyytemme myöntämiseen ja armon anomiseen, aivan kuten Isä meidän-rukouskin osoittaa. Sellaisen ripittäytymisen tulee jatkua keskeytyksettä koko elämämme ajan. Onhan kristillisyys varsinaisesti sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja anomme armoa.
Ripin muotoiseen elämään kuuluu myös aina uudelleen tapahtuva anteeksi pyytäminen niiltä, joita vastaan olemme rikkoneet. Jeesushan opetti meitä rukoilemaan: Anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Lutherin mukaan marssijärjestys on tämä: Meidän tulee tunnustaa ja antaa anteeksi keskinäiset rikkomuksemme, ennen kuin astumme Jumalan eteen pyytämään anteeksiantoa.
Ripittäytymisestä Luther opetti näin:
”Emme mene ripittäytymään ikään kuin lähtisimme suorittamaan jotakin oivallista tekoa ja lahjoittamaan sitä Jumalalle, vaan menemme ripille ottaaksemme vastaan Jumalan lahjan. Sinun ei tarvitse tulla kertomaan, kuinka kunnollinen tai kelvoton sinä olet. Jos olet kristitty, tiedän tuon muutoinkin, jos taas et ole, tiedän vielä paremmin. Rippi on tarpeen, jotta voisit valittaa hätääsi, jotta antaisit auttaa itseäsi ja saisit iloisen sydämen ja omantunnon.
Tähän ei sinua saa kukaan pakottaa käskyillään. Me sanomme näin: Jokainen, joka jo on tai ainakin haluaisi olla kristitty, ottakoon vastaan vilpittömän neuvon ja käyköön noutamassa kalliin aarteen. Jos et ole kristitty etkä kaipaa sellaista lohdutusta, me jätämme sinut erään toisen pakotettavaksi.”
Luther poisti aikoinaan rippipakon, mutta me elämme täällä Suomessa tätä nykyä niin kuin hän olisi poistanut koko ripin. Rippi on ns. terveen syyllisyyden hoitoväline, neuroottiseen syyllisyyteen se ei tehoa. Neuroottisen syyllisyyden kehittymiselle otollista maaperää on esimerkiksi liian ankara ja kontrolloiva uskonnollinen kasvatus. Kristillisyyden nimissä voi tapahtua väärää syyllistämistä, kun Jumala vedetään mukaan vaikkapa perheen epäterveisiin vuorovaikutussuhteisiin ja kasvatusmenetelmiin.
Kun teologisesti käsitellään syyllisyyttä, aihe tulee aina nähdä anteeksiantamuksen valossa. Anteeksiantamuksen turvin kohdattu syyllisyys mahdollistaa syyllisyyden tunnustamisen ja sen kohtaamisen sillä tavalla, että syyllisyyttä ei tarvitse kieltää, torjua, kompensoida tai projisoida toisiin. Varma anteeksiantamus ei tee synnintunnustustamme turhaksi vaan pikemminkin päinvastoin: Varma anteeksianto tekee synnintunnustuksemme mahdolliseksi.
Maallinen tuomioistuin vapauttaa syyttömän, mutta Jumala vapauttaa aina syyllisen!
VL-nokkamiehet: Palauttakaa viekkaudella ja vääryydellä viemänne Taivasten valtakunnan avaimet kiireen vilkkaa Oulun hiippakunnan tuomiokapituliin! Sen oman taivaallisen looshinne avaimen voitte kyllä pitää itsellänne…
Kotimaa24-uutinen aiheesta:
Jormalta:
”On aika rohkea ajatus, että kaikki uskontunnustuksen lausuvat olisivat seuraamassa Herraansa Jeesusta Kristusta.”
Minusta tämä on perusolettamus, varmuutta EI ihminen voi tietää kenestäkään, eikä tarvitse, Jumala yksin tietää ja tuntee Kristuksen kirkon todelliset jäsenet. Mutta se, että jos vieruskaveri ei ole vl, ei käy rauhanyhdistyksellä seuroissa, ja sillä perusteella saa sarvet päähänsä, niin silloin kaikki ei mene lähimainkaan oikein, sillä silloin tulee samalla tuominneeksi myös itsensä!
Vuokko, Jorma, Kari-Matti: A vot, täst mie tykkään! Rakennetaan siltoja, ei muureja!
Olen oppinut paljon puheenvuoroistanne. Ja aivan kirkkain silmin myönnän, että kirkko on haparoinut lähtemällä paniikissa viihdelinjalle, kosiskelemaan. Ihmisten kalastaminen ei ole sama asia kuin Miten vain haluatte-asenne. Tarkoitus ei ole täyttää kirkon kirstuja rahalla vaan täyttää taivas Kristuksen omilla.
Se kannattaa muistaa, että kansankirkko ei voi olla pelkästään ns. tosiuskovien yhteisö. Oikeita ja tekojäseniä ei Kristuksen ruumiista lähdetä tässä ajassa erottelemaan, ei vehnää ja valhevehnää. Proteesit ja rikkaruohot poistetaan kyllä ajallaan. Mutta se ei ole meidän ihmisten tehtävä!
Hannu Kiuru
Ei minullakaan. Hannu, minua mietityttää kovasti, että onko nämä miesten johtamat liikkeet (LHPK ja VL) villiintyneet siksi, kun naiset ovat päässeet papiksi ja piispaksi. Päättelevätkö he kenties siitä, ett nyt on harhapoluille evl-kirkko karannu ja met sitt jäädään puolustamaan ”oikeaa” kirkkoa ja ”oppia.” Vai onks nää aina olleet tämmösiä? En tiedä onko Jumalanpilkkaa, mutt minusta on kauhistus, ettei toinen poppoo tarjoile ehtoollista jne. ja toinen kieltää piispansa synninpäästön. Ainakin minua se satuttaa seurakuntalaisena syvästi ja näen tuollaisen käyttäytymisen jumalattomana. Ja totta kai se loukkaa niitä, jotka sen kohteeksi ovat joutuneet. Yleensä kun liikkeestä tulee instituutio, niin se kangistuu rakenteiksi ym
Sonja: Ajatellaanpa vaikka 1700-luvulla Englannissa vaikuttanutta anglikaanipappia nimeltä John Wesley. Hän teki omasta kääntymyksestään kaavan, metodin, jonka mukaisesti ruvettiin tulemaan uskoon. Alkujaan metodismi oli Englannin kirkon sisäinen herätysliike, mutta myöhemmin se erkani emokirkosta. Tarkoitus oli löytää ja hoitaa niitä ihmisiä, joihin valtionkirkko ei saanut kontaktia.
Metodismi oli pilkkanimi Wesleyn liikkeelle. Pilkkanimi oli alkujaan myös luterilaisuus. Eihän Luther tahtonut mitään uutta kirkkokuntaa perustaa, mutta kun kun sai kenkää paavin kirkosta. Luther tahtoi oikoa väärinkäytöksiä, joita äiti-kirkossa ilmeni. Ja antaa Raamatun kansan kärttyisiin käsiin…
Näin jälkikäteen voinemme jälkiviisaasti arvioida, että tuo Lutherin Raamattu kansalle-tempaus… tuota noin…
Kiitos Hannu Kiurulle hyvästä alustuksesta. Toivottavasti tämä blogi kerää asiasta kiinnostuneet teologit ja maallikot antoisaan keskusteluun, kun uutisketjut tuntuvat jo sammuneen. Hannu voikin olla sopiva erotuomari, jos äänenpainot kiihtyvät liikaa.
Toivon siis (kuten Jorma Ojalakin niin usein) perusteellista ja asiallista opillista keskustelua SRK-seurakuntaopista ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Nyt siihen on oiva tilaisuus, kun kissa istuu pöydällä tukevasti kaikilla neljällä tassullaan.
On minullakin niitä kysymyksiä, mutta nyt on mentävä muualle… palataan asiaan. Älkää vain karatko!
Kiitos Hannu vastauksestasi. Minulle puolestaan tulee mieleen Suomessa Vapaakirkko, joka uskonnonvapauslain myötä irtaantui evl-kirkosta. No, nythän se on ihan oikea kirkko ja papeilla vihkioikeus ja porukkaa ja elämää virtaa. Eivät jääneet evl-kirkkoon vaatimaan toisilta samaa kuin mitä itse halusivat. Ja minä uskon, että näin rehellisesti ja vilpittömästi toimien on suurempi vapaus ja uudetkin tuulet hyväksyen perinteeseen peilaten saada uutta elämää aikaan. Sellaista on kun uskotaan Jumalan tahtoon ja turvaudutaan siihen eikä jäädä toisia repimään.
K-M Laaksonen
Käsittääkseni kukaan ei ole vl-porukkaa ulos heittämässä, vaikka K-M-L siihen viittasi. Tai jos on, niin kertokaa minullekin, missä tallaista aatosta on esitetty.
”Alkuaikojen merkittävimpien vaikuttajien joukosta voi mainita Heikelin ja Hellmanin sisarukset Pohjanmaalta sekä Emma Åhman-Mäkisen ja Anna Edelheimin pääkaupungista.” (SVK:Suomen Vapaakirkko)
Siellä siis naiset olivat alkuaikojen suurimpia vaikuttajia. Nyt on sentään uskonnonvapauslaki, mutta oisiko sitt mitään mitä vastaan taistella, toisin kuin noilla naisilla ja muilla, jotka saivat aikaiseksi kirkkokunnan. Nythän Ajan henki on: ”Ett heti mulle kaikki!” Ja kun täällä morkataan ja vinoillaan Tulkaa kaikki -liikkeestä (en kuulu siihenkään), niin minusta tuo suurempi ja vanhempi toivottaa minut kyllä suoraan h….iin. Mutt sepä lienee sitä suoraselkäistä miehekkyyttä!
Mutta hyvät ystävät, Raamattu ei tunne ollenkaan ajatusta siitä, että toinen ihminen voi julistaa toiselle, että tässä ja nyt hänen syntinsä on varmasti anteeksiannetut, koska tätä asiaa ei kukaan voi toisen kohdalla tietää.
Jouni, eikö sinun Raamatustasi todellakaan löydy näitä kohtia, jossa Jeesus itse antaa apostoleilleen vallan päästää ja sitoa:
– Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” (Mt. 16:18-19, uudelleen Mt. 18:18). Avaimet siis annetaan kirkolle, seurakunnalle!
– Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20:22-23)
Nuori Luther piti rippiä jopa sakramenttina, vaikkakaan rippi ei ole autuuden ehto. Se on oikeus, ei velvollisuus.
Niille, jotka halveksivat rippiä, Luther ärähti: Mutta jos sitä halveksit ja elät ylpeänä, ripittäytymättä, teemme siitä johtopäätöksen, ettet ole mikään kristitty etkä myöskään saa päästä nauttimaan (ehtoollisen) sakramenttia. Sinähän halveksit sitä, mitä kukaan kristitty ei saa halveksia, ja saat menettelylläsi aikaan sen, ettet voi lainkaan olla syntien anteeksiantamuksen omistuksessa.
Tyhmä kysymys nro 4: Mitä VL-liikkeessä ymmärretään sitomisella ja päästämisellä? Kuka käytännössä uskaltaa käyttää tätä Kristuksen antamaa mandaattia?