Piispainkokouksen vastauksen ja kirkolliskokouksen viimeisimmän kokoontumisen jälkeen keskustelu avioliitosta ja suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen kirkossa on jälleen virinnyt. Piispa Kaisamari Hintikan kommentit kirkolliskokouksessa ja sen jälkeen ovat herättäneet sekä kriittisiä että puolustavia puheenvuoroja.
Tässä kirjoituksessa tarkoitukseni on pohtia piispan puheenvuoron sekä tuenilmauksen ytimessä olevia lausahduksia. Kyseessä ei ole kuitenkaan varsinaisesti analyysi, vaan eräänlainen reseptio, sanotun vastaanottaminen ja miten sanottua voidaan tulkita. Keskityn seuraaviin kahteen lauseeseen ja tarkastelen niitä yhtenä kokonaisuutena (vaikka välttämättä piispa ja kaikki tuenilmaisijat eivät ole edes samanmielisiä):
- Hintikka: Espoon hiippakunnassa ei ole tilaa opetukselle, joka leimaa seksuaalivähemmistöjen ja samaa sukupuolta olevien parien rakkauden synniksi.
- Tuenilmaus: Kaikkien lähimmäisten kohtelu arvostavasti, kunnioittavasti ja syrjimättömästi ei koskaan ole vastoin Raamatun tai käskyjen opetusta.
Tälläkin sivustolla käyty keskustelu on osoittanut, ettei piispan sanojen merkityksestä ole tulkinnallista yksimielisyyttä. Pyrin alla hahmottelemaan neljä erilaista tulkintamallia Hintikan ja tuenilmauksen sanomasta konkretian tasolla eli millaiselle opetukselle ei ole enää tilaa Espoon hiippakunnassa.
Tulkintamalli A: Solvaamisen ja häpäisemisen kielto. – Niin surullista kuin se onkin, suoraa pilkkaa, panettelua ja solvaamista seksuaalivähemmistöjä kohtaan esiintyy edelleen. Tämän tulkintamallin mukaan tuenilmaisijat ja piispa peräänkuuluttavat yleiskristillistä suhtautumista kaikkia ihmisiä kohtaan – ketään ei saa solvata tai panetella vaan kaikkia tulee kristillisen rakkauden mukaisesti kunnioittaa ja arvostaa.
Tulkintamalli B: Sisältää edellisen itsestäänselvyytenä, mutta painottaa myös, ettei rakkautta sisäisenä tunteena / sitoumuksena – joka sisältää halun pitää toisesta ihmisestä huolta, osoittaa hänelle hellyyttä ja hyvyyttä – tule kutsua synniksi. Tämä tulkintamalli lähtee oletuksesta, että joko kaikki rakkaus on Jumalasta ja siten hyvää tai että vähimmillään ei ole soveliasta kristillisen arvostuksen hengessä osoitella toisen rakkauden ”väärinsuuntautumista”.
Tulkintamalli C: Klassisen seksuaalisuutta koskevan opetuksen kielto. ”Rakkaus” terminologisesti sisältää ei vain tunteen vaan myös hellyyden ja sitoutumisen osoittamisen eroottisilla tavoilla. Tämän tulkintamalli ei jätä tilaa opettaa ns. klassisesti. Tulkintamallin mukaan loukkaavaa ja syrjivää olisi jo sen kaltaisen näkökannan esittäminen, että seksuaalisten tekojen toteuttaminen samaa sukupuolta olevien kesken olisi syntiä. Edelleen olisi kuitenkin tilaa sanoa, että kirkon näkökulmasta katsottuna avioliitto miehen ja naisen välillä on erityinen.
Tulkintamalli D: Muuten sama kuin edellinen, mutta ei jätä tilaa edes pitää puheissa miehen ja naisen välistä avioliittoa erityisenä.
Edellä hahmottelemiani tulkintamalleja voitaisiin ehkä pitää myös eräänlaisina skenaarioina siitä, miten avioliittokäsitystään muuttaneessa kirkossa saatettaisiin ajatella toimittavan avioliittoa ja seksuaalisuutta koskevan opetuksen suhteen. Mikäli kirkon avioliittokäsitys muuttuisi ns. sukupuolineutraaliksi ja papeilla säilyisi omantunnonvapaus, pitäisi tietenkin samalla määritellä myös mitä omantunnonvapaus sisältää.
Oikeus kieltäytyä vihkimästä ei varmastikaan ole kovinkaan kontroverssi – vaikka varmasti heitäkin löytyy, joiden mielestä moista ei pitäisi suoda tai siitä pitäisi tehdä määräaikainen, eräänlainen vähittäisen puhdistumisen vesiliukumäki, jossa vanhan kannan jäärät saavat pestä kätensä aiheesta ja lasketella eläkkeelle samalla kun uusilta papiksi vihittäviltä edellytettäisiin sitoutumista uuteen oppiin.
Paljon kontroversiaalisempi kysymys on sen sijaan kysymys opettamisesta: mitä kirkossa saa opettaa seksuaalisuudesta ja avioliitosta? Tämä kysymys ei rajoittuisi vain pappeihin vaan myös kirkollisiin yhteisöihin. Kuten yllä esittämäni erilaiset tulkinnat osoittavat, kysymys sallitusta opetuksesta ei ole tälläkään hetkellä aivan selvä. On kuitenkin melko todennäköistä, että mikäli kirkon avioliittokäsitystä laajennettaisiin tai monioppisuus virallistettaisiin ilman vahvoja ”turvatakuita”, paineet tulkita opetukselle annettua tilaa alkaisivat lähestyä tulkintamallia C tai jopa D.
On vakavasti esitettävä kysymys, voisiko kirkko mitenkään säilyä koossa, mikäli niin kävisi. Viime kädessä avioliittoa koskevassa riidassa ei ole kyse yksittäisistä toimituksista, vaan opetuksesta. Edellä kuvatuista malleista tulkintamallit A ja B jättäisivät edelleen tilaa monenlaiselle opetukselle B:n ollessa ehkä useiden konservatiivisempien kristittyjen hyväksyttävissä, kun taas C tai D sysäisivät monet kirkolliset yhteisöt todennäköisesti skismaattiselle tielle.
Kokonaan toinen kysymyksensä on tietysti se, onko ykseyden ylläpitäminen riittävä peruste muutosta toivoville sallia heitä mahdollisesti loukkaavaa opetusta. Se on kysymys, jonka kanssa jouduttaneen painimaan jo nyt.
Postscriptum: Keskusteluissa on viitattu uuteen tieteelliseen tietoon ja sen merkitykseen teologialle. Olen kirjoittanut tieteellisen tiedon ja arvojen välisestä suhteesta blogikirjoituksen pari vuotta sitten. Kirjoitukseni löytyy täältä: https://www.kotimaa.fi/blogit/ovatko-arvosi-edistyksellisia-mita-tiede-sanoo/
Varmasti näin, voisitteko ajan salliessa katsoa Armo sanan huomaamista kirkon opetuksessa edellisissä vaihtoehdoissa Ilmari Karimiehen blogista katsottuna.
Kiitos hyvästä lukuvinkistä! En ollutkaan huomannut Ilmarin kirjoitusta, mutta nopeastihan se pienen hakemisen jälkeen löytyi.
Hyvää erittelyä! Piispan kommentit ovat olleet sen verran kryptisiä, että on hyvä saada apua jäsentelyyn. Pahimmillaan perinteinen opetus olisi kokonaan kielletty mutta se saattaa olla ylitulkintaa. Mutta ota näistä nyt selvää. Yritin Facebookin puolella kysellä, miten piispan kannanotot oli kirkon työntekijöiden keskuudessa ymmärretty mutta runsaasta keskustelusta huolimatta kukaan ei osannut niitä selittää. Kovasti piispaa kylläkin kehuttiin rohkeasta kannanotosta… 🙂
HUOM:
Tätä(kään) kommenttia ei pidä ymmärtää piispan mollaamiseksi. Ei minulla ole mitään piispa Hintikkaa vastaan (eikä ketää muitakaan). Välillä näet tuntuu, että kirkollisessa keskustelussa on kaksi koulukuntaa: Toisten mielestä piispojen mollaaminen on mitä suurinta kansanhuvia ja toisten mielestä lähes pyhäinhäväistys. Minä haluaisin ajatella, että se ei ole kumpaakaan vaan asiallinen keskustelu, kriittinenkin, on vain hyvästä. Asiamme on yhteinen. Ja sitä paitsi, minusta meillä on tällä hetkellä erittäin hyvät piispat!
Kiva tuo, mitä kirjoitit: ”Asiamme on yhteinen.”
Kiitos! Asiamme todella on yhteinen, siis evankeliumi. Siitä olemme kaikki varmasti samaa mieltä vaikka välillä muista asioista väännämmekin.
Kyllä vain!
Välillä kun olen oikein optimistisella tuulella, mietin mitä saisimmekaan aikaan jos hyvin rohkeasti kaikella tällä energialla yhdessä puhuisimme Kristuksen ylösnousemuksen salaisuudesta ja kuolemasta saadusta voitosta. Riemullinen yhteinen todistus mitä perustavimmasta asiasta! 🙂
Heikki, minäkin hartaasti odotan, että tämä yksikin asia saataisiin järjestykseen ja päästäisiin muihin aiheisiin. Niin tosin on, että niin kauan kuin tässä maailmassa elämme, Kristuksen kutsuun kuuluu myös taistelu oikeuden ja vanhurskauden puolesta. Ja aiheita riittää, vääryys maailmasta ei lopu ennen kuin viimeisenä päivänä. Evankeliumi on kokonaisvaltainen asia, yhteys Kristukseen ja lähimmäisiin ovat erottamattomia. Mutta tästä olemme varmaan yhtä mieltä.
Kristuksen ylösnousemuksen salaisuuteen kuuluu luonnollisesti vanhurskaus, jonka Hän on meille hankkinut ja joka armosta lahjana annetaan uskon kautta. Paavo Ruotsalainen ilmaisee (eikä hän ole ainut) paitsi tämän lahjavanhurskauden objektiivisen, myös subjektiivisen puolen Wegeliuksen sanoin: ”Anna meille meidän sielussamme vakuutus meidän lapsen-oikeudestamme, sinun Henkes todistuksen kautta.” Myös Paavali kehottaa meitä tutkimaan itseämme, onko Kristus meissä. Ellei, niin emme kestä koetusta.
Piispan ja tuenilmaisun sanoma ei ole sama. Tuenilmaisu esittää yleisperiaatteen, joka varmasti on pätevä ohje kaikille kristityille kaikenlaisiin ihmisiin suhtauduttaessa. Piispan viesti kohdentui mitä ilmeisimmin eroottisen rakkauden eettiseen arviointiin. Eroottinen rakkaus, toisin kuin yleinen lähimmäisenrakkaus, ei voi koskaan kohdistua kaikkiin ihmisiin yhtäläisesti, vaan se kohdistuu tavallisimmin vain yhteen ihmiseen kerrallaan. Siksi se voi olla väärin eli syntiä selvimmin ainakin silloin kun se houkuttaa uskottomuuteen aviolpuolisoa kohtaan. Se, mistä nykyisin ollaan kovin erimielisiä, on kysymys siitä, onko eroottisella kiintymyksellä parisuhteessa arvoeroa sen perusteella, ovatko parisuhteen osapuolet eri vai samaa sukupuolta. Melko laajasti on kristittyjen keskuudessa käsityksenä, että arvoero on olemassa ja että tämä kanta on myös raamatun sanomalla perusteltavissa. Vastakkaisellakin kannalla olevia kristittyjä on niin ikään runsaasti. Tämmöisen erimielisyyden vallitessa olisi toivottavaa, että ei tätä ristiriitaa pahennettaisi lausunnoilla, jotka väistämättä voidaan käsittää sensuuriksi.
Nyt kannattaa myös taustoittaa hiukan. Erityisesti Etelä-Suomessa taitaa olla yleinen ajatus, jonka mukaan eroottinen kiintymys ja sen osoittaminen käytännössäkin on aina oikein. Edellyttäen, että kyse on kerrallaan kahden (?) riittävän kypsän ihmisen vastuullisesta ja vapaaehtoisesta käyttäytymisestä. Tästä näkökulmasta katsoen ns. perinteinen käsitys (= seksuaalisen kanssakäymisen rajaaminen lähökohtaisesti elinikäisen heteroseksuaalisen avioliiton raameihin) on toivottoman ahdas ja ihmistä loukkaava. Toisin sanoen myös avoliiton ja seurustelevien parien välisen seksin julistaminen synniksi on jo lähtökohtaisesti turvallisen tilan käsitteen vastaista. Ja tällä EN tarkoita sitä, että ketään saisi tieten tahtoen loukata.
Itseäni mietityttää erityisesti ajatus siitä, että käsitys synnistä on nyt entisestäänkin pinnallistumassa. Yksinkertaistan hiukan. Jos homoseksuaalinen suuntautuminen selitetään Jumalan luomistyön rakkaudeksi, synniksi ymmärretään sen (1) jotenkin vastuuton toteuttaminen ja (2) asian nimeäminen synniksi. Käsittääkseni on kyllä perinteisesti ymmärretty toisin: Rakkaus ja sen osoittaminen itsessään ovat Jumalan luomistyön tulos, mutta samaan sukupuoleen tai vaikkapa aviorikokseen johtaessaan syntiä. Samalla on selvää, että Jumala rakastaa syntistä ja tuomitsee samalla synnin. Jota on myös kovasdäminen sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kohtaaminen.
P. olla rikkaudeksi
Oikein hyvä ja hyödyllinen taustoitus.
Henkilökohtaisesti en ole ihan vakuuttunut ”turvallisen tilan” konseptista. Esimerkit maailmalta mietityttävät – vaientuuko keskustelu vaikeista aiheista?
Hyvä huomio, josta puhutaan liian vähän. Kiista ei tosiaan koske vain homoseksiä vaan kaikkea seksuaalietiikaa.
Synnin näkökulma on pinnallistunut, mutta nimenomaan silloin, kun sen ydinolemusta ei muisteta: syntiä on se, mikä erottaa Jumalasta ja lähimmäisestä.
Mitä muuten Vesa ajattelet tuosta, että kirkon kiista ei koske vain homo- vaan kaikkea seksuaalisuutta?
Timo, niin, kyllä erimielisyyttä on varmaan kaikesta seksuaalisuudesta. Mutta erityinen ongelma tulee silloin, jos homoseksuaalisesti suuntautuneet ihmiset eivät joidenkin mielestä koskaan ja minkäänlaisin ehdoin ja rajoin saa – Markon termejä käyttäen – ”osoittaa eroottista kiintymystään” ( paitsi ehkä jotenkin sublimoidusti), mutta heteroseksuaalisesti suuntautuneet voivat julkisesti solmitun elinikäisen avioliiton puitteissa.
”syntiä on se, mikä erottaa Jumalasta ja lähimmäisestä.”
-Tuo on klassinen ilmaus, että synti erottaa Jumalasta. Ja myös se, että synti on vahingoittaa, vihata tai halveksia lähimmäistä.
Mutta mitä tarkoittaa, että syntiä on ”se mikä erottaa lähimmäisestä”?
”Mutta erityinen ongelma tulee silloin, jos homoseksuaalisesti suuntautuneet ihmiset eivät joidenkin mielestä koskaan ja minkäänlaisin ehdoin ja rajoin saa – Markon termejä käyttäen – “osoittaa eroottista kiintymystään”
-Sanoisin, että aina on jokin asia, jota ”joidenkin mielestä” ei saa tehdä, tai jota kristityn ei tulisi harrastaa tai harjoittaa ”minkäänlaisin ehdoin”. Jokainen meistä tekee jotain sellaista, mitä joku toinen kristitty ei hyväksy.
Miksi tässä ei voi hyväksyä sitä, että näkemyksiä on erilaisia, jos kenenkään elämään ei puututa?
Minusta muuten kirkon tulisi selkeämmin (aiempaan linjaukseen palaten) opettaa, että heteroparien oikeasti _tulisi_ mennä naimisiin, antaa kirkossa seurakunnan ja Jumalan edessä lupaus olla uskollinen puolisolle, ja ottaa vastaan se tehtävä, joka miehelle ja naiselle on avioliitossa annettu.
Yksi asia, joka sotkee keskustelua, on se, että toisaalla avioliittoon meneminen (kun on parisuhteessa) nähdään täysin vapaaehtoisena ja pareja varten olevana kirkon tarjoamana palveluna. Tai se, että oletetaan, että totta kai kaikki parit haluavat naimisiin (?)
Vesa Hirvonen. Eikö synti ole myös Jumalan antaman lain rikkomista?
Marko Sjöblom, mitä lakia tarkoitat?
Autan hieman, jotta päästään alkuun.
Apostoli: ”ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia – vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa.”
Marko, on kyllä. Ja Jumalan laki on elävä laki, joka on saanut ja saa erilaisia tulkintoja ja sovellutuksia eri aikoina Vanhan testamentin päivistä nykypäiviin.
Jatkan laista odotellessani vastausta.
Jaakob 2:12 ”Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.”
Koska risti vapautti Mooseksen lain kirouksesta, niin päättelen Jaakobin tarkoittavan Kristuksen lakia.
Sanan ”tuomio” ei pidä antaa hämätä. Kristuksen omat tuomitaan sen mukaan kuin ovat ruumiissa olleessaan tehneet hyvää tai pahaa.
Blogin aiheessa pysyen kysyn Marko Sjöblomilta, mitä lakia piispa Hintikka on soveltanut? Entä mitä lakia noudattavat piispat, jotka kieltävät kirkollisen vihkimisen?
Itse asiaan katsoen Armo sana on liitettävissä vain Ihmisten välisiin vuorovaikutussuhteisiin toisin kuin kirkkomme todistaa koska niin Paavalin kuin Lutherin mukaaan ennaltamäärämisessä on pysytty.
Näin nyt yhden Emerituksen sana päivityksessään Piispana ollessaan, Pyydä niin saat, on väärä.
Kannattaa katsoa Ilmari Karimiehen blogi.
Poistin yhden kommentin, joka kävi henkilöön ja sisälsi rasismia. Pidetään keskustelu asiallisena.
Eva tietää
https://youtu.be/rvnDYrAzPBw
Werner: tilastot, luvut tai faktat eivät ole ongelma. Alatyylinen ilmaisutapa on.
Listastasi puutuu
kohta E : Opetusta että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi pidetään syrjivänä niitä kohtaa jotka eivät koe kuuluvansa selkeästi kumpaankaan näistä mainitusta sukupuolista.
(Tällä kohdin viittaus myös Ilmari Karimiehen blogiin)
Kohta F: Perinteistä opetusta, että Jumala kehotti ihmisiä olemaan hedelmällisiä, lisääntymään ja täyttämään maan ja ottamaan se valtaansa pidetään eettisesti arveluttavana ja luonnon monimuotoisuuden vastaisena.
Kun maailma menee tuollaiseksi (kuka sitä sitten edistääkin ja ylläpitää),niin sen olemassa olo ei ole enää mielekästä, tämä liittyy varmasti myös lopunajan ennustuksiin. Ihmiskunta jouduttaa näin kaiken loppumista, vaikka luulee tekevänsä toisin.
Ei kehottanut vaan käski mikä koski toisiakin luomiaan.
Vasta tämän kuudennen päivän Ihmisen anomalian erijatkuvuutta kahdeksannen päivän diskontinuiteettinä Jumala kielsi.
Vesa Hirvonen. Juuri tuossa meidän näkemyksemme menevät ristiin: minä en jaa käsitystäsi lain muuttuvuudesta ja evankeliumin muuttumattomuudesta (nuo Ilkon seminaarien surullisenkuuluisat kaksi koria). Lähden siitä, että Jumalan laki on aina Jumalan rakkauden kanssa yhtäpitävää, vaikka se meistä tuntuu rakkaudettomalta. Tosin tässä pitää määritellä tarkemmin, mitä lailla tarkoitetaan.
Tapio Tuomaala. En ala jankuttaa kanssasi.
Rovasti Mäkelän yritystä määrittää LAKI ja EVANKELIUMI
https://youtu.be/rSwAQevGO1g
Marko Sjöblom, kyllä näkemyserot varmaan voidaan ainakin jossain määrin palauttaa osittain erilaiseen käsitykseen laista, sen muuttuvasta tai muuttumattomasta soveltamisesta. Minäkin lähden siitä, että Jumalan laki on Jumalan rakkauden kanssa yhtäpitävää, siis niin, että lain tarkoitus on nimenomaan rakkauden toteuttaminen.
Marko Sjöblom, kun siirrät maalitolppia mieleiseesi kohtaan, niin miten on mahdollista keskustella rakentavasti?
Vapauden laki ei voi tarkoittaa muuta kuin ettei ole muuta lakia kuin se, mihin Kristus vapautti, omaan lakiinsa: rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi. Mitä toivot muiden tekevän itsellesi, tee se lähimmäisellesi. Ja koska Mooseksen laki on naulattu ristiin ja mitätöity vapaiden osalta, niin asioiden ratkaisua ei ole hyvä etsiä sieltä. Maalitolppien siirtelylle ei tule loppua.
Piispa Kaisamari Hintikan kanta perustuu Kristuksen lakiin. Ollaan hänen kannastaan mitä mieltä tahansa, niin hän ainakin on Kristuksessa vapaa Mooseksen lain kirouksesta. Teemu Laajasalo on myös uskaltanut irrottautua Mookssesta.
Miten paljastavaa onkaan keskustelu tasa-arvoisesta avioliitosta!
Vesa Hirvonen. Tällöin esimerkiksi samaa sukupuolta olevien keskinäistä seksiä koskevat Raamatun kiellot ovat sekä (1) Jumalan rakkauden ilmausta että (2) yhä voimassa?
Marko Sjöblom, mitä tarkoitat ”tällöin”? Mehän juuri totesimme, että meillä on eri käsitys lain muuttuvuudesta ja sovellettavuudesta. Ja kirjoitit itsekin, että pitää määritellä tarkemmin, mitä lailla tarkoitetaan. Ovatko esim. kymmenen käskyä, VT:n puhtaussäännöt, apostolien ohjeet, vuorisaarnan ohjeet jne. samassa mielessä ”lakia” (meille)?
”Ovatko esim. kymmenen käskyä, VT:n puhtaussäännöt, apostolien ohjeet, vuorisaarnan ohjeet jne. samassa mielessä “lakia” (meille)?”
-Jos saan sanoa, niin minusta on lupa ja myös mielekästä katsoa sinne käskyn tai kiellon taakse, että mikä on ollut syy sen antamiselle, siinä tilanteessa ja kenelle se on annettu ja miksi.
Esim. puhtaussäännöt? Onko ne mahdollisesti annettu nimenomaan juutalaisille ja mistä syystä? Ja eettiset ohjeet, miksi ne olisi annettu vain juutalaisille?
Tähän löytää kyllä vastauksia, juurikin katsomalla ei vain pelkkää sääntöluetteloa, vaan annettujen ohjeiden merkitystä ja funtkiota, sekä tilannetta jossa ne on annettu.
Uhraussäädökset ovat aika helppo kysymys. Ne kuuluivat vanhan liiton aikaan, ja oli annettu vain juutalaisille, koska…?