Piispan tarkastuksistako kehittämistyökalu?

Rautalammilla oli Kuopion piispan, Jari Jolkkosen tarkastus kaikkine perinteisine osineen.
Piispantarkastus on seurakuntaan kohdistuva kehittämis- ja tukitoimi. Sen toimivuus heijastaa koko kirkon tulevaisuusstrategian uskottavuutta, toimivuutta ja suuntaa. Tämä tarkastus kehittämistarpeineen linee hyvä yleinen esimerkki EL – kirkossa.

Piispantarkastuspäivän iltana kirkossa piispan puhetta oli kuuntelemassa 2600:sta seurakuntalaisesta n. 200 lähinnä ikäihmistä. Työikäisiä tai ei- luottamushenkilöitä, oli vain muutama ja nuoria työikäisiä ei juuri ketään.

Juhlajumalanpalveluksen jälkeisessä tarkastuspuheessa asiaan kuuluvien kiitosten ja perinteisten korulauseiden lisäksi piispa viittasi myös tärkeisiin kehittämistoimiin ja aikaisemmassa srk:n kyselytilaisuudessa myös välttämättömään yhteisöllisyyden kehittämiseen. Työryhmäpalavereissa ongelmasista ja kehitysta kaipaavista asioista kuulemma puhuttiin suoremmin, mutta niitä asioita seurakunnan jäsenille ei kirkossa vallitsevan epäavoimuustavan takia kerrottu.

Piispa puhui jumalanpalveluksesta seurakuntaelämän kantavana voimana ja keskuksena.
Realismin nimissä on kuitenkin vaikea nähdä miten tavallinen päiväjumalanpalvelus perinteisin muodoin ja klassisen kirkkomusiikin säestämänä voisi kiinnostaa paljon muita kuin pientä joukkoa siihen tottuneita ikääntyneitä jäseniä.
Jo 1960 luvulla syntyneet, rippileirien käyneet ja nuorten laulukirjasta iloisia lauluja laulaneet ihmiset haluavat duurivoittoisempia hartauksia.
Pitäisi uskaltaa ainakin nähdä, että senioreille, työikäisille ja teineille sopivat aivan erilaiset hartaudet ja järjestää toiminta myös tämän realiteetin mukaan.

Rautalammin edellisen piispantarkastuksen jälkeen srk:n toiminnat ovat silloisista kehittämissuunnitelmista huolimatta hiljalleen typistyneet, valtuutettujen keski-ikä on noussut, työntekijäkeskeisyys lisääntynyt, vapaaehtoisten lukumäärä on vähentynyt ja johtamisongelmat vain pahentuneet.
Työikäisiä on luottamushenkilöistä ja vapaaehtoisista vain vähemmistö eikä nuoria työikäisiä juuri ollenkaan. Suurta vapaaehtoisten potentiaalisten joukkoa monine taitoineen ja lahjoineen ei srk. ole juurikaan halunnut ottaa toimintaan mukaan. Monet aktiivit ovat saaneet jopa paheksuntaa tai syrjintää osakseen ja sitten vetäytyneet pois.
Nuorten yhteisöllisyydestä voimansa saavaa rippikoulua lukuun ottamatta nuoria ja nuoria aikuisia ei srk:n perinteinen toimintakulttuuri juuri kiinnosta, eikä sitä ole heille suunniteltukaan.
Tällainen taantuva ja ”tiukkapipoinen” tilanne on valitettavasti vallitseva tosiasia suurelle osalle Suomen seurakuntia.

Pääsääntöisesti tämä johtuu siitä, että EL kirkossa yleensä melko korkean keski-iän omaavien srk:n päättäjien ja työntekijöiden perinteiset asenteet, uuden ja erilaisen hyväksymättömyys, epäavoimuuskulttuuri, työntekijäkeskeinen ajattelu, demokratian puute (kirkkoherrakeskeisyys), rituaalipainotus ja perusteiltaan satoja vuosia vanha kirkkolaki sopivat paremmin ikääntyneille ja siihen järjestelmään kiinni kasvaneille kuin nuoremmille ja nykyaikaisemmille toimijoille.

Seurakuntien syrjäytymisessä valitettavasti ”lapsi menee pesuveden mukana”. Hengellisyyden tarve ei ole kadonnut pohjimmiltaan mihinkään. Itse asiassa individualisoitunut, sairauksien, uhkien ja monenlaisen pahan olon täyttämä nykyelämä tarvitsisi kipeästi rakkaudellista pelastuksen, vapauksen ja armon sanomaa. Tarve ja palvelu vain kohtaavat huonosti.

Ennen ihmisten ja yhteiskunnan ollessa köyhä ja suojaverkkojen puuttuessa, oli hyvä, että edes pahimmassa puutteessa olevia voitiin auttaa.
Nyt kun meillä on tietoa, osaamista, aikaa ja varallisuutta, voisimme seurakunnassa olla mukana kulkijoita, tukijoita ja kuuntelijoita meille kaikille hämmentyneille, monille yksinäisille tai muuten huonosti voiville hyvän lähimmäisyyden hengessä. Nykyistä kehittyneempi yhteisöllisyys olisi tässä osaratkaisuna, mikä nostaisi myös seurakuntien uskottavuuden ja arvostuksen toiselle tasolle.

Seurakunnilla on mahtavat resurssit: koettu organisaatio, paljon omaisuutta, valmis säännöstö, joilla ”kulisseja” voidaan pitää pystyssä pitkänkin aikaa vaikka ”oikea henki” katoaisikin. Jos lämminhenkinen ja välitön yhteisöllisyys puuttuu, srk:t ovat kuin ”kumiseva vaski ja kilisevä kulkunen” joka toimii tavan, ei rakkaudellisuuden voimalla.
Afrikkalaiset kristityt, jotka olivat tottuneet seurakuntansa välittömyyteen ja lämminhenkisyyteen vierailivat Rautalammin seurakunnassa joku vuosi sitten. Tutustuttuaan toimintaan he puheessaan seurakunnalle spontaanisti totesivat ” tämä seurakuntahan on kuolemassa”.
Seurakuntien kykenemättömyys saada piiriinsä nuoria ja työikäisiä on osasyy sen nahistumiseen, ajautumiseen myös yhteiskunnalliselle sivuraiteelle ja yleisen uskottavuuden rapautumiseen.

Nyt piispantarkastuksen jälkeen ilmassa on onneksi taas uutta innostusta. Seurakuntalaiset ja työntekijät odottavat, oikeutetusti, seurakunnan kehittyvän ja aktivoituvan uusien suunnitelmien ja kehittämistoimien myötä.  Kaikki odottavat jännittyneenä kehitystyön tuloksia, joiden kätilöksi piispa on nimittänyt valmentajan omasta tiimistään.
Perinteisesti toimivat, suhtautuvat ja ajattelevat luottamushenkilöt sekä kirkkoherra sekä jotkut  työntekijätkin voivat kokea nämä suunnitelmat stressinä, koska muutospaineet koskevat ensi sijassa heidän kykyään ja haluaan tehdä uudistuksia, nykyaikaistaa toimintaa, lisätä avoimuutta, hyväksyä moninaisuutta ja tasa-arvoa ja aikaansaada lämminhenkisyyttä.

Jeesuksen monet yhteisöllisyyttä linjaavat periaatteet ja opetukset mm. : ”Teidät tunnetaan siitä minun oppilaikseni, että teillä on yhteys keskenänne” – tulisi syrjäyttää tutut ja turvalliset mutta myös kylmät ja vieraannuttavat muodollisuudet ja sääntökeskeisyyden.
Uudenaikaisilla toimintatavoilla ja laadukkaassa avoimessa sekä lämminhenkisessä yhteisöllisyydessä toimivalla seurakunnalla olisi uskottavuutta toimeenpanna kirkon perustehtävää eli tiedonlevitystä kristillisyyden ydinsanomasta tuoreella ja innostavalla tavalla.

Itse toivon että piispantarkastukset seurakuntien koulutus- ja ohjausmuotona uudistuisivat rohkeasti ja jämäkästi siihen suuntaan.