Kuulun valitettavasti heihin jotka ovat olleet loukkaantuneita piispa Laajasalon tavasta hoitaa taloudellisia asioita ja ollen kivittämässä häntä.Nuo talousasiat ovat pahasti häirinneet mielenrauhaani ja aiheuttaneet voimakkaasti kielteisiä tunteita piispaa kohtaan.
Mutta ihmeitä tapahtuu .Piispan viimeaikainen kannanotto Syyrian vankileireillä olevien äitien ja lasten puolesta on sulattanut pois kaiken kiukun häntä kohtaan. Hänen lausunnoissaan tunnistan aidon rohkean kristillisen kannanoton ja vetoomuksen pahasti kärsivien puolesta. On hyvä jos piispa terästäytyy talousasioiden hoidossa , mutta ne tuntuvat kovin merkityksettömiltä verrattuna tähän vaikeaan inhimilliseen hätätilaan mistä nyt on kyse.
Hän tekee tämän lausunnon , hyvin tietäen sen , että hänen kannanottonsa voi herättää pahaa verta monen terrorismia pelkäävän mielessä. Toivoisi ,että kristillinen rakkaus auttaisi muitakin pääsemään irti pelosta . Pelko on terrorismin seurausta. Antaessaan pelolle vallan , niin terrorismi on hiipinyt ihmisten mieleen ja voittaa.
Kristittynä meidän on pidättäydyttävä tuomitsemasta ja aitoon diakoniahenkeen autettava niitä jotka apua tarvitsevat ottaen kalkyloidun riksin. Eikö rakkaus kehota meitä jopa vaarantamaan oman turvallisuutemme kärsivien puolesta? Tässä erikoisessa tapauksessa riski on minimaallinen.
Nuo äidit lapsineen ovat eläneet raa*an sodan ilmapiirissä useamman vuoden. Tiedämme kokemuksesta ,että sellainen on syvästi traumatisoivaa. Trauma synnyttää kroonisen pelon, avuttomuuden ja masennuksen , tehden uhrista passiivisen ja avun tarpeessa olevan .He ovat menettäneet sekä kollektiivsen että henkilökohtaisen tuen ja turvan. Heidän kulturissaan tulee jokaisella naisella olla miespuolinen suojelija. Joko oma mies tai lähisukulainen. Tietojen mukaan leskeksi jäänyt nainen tuli kiertopalkinnoksi taistelijoille joilla ei ollut omaa vaimoa tai sitten jalkavaimoksi päällystölle. Miten he olisivat voineet säästyä vahingoittumasta sellaisessa ympäristössä ja jatkossa ajatella terrorismin jatkamista ainoassa suojapaikassa joka heille on tarjolla. Siis Suomi on se turvapaikka.
Olen kiitollinen ja ylpeä siitä että piispamme ovat huomioineet kaiken ylläolevan ja ovat valmiit toimimaan kristityn omantuntonsa mukaan.
Vai onko kyse ”likaantuneen” piispan valkopesusta ? Tällaisilla teoilla saa varman kannatuksen ja ”synninpäästön”.
Charlotta. Olet niin oikeassa. Eikö olekin hienoa se, että kristillisissä piireissä parannuksen teon kautta voi tulla puhtaaksi pestyä?
Kyllä asiassa on monta kulmaa. Virkatyönä ja määräyksella nyt Al Holissa olevat saapuvien arvioijat ovat ilmeisen päteviä asiaa hoitamaan kykyjensä mukaan.
Miten lyhyen ajan keskusteluilla katsotaan palaajan vakaumuksen muuttumisen perään. Miten nopeasti vakaumuksen katsotaan tarvitsevan aikaa muuttuakseen. Mikä on lapsen maailman tilanne kun rinnasta vierottamisen jälkeen on tarjottu mallia mikä heille ei sovi vääränlaisten ihmisten katsomisessa. Kuinka monta saattajaa tarvitaan ennenkuin palaajat Suomessa asettautuvat perinteisen arviointimallin pariin.
Piispa Laajasalo korosti moraalisen ja uskomme mukaisen menettelyn asiaa. Tämähän on aivan oikein.
Emme kuitenkaan yksilötasolla voi ennustaa jokaisen vakaumusta pelastuakseen vaikka ihminen miten olisi pohjoimainen. Näin moraalinkaan katsominen sinisten silmien kanssa ei saa tuudittaa meitä liian heiveröisillä uskomuksilla asiaan missä hairahtuisimme itsepetokseen.
Edellisen Piispa jätti mainitsematta.
Puolestani koko ryhmä voidaan tuoda. Perhettä kohti tarvitaan 2.sta, 3.een kokoaikaista työntekijää aluksi 3.si vuodeksi, joillakin pitempään.
Haaste on myös alusta asti niin ihmisiimme kuin kulttuuriin mukautuminen. Ilmoitetaanko halukkaista ystäväperheistä yleisesti lehdissä vai onko sosiaalitoimella parempi ajatus.
Haastetta siis riittää, ja nyt odotellaan josko Hallituksemme kollegiaalisesti ymmärtää mitä siellä puuhataan, vaikka sitten moraalisesti.
Asiassa problematiikka on etteivät asiantuntijamme ole avanneet minkälaisen kynnyksen yli pohjoismainen ihminen on astunut liittyäkseen äärijärjestöön ollen sitä ennen edellisten yhteisöjen jäsen niin huolineen, iloineen, kuin pettymyksineen.
Nämä edelliset liittymistä ennen asiat vaikuttavat kuitenkin purkamattomina, ja ratkaisemattomina taustalla, ja kotiutumisesta huolimatta näihin asti on päästävä ennen pitkää.
Edellistäkään ei pelkkä moraalin asiasta muistuttaminen tee toiseksi, ja voi muistaa samanlaista kohtaloa löytyvän kotisuomestakin kantaväestössä.
”On hyvä muistaa, että radikalismin sinänsä on mahduttava meidän yhteiskuntaamme. Onhan meillä Pentti Linkola ja Jehovan todistajat, jotka eivät tue virallista järjestelmäämme. Väkivaltainen radikalismi puolestaan ei missään muodossaan kuulu yhteiskuntaamme”, hän sanoi. Kukahan on puhuja ja asian lausuja.
Laajasalolle pisteet.
Sana on aina teko.