Piispanvaali ja sukupuoli
Hannu Kuosmanen kirjoittaa Kotimaa24- blogikirjoituksessaan (”Arkkipiispan vaalia odotellessa: näkemyksiä kehiin, naiset”) seuraavasti:
”Laajasalon valinnasta on turha syyttää kirkon miesvaltaisuutta tai tasa-arvovajetta, kuten Sari Roman-Lagerspetz Ollin kommenttia kommentoidessaan epäilee. Toki valtaa ja vajetta on ja paljon, mutta kyllä Helsingin piispanvaalin ratkaisivat naiset.”
Olen tosiaan sitä mieltä, että sukupuoli oli yksi olennainen vaikkakaan ei ainoa tekijä Laajasalon valinnassa Helsingin piispaksi. Asiaa ei muuta se, että monet naiset äänestivät Laajasaloa. Naissukupuoli ei takaa sitä, että henkilö pyrkisi edistämään sukupuolten tasa-arvoa. Monet kirkollisissa piireissä toimivat naiset ovat myös omaksuneet kirkossa vahvassa asemassa olevan näkemyksen siitä, että tasa-arvoasiat ovat ”kehällisiä”, toissijaisia asioita, sinänsä kyllä ihan tärkeitä, mutta eivät niin tärkeitä, että kirkon ykseyttä ja rauhaa kannattaisi vaarantaa tasa-arvo -kamppailuissa.
Uskoisin, että moniin Helsingin piispanvaalien äänestäjiin vetosi se, että Laajasalon ovat sekä hän itse, hänen kannattajansa, että kirkollinen media (esimerkiksi Kotimaa-lehti) esitelleet piispaehdokkaana, jonka sekä liberaalit että konservatiivit voivat hyväksyä, ja jota arvostetaan sekä liberaalien että konservatiivien keskuudessa. Tätä laajaa hyväksyntää hänellä ei kuitenkaan voisi olla, jos hän ei olisi mies. Kirkon konservatiivisissa piireissä suhtaudutaan yhä enemmän tai vähemmän torjuvasti naisten tasavertaiseen hengelliseen johtajuuteen miesten rinnalla. Perinteiset sukupuolinäkemykset ovat edelleen varsin vahvassa asemassa. Täytyy myös muistaa, että äänestäjien joukossa, esim. papistossa ja kirkkoherrojen joukossa, oli myös paljon ns. maltillisia, jotka sijoittuvat naispappeutta ja homosuhteita koskevissa kiistoissa jonnekin liberaalien ja konservatiivien välimaastoon. Heidän joukkoonsa luen ne, jotka hyväksyvät naispappeuden ja (usein) myös homosuhteet, mutta jotka ovat samalla myös sitä mieltä, että naispappeuden ja homosuhteiden vastustajille – ja vastustukseen perustuvalle toiminnalle – tulee antaa tilaa kirkossa, kirkon ykseyden takia. Näille äänestäjille Laajasalo oli luonteva valinta, koska Laajasalo ajattelee heidän kanssaan samalla tavalla. Ainakin hän on monissa puheenvuoroissaan ilmaissut, että hän hyväksyy naispappeuden ja homosuhteet, mutta myös naispappeuteen ja homosuhteisiin kielteisesti suhtautuvan toiminnan osana kirkon omaa toimintaa.
Sukupuolella on nähdäkseni sitä suurempi merkitys mitä korkeammasta kirkollisesta asemasta on kysymys ja mitä enemmän asema edellyttää ”kirkon ykseyden” vaalimista ja yhteyden rakentamista kirkon eri mielipidetahojen välille. Piispan virka on tässä ensisijainen: ykseyden vaaliminen on ensisijaisesti piispan tehtävä. Ykseyden ja yhteyden vaaliminen onnistuu parhaiten piispalle, jonka hengellistä johtajuutta eivät heikennä sukupuoleen liittyvät kiistat. Näin ollen miespuolinen piispa onnistuu yhteyden vaalimisessa huomattavasti naispuolista piispaa paremmin. Miessukupuolen ensisijaisuudelle piispaksi valikoitumisessa luotiin olennainen perusta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon v. 1986 naispappeuspäätöksen yhteydessä tehdyssä ponnessa. Ponnen pohjalta pyritään turvaamaan sekä naispappeuden hyväksyjien, että naispappeuteen kielteisesti suhtautuvien toimintavapaus kirkossa. Toimintavapauden turvaamistehtävään ja osapuolten välisen yhteyden vaalimiseen sopii parhaiten miespiispa, koska hänen pappeuttaan ja piispuuttaan ei aseteta kyseenalaiseksi.
Naispuolinen piispa ei nauti sukupuolensa perusteella auktoriteettia kirkon konservatiivien keskuudessa, ja hänen on näin huomattavasti vaikeampaa luoda yhteyttä ja ykseyttä liberaalien ja konservatiivien välille. Kirkon ja sen omien lähetystyön palvelujärjestöjen välisissä ohjauskeskusteluissa esimerkiksi SLEY sanoo seuraavasti: ”SLEY:n jäsenkokouksen lausuman mukaan SLEY omassa toiminnassaan pitäytyy vanhaan virkakäsitykseen. Suhtautuminen naispiispuuteen nousee tästä lähtökohdasta” (lähde: vuoden 2013 ohjauskeskustelun muistio). SLEY on osa kirkon rakennetta. Se suhtautuu kielteisesti naispappeuteen ja naispiispuuteen eikä ota töihin naispappeja. Kirkon lähetystyön palvelujärjestöistä myös Kansanlähetys, Kylväjä ja Slef suhtautuvat kielteisesti naispappeuteen. Nämä ovat niitä herätysliiketaustaisia konservatiiveja, joiden keskuudessa etenkin piispalla tulisi olla arvovaltaa, jotta hän kykenisi toimimaan uskottavana yhteyden ja ykseyden rakentajana.
Sukupuolen merkitystä kirkon korkeimpiin virkoihin valikoitumisessa tulee tarkastella kontekstissaan. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vaikutusvaltaisissa tulkinnoissa korostetaan, ei niinkään sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista, kuin yhteyttä ja ykseyttä naispappeuden hyväksyjien ja vastustajien välillä. Lyhyesti sanottuna: kirkkomme hyväksyy sen, että naiset ovat hengellisiä johtajia miesten rinnalla, mutta se hyväksyy samanaikaisesti myös sen, että kirkossa on rakenteita, joissa sukupuolten välistä tasavertaista hengellistä johtajuutta vastustetaan ja joiden toiminnassa se ei toteudu. Tässä suhteessa kirkkomme on erilainen kuin vaikkapa muut pohjoismaiden kirkot. Se suhtautuu sukupuolten tasa-arvoon myös olennaisesti eri tavalla kuin vaikkapa Luterilaisen maailmanliiton (LML:n) muutama vuosi sitten julkaisema ”Linjaus sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta”. Tässä nimenomaisessa suomalaisessa kontekstissa sukupuolen merkitys kirkon korkeimpiin virkoihin valikoitumisessa on merkittävä. Mies kykenee sukupuolensa perusteella toimimaan huomattavasti paremmin korkeassa virassa Suomen kirkossa, jossa tasa-arvo ei ole toteutunut, ja jossa sen toteutumista ei juurikaan edistetä. Päinvastoin, kirkon sisällä pyritään edelleen luomaan edellytyksiä epä-tasa-arvon rakenteelliselle säilymiselle. Uusimpia tähän tavoitteeseen suuntautuvia hankkeita ovat mm. naispappeuden torjuvien jumalanpalvelusyhteisöjen entistä tiiviimpi integroiminen osaksi seurakuntien toimintaa.
Lopuksi: Sukupuolella on piispanvaalissa merkitystä. Ei siksi, että monet periaatteesta vastustaisivat naisen valitsemista, vaan siksi, että niin monet haluavat olla ”ykseyden tähden” mieliksi niille, jotka ovat naisen valitsemista vastaan.
Olen samaa mieltä Sarin yhden perusajatuksen osalta: Eli naisen on miestä vaikeampi saavuttaa asema kirkon johtajana, erityisesti piispana ja syistä, jotka Sari kirjasi blogitekstiinsä. Monille tulee paine kääntyä valinnassaan sellaisen tahon (miehen) suuntaan, jonka he ajattelevat aiheuttavan vähiten muiden mielipiteiden jakautumista tai vastustusta – vaikka he itse periaatteessa voisivatkin hyväksyä naisen johtajana ja piispana. Teemu Laajasalo koettiin tahoksi, joka aiheuttaa vähemmän jakautumista. Se on sinällään hyvä piirre ja peruste valinnalle, mutta ei kerro ”pätevyydestä”, ei ainakaan suoraan.
Toivo Loikkanen,
Juu, jos naisen kelpoisuus korkeaksi hengelliseksi johtajaksi on kiistanalainen ja ristiriitainen asia yhteisössä niin naisehdokkaan on vaikea kerätä taakseen tarvittavaa verkostoa ja laajaa luottamusta tullakseen valituksi. Naisjohtaja näyttäytyy hajottavana, ei yhdistävänä.
Naisjohtajuuden kiistanalaisuus ei ole kuitenkaan mikään luonnonilmiön kaltainen asia jolle ei voi mitään. Asenteisiin voidaan vaikuttaa – jos niin halutaan. Suomen kirkko ei kuitenkaan ole koskaan varsinaisesti pyrkinyt pääsemään epätasa-arvosta eroon, vaan sen sijaan pyrkinyt luomaan keskinäiseen kunnioitukseen perustuvan tasapainotilan naispappeuden kannattajien ja vastustajien välille. Tämäntyyppinen asetelma ylläpitää naisjohtajuuden kiistanalaisuutta ja ristiriitaisuutta kirkossa, ja on omiaan vaikeuttamaan naisten nousua korkeisiin johtajapositioihin.
Sari, tässä on todella paljon vielä tehtävää asenteiden, ajatusten ja mielikuvien kohdalla. Kirjoittamasi on mielestäni totta, valitettavasti.
Tarina: Olen kuullut tarinan venäläisestä ruhtinaasta, joka omisti piirikunnittain alueita. Hänellä on yksi rehellinen ja uskollinen palvelija ja hän päätti palkita hänet siis ruhtinaallisesti. He kävelivät tiettyyn paikkaanja siihen lyötiin paalu pystyyn. Ohje oli seuraava:Palvelija saa kaiken maan mitä hän auringon laskuun mennessä ehtii itsellen kävelemällä paaluttaa. Jatkuvasti löytyi ihania paikkoja, jotka oli saatava mukaan Aurinko alkoi pudota keskitaivaalta, mutta pieni mutka piti vielä tehdä. Askelta venyttämällä paalu lähestyi. Viimein oli niin lähellä, että arveli heittäytymällä ylettyvänsä paaluun. Sormet eivät kuitenkaan ylettyneet ja samalla viimeinen säde auringosta sammui!