Suomessa on käsittääkseni 9 ”tavallista” piispaa + arkkipiispa + kenttäpiispa erikoisuutena. En ole nähnyt vielä yhteenvetoa heidän kannoistaan. Tehkäämme sellainen.
Arkkipiispa / Mäkinen: Puolesta.
Helsinki / Askola: Puolesta.
Tampere / Repo: Vastaan.
Lapua / Peura: Vastaan.
Porvoo / Vikström: Puolesta.
Kuopio / Jolkkonen: Vastaan.
Mikkeli / Häkkinen: Vastaan.
Espoo / Luoma: Vastaan.
Turku / Kalliala: Puolesta?
Oulu / Salmi: Vastaan?
Kenttäpiispa / Särkiö: ?
Korjatkaa ja täydentäkää kommenteissa, korjaan tätä yhteenvetoa sitten.
Yhteenveto
Puolesta on 3½ piispaa joista 1 arkkipiispa, vastaan on 5½, täysin avoin kenttäpiispa. Puolikas kuvaa epävarmuutta.
Jori. Mietin, miksi minun on vaikea ajatella kaikkea on/ei , siis toistensa poissulkevilla määritelmillä, koska kysymyksenasettelut hyvin usein poikkeavat toisistaan. En siis ole ollenkaan varma siitä, mitä kysyit. Enkä siis ole varma, ovatko vastauksesi ja arvioisi oikeita yleisesti vain vain sinun ja muiden juuri sinun kaltaistesi logiikalla, suoraviivaisesti niin kuin tietokoneen ykköset ja nollat.
Annan kuitenkin jonkun linkin, jotka saattavat antaa sinulle jonkun suunnan arvioihisi, En siis ole varma siitä, antavatko ne vastauksia juuri tähän kysymykseesi:
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/piispa-peura-avioliittolaista-pidan-valitettavana/1941907
http://www.kuopionhiippakunta.fi/?x20043=2015624
Mäkelä: ”suoraviivaisesti niin kuin tietokoneen ykköset ja nollat.”
Elämä on. Eikös se Jeesuskin sanonut, että: ”Jos et ole puolellani, olet minua vastaan” tai jotain sinnepäin?
Minun Raamatussa Jeesuksella on toinen ääni: Johannes sanoi hänelle: ”Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.” Mutta Jeesus vastasi:
”Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille. Mk 9:38-41
KImmo Wallentin. En ole ainakaan huomannut, että monikaan piispa olisi käyttänyt puheenvuoroa, jossa hän olisi suoraan käyttänyt Jorin terminologiaa ”puolesta tai vastaan”. (Muutamaa iloitsijaa lukuunottamatta.)
Monen olen kyllä kokenut käyttäneen pros&cons-metodia, jossa tarkastellaan asian eri puolia ja arvioidaan asiaa vasta sen jälkeen. Se metodi antaa kuulijoille ja lukijoille mahdollisuuden pohtia itse asiaa. Ymmärrän, että päättäjien tehtävä on tehdä päätöksiä, mutta olen kokenut, että tässä asiassa olen saanut monelta virikkeitä omiin ajatuksiini. Pidän sitä arvokkaana, sillä koen, että tiukkapipoja on joka laidalla joka kysymyksessä. En usko, että kaikkien pohjana tuossa tiukkapipoisuudessa on tuo Jeesuksen sana.
Mielenkiintoista oli se, että presidenttikään ei vastannut suoraan kysymykseen siitä, miten hän olisi äänestänyt.
Matemaatikkonakin uskon, ettei koko elämä ole matematiikkaa. Onneksi.
Maija, on totta etteivät piispat(kaan) välttämättä sano suoraan jaa tai ei. Mutta silti suunnilleen tällainen jako voidaan tehdä.
Tulos näyttää joka tapauksessa selvältä: enemmistö vastaan.
Olipa piispojen kanta mikä tahansa niin he sinänsä eivät käytä valtaa vaan kirkolliskokous. He kyllä voivat näköjään tuoda kokoukseen esityksiä, mutta sen voi tuoda muutkin tahot. Voihan sitä huvikseen heidän kantojaan tutkia.
Saamme lukea, että ”Kirkolliskokouksen työskentelyssä etsitään keskeisissä kysymyksissä varsin suurta yksimielisyyttä. Kirkon uskoa tai oppia koskeva periaatteellinen kannanotto tulee hyväksyä 3/4 äänten enemmistöllä. Sama koskee kirkollisten kirjojen, kirkkolain tai kirkkojärjestyksen hyväksymistä.”
Tuntuu siltä, että seurakuntalaiset eivät oikein tätä ymmärrä (eikä moni muukaan) ja jättävät siksi mm. vaaleissa äänestämättä. Yleisö tivaa piispojen mielipidettä luullen,näköjään, että valta on heidän. Ehei. Minä olen kiinnostunut näiden kirkolliskokousedustajien mielipiteestä. Piispat varmasti ovat mielipidevaikuttajia, kuten nähty on, vaan kunnon lobbari, joka häärää kirkolliskokousedustajien joukossa taitaa madon napata. Nähtäväksi jää.
Piispojen tulisi olla sitoutuneita Raamatun Sanan kannattajiksi, silloin he olisivat Jumalan palvelijoita ihmisten parhaaksi. Mutta he, jotka puolustavat haureuden syntiä, ovat sielunvihollisen leirissä, sillä kaikki synti on sielunvihollisen alaa. ”Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa”, sanoo Jeesus (Mt.6:24). Synnin suosijan on turha palvella Jumalaa, ”Jos minulla olisi vääryys sydämessäni, ei Herra minua kuulisi” (Ps.66:18). ”Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti ”Herra tuntee omansa ja” ja ”luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee” (Tim.2:19).
Salo: ”Mutta he, jotka puolustavat haureuden syntiä, ovat sielunvihollisen leirissä, sillä kaikki synti on sielunvihollisen alaa.”
Puhut taas perättömiä. Väität sellaista, mitä et pysty näyttämään toteen.
Salolle. Olet oikeassa koska kirkon pitäisi sitoutua raamatun sanaan. Jumala märittelee mikä on syntiä. Vaikka kuka tahansa piispa tai pappi vihkisi lesbo tai homoparin avioliittoon ja siunaisi niin ei Jumala sitä kuitenkaan voi siunata sanansa perusteella. Jumalan sanan perusteella homous on kauhistus. Ei tämä ole sen ihmeellisempää. Näin raamattu selkeästi sanoo, eri asia sitten millä nämä piispat ja papit jotka puolustavat näitä asioita kantansa perustelevat, raamatun sanalla sitä ei voi tehdä.
Lapuan piispa Peura ilmoitti olevansa surullinen äänestystuloksen ratkettua. KÄsitin, että hän vastustaa lakia. Kuopion piispa Jari Jolkkonen on mielestäni myös selkeästi kertonut olevansa vastustavalla kannalla, mutta on pitkin syksyä pyrkinyt analyyttisesti pohtimaan asiaa monesta näkökulmasta. Samuel Salmen lausuntoja asiasta en ole nähnyt, mutta jos pitäisi arvata, niin hänen taustansa ja ”saarnakirjansa” tuntien sanoisin myös hänen olevan vastustavalla kannalla. Nämä on siis enintään valistuneita mutuja.
Oulun piispa ilmoitti taannoin kannattavansa esirukousta homoparien puolesta ja olevansa pitämättä homoseksuaalisuutta syntinä. Kannattaako hän tasa.arvoista avioliittoa, sitä kannattaa kysyä häneltä itseltään, vaikea arvailla kumpaankaan suuntaan.
Uskon, että kukaan piispa tai muutkaan ei pidä homoseksuaalisuutta, ihmisen olemusta, syntinä. Syntiä ei ole se, millainen olen.
Olen täsmälleen samaa mieltä Salmen kanssa. Jälleen kerran.
Ei kannata. Piispa Salmi sanoo Kalevan haastattelussa, että kristillinen avioliittonäkemys ei ole tasa-arvokysymys.
Jokaisen piispan pitäisi virkansa puolesta pystyä opettamaan laumaansa ja alaisiaan pappeja, kumpaa kristityn pitää Jumalan sanan pohjalta kannattaa, ja itse olla reaaliajassa esimerkkinä tunnustautuessaan totuuteen harhan keskellä. Kyllä ja ei eivät tässä ole kavereita.
Joillekin tuntuu olevan käsittämätöntä, ettei rukoilu joidenkin ihmisten puolesta tai heidän kanssaan ole laisinkaan sama asia kuin heidän vihkimisensä keskinäiseen avioliitoon. Niiden taustalla on täysin toisenlainen teologia.
Rukous on kääntymistö Jumalan puoleen ja asian jättämistä Jumalan haltuun. Ruokous ei ole akti, jonka jälkeen tila X vaihtuu tilaksi Y.
Vihkitoimitus on sellainen akti, mutta vielä suuremmassa määrin sitä synnintunnustus.
Kun Matti Repo ja Pekka Särkiö ”kilpailivat” piispan tehtävään ”pääsystä”, niin minulla oli mahdollisuus kuulla molempien näkemyksiä.
Sen perusteella ajattelisin Pekan olevan avioliistosta kirkon perinteisen opetuksen kannalla. Sehän ei suoraan kerro taas sitä, että mitä mieltä hän on tähän liittyvästä maallisesta laista.
Oikein sanot Timo. Olen kirkon perinteisen avioliittonäkemyksen kannalla. Sen pitäisi tulla kyllä esille kotimaa24-blogeistani.
Oulun piispalla Samuel Salmella on tapa kirjoittaa erilaisista kiistakysymyksistä avarakatseisesti ja diplomaattisesti. Hän pyrkii ymmärtämään erilaisia näkemyksiä niiden omista lähtökohdista käsin. Suorempaa puhetta kaipaavat eivät aina osaa lukea hänen näkemystensä polveilevuutta, mutta kiistakysymyksissä se on itse asiassa viisas tapa lähestyä niitä. Hiippakunnalle lähetetyn paimenkirjeen perusteella sanoisin, että hän on kirkon tähänastisen avioliitto-opetuksen kannalla, siis yhtyy siihen myös itse.
***
Piispakunnassa on kolme erityistapausta. Ensinnäkin arkkipiispa on tarkkaan ottaen arkkihiippakunnan piispa vuodesta 1817. Ruotsin kirkon itäiset hiippakunnat olivat joutuneet Haminan rauhan jälkeen eroon muusta valtakunnasta ja sen kirkosta. Siksi niistä (Turku ja Porvoo) muodostettiin oma kansallinen kirkko, jolla tosin ei ollut muuta yhteistä keskushallintoa kuin valtion senaatti. reformaation 300-vuotisjuhlallisuuksissa Turun hiippakunta ”ylennettiin” arkkihiippakunnaksi ja sen piispa arkkipiispaksi. Hän on kuitenkin vain primus inter pares, ensimmäinen vertaistensa joukossa. Arkkipiispa ei ollut kirkon johtaja, vaan kirkon johtaja oli (ortodoksinen) Suomen suuriruhtinas eli Venäjän keisari. Sittemmin tehtävä periytyi tasavallan presidentille. Hiippakuntia on tullut jaoissa lisää, mutta arkkipiispan asema on edelleen pääpiirteissään sama. Kirkon keskushallinnon kehittyminen (kirkolliskokous, kirkkohallitus) on tuonut arkkipiispalle puheenjohtajuuksia.
Toinen erikoisuus on Turun piispa. Hän on piispa, jolla ei ole omaa hiippakuntaa vaan hän toimii piispana arkkihiippakunnassa. Työnjaollisesti osa hiippakunnan seurakunnista kuuluu kaitsennallisesti hänen alueisiinsa. Jossain päin maailmaa vastaavaa järjestelyä kutsutaan apulaispiispaksi.
Kolmas erikoisuus on kenttäpiispa, jolla ei ole omaa hiippakuntaa vaan hän puolustsvoimien kirkollisen työn johtaja. Taustalla on marsalkka Mannerheimin antama nimitys sotarovasti Johannes Björklundille 1941. Tarkoitus oli korostaa kirkossa ja yhteiskunnassa kirkon osuutta maanpuolustushengen ylläpitäjänä ja antaa arvostusta sodassa tehdylle kirkolliselle työlle. Björklundin jälkeen 1956 virka jäi voimaan ja nyt maassamme on seitsemäs kenttäpiispa. Hän on puolustusvoimien palveluksessa ja luetan kenraalikuntaan.
***
Piispat eivät ole luterilaisessa kirkossa pelkän seremoniaviran haltijoita tai vallattomia arvojohtajia, vaan heillä on sekä omissa hiippakunnissaan että kokonaiskirkollisesti päätösvaltaa. Kokonaiskirkollisesti se on kollegiaalista eli piispainkokouksen valtaa. Tarvittaessa ja lain mahdollistamina hiippakunnat ja niiden tuomiokapitulit sekä piispat voivat olla hyvinkin itsenäisiä. Suomen kirkon hierarkia on hajautetumpi kuin yleensä luullaan.
Pidätkö mahdollisena että vaikkapa Helsingin ja Porvoon hiippakunta salisi samansukupuolisten avioliittojen siunaamisen, sikäli jos myös paikallinen kirkkoherra sen sallii, mutta muut hiippakunnat kieltäisivät sen edelleen?