Jukka Hautala analysoi piispojen puheenvuoroa Tieteiden lahja luonnontieteiden näkökulmasta (Kotimaa-lehti 5.12. sekä Kotimaa24). Täydennän Hautalan mainiota analyysia kolmella huomiolla.
Marraskuussa tarkastetussa väitöskirjassani totesin, että kirkon kannanotot ovat viime vuosikymmeninä kuvanneet kristinuskon ja etiikan sopusointua. Raamatun eettinen opetus ja ihmiseen luomisessa asetettu lähimmäisenrakkauden velvoite ohjaavat aina samaan suuntaan. Uskon ja etiikan ristiriita on merkki siitä, että jompikumpi on ymmärretty väärin.
Tieteiden lahja jatkaa samaa sopusointuista harmoniaa. Piispojen mukaan tiede on ylivoimainen tapa saavuttaa aistein havaittavaa maailmaa koskevaa tietoa. Teologian ja tieteen riita on merkki väärinymmärryksestä. Oikein ymmärrettynä ristiriitaa tieteen ja teologian välillä ei ole.
Sopusointu tieteen ja teologian välillä saavutetaan kuvaamalla uskoa kannanottoon sopivalla tavalla. Tiede mainitaan osana luomisessa annettua viljelemisen ja varjelemisen tehtävää (s. 6).
En muista, että kirkon aiemmissa asiakirjoissa tiede olisi kuvattu osana viljelemistä ja varjelemista. Kyse on kontekstuaalisesta teologiasta, jolla aiemmin lähinnä irrallisten käsitteiden välille luodaan yhteyksiä ja uskon sisältöä ymmärretään uudella tavalla. Piispat myös kuvaavat kristillistä uskoa kovin tiedemyönteisessä valossa: ”kristillinen usko auttaa näkemään tieteet suurena lahjana ja osana laajempaa elämän kehystä.” (s. 21). Lause maalaa uskosta kauniin ja kannanoton sanomalle sopusointuisen kuvan. Pitäisin kuitenkin lausetta realistisemmin suomalaista kristikuntaa kuvaavana, jos lauseen predikaattina ei olisi ”auttaa” vaan ”voi auttaa”.
– – –
Toinen kysymys koskee kirkon kannanottojen suhdetta ihmistieteisiin.
Väitöskirjassani nostin esille piispojen puheenvuoron Rakkauden lahja (2008) hämmentävän kuvan ihmisen sukupuolisuuden kehityksestä: ”Lapsen sukupuoli-identiteetin kehityksessä on tärkeää, että hän kokee olevansa hyväksytty juuri oman sukupuolensa edustajana. Molemmilla vanhemmilla on luovuttamattoman tärkeä tehtävä tässä kehityksessä. Läheinen sukulainen tai perheen muu ystävä voi toimia miehen tai naisen mallina, mikäli lapsi kasvaa ilman jompaakumpaa vanhempaa.” (Rakkauden lahja, s. 41)
Lainaus kuulostaa tieteelliseltä kuvaukselta lapsen sukupuoli-identiteetin kehityksestä, mutta käsittääkseni näkemys ei välttämättä edusta tieteen valtavirtaa. Tulkitsen, että piispat seikkailivat Rakkauden lahjassa jossain tieteeseen ja uskoon perustuvan ihmiskuvan välimaastossa ilman lähdeviitteitä ja kriittisyyttä.
Tieteiden lahjassa juuri lähdeviitteet ja tieto pohjatekstin kirjoittajista lisää tekstin uskottavuutta huomattavasti.
Tieteiden lahja kuvaa teologian ja luonnontieteen suhdetta erittäin myönteisesti. Kirkon ympäristödiplomin käsikirjat ja ilmasto-ohjelma osoittavat käytännön arvostusta tieteelliselle tutkimukselle. Samalla kun uskon ja luonnontieteiden suhde on aidosti rakentava, herää kysymys, miksi kirkko sivuuttaa kannanotoissaan ihmistieteet niin täysin?
– – –
Kolmas kysymys koskee Kirkon tutkimuskeskuksen asemaa.
Tutkimuskeskus on 50 vuotta tuottanut laadukasta tutkimusta kirkkoa lähellä olevista aiheista kirkon toiminnan ja päätöksenteon tueksi. Esimerkiksi vuonna 2015 kirkolliskokous antoi Kirkkohallitukselle tehtäväksi julkaista tutkimustietoa avioliitto- ja perhekäsitysten yhteiskunnallisista, kulttuurisista ja kirkollisista muutoksista. Kirkon tutkimuskeskus julkaisi vastauksena tehtävänantoon teoksen Perhe ja avioliitto muutoksessa syksyllä 2017.
Kirkolliskokouksen perustevaliokunta laati vuonna 2018 mietinnön kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta. Siinä viitattiin Perhe ja avioliitto muutoksessa -teokseen kaksi kertaa. Teoksen yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja kirkollisia muutoksia koskevat asiantuntijakirjoitukset eivät näytä millään tapaa vaikuttaneen perustevaliokunnan mietintöön.
Jos kirkko kerran suhtautuu näin myönteisesti tieteeseen, miksei kirkon kannanotoissa juurikaan viitata edes kirkon oman tutkimuskeskuksen tuloksiin?
Piispojen kannanotto Tieteiden lahja on kaunis asiakirja. Siksi toivoisin sen olevan totta kirkossamme.
Tuomas Hynynen
Kirkkoherra
Lopen seurakunta
Teksti on julkaistu mielipidekirjoituksena Kotimaa-lehdessä 12.12.2019.
Lainausta blogista, ”Jos kirkko kerran suhtautuu näin myönteisesti tieteeseen, miksei kirkon kannanotoissa juurikaan viitata edes kirkon oman tutkimuskeskuksen tuloksiin?”
Ilman kirjoittamista Piispojen yhteisen näkemyksen puuttumisesta samansukupuolisen konsensuksen vahvistamisen mahdollisuuden oikeutuksesta kirkon asiassa mahdollisuudeksi jää aina vaanivan perisynnin mahdollisuus jolloin oikeata työtä ei synny tekemälläkään. Edellinen ei toki istu hyvin arvioihin mitä esitettiin tieteen mahdollisuuksissa arvoiseksi.
Olisikohan syynä kirkkopolitiikka jolla hyvin on mahdollisuutensa. Vaikuttaako mitkä substansssit vai ei tämän sublimaation kokemiseen, en tiedä.
Pekka, en ihan ymmärrä kommenttiasi. Mutta ajattelen, että tämä tieteiden ja uskon suhde on paljon laajempi kuin kysymys samansukupuolisten parisuhteista, jos siihen keskusteluun viittaat?
”Aina vaaniva perisynti”, mikä riemullinen käsite kaikessa kauheudessaan. Eli lapsi on jo syntymästään saakka syntinen, ”synnistä siinnyt” vai miten se olikaan.
Ensimmäisenä kannattaa tehdä tarkka jako luonnontieteisiin (jatkossa tieteet) ja ihmistieteisiin. Jako vastaa suunnilleen käsitteitä luotu (tiede) ja luomaton (Matsukas, Nikos A. 2005, Ortodoksisen kirkon dogmaattinen teologia I. Johdatus teologiseen tietoteoriaan. Jyväskylä).
Tieteissä tehdään mittauksia joiden tulkinta on lopultakin riippumatonta tulkitsijan uskonnosta tai maailmankatsomuksesta. Luonnontieteet eivät myöskään ota kantaa syy-seuraussuhteisiin, ne havainnoivat vain ilmiöiden järjestystä. Esim. evoluutioteoria havainnoi eliöiden kehityshistoriaa ja siihen liittyviä lainalaisuuksia, mutta ei tietenkään voi ottaa kantaa miksi eliöt muuttuvat tai miksi mitään on olemassa.
Ihmistieteiden ydin sen sijaan on tulkinta. Ihmistieteilijät luovat tiedon itse, he tutkivat asioita joita ei voi mitata. Äärimmäisiä esimerkkejä ovat vaikkapa etiikka ja estetiikka, joiden tutkimat asiat elävät vain ihmisten tietoisuudessa ja joita ei tietenkään voida mitenkään mitata. Nämä eivät tietenkään voi todistaa mitään oikeaksi tai vääräksi vaan pelkästään esittää erilaisia tulkintoja. Länsimainen ”teologia” kuuluu tähän kategoriaan, se on perimmiltään harjoittajiensa mielipiteiden esittelyä.
Historia ja uskontotiede tai vaikkapa sosiologia taas mittaavat ja kuvaavat ilmiöitä mahdollisimman tarkasti. Kun niiden harjoittaja alkaa ottaa kantaa havaintoihinsa ja tulkita niitä, kyse vain tulkinnasta ja mielipiteistä, jotka voivat olla enemmän tai vähemmän perusteltuja ja mielenkiintoisia. Niiden tuloksia ei koskaan pidä tulkita samoin kuin (luonnon)tieteen tuloksia.
Käsittääkseni kirkon kanta on ollut aina että haetaan totuutta. Kaikki (luonnon)tieteellinen tieto pyrkii totuuteen, joten tieteen ja uskon välillä ei tietystikään voi olla mitään ristiriitaa.
Tieteellisen tiedon perusteella voidaan toimia eri tavoin, ja eri toimintatapojen oikeutusta ei voida määrittää tieteen avulla (luotu) vaan tekoja on punnittava uskon (luomaton) valossa. Tiede on esim. tuottanut tiedon mitan valmistetaan Zyklon B myrkkykaasua, mutta päätös myrkytetäänkö sillä tuhoeläimiä vain kekskitysleirivankeja on ihmisen päätös. Tiede ei siis tarjoa mitään keinoja arvioida oikeaa ja väärää, tai pahaa ja hyvää.
Uskonnot voidaan nähdä etiikan sovelluksina. Eettisenä teoriana velvollisuusetiikka määrittelee, että teko on (eettisesti) oikein silloin kun se on oikean säännön mukainen. Kristitty voi ajatella Jumalan sanaa sääntönä ja kokea toimivansa oikein silloin kun noudattaa tätä noudattaa Jumalan sanaa.
Voidaan jopa ajatella, että ns. liberaalien ja ns. konservatiivien näkemyserot pohjautuvat kahteen etiikan valtavirtaan: seurausetiikkaan ja velvollisuusetiikkaan. Seurausetiikan mukaan teko on oikea kun se tuottaa hyvää. Velvollisuusetiikan mukaan teko on hyvä kun se on tehty oikein.
MIkko N,
Kirjoitit ”Uskonnot voidaan nähdä etiikan sovelluksina. ”
Kuten edellä totesin ihmistieteisiin kuuluvat asiat voi tulkita miten haluaa. Tämä Sinun tulkintasi on siis ihan yhtä oikea kuin mikä tahansa muukin.
Kristinusko ei kuitenkaan ole uskonto vaan yhteys Jumalaan, joka tuli ihmiseksi eli keskellämme, voitti kuoleman ja nousi esikoisena kuolleista.
PS. Käsittääkseni ev.lut. yhteisön ”liberaalien” ja ”konservatiivien” ero on että edelliset ovat pääasiassa ateisteja, mutta jälkimmäiset eivät.
Jari kirjoitti: ”Kun niiden harjoittaja alkaa ottaa kantaa havaintoihinsa ja tulkita niitä, kyse vain tulkinnasta ja mielipiteistä, jotka voivat olla enemmän tai vähemmän perusteltuja ja mielenkiintoisia.”
Minusta tämä on aika vähättelevä näkemys ihmistieteistä. Kyse ei nähdäkseni ole *vain* tulkinnasta ja mielipiteistä. Tutkittu aineisto ohjaa sitä, millaisia tulkintoja on perusteltua tehdä. Jos tulkinta ei liity aineistoon, kyse ei ole tieteestä. Toki tulkitsijan on syytä olla tietoinen omasta tulkintaviitekehyksestään ja valitsemiensa menetelmien mahdollisuuksista ja rajoista.
—
Mikko kirjoitti: ”Uskonnot voidaan nähdä etiikan sovelluksina.”
Kyllä, näin voidaan tehdä. Mutta näin tehdessään tulkitsijan on ymmärrettävä, että hän tulkitsee uskontoja valitsemastaan viitekehyksestä käsin, eikä valittu tulkintaviitekehys vasta useimpien uskontojen edustajien omia näkemyksiä siitä, mistä uskonnossa on kyse.
—
Jari kirjoitti: ”Käsittääkseni ev.lut. yhteisön “liberaalien” ja “konservatiivien” ero on että edelliset ovat pääasiassa ateisteja, mutta jälkimmäiset eivät.”
Tässä on hyvä esimerkki tulkinnasta, joka mielestäni kuvastaa enemmän tulkitsijan ajattelutapaa kuin evankelisluterilaisen kirkon liberaaleja ja konservatiiveja.
> Käsittääkseni ev.lut. yhteisön “liberaalien” ja “konservatiivien” ero on että edelliset ovat pääasiassa ateisteja, mutta jälkimmäiset eivät.
Koen sen hyvin valitettavana, jos kirkollinen keskustelukulttuuri on mennyt siihen pisteeseen, että asioista eri tavalla ajattelevat leimataan ateisteiksi ja uskovaisina pidetään vain samanmielisiä. Ikäänkuin koko uskonto pyörisi vain oman navan ympärillä ja kenellekään muulle ei ole tilaa.
Tosiuskovaiset pyörivät niin kiihkeästi oman navan ympärillä, ettei siinä todellakaan ole tilaa epäileville Tuomaille eikä vähemmän totisille uskovaisille.
Tuomas H,
Kiitos kommentista. Jätetään ”vain” pois eli “Kun niiden harjoittaja alkaa ottaa kantaa havaintoihinsa ja tulkita niitä, kyse tulkinnasta ja mielipiteistä, jotka voivat olla enemmän tai vähemmän perusteltuja ja mielenkiintoisia.”
“Käsittääkseni ev.lut. yhteisön “liberaalien” ja “konservatiivien” ero on että edelliset ovat pääasiassa ateisteja, mutta jälkimmäiset eivät.”
”Tässä on hyvä esimerkki tulkinnasta, joka mielestäni kuvastaa enemmän tulkitsijan ajattelutapaa kuin evankelisluterilaisen kirkon liberaaleja ja konservatiiveja.”
Tältä se minusta näyttää. En väitä mitään muuta. Usein taitaa olla niin että joku joku väittämä kuvaa yhtä paljon esittäjäänsä kuin väitteen kohdetta.
Tiedepuheencuorosta antaa rehellisen ja realistisen kuvan, käsityksen, näin joulun aikaan blogini Joulu – Jeesus. Se on luettavissa täällä bloginani taikka Googlesta haulla Reino Suni blogi otsakkeella.
Uskon perustana Korkeimman olemassaoloon on rehellisyys, ei mitkään utopia uskomukset. ( Omien jumalien valinta ).