Piispojen ykseysmietintö
Yksitoista kirkolliskokousedustajaa teki toukokuussa 2011 kirkolliskokoukselle edustaja-aloitteen, jossa pyydettiin kirkkohallitusta perustamaan ”työryhmän, johon kutsutaan erilaisia näkemyksiä ja erilaisia perinteitä edustavia kirkon jäseniä keskustelemaan, toimimaan ja rukoilemaan, jotta ykseys kirkossamme voisi toteutua moniäänisyyden keskellä”. Asia siirrettiin piispainkokoukselle, joka perusti sisäisen valmistelutyöryhmän pohtimaan asiaa. Työryhmän väliraportti ”Kirkon ykseyden edistäminen ja siihen liittyvät toimenpiteet” julkaistiin helmikuussa 2013.
Väliraportissaan työryhmä painottaa muun muassa seuraavia asioita. Ykseyden edistäminen on kirkkomme tulevaisuuden kannalta poikkeuksellisen tärkeä asia. Kirkon edellytykset hoitaa tehtäviään heikentyvät vakavasti mikäli kirkko näyttäytyy riitelevänä ja ristiriitaisena yhteisönä. Kirkon sisäinen jakaantuminen estää antamasta oikeaa todistusta Jeesuksesta. Kristittyjen antaman todistuksen vakuuttavuus on suoraan verrannollinen heidän keskinäiseen rakkauteensa.
Väliraportin mukaan kirkon ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Ykseys ei vaadi yhdenmukaisuutta. Kirkossa elää aina rinnakkain erilaisia painotuksia ja näin saa ollakin. Jo apostolisena aikana vallitsi uskontulkintojen moninaisuus.
Työryhmä kertoo olevansa tietoinen ykseyden tavoittelun haasteista ja toteaa, että ”ykseyden kaipuu on perimmältään eettinen asenne, jollaista on vaikea synnyttää hallinnollisin toimin”. Kyseessä on jokaisen seurakuntalaisen tehtävä. Kirkolliset viranhaltijat voivat kuitenkin edistää ykseyttä myös hallinnollisilla toimilla. Olisi esimerkiksi hyvä tukea erilaisia ruohonjuuritason prosesseja joissa eri tavoin ajattelevat voisivat kohdata ”vailla polemiikkia”. Erilaisissa työryhmissä ja muissa rakenteissa olisi hyvä olla mukana laaja kirjo eri tavoin ajattelevia ponnistelemassa yhteisten päämäärien eteen. Kirkkomme sisällä toimivia järjestöjä, opistoja ja muita yhteisöjä olisi rohkaistava kutsumaan tilaisuuksiinsa luennoitsijoiksi sellaisia asiantuntijoita, jotka eivät kuulu liikkeen piiriin. Ykseyden kannalta vakavinta on se, jos eristäydytään ja käydään poleemista keskustelua esimerkiksi median välityksellä ilman inhimillistä kohtaamista.
Väliraportin lopussa todetaan, että on otettava vakavissaan kysymys vallasta ja erilaiset ennakkokäsitykset siitä kenen ehdoilla ykseyteen tulisi pyrkiä ja Raamattua tulkita. Kirkollisen kentän eri puolilla voi esiintyä epäluottamusta ykseyspyrkimyksiä kohtaan.
Mitä ajatuksia ykseysmietintö herätti minussa? Ensimmäiseksi tuli mieleen lastenkasvatuksesta tuttu periaate. Lasten komentaminen tyyliin: ”Lopettakaa riitely!” on yhtä tyhjän kanssa, jos ei käsitellä niitä asioita, joista riitely johtuu. Mutta miksi mieleeni tuli juuri lastenkasvatus? Vaikuttaako raportti siltä, että vanhemmat käsittelevät siinä alaikäisten kaitsemisessa esiintyneitä ongelmia? Voi olla. Piispallisesta kaitsennasta tulee ajoittain mieleen alaikäisten holhoaminen. Mietin myös, pitäisikö kirkon sisäisistä epäkohdista vaieta jotta kirkko näyttäytyisi sopuisana ja ristiriidattomana? Uhkaako kriittinen keskustelu kirkon ykseyttä ja seurakuntalaisten keskinäistä rakkautta?
Keskinäisen rakkauden ykseys on omasta mielestäni eräänlainen ”regulatiivinen ideaali”, ihanne, jota on tärkeä tavoitella vaikka se ei koskaan täydellisesti toteutuisikaan. Voimme ajatella tämän Kultaiseen sääntöönkin perustuvan ykseyden pitävän sisällään sellaisia hyviä asioita kuten ”keskinäinen kunnioitus ja arvostus”, ”oikeudenmukaisuus”, ”eettisyys” jne. Tätä ihannetta vasten on kirkoissa aina arvioitu nykytilannetta (senhetkistä ykseyden muotoa) ja mietitty olisiko asioissa parannettavaa.
Keskinäisen rakkauden toteutumisen arviointi onkin sekä historiallisesti että myös nykyään monien kiistojen taustalla. Kirkossa on noussut esiin kiistoja jotka perustuvat kokemukseen rakkaudettomuudesta ja syrjinnästä. Syrjittyjen ryhmien vaatimus päästä osallisiksi keskinäisestä arvostuksesta, kunnioituksesta ja rakkaudesta aiheuttaa kaikkialla kiistoja. Ovatko tällaiset kiistat välttämättä pahoja, hajottavia ja vastakkaisia rakkauden ykseyden toteutumiselle? Mielestäni eivät. Monesti ne ovat johtaneet juuri parempaan keskinäiseen arvostukseen. Näin on tapahtunut muun muassa naisten asemassa, joka ei ole parantunut yhteiskunnassa tai kirkossakaan ilman kiistelyä. Jos esimerkiksi naispappeudesta olisi ykseyden nimissä oltu hiljaa, olisiko se koskaan toteutunut? Seksuaalivähemmistöjen asemakaan ei todennäköisesti parane ilman kiistelyä.
Kiistelyn taustalla on myös kysymys vallasta. Keskinäisen kunnioituksen ykseydestä ulossuljettujen ihmisten oikeudenmukaisuusvaatimukset kyseenalaistavat aina senhetkisen ykseyden valtatasapainoa. Ne horjuttavat myös senhetkistä Raamatun tulkintaa, joiden kautta valtasuhteet ja joidenkin ihmisten marginalisoiminen uskonnollisissa yhteisöissä tyypillisesti oikeutetaan.
Ykseys-työryhmän väliraportti ilmentää niitä ristiriitoja ja jännitteitä joita se pyrkii korjaamaan. Kriittisen keskustelun arvoa ei tunnusteta kun se nimetään (trivialisoivasti ja alentuvasti) riitelyksi. Raportissa on toisaalta myös oikein hyviä ideoita. On tärkeää pyrkiä siihen, että eri mieltä olevat ihmiset kohtaavat toisiaan, esimerkiksi erilaisissa työryhmissä, ja että kirkolliset yhteisöt kutsuvat asiantuntijatehtäviin ja tilaisuuksiinsa puhujiksi myös muita kuin omiaan.
Tuo kehotus taitaa koskea vain vanhoillislestadiolaista liikettä. Muut ovat aina toimineet noin. Ja mitä tulee opistohin, ne eivät ole vuosikymmeniin löytäneet mitään liikkeiseen kuuluvia asiantuntijoita.
Arvelisin että seksuaalisuuteen littyvien voimakkaiden ristiriitojen taustalla on erilainen käsitys armosta. Kristillinen armo tulee ansaitsemattomana ja kuulu kaikille syntisille, mutta vain ja ainoastaan syntisille. Syntiä ei pidä tehdä vaan ne täytyy tunnustaa.
Tämän vuoksi kristillinen armokäsitys poikkeaa sekä ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevasta ”oikeutetun armon” käsityksestä että vanhan liiton ”armo kuuliaisuuden palkintona” -käsityksestä.
Herra ei armahda ”elinkautisvankia” siksi, että tämä on kärsinyt riittävän monta vuotta eikä siksi että tämä on käyttäytynyt mallikkaasti. Armo tulee siksi että ihminen tunnustaa ettei armoa ansaitse ja pyytää sitä silti.
Tämä pätee myös kaikenlaiseen haureuteen, mukaan lukien samaa sukupuolta olevien väliset suhteet.
Kun kirkko opettaa rippikoulunuorille että olisi parasta odottaa miehen ja naisen välistä avioliitoa ja elää siinä loppuun asiti, ei kirkko sulje elämässään muulla tavoin eläviä armon ulkopuolelle, vaan pikemminkin päin vastoin.
Harva tuntuu edes lukeneen sen muutaman sivun jutun joka on sakastissakin alkuperäisenä.
Sen lisäksi oli uutinen
https://www.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/10540-piispainkokouksen-tyoeryhmae-kirkon-ykseys-ei-vaadi-yhdenmukaisuutta
Nyt sitten luetaan blogia ja tulkitaan alkuperäistä sen perusteella. Miten olisi jos menis sen lähteille ensin.
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/0F61D00B4BB4204DC2257824002D1BD6/$FILE/ykseysraportti.pdf
Suuresti arvostamani teologi ja professori Seppo A Teinonen tuli kerran luennolle, mäjäytti oppikirjat pöytään ja katsoi tuimasti opiskelijoihin. Sitten hän sanoi jotain sellaista, mikä koskaan minulta unohdu. ”Ylioppilaat. Muistakaa aina kaksi asiaa: Kristillinen kirkko ei ole koskaan erehtynyt ja toiseksi, kristillinen kirkko ei ole koskaan jakautunut.” Seurasi pitkä hiljaisuus, jonka professori katkaisi kahden sanan toteamuksella: ”Ei koskaan”. Ja Teinonen oli teologi.
Jukka totesi olennaisen asian. Vain syntiset tarvitsevat armoa, ja myös saavat sen kun katuen kääntyvät Kristuksen puoleen. ”Synnittömät” (siis sellaisiksi itseään luulevat) saavat ansionsa mukaan. Hartaasti toivon, että välttyisin koskan lukemasta itseäni ”synnittömien” joukkoon.
Kiitos, Leena Viilo, että annoit linkin väliraporttiin! Kirjoituksessani unohdin sen antaa, mikä oli puute ja pahoittelen sitä. Raportti olisi löytynyt myös ihan raportin nimellä (esim. googlaamalla). Raportin nimen annoin kirjoituksessani. Mutta, minun olisi pitänyt antaa myös linkki.
Toki kirjoitustani tulee arvioida alkuperäisen väliraportin pohjalta.
Jukka Kivimäki: Arvelisin että seksuaalisuuteen littyvien voimakkaiden ristiriitojen taustalla on erilainen käsitys armosta.
Minulle tuo lauseesi ei auennut. Ei kai kirkon sisällä ole esittämäsi kaltaista poikkeavuutta käsityksissä armosta? Kirkon sisällä on erilaiset käsitykset Raamatun suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen, kyse on siis raamatuntulkinnallisista eroista (samalla tavalla kuin suhtautumisessa naispappeuteen).
Homoseksuaaleja ei lohduta pätkän vertaa iloinen evankeliumisi heillekin kuuluvasta armosta – kunhan pidättyvät homoutensa toteuttamisesta. Vai pitääkö tekstisi ymmärtää niin, että sinä – toisin kuin esimerkiksi juuri raportoitu helluntaiseurakunnan linja – olet sitä mieltä, että homosuhteessa elävät pelastuvat, vaikka elävät pysyvässä parisuhteessa (tai heterot pysyvässä avosuhteessa)?
Seksuaalisuuteen liittyvien ristiriitojen taustalla ei mielestäni ole erilainen käsitys armosta, vaan erilainen käsitys seksuaalisuudesta (suhteessa yhteiskuntaan) ja Raamatusta (kirkon sisällä).
Jukka Kivimäki,
käsittääkseni kirkon rippileireillä ei tuomita homoseksuaalisuutta ja homoseksuaalisia parisuhteita. Toisaalta kirkossa on sitten kuitenkin erityisrippileirejä (konservatiivisten järjestöjen ja liikkeiden nuorille), joissa ilmeisesti opetetaan, että ne ovat syntiä. Nämäkin rippileirit ovat kirkon rippileirejä, eivät ainoastaan näiden kyseisten järjestöjen omia (kirkosta erillisiä) rippileirejä. Kirkkomme rippileireillä opetetaan siis ilmeisesti tällä hetkellä kahta keskenään ristiriitaista näkemystä: sekä homoliitot hyväksyvää että tuomitsevaa.
Kun tämäntyyppisistä kirkon ristiriitaisuuksista käy julkista keskustelua, kirkon johdon taholta tulee ”ykseyttä” korostavia puheenvuoroja ja kehotuksia, että ei saisi riidellä, jotta kirkko ei näyttäytyisi ristiriitaisena. Mitä tästä pitäisi ajatella? Itse ymmärrän niin, että kirkon johdon mielestä kirkon ristiriitaisuuksista ei saisi puhua vaan ne pitäisi salata julkisuudelta, jotta kirkko näyttäytyisi ulospäin ristiriidattomalta.
Sari Roman-Lagerspetz, kirkossa on lupa opettaa homoseksuaalisuudesta syntinä, epänormaalina tilana. Myös seurakunnissa opetetaan näin. Jako ei mene kuvaamallasi tavalla, eikä tälläistä jakoa synnytetä kirjoituksilla. Muuten hyvä yritys! Elämä on monipuolisempaa ja vihollinen ei ole aina se joka ajattee toisella tavalla kuin homoseksuaalit.
Sami Paajanen, menikö hieman hiustenhalkomiseksi? Epäilemättä on seurakunnan työntekijöitä, jotka opettavat riparilla homoseksuaalisuuden synnillisyyttä. Ja tuskinpa taas körtit omilla leireillään mokomaan sortuvat. Mutta karkea jako menee ymmärtääkseni suurin piirtein herätysliikkeiden ja seurakuntien leirien välillä.
Onko homoseksuaalisuuden synnillistäminen sitten kirkon virallisen linjauksen mukainen, sen tiennee joku muu minua paremmin.