Valitettavasti en kirjoita kirkon opillisista ongelmista tai linjauksista, vaan paljon enemmästä eli asiasta, joka koskettaa meitä kaikkia, nimittäin sisustamisesta. Miten asut? Miltä asuntosi näyttää? Asutko kierrätyskeskuksessa vai design-näyttelyssä?
Sisustaminekin voi olla teologinen kysymys.
Joku voi oikeasti haluta asua kuin vanhan ajan pappilassa kustavilaistyylisten huonekalujen keskellä. Eikä siinä mitään pahaa, kustavilaistyyli eli ruotsalainen uusklassismi on OK. Samaan aikaan toinen on tykästynyt kromiin ja mustaan nahkaan huonekaluissa. Sekin on OK. Ensin mainittu asuja on teologisesti liberaali ja viimeksi mainittu ylikireä konservatiivi. Tai sitten päinvastoin.
Näytä minulle kotisi sisustus, niin minä kerron mitä olet teologisesti. – Ja kittiä kanssa, ei sisutussilmän ja teologisen näkemyksen välillä ole yhtäläisyyksiä! Kuinka muka voisi olla?
Sisustaminen ei ole teologinen kysymys. Paitsi uskonnollisen rekvisiitan ja kitsin ottaminen osaksi muuta sisustusta.
Kävin tänään Habitare-messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Väkeä ja mööpeleitä piisasi, kuten sisutustilpehööriäkin. Pari havaintoa:
Kaikki vaikutti modernilta ja tyylikkäältä, mutta ei kovin kodikkaalta. Tosin saattaa olla, että olin väärässä mielentilassa tai sitten käsitykseni kodikkuudesta ei ole tuoreimpien trendien mukainen. Veikkaisin jälkimmäistä.
Sisutusosastolta löysin vain yhden itämaisuuteen viittaavan kuvan, jonkinlaiset Buddha-kasvot. Näin enkelinkin muovipussissa. – Olisiko itämaisuus menossa pois sisutustrendien terävimmästä kärjestä? Ja uskonto myös?
Habitare-visiitin perusteella en vielä lähde kotini sisutusta muuttamaan, vaikka myönnän tappioni: kulahtaneet kamat joutaisivat pihalle ja uudet äkkiä tilalle!
Veikkaan itämaisen muodin pysyvän. Japanilaistyyli tai feng shui ja ties mitkä ovat sisustamisen arkea. Kaikki mikä tulee idästä on ylivoimaista vanhoihin perinteisiin nähden. Myönnän; provosoin ehkä liikaakin. Silti mielikuvassa on jokin totuus. Olisipa edes spartalaista sisustusta niin pysyttäisiin kulttuurimme syntysijoilla. Sitä olisi helpompi arvioidakin kuin itämaista sisustusta ujutettuna sikäläiseen viisauteen, jonka filosofinen ansatsi on kaukana läntisestä.
Habitaressa ei itämaisuus kyllä hyppinyt silmille. Paljon oli tyylikästä designia, pelkistettyä, puuta, nokkelia yksityiskohtia ja värejä. Edes kaiuttimet eivät enää ole tylisiä mustia möykkyjä.
Siustus heijastelee varmasti kunkin ajan arvoja. Suoraan tai epäsuoraan. Näin esimerkiksi jätepuusta ja vanhoista peltipurkeista tehtyjä valaisimia. – Yksi periaate on, että laadukas on kestävää ja niin ollen ekologista.
Myönnän, en ole trendeistä perillä. Oma sisustukseni saisi varmaankin jonkun sisustusarkkitehdin haukkomaan happea vanhanaikaisuudellaan. Se ei ole mitään tiettyä tyylisuuntaa vaan kaikki on lainattua eri ajoilta. Toivottavasti siinä on kuitenkin kauneutta mukana.
Ehkä omassa sisustuksessakin näkyy arvomaailma vaikka sitä ei heti tiedosta. Kirjojen lisäksi akustiikka on merkittävin piirre. Vaikka sen ammattikäyttö ei olekaan ajankohtaista. Kaverit ovat kiinnittäneet huomion kirjoihin, kun se poikkeaa heidän lukemistaan. Ehkä siinä näkyy myös kristinuskon vaikutus.
Vaimo tykkää siirrellä huonekaluja.
Noin vuosikymmen sitten oltiin äitini luona. Istuttiin tuolilla ja näytin valokuvaa jossa olin ehkä 4-vuotias. Taustalla kuvassa oli kulmakaappi ja kulmakaapissa vihreä kynttilälyhty. Käskin rouvan kääntää päätään. Ja siellähän se oli, sama lyhty samassa kaapissa.
Aika sarjakuvamainen ilmeenvaihto, oikein näki miten aivosolut käsittivät mitä on tapahtunut tai siis ei ole tapahtunut.
Opin siis jo pienenä, ettei joka vuosikymmenellä tarvitse sisustaa uusiksi.
Ajattelen englantilaisesti sisustuksesta. Tuoli, joka on ollut ennen minua, myös jälkeheni jää. Käykö näin halpisjäteistä ostetuille tuoleille? Ei, ne ensin nitisevät ja natisevat ja sitten hajoavat, ja ei kun uusi.
Kaikki nuoret eivät tiedä, että kirppareilta saa hyvän sohvan 25 eurolla. Sieltä löytyy laatua, siis kestävää ja ekologista, vielä.
Jos vanha kyllästyttää, siirrä se toiseen paikkaan tai maalaa seinä.
Miten olisi pahviasunto, jossa koristaa hieno kupru kosteudesta ikkunaseinän lattiarajassa sekä halvalla rakennetut vetoisat ikkunat, joita ei saisi avata tuuletuksen ajaksi. Seinässä värinä pakollisena valkoinen väri joka ei sovi halpaan parkettiin. Ikean kaltaisen halvan kuoren lisäksi voi lisätä itsekootut lastupömpelit laseineen. Seiniä koristaa Ikeasta hankitut taulukehykset, joka sisältö sentään on unikkia, itse otettu valokuva. Sekään ei nyt ihan sovi kokonaisuteen. Tässä sitä odotetaan isoa paha sutta, joka puhaltaa pahvitalon nuri. On nimittäin äkkiä kyhätty talo, jossa ikkunankarmit hajoavat käteen ikunnanpesun yhteydessä. Kyllä, Habitare kiinnostaa…jättää väli.
Minä kun olen läpeensä isänmaallinen ja kansallisia arvoja korostava isäntämies suloisen Suomemme äärimmäisella länsirajalla, olen päätynyt kulttuurisen kultakautemme aineellisen perinnön vaalimiseen. Aidossa jugend-tyylisesti kalustetussa 100-vuotiaassa perttissämme (karj.) on mm. 15 obrasan (karj. = suom. ikoni) tsuppu (karj. = suom. pyhä nurkka). Se lienee sisustuksemme teologinen kysymys/ratkaisu, koska pyhäinkuvat on valittu tietyn hengellisen tarkoituksen ja kansanuskon mukaisen suojelusalueen perusteella.
Tämänkaltainen sisustaminen ei ole hienostelua tai rikkaiden kotkotuksia. Antiikkiliikkeissä ja huutokaupoissa liikkuva jugend on tällä hetkellä n. 100-vuotiasta. Ne kestävät monikertaisesti paremmin kuin useimmat nykyisin valmistetut huonekalut ja eivät ole hintatasoltaankaan oikein valittuna kalliimpia. Kerran tein virheen. Ostin ketjuhuonekalukaupasta retrotuotteen; ajattelin että 8-10 tuntia päivässä työkseni istuessani tarvitsisin kirjoituspöytäni tuoliksi nykyajan mekanismeilla varustetun tuolin. Se oli virhe, billnäs-jäljitelmä maksoi maltaita, hajosi liitoksiltaan ja tukilaudoiltaan alle kolmessa vuodessa. Lähes satavuotiaat esikuvat jatkavat tervettä elämäänsä.