Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että sodan pelosta on tullut jälleen suomalaisille osa todellisuutta. Sille kylmän ajan muistavalle sukupolvelle, johon itsekin kuulun, tämä ei ole uutta. Aina 1980-luvun loppuun asti oli olemassa mahdollisuus, että kuka ties juuri nyt jompikumpi hampaisiin asti aseistautunut osapuoli tulkitsi vaikka vahingossa olevansa ydinasehyökkäyksen kohteena ja päätti vastata siihen kaikella arsenaalilla mitä löytyy.
Kylmän sodan suurvaltakonfliktissa rauha perustui siihen, että kumpikaan osapuoli ei uskaltanut hyökätä, koska laski, että myös oma maa tuhoutuisi vastaiskussa. Maailmassa on ollut sitten kylmän sodan päättymisen monia sotia, mutta samalla tavoin ne eivät ole palauttaneet meidän maahamme pelkoa sotilaallisen konfliktin mahdollisuudesta. Siitä, että onko tälle peloilla nyt sen enempää tarvetta, voi olla monta mieltä.
Aivan kuten nyt Ukrainan kriisin osalta, kylmän sodan aikana Suomessa pohdittiin toistuvasti, että miten itärajan takana olevan suurvallan toimet toisilla ilmansuunnilla tulisi tulkita Suomessa. Vaikuttivatko ne jotenkin Suomen ja Neuvostoliiton YYA-sopimukseen perustuvaan erityissuhteeseen vai jatkettiinko saman ”ystävyyden” hengessä, mikä oli alkanut syyskuussa 1944 välirauhan myötä.
Myötätunnon ohella Suomessa nousi vuoden 1956 Unkarin kansannousun tukahduttamisen ja vuoden 1968 Tšekkoslovakian miehityksen aikana pelko siitä, että Neuvostoliitto saattaisi toimia samoin Suomen kanssa, jos se koki meidän liukuvan liiaksi länteen. Jopa Neuvostoliiton vuonna 1979 aloittama Afganistanin miehitys nosti Suomessa huolen, että sama Afganistanin kanssa YYA-sopimuksen solminut maa saattaisi jonain päivänä soveltaa meidän YYA-sopimusta myös lähettämällä tänne pyytämättä sotilaallista ”apua”.
Nyt Ukrainan kriisissä huolta herättää Venäjän soveltama Neuvostoliiton ajoilta tuttu arvaamaton ja kansainvälisistä laeista piittaamaton aggressiivinen toiminta rajanaapuriaan kohtaan. Suomen kannalta on kyse siitä, että onko Venäjä luotettava sopimuskumppani vai ei. Tätä joudutaan pohtiman esimerkiksi Pyhäjoelle kaavaillun ydinvoimahankkeen yhteydessä.
Mitkään merkit eivät viittaa siihen, että Suomeen kohdistuisi Venäjän suunnalta nyt mitenkään viime vuosia suurempaa sotilaallista uhkaa. Se, että mihin suuntaan tapahtumat Ukrainassa seuraavaksi kulkevat tulee tietenkin vaikuttamaan arvioomme Venäjästä rajamaana. Jos Itä-Ukrainan valtaamiseksi aloitetaan täysmittainen sotilaallinen hyökkäys, tämä tietenkin lisää meillä huolta turvallisuudestamme.
Turvallisuuspolitikassa tarvitaan pitkäjänteisyyttä
Ukrainan kriisin yhteydessä on korostunut Suomen pitkäjänteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan merkitys. Suomi on pyrkinyt ylläpitämään hyviä suhteita kaikkiin ilmansuuntiin, olemme EU:n kautta vahvasti integroituneet osaksi Länsi-Eurooppaa, mutta kuitenkin puheväleissä myös Venäjän kanssa.
Kylmän sodan päättymisestä huolimatta Suomi on myös ylläpitänyt itsenäistä puolustuskykyä yleisen asevelvollisuuden ja armeijan kaluston jatkuvan modernisoinnin kautta. Pienen maan kohdalla määrärahat ovat rajalliset. Puolustuskyvyn tavoite, eli muodostaa pelote, jotta tänne ei kannata ilman vakavia seurauksia tulla mistään ilmansuunnasta, jotakuinkin täyttyy, jos armeijan rahoitus pidetään nykyisellä tasolla
Tulisiko Suomen harkita liittoutumista?
Ukrainan kriisin etenemistä ja kehitystä lähialueillamme on syytä tarkoin seuratta, mutta juuri nyt näen, ettei Nato-jäsenyyden hakeminen ole Suomen kannalta hyvä vaihtoehto. Ensinnäkin jäsenyys edellyttäisi kansamme enemmistön vankkaa tukea, mitä ei mielipidemittausten mukaan ole. Toiseksi Suomen jäsenyyshakemus saattaisi entisestään kärjistää jännitystä Euroopassa sekä merkittävästi vaikeuttaa ulkomaankauppaa ja kaikkea kanssakäymistämme Venäjän kanssa. Naton kohdalla on hyvä muistaa myös, että jäsenyys saattaisi vetää meidät mukaan osaksi konflikteihin, josta haluamme pysyä ulkopuolella.
Sen sijaan puolustusyhteistyön merkittävää tiivistämistä samankaltaisia turvallispoliittisia ratkaisuja tehneen Ruotsin kanssa voimme hyvin harkita. Tänään julkaistun Ylen tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat jopa puolustusliittoon Ruotsin kanssa huomattavan myönteisesti. Voimme myös luottaa siihen, että vakaa ulkopolitiikka on merkittävä itseisarvo epävarmassa maailmassa.
Matias
”Uhrin lahjoitusluonne tuli esille vain siten, että joku varakas saattoi tarjota koko aterian seurueen kaikille paikalla olleille. Tässä mielessä se oli samantapainen, kuin jos jossain ravintolassa joku läsnäolijoista sanoo, että hän tarjoaa seuraavan kierroksen koko seurueelle.”
En ole ihan samaa mieltä, koska uhraaminen oli tavallaan, kuin veronmaksua. Kaikilla ei ollut rahaa, mutta vero piti maksaa, jokainen antoi sitä mitä heillä oli, elintarvikkeita, lihaa, hedelmiä, leivonnaisia, jauhoja. Kun esim. kokoonnuttiin sadonkorjuujuhlille, kaikki toivat jotakin. Uutisleipää, viiniä, kypsiä hedelmiä.
Galiealaisetkin ”nousivat ylös Jerusalemiin” pitämään juhlaa. Tämä oli tietysti eri asia kuin varsinainen uhrivero.
Juudas nimenomaan vihastui siitä, että vero kävi kansalle liian raskaaksi, kun vielä Roomallekin piti uhrata kaksi lammasta ja härkä vuorokaudessa. Joukkoja oli paljon, ja ne piti kansan ruokkia. Ymmärrän erittäin hyvin kansan mielipiteen, jopa raivon, jos sellaista oli. Jos tilanne ei muuttunut vaan paheni, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin sota.
Jos sitten joku tuli saarnaamaan, ”Antakaa Keisarille mikä keisarin on”, olisin minäkin huutanut, että Ristiinnaulitkaa tuo kansan vihollinen.
Mutu tuntumalla näin.
Tarja
Oli olemassa erilaisia anteja. Oma lukunsa olivat erilaiset uhritoimitukset, joita papit tekivät. Niiden toimittamisen tekivät papit. He rukoilivat uhrieläimen puolesta, teurastivat ja valmistivat uhriateriat niille, jotka toivat uhrieläimet temppeliin. Papisto ja heitä avustaneet leeviläiset saivat osan uhrieläimestä omaksi toimituspalkkiokseen. Yhteysuhrit auttoivat uhria viettävien yhteenkuuluvuutta yhteisen aterian merkeissä. Syntiuhrissa puolestaan rikkonut osapuoli pyysi anteeksiantoa ja loukattu osapuoli sai julkisen tilaisuuden kertoa anteeksiannon tulleen todeksi. Näin yhteinen ateria loi sovinnon särkyneitten suhteiden korjaamiseksi. Kiitosuhrissa juhlittiin yhdessä jonkun tai joidenkin hyvin menneitä hankkeita jne. Erilaisia tilanteita varten oli olemassa erilaisin juhlallisuuksin vietettyjä kokoontumisia yhteiseen lauluun, rukoukseen ja ateriaan Jumalan edessä. Näin Jumala eli kansansa keskellä sen erilaisten elämäntilanteiden mukana vaikuttaen mitä erilaisimmin muodoin aina uhrin luonteen ja tarkoitusperien mukaisesti läsnä olevien hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä tukien.
Papiston tehtävänä näissä uhreissa oli toimia liturgeina ja esilaulajina sekä Jumalan suurten tekojen muistelemiseen johdattajina.
Juutalaisuudessa jokainen ateria pyhitettiin rukous laulamalla. Jopa jokainen viiniannos siunattiin. Niin muuten tehdään vielä nykyäänkin. Tuleepa mieleeni eräs suomalainen tuttavani, joka ulkonäöltään muistuttaa juutalaista. Kun hän Israelissa käydessään tilasi viinin, niin tarjoilija kysyi, siunaako hän viininsä ennen juontia. Tämä tuttavani sanoi, että niin hänellä on tapana tehdä. Silloin tarjoilija alensi viinin hintaa turistihinnasta paikallisen käytännön mukaiseen hintaan.
Tarja
Kiitos kiinnostuksestasi itämaisesta verotusjärjestelmästä
Myös veroja oli eri luonteisia.
Keisari Augustuksen Rooman kaupungin veroprosentti oli viisi prossaa.
Juutalaisessa käytännössä veroprosentti oli kymmenes osa tuloista. Raamatun kymmenykset ovat tämän yhteiskunnan ylläpitämiseen käytetyn verotuksen nimitys meidän käännöksissämme.
Aikoinaan akkadin opettajani Erkki Salonen tarjosi minulle akkadin tutkimusaiheeksi akkadinkielisiä kymmenyksiä käsitteleviä tekstejä. Elämäntilanteeni oli tuolloin sellainen, että aihe jäi vastaanottaamatta. Papiksi vihkimiseni oli jo niin lähellä, etten halunnut enää käyttää aikaani tuohon. Jälkeenpäin olen katunut tuota ratkaisuani. Olisin tuosta aineistosta saanut todella mielenkiintoisen tutkimuksen kohteen, joka olisi tarjonnut avoimet ovet Orientin yhteiskunnan yhteisten asioiden rahoituksen perusteiden ymmärtämiselle.
Roomalaiset järjestivät oman verotuksensa eri puolilla oleviin maakuntiinsa. Yleensä näiden ongelmana oli se, että vieraina ihmisinä he eivät oikein ymmättänet paikallisen väestön todellisia oloja, verotus oli siis summittaista ja osaksi hyvinkin mielivaltaista. Paikoitellen verotus hoidettiin verovuokraajien välityksellä. Rikkaat saattoivat maksaa imperiumille verot etukäteen ja sijoituksensa takaisin perimiseksi saivat oikeuden periä paikallisen väestön verot. Nämä publikaanit olivat tuottoisia sekä Rooman valtakunnalle, että myös niille, joiden varallisuus siihen riitti. Useinkin tämä oli myös tasapoulisempaa, koska nämä olosuhteita tuntevat ihmiset useinkin tunsivat paikallisen väestön todellisen elämäntilanteen paremmin kuin täysin toisista oloista tulleet miehittäjät.
Tunnemme näistä verovuokraajista esimerkiksi Sakkeuksen Jerikosta. Lähdettyään Jeesuksen seuraajaksi hän erääseen aikaan toimi Pietarin matkoilla mukana. Asettui sitten Kesareaan asumaan, liikenteeltään isompaan kaupunkiin. Tuolla asuessaan hänet valittiin Kesarean ensimmäiseksi piispaksi. Kesarean toinen piispa oli roomalainen upseeri, sadanpäämies, Kornelius.
Huomasin 31/12 esipuheessa lauseen, jossa kehoitit tutkistelemaan itseämme. Josssain määrin on hyvä tehdä niin. Jossain tapauksessa ei.
Kerron esimerkkejä: Oppi-isämme Martti Luther tutkisteli itseään augustinolaisluostarissa lähelle henkistä sairautta. Hänellä oli kuitenkin uskova esimies, joka pysäytti tämän tutkistelun ja sanoi: ”Älä rakas veli katso itseäsi, katso Kristukseen.”
Samanlainen tapaus oli 1700-luvulla Abraham Achreniuksella, kunnes Greutzin äiti joulun aikoihin huomasi kotiopettajan tilan ja lohdutti häntä pois epätoivon suosta.
Lars Levi Laestadiuksella oli myös rauhaton sielu itsensä tutkimisen seurauksena. Häntä kutsuttiin ”Kulkija-Lasseksi” – samoin Paavo Ruotsalaisella , jota pilkattiin ”Löyhkä Paavoksi” ja vielä Henrik Rengvistillä, joka löydettiin Turussa sillan kaiteella miettimässä itsemurhaa. Hänet pelastivat Turun lukijaisliikkeen(evankelisten) ryhmä.
Kun Uusiheräys puhkesi lestadiolaisuudessa 1900-luvun vaihteessa, moni teki itsemurhan siitä syystä, että alettiin vaatia uutta herätystä uskovaisiltakin (lain kolmas käyttö).
Körtit rukoilevat: ”Ota pois oma voima ja kunto, anna elävä itseni tunto, että voisin valvoa.”
Lestadiolaiset laulavat: ”Älä rakas veli, sisko katso omaa itseäs! Se on täynnä …….., itsekäs ja ynseä!- Katso sitä Veriylkää….”
Meillä oli uunna vuonna traditiona, että kaikki perheenjäsenet pyysivät toisiltaan anteeksi ja alettiin puhtaalta pöydältä uusi vuosi. Isä käytti onnellisuuden oppaana heprealaiskirjeen muunnettua sanaa: ” Kun ruumis on pesty puhtaalla vedellä ja sielu vihmottu puhtaaksi Karitsan verellä, on onnellista alkaa…”
Valma
Kiitos viisaan ja elämää kokeneen hyvästä puheenvuorosra.
Erittäin hyvin tuot esille ne vaarat, jotka sisältyvät sellaiseen itsetutkisteluun, missä tarrkastelu kääntyy oma itsensä tuijotamiseen.
Erinomaisen hyvin tuot myös esille sen, miten armon sanan vapauttava voima vapauttaa itsekeskeisestä tutkistelusta sellaiseen elämän ojentautumiseen, missä Kristus ja hänen armonsa saa olla kaiken keskipisteenä.
Kerrot ihanan isäsi viisaasta käytännöstä.
Minun isäni sanoi minulle pappisvihkimyksen jälkeen, että saarnaa sitten armon evanekliumia äläkä tuomon evankeliumia. Minusta tuossa oli syvällinen viisaus.
Achrenius muuten oli kotoisin Somerolta, Somerniemen kappalaisen poika.
Paras kasvattaja: ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille. ja kasvattaa meitä, että me hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot , eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti tässä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä…..”(Tiit. 2: 11-13; 1938)
Tällaisesta kasvatuksesta kiitämme edesmenneitä vanhempiamme.
Valma
Ihana on esille nostamasi kasvatuksen periaate.
Olen ollut erittäin iloinen siitä valtavasta kasvatustyöstä, jota teit Porlammin lukiossa Itäisen Uudenmaan suomenkielisten nuorten kasvattamisessa. Panoksesi oli todellla merkittävä. Pystyit esimerkiksi nostamaan koulusi ylioppilaskirjoitusten tasoa tekemällä työsi tunnollisesti. Näin oppilaat saivat opettamistasi aineista paljon pisteitä ylioppilaskirjoituksissa.
Kiitos sinulle, että olet pannut suuren oppineisuutesi käyttöön myös käytännön tasolla, kun olet jakanut oppillaillesi tiedon ja hyvän elämisen ohjeitten siemeniä.
Valma
Kun yllä mainitset suomalaisten herätysliikkeittemme johtavien henkilöiden elämänkokemusten kautta armon löytämiseen johtaneesta tiestä, niin tuleepa mieleeni, että yksi näistä oli tieteellisesti ansioitunut.
Eipä liene kaikille kansalaisillemme olevan tiedossaan, että Lars Levi Laestadius, 10.1.1800 – 21.2.1861, sai Ranskan kunnialegioonan ritarimerkin ja pääsi jäseneksi sekä Uppsalan tiedeakatemiaan että Edinburghin kasvitieteelliseen seuraan.
Lapin vuokon tieteellinen nimi taitaa olla: ”Anemone laestadiana”. L.L.L. oli Linneen oppilas ja hänen mielestään paras. AnnaStiina oli hänen paras lahjansa Jumalalta (samoin kuin Lutherilla oli tohtori Käthe) Veli koulutti hänet. Isä haaveili Norjan vuonojen rinteillä hopeasta. Äiti synnytti yksin ja leikkasi keritsimillä napanuoran. Äiti hiihti vauva repussa kasteelle (en muista mihin) – Kun luin Hulluinhuonelaista, huomasin, että hänellä oli paljon niitä näkemyksiä, jotka vasta paljon myöhemmin tulivat psykologissa ja fysiologiassa tutkimustuloksina esille. Pääasia lienee, että Laestadius pelasti Lapin kansan kuolemasta sukupuuttoon viinan kirouksen vuoksi.
Valma
Hyvin osaat tiivistää L.L.L.:n toiminnan muutamaan riviin.
Yhteen aikaan sain Nilla Outakoskelta kuulla, että Hullunhuonelainen -teos olisi ollut freudilainen jo ennen Freudia, jos se olisi levinnyt maailmankielille.
Nilla myös kertoi monia mielenkiintoisia puolia L.L.L.:n saamelaisen kulttuurin ja uskomusten tuntemisessa.
Nilla sanoi, että jos Laestadiuksen ehdotus saamen kielestä olisi mennyt läpi, niin meillä olisi yksi yhteinen saamen kieli ja eri alueiden erot olisivat siinä olleet vain murteita. Mutta kun eräät ulkopuoliset kielen tutkijat pääsivät vaikuttamaan asiaan, niin siitä seurasi, että saamen kieliä tulikin kymmenkunta.
Lars Levi pystyi monissa saarnoissaan puhumaan kansan sydämille niin kohdalleen osuen, että sanoma meni perille. Niistä kansa koki, että tämä on meidän pappimme.
Tästä aiheesta Laestadius kirjoitti teoksen vuonna 1845. Hän lähetti sen Ranskaan. Teosta ei tuollloin painettu. Se löydettiin kahdessa osassa 1933 ja 1946. Teos ”Fragmenter i lappska mythologien” julkaistiin lyhennettynä 1959 ja kokonaan 1997. Suomeksi käsikirjoituksen käänsi ja julkaisi Nilla Outakoski 1994.
Nilla teki oopperan Laestadiuksesta. Hänen vaimonsa Aino Rounioja oli oli huippusopraano. Taisi olla opettaja Sib. akatemiassa. Nilla oli vähän aikaa Roihuvuoressa pappina.
Valma
Tapasin hänet eläkeläisenä Vantaalla, kun kävimme Rekolan kirkossa messuissa, minä vapaina viikonloppuina, hän säännöllisesti. Poikkesin hänen luonaan muutaman kerran. Oli muuten henkisesti vapautuneen oloinen aito lähdeihminen.
Tänään uudenvuodenaattona 31.12.2022 olen muiden askareitten ohella kuunnellut Viisauden kirjan englanniksi . Soitin sen tietokoneesta TV:n kautta kuunnellen. Näin sain kuuntelun laadukkaammaksi.
https://www.youtube.com/watch?v=Lr2bjN21NPw
Silloin kun minut oli pantu Lapinjärvellä palkattomalle kolmen kuukauden vapaalle, kunnanjohtaja oli soittanut asiasta, ja minä kysynyt häneltä: ”Tulitteko onnelliseksi tästä päätöksestä?” Hän vastasi: ”Ei”. Minä siihen: ”Miksi teette sellaisia päätöksiä, mistä kukaan ei tule onnelliseksi?” Ei vastausta. – Samana yönä puolenyön aikaan soitti Pornaisten kirkkoherra Helovesi. Olin vielä valveilla surussani. Helovesi oli saanut kehoituksen taivaasta, että Valmalle pitää soittaa ja lukea luku Valitusvirsistä. Taisi lukea koko luvun 3. Siinä on mm. jae: ”Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: Se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.” Sain lohdutuksen ja rauhan.
Siunausta Uudelle vuodelle. Valo tulee edestä ja ylhäältä. Meillä on paremmat päivät edessäpäin.
Valma
Kiitos kommentistasi. Kiitos että tuot esille aikoinaan tapahtuneen kummallisen käsittämättömän toiminnan sinua kohtaan.
Muuan viisas ikääntynyt maanviljelijä totesi tuon kuultuaan, että noin neljäkymmentä vuotta aikaisemmin samantapainen oli sattunut eräässä toisessa koulussa eräälle toiselle opettajalle.
Näin hän pitkän ikänsä ja kokemuksensa valossa osasi panna ilmiön olosuhteitten piikkiin. Ilmiö toisti itseään. Sukupolvi vain oli eletty eteenpäin. Seuraava polvi toisti aikaisemman ilmiön uudessa muodossaan uusissa yhteyksisä.
Samanlainen seuraavan sukupolven toistamista ilmiöistä koki jo Korintton seurakunta. Paavalin kuvaama jakautuminen jatkui vielä seuraavaan polveen, josta kertoo 1. Kleemensin kirjeen käsittelemä Korintton seurakunnan ongelma.
Sekä apostoli Paavali että Rooman neljäs paavi Klemens saivat tehdä töitä saman seurakunnan asioiden setvimisessä.
Valma
Toivotan myös sinulle valoisaa uutta vuotta 2023 AD.