Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että sodan pelosta on tullut jälleen suomalaisille osa todellisuutta. Sille kylmän ajan muistavalle sukupolvelle, johon itsekin kuulun, tämä ei ole uutta. Aina 1980-luvun loppuun asti oli olemassa mahdollisuus, että kuka ties juuri nyt jompikumpi hampaisiin asti aseistautunut osapuoli tulkitsi vaikka vahingossa olevansa ydinasehyökkäyksen kohteena ja päätti vastata siihen kaikella arsenaalilla mitä löytyy.
Kylmän sodan suurvaltakonfliktissa rauha perustui siihen, että kumpikaan osapuoli ei uskaltanut hyökätä, koska laski, että myös oma maa tuhoutuisi vastaiskussa. Maailmassa on ollut sitten kylmän sodan päättymisen monia sotia, mutta samalla tavoin ne eivät ole palauttaneet meidän maahamme pelkoa sotilaallisen konfliktin mahdollisuudesta. Siitä, että onko tälle peloilla nyt sen enempää tarvetta, voi olla monta mieltä.
Aivan kuten nyt Ukrainan kriisin osalta, kylmän sodan aikana Suomessa pohdittiin toistuvasti, että miten itärajan takana olevan suurvallan toimet toisilla ilmansuunnilla tulisi tulkita Suomessa. Vaikuttivatko ne jotenkin Suomen ja Neuvostoliiton YYA-sopimukseen perustuvaan erityissuhteeseen vai jatkettiinko saman ”ystävyyden” hengessä, mikä oli alkanut syyskuussa 1944 välirauhan myötä.
Myötätunnon ohella Suomessa nousi vuoden 1956 Unkarin kansannousun tukahduttamisen ja vuoden 1968 Tšekkoslovakian miehityksen aikana pelko siitä, että Neuvostoliitto saattaisi toimia samoin Suomen kanssa, jos se koki meidän liukuvan liiaksi länteen. Jopa Neuvostoliiton vuonna 1979 aloittama Afganistanin miehitys nosti Suomessa huolen, että sama Afganistanin kanssa YYA-sopimuksen solminut maa saattaisi jonain päivänä soveltaa meidän YYA-sopimusta myös lähettämällä tänne pyytämättä sotilaallista ”apua”.
Nyt Ukrainan kriisissä huolta herättää Venäjän soveltama Neuvostoliiton ajoilta tuttu arvaamaton ja kansainvälisistä laeista piittaamaton aggressiivinen toiminta rajanaapuriaan kohtaan. Suomen kannalta on kyse siitä, että onko Venäjä luotettava sopimuskumppani vai ei. Tätä joudutaan pohtiman esimerkiksi Pyhäjoelle kaavaillun ydinvoimahankkeen yhteydessä.
Mitkään merkit eivät viittaa siihen, että Suomeen kohdistuisi Venäjän suunnalta nyt mitenkään viime vuosia suurempaa sotilaallista uhkaa. Se, että mihin suuntaan tapahtumat Ukrainassa seuraavaksi kulkevat tulee tietenkin vaikuttamaan arvioomme Venäjästä rajamaana. Jos Itä-Ukrainan valtaamiseksi aloitetaan täysmittainen sotilaallinen hyökkäys, tämä tietenkin lisää meillä huolta turvallisuudestamme.
Turvallisuuspolitikassa tarvitaan pitkäjänteisyyttä
Ukrainan kriisin yhteydessä on korostunut Suomen pitkäjänteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan merkitys. Suomi on pyrkinyt ylläpitämään hyviä suhteita kaikkiin ilmansuuntiin, olemme EU:n kautta vahvasti integroituneet osaksi Länsi-Eurooppaa, mutta kuitenkin puheväleissä myös Venäjän kanssa.
Kylmän sodan päättymisestä huolimatta Suomi on myös ylläpitänyt itsenäistä puolustuskykyä yleisen asevelvollisuuden ja armeijan kaluston jatkuvan modernisoinnin kautta. Pienen maan kohdalla määrärahat ovat rajalliset. Puolustuskyvyn tavoite, eli muodostaa pelote, jotta tänne ei kannata ilman vakavia seurauksia tulla mistään ilmansuunnasta, jotakuinkin täyttyy, jos armeijan rahoitus pidetään nykyisellä tasolla
Tulisiko Suomen harkita liittoutumista?
Ukrainan kriisin etenemistä ja kehitystä lähialueillamme on syytä tarkoin seuratta, mutta juuri nyt näen, ettei Nato-jäsenyyden hakeminen ole Suomen kannalta hyvä vaihtoehto. Ensinnäkin jäsenyys edellyttäisi kansamme enemmistön vankkaa tukea, mitä ei mielipidemittausten mukaan ole. Toiseksi Suomen jäsenyyshakemus saattaisi entisestään kärjistää jännitystä Euroopassa sekä merkittävästi vaikeuttaa ulkomaankauppaa ja kaikkea kanssakäymistämme Venäjän kanssa. Naton kohdalla on hyvä muistaa myös, että jäsenyys saattaisi vetää meidät mukaan osaksi konflikteihin, josta haluamme pysyä ulkopuolella.
Sen sijaan puolustusyhteistyön merkittävää tiivistämistä samankaltaisia turvallispoliittisia ratkaisuja tehneen Ruotsin kanssa voimme hyvin harkita. Tänään julkaistun Ylen tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat jopa puolustusliittoon Ruotsin kanssa huomattavan myönteisesti. Voimme myös luottaa siihen, että vakaa ulkopolitiikka on merkittävä itseisarvo epävarmassa maailmassa.
Uudenvuodenaaton aihetta esitellään ja tekstit näytetään täällä
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/lauantai-31-12-2022/
Temat för nyårsaftonen presenteras och texterna förevisas här
https://www.kyrkoarskalendern.fi/kalendar-dag/lordag-31-12-2022/
Uudenvuodenpäivät vastaavat tiedot täällä
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-1-1-2023/
Uppgifterna för nyårsdagen förekommer här
https://www.kyrkoarskalendern.fi/kalendar-dag/sondag-1-1-2023/
Alkavana vuotta 100 -vuotisjhliaan viettävän Porvoon hiippakunnan tämän vuoden 2022 vuosikirjassa on useampi hyvä artikkeli
Nosta tässä vain muutaman otsikon monien joukosta
Stefan Äng kirjoittaa siitä, miten heillä on otettu koko seurakunnan yhdessä tekeminen todesta ja miten se ilmenee kaikessa tekemisessä. Erityisesti hän tuo esille nuorisokuoron merkityksen tässä yhteyden rakentamisessa.
Lättare packning, lugnare andning
Stefan Ång on Jomalan seurakunnan kirkkoherra.
Mia Bäck kirjoittaa rakkauden ja toinen toisestaan välittämisen todeksi elämisestä Turun tuomiokirkossa kokoontuvan Turun ruotsalaisen seurakunnan näyn sanomasta.
Du är älskad och kallad – välj kärlek
Mia Bäck on Åbo svenska’n kirkkoherra.
Daniel Jakobsson kertoo, miten he Helsingin Matteuksen seurakunnan nuorisotyössä pyrkivät ottamaan tosissaan sen, että nuorten parissa näiden elämäntilanne otetaan todesta. Pyritään vastaamaan niihin kysymyksiin, joita nuoret ihan oikeasti elämässään pohtivat. Tämä merkitsee jatkuvaa nuorten olojen todesta ottamista, koska kaikki muuttuu niin nopeasti nuorten keskuudessa.
Be Real – en vision för ungdomsarbetet
Daniel Jakobsson on nuorisotyön johtaja Helsingin Matteuksen seurakunnassa.
Uudenvuodenpäivän apokryfitekstissä puhutaan sekä vedestä että ateriasta. Hengellisesti nämä tulkiten voimme todeta niissä esiintyvän sellaisia näkökulmia, joita voidaan sijoittaa kasteen veteen ja Herran pyhän ehtoollisen aterian antamiin suuriin siunauksiin.
Ehtoollisesta esimerkiksi viisaus sanoo seuraavat kauniit sanat:
Tulkaa luokseni, te, jotka kaipaatte minua,
ja ravitkaa itsenne minun antimillani.
Jo ajatuskin minusta on hunajaa makeampi,
ja omilleni maistun makeammalta kuin mesikakku.
Ehtoollisen vieton historiasta olemme nähneet miten ehtoollisen vietto on historian kuluessa eritynyt useammaksi eri ehtoollispöydiksi. Erinäiset opilliset erot ovat kasvaneet siihen, ettei ole koko kristikuntaa yhdistävää ehtoolliskäytäntöä.
Luterilaisen ja reformoidun kirkon välille syntynyt ero on peräisin jo uskonpuhdistuksen alkuajoilta asti. Toki on huomattava, että vielä vuonna 1529, kun Zwingli ja Luther keskustelivat ehtoollisopista Marburgissa, kumpikin piti itseään aitoina katolisina. Kumpikin puhui ehtoollisopin ja käytännön uudistamisesta, muttei kumpikaan ajatellut olevansa muuta kuin katolisen kirkon opin ja käytännön uudistajia.
Tuota neuvottelua on käsitellyt sekä suuria linjoja keskiajasta reformaatioon vetäen että päivä päivältä keskustelun yksityiskohtia selostaen Hermann Sasse teoksessaan ”Tämä on minun ruumiini”. Lutherin taistelu ehtoollisen reaalipreesenssin puolesta. ISBN 978-952-99707-3-5.
Hän kirjoittaa tuon kokoontumisen hartauden harjoituksesta mm näin:
On joskus kysytty, missä määrin Margurgin keskusteluun osallistuneiden kesken oli harjoitettu sakraalista yhteyttä (communicatio in sacris). Tähän vastatessa on muistettava, ettei tuolloin ollut mitään ”luterilaista” ja ”reformoitua” kirkkoa näiden nimitysten myöhemmässä merkityksessä. Kaikki osallistujat olivat ”katolisia” kristittyjä, jotka tahtoivat katolisen kirkon uudistuvan, vaikkakin he olivat eri mieltä tällaisen uudistuksen toteuttamistavasta.
Sassen teoksen suurin anti on Lutherin ehtoollisopetuksen keskeisen painotuksen esiinnostaminen. Kristus on reaalisesti läsnä ehtoollisen vietossa.
Kerron yllä vuoden 2022 hirveästä uutisesta, Venäjän hyökkäyksestä Ukranaa vastaan.
Tällaisena aikana on hyvin tärkeää, että ihmiskunnan kaikki hyvät voimat heräävät auttamaan maailmaamme kaikkea pahuutta ja vääryyttä vastaan.
Tuleepa mieleeni Albert Schweitzerin ajatelma:
Nykyään elämän valekaapuun verhoutunut väkivalta hallitsee maailmaa julmemmin kuin koskaan ennen. Silti olen edelleen vakuuttunut siitä, että totuus, rakkaus, rauhantahto, lempeys ja hyvyys ovat ne aseet, joilla voidaan hillitä kaikki muut aseet.
Albert Schweitzerin ajatuksia. Valikoinut ja johdannon laatinut Norman Cousins. Suomentanut Hannes Virrankoski. ISBN 951-23-3830-0. Hämeenlinna 1998.
Apokryfitekstejä
Johanneksen salainen kirja, Nag Hammadin kätketty viisaus
Johannes ja Arimanios
Eräänä päivänä kun Johannes, Jaakobin veli, toinen Sebedeuksen pojista, meni temppeliin, hänen luokseen tuli fariseus nimeltään Arimanios ja kysyi häneltä. ” missä on sinun opettajasi, jonka seuraaja olit?” Minä vastasin; ” Hän palasi sinne, mistä oli tullut.” Fariseus sanoi: ”Se nasaretilainen petti teitä parin pohjin. Hän täytti teidän korvanne valheilla, paadutti teidän sydämenne ja sai teidät luopumaan isienne perinnäissäännöistä.”
Kun minä, Johannes, kuulin tämän, lähdin temppelistä vuorelle, autioon paikkaan. Mieleni oli hyvin surullinen ja kysyin itsekseni; ” Miten voi olla mahdollista, että Vapahtaja asetettiin tähän tehtävään? Miksi hänen isänsä lähetti hänet maailmaan ja kuka oikeastaan on hänen isänsä, joka hänet lähetti?
Millainen on se ikuinen valtakunta, johon kerran menemme? Mitä hän tarkoitti sanoessaan, että katoamaton ikuinen valtakunta on sen valtakunnan esikuva, johon me menemme, eikä hän kuitenkaan opettanut, millainen tuo katoamaton valtakunta on ?”
Hyviä kysymyksiä.
Tarja
Todellakin hyviä kysymyksiä esität.
Uuden testamentin apokryfit kuuluvat Raamattuun sisältyviä kirjoituksia myöhempiä ja historiallisesti aivan eri tavalla aivan toisenlaisia ajatuksia esittäviä, kuin alkuperäistä kristinuskoa esittävä Uuden testamentin aineisto.
Tämän kirkkovuoden aikana käsittelemäni Vanhan testamentin apokryfikirjat puolestaan kuuluvat Raamattuun. Juutalaisten TaNaKiin ne eivät kuulu. Myöskään reformoidulla ja heiltä vaikutteita ottaneilla ne eivät kuulu heidän Raamattuunsa.
Nag Hammadin tekstit sisältävät aineistoa, jotka on kirjoitettu koptin kielellä.
Koptin kieli on kreikkalaisista kirjaimista kehitetyin kirjaimin kirjoitettua egyptin kieltä. Koptilainen kirkko on käyttänyt sitä vanhojen kirjoiensa kielenä. Noin puolisen vuosituhatta sitten kieli vähitellen kuoli käytännön elämästä ja on säilynyt vain koptilaisen kirkon perinteen tallettajana.
Nag Hammadin tekstit ovat kuitenkin aivan omaan suuntaansa menneitä tekstejä. Ne antavat hyvän mielikuvan kristinuskon syntyä seuranneiden vuosisatojen erään haaran kehittymisestä omaan suuntaansa. Jeesuksen ja opetuslasten elämästä ja opeista ne eivät anna tietoa, mutta sitä paremmin kuvaavat oman syntyaikansa opetuksia heidän omissa piireissään.
Viittamasi tekstin suomennos on pätevien ihmisten tekemä
Dunderberg, I., Marjanen, A., & Salmenkivi, E. (2001). Johanneksen salainen kirja: käännös ja selitykset. teoksessa I. Dundrberg, & A. Marjanen (Toimittajat), Nag Hammadin kätketty viisaus (Sivut 38-72). WSOY
Muiden muassa Dunderbergin ja Marjasen tekstejä käytin hyväkseni aikoinaan pitäessäni esitelmäsarja Tuomaan evankeliumista. Heidän asityksensä olivat mielestäni pätevimpiä kaikista käyttämistäni oheiskirjoista. Toki tuon aikana siteeraamani tekstit tarkistin koptilaisesta tekstistä ennen kuin otin niitä puheeksi.
Tässä tuon Johanneksen salaisen kirjan asemasta suhteessa
Uuden testamentin kirjoihin
Vanhan testamentin apokryfikirjoihin
ja kielellisesti koptilaiseen perinteiseen kirkkoon
ja toisaalta Nag Hammadin tekstien asemaan kokonaan oman suuntansa näkemysten ja perinteen ilmauksena.
Tarja
Sitten itse noihin kysymyksiin ja viitteitä niiden vastaukseen.
Jumalan valtakunta on tullut maailmaamme jo Vanhan testamentin ilmoituksen mukana uskon isästä Abrahamista alkaen ja sitten jatkunut kautta sukupolvien saaden profeettojen kautta aina kullekin ajalle tarpeellista lisäopastusta.
Aikakausien täyttymys on sitten tullut Jeesuksessa. Hänessä Jumala itse tuli maailmaamme. Jumala otti ihmisyyden omaan olemukseensa hänessä. Jeesus on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa. Näin täyttymyksen saanut maailman pelastus on aukaissut pääsyn kaikille maailman kansoille Jumalan valtakunnan yhteyteen. Pyhän kasteen välityksellä meidät on liitetty Jumalan perheeseen. Meistä on tullut Jumalan lapsia. Pyhä kristikunta eli Kristuksen kirkko on tulevaisuuden kansa. Kerran tämän maailmankauden lopussa Jeesus tulee näkyvänä koko maailman hallitsijana. Silloin synti, kuolema ja perkele kukistetaan täydellisesti ja Jumala yksin saa kaiken kunnian. Silloin ei mikään paha enää vaivaa eikä mikään enää estä Jumalan kansan ikuista iloa. Silloin Jumalan valtakunta siirtyy uskosta näkemiseen ja toivosta toteutukseen.
Matias
”Ehtoollisesta esimerkiksi viisaus sanoo seuraavat kauniit sanat:
”Tulkaa luokseni, te, jotka kaipaatte minua, ja ravitkaa itsenne minun antimillani. Jo ajatuskin minusta on hunajaa makeampi, ja omilleni maistun makeammalta kuin mesikakku. ”
Ensiksikin, viisaua ylistää itseään ei suinkaan ehtoollista, miksi väärennät tosiasioita.
Sanot myös aloituksessa näin: ”Kaikki tämä on sanottu Korkeimman Jumala liiton kirjassa, laissa, jonka Mooses antoi meille,
perinnöksi Jaakobin seurakunnille.”
Kaksi sanaa väärin kirjoitteuna voi muuttaa koko sisällön. Annat ymmärtää, että ’liiton kirjassa ja laissa’ olisi kirjoitettuna kaikki mitä viisaus itsestään puhuu.
Sanasi KIRJASSA ja LAISSA on oikeasti; KiRJASTA ja LAISTA. ” Tämä kaikki on sanottu Jumalan Korkeimman liiton kirjasta, laista, jonka Mooses sääti perinnöksi Jaakobin seurakunnalle ”
Viisaus ei siis löydy ehtoollisesta, vaan liiton KIRJASTA JA LAISTA.
Tarja
Kiitos keskustelun jatkamisesta
Jeesus Siirankin aikoina vasta Toora eli Laki oli ainoa Raamattu. Noihin aikoihin vasta osa juutalaisia piti Nevi’imiä eli Profeettoja Pyhien kirjojen kokoelmaan kuuluvina. Niitä toki luettiin ja käytettiin siellä missä niiden kopiointiin oli varaa tai rabbi oli opetellut niiden tekstejä ulkoa pystyäkseen niitä laulamaan.
Tästä seuraa, että Laki merkitsi tuon ajan oppineilla samaa kuin koko Raamattu eli Jumalan pyhän ilmoituksen kirja eli siis se samaistui käsitteeseen Jumalan koko ilmoitus.
Jumalan ilmoitukseen kuului myös kaikki se, mitä oli kansan pyhässä perinteessä kuvattu. Sana ei ollut vain kuollutta kirjainta vaan Jumalan suurten tekojen ylistystä.
Jumalan suurten tekojen joukosta Sirakin kirjakin luettelee moniakin tapahtumia. Viittaamassani kohdassa puhutaan Jumalan huolenpidosta Siinain vaelluksen aikana. Yhtenä tuon huolenpidon ilmauksena oli manna-ihme.
Juutalaisessa liturgiassa menneiden tapahtumien muisteleminen ollut vain jonkun menneisyyden tapahtuman käsittely ikään kuin vain menneenä tapahtumakuvauksena, vaan sen toistuminen liturgian nykyhetkessä. Kun siis luettiin manna-ihmeestä niin liturgiaan kokoontunut väki ikään kuin eli manna-ihmeen nykyhetkessä. Tässä ja nyt meille jaetaan taivaasta leipää. Maan päälliset liturgiaan kokoontuneet eivät ole yksinään vain täällä maan päällä olevana väkenä vaan koko taivaan väki on mukana tuossa hetkessä.
Kuten jo Jesajan kutsumusnäyssä vuonna 738 eKr. missä serafit ylistivät kolminkertaisin Pyhä -lauluineen kansan kokoontuessa pyhäkköön liturgiaa viettämään.
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/ISA.6/Jesaja-6
On siis luonnollista sanoa Sirakin kirjan tavoin, että Jumalan sanaa esillä pitäessämme saamme nauttia enkelien leipää.
Tämän taivaallisen leivän eli manna ihmeen aina uudelleen todeksi elämistä koettiin jokaisessa pyhän kansan viettämässä liturgiassa, missä nautittiin uhriateriaa Jumalan sanaa laulaen ja sen mukana elävän Jumalan läsnäolosta eläen.
Jeesuksen asettama ehtoollisen vietto oli jatkumoa juutalaiseen liturgiseen ateriaan. Ortodoksien perinteessä puhutaan vieläkin ”verettömästä uhrista”, mikä viittaa siihen, että juutalainen lammasuhrin vietto lakkasi Jerusalemin temppelin hävitykseen vuonna 70 jKr.
Sen sijaan Kristuksen seuraajien pyhä uhriateria on Jeesuksen sovintouhrin osallisuudesta eläminen jokaisessa messussa, pyhän ehtoollisen vietossa. Saamme nauttia Kristuksen ruumiin leivässä ja Kristuksen veren viinissä. Näin Golgatan sovintotyön koko lahja saa elää ja vaikuttaa meidän elämässämme aina uudelleen ja uudelleen voimaa ja elämänhalua antaen.
Näin liturgian todellisuudessa sana ja teko yhdistyvät. Jumalan sana ei ole tyhjä sana vaan toimiva, vapauttava, uudistava. Tuossa yhdistyneessä lahjassa nykyisyys ojentautuu tulevaa kohti. Todeksi eletty yhteytemme Jumalaamme saa kerran aikojen lopulla johdattaa meidät ruumiin ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään.
Jumalan sanan esilläpito ja ”iankaikkisen elämän lääkkeen” eli ehtoollisen nauttiminen eivät ole toisiaan pois sulkevia suureita vaan yhden ja saman Jumalan työn varassa elämistä.
Matias
”Saamme nauttia Kristuksen ruumiin, leivässä ja Kristuksen veren viinissä. ”
Pitikö tämän kirjoituksen käydä toteen ?
Psalmi 53:
”Eivätkö ne mitään käsitä nuo väärintekjät, jotka saavat leipänsä syömälla minun kansaani, eivätkä avuksensa huuda Gd. ”
Toinen versio:
”Eivätkö he mitään käsitä,
nuo väärintekijät?
He syövät minun kansaani,
syövät sitä kuin leipää.
He ovat unohtaneet Jumalan.”
Tarja
Kiitos keskustelun jatkamisesta
Esiin nostamasi raamatunkohdat eivät puhu Jumalan kansan puolesta, vaan Jumalan tahdon vastaisesti toimivista. Sen sijaan että rakentaisivat yhteistä kanssaa, nuo kansaa vahingoittavat voimat taistelevat Jumalaa ja hänen kansaansa vastaan.
Sirakin kirjassa kerrotun viisauden sijaan Psalmissa 53 puhutaankin Jumalasta pois päin kääntyneitten eli hullujen toiminnasta. Elämän realiteeteille sairaasta ilmiöstä.
Psalmit:
53:1 Veisuunjohtajalle; veisataan kuin: ”Sairaus”; Daavidin mietevirsi.
53:2 Hullu sanoo sydämessänsä: ”Ei ole Jumalaa.” Turmiollinen ja iljettävä on heidän väärä menonsa; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on.
Näiden Jumalasta pois kääntyneitten ahdasmielisyyden sijaan aito viisaus on avaraa ja antaa Jumalalle täyden kunnian hänen rajattoman avarasta toiminnastaan, joka ulottuu yli kaikkien ihmisen käsittämien ulottuvuuksien.
Viisaus kertoo itsestään:
Minä yksin kiersin ympäri taivaankaaren
ja kuljin syvyyksien syvimmillä pohjilla.
Meren aallot ja kaiken maan,
kaikki kansat ja kansakunnat minä otin hallintaani.
Jumalan tekojen rajattomuus ja häntä vastaan tappelevien rajoittuneisuus ovat siis täysiä vastakohtia.
Jumalan avaraan armoon kuuluu myös se, että Jumalan viisauden kutsu tulee todeksi jokaisessa alttarin sakramentissa, koska meidän Herramme, koko maailmankaikkeuden, sekä näkyvän että näkymättömän maailman, maan ja taivasten Valtias itse antaa itsensä, ruumiinsa leivässä ja verensä viinissä, siis oman kuolemansa ja ylösneusemuksensa täyden annin, meidän hyväksemme.
Matias
”että juutalainen lammasuhrin vietto lakkasi Jerusalemin temppelin hävitykseen vuonna 70 jKr.”
Kyllä he edelleenkin syövät lammasta, ja niin mekin syömme. Kukaan ei anna niitä ilmaiskei, eli uhraa, vaan liha pitää ostaa ja lammasta sanotaan teurastetuksi. Näin se maailma muuttuu.
Pässi, tai Oinas oli jumalainen eläin Egyptissä Ramses suuren aikana, luut ja kallot oikein haudattiin ja Oinas kujat reunustivat temppeleihin meneviä kujia. Ehkä niitä uhrattiin faaraolle, joka oli lihaksi tullut jumala.
Tarja
1)
Juutalaiset syövät vain Košer, hepreaksi כָּשֵר, kelvollinen, puhdas, tai toinen kirjoitustapa ”kosher” valmistettua ruokaa, mikä on juutalaisten määräysten kašrut, heprealaisin kirjaimin כַּשְרוּת .
https://jchelsinki.fi/juutalaisuus/kosher-ruoka/
Paavalin kirjeissä, erityisesti Roomalaiskirjeessä käsitellään hänen aikansa ongelmaa. Toreilta oli mahdollista ostaa vain epäjumalille uhrattua lihaa. Kaikki liha siis oli joko teurastuksen aikana tai sen jälkeen pyhitetty epäjumalien jumalanpalvelusmenoin. Ei siis ollut olemassa ilman pyhitysrukouksia tarjottua lihaa. Sellaista vain ei ollenkaan tunnettu.
Vaihtoehdot siis olivat vain ostaako juutalaisesti valmistettua lihaa, Košer, vai epäjumalille uhrattua lihaa tai jättikö kaiken lihan syönnin.
2) Ei uhrilihakaan ollut ilmaista. Uhraaja itse oli eläimen kasvattanut tai osti sen temppelin lähistöltä ennen uhrin toimittamista. Vanhastaan temppelin luona käytiin juuri tästä syystä vilkasta kauppaa jo Vanhan testamentin aikana.
Temppelin hävityksen jälkeen juutalaisten teurastusta jatkettiin synagogissa. Turun synagogassakin vielä 1900 -luvun alkupuolelle asti, kunnes maamme uudet teurastussäännöt sitten lopullisesti päättivät tuon toiminnan.
3) Teurastettu urospuolinen eläin oli aina kuohitsematon. Kuohittua ei voinut uhrata.
Myös vanhan 1933 käännöksen härkä -nimitys viittaa noiden eläinten käyttöä eli työjuhtana toimintaan, mutta elimellisesti niiden vastine olisi täsmällisemmin sanottuna ”sonni”.
4) Egyptiläisellä kulttuurilla on ollut suurikin merkitys juutalaiseen kulttuuriin. Tämä näkyy myös Vanhassa testamentissa. Se tulee esille myös monessa sellaisessa yhteydessä, missä vain muinaiseen kulttuuriseen ympäristöön perehtynyt voi sen huomata. Samaan aikaan on kuitenkin huomattava, että itse Jumalan ilmoituksen keskeistä sanomaa nuo vaikutteet eivät ole vaihtaneet, vaan ainoastaan monet ilmaisut heijastavat kunkin ajan olosuhteiden kulttuurisia vaikutteita.
Pyhän kansan alkuperäinen sanoma Abrahamin, Isakin ja Jaakobin Jumalasta on kestänyt jopa vuosisatojen keskinäisen vuorovaikutuksen tuomat haasteet. Sama usko elää yhä keskellämme meidän kirkkomme sanomassa.
Sirakin tekstissämmekin näemme vaikutteita näistä kulttuurisista vuorovaikutuksista, mutta samalla uskon perussanoma on aitoa juutalaisen uskon todellisuutta Mooseksen ajoista ja Salomonin rakennuttaman temppelin ajoista saakka.
Matias
”Saavat leipänsä syömällä minun kansaani,” ei siis jumalaa syödä, vaan nämä syövät kansaa, ja mitä se sitten tarkoittaa?
Se tarkoittaa selvästi sitä, että saadaan palkka siitä, että haukutaan ja panetellaan Daavidin kansaa. Onhan tuo Psalmi nimetty Daavidin virreksi.
Lammas on Kosher, kun siitä lasketaan veri maahan, Jeesukselta laskettiin veri maahan, Jeesus on siis fyysisesti kosher teille, jotka häntä syötte. Lampaalta ei saanut rikkoa luita, Jeesukselta ei rikottu luita, juuri siksi koska lampaalta ei Egyptissä saanut rikkoa luita.
Uhri tarkoittaa sitä, että joku antaa jotakin pois, uhraa jotakin, rahaa, tavaraa, aikaa, apua, etc. Antaa pois, sitä ei vaadita takaisin. Jeesus ja isä eivät uhranneet Jeesuksen henkeä, koska Jeesus otti sen takaisin. Niin isä oli sen tarkoittanut, hän teki isän tahdon.
Me emme vain tiedä, kuka se isä oli ?
Tarja
1)
Jumalan kansa on kuin Jumalan silmäterä. Siksi se mitä tehdään kansalle, se tehdään Jumalalle. Näin myöskään Daavidin aikana ei saanut tehdä pahaa kansalle, koska se oli samalla pahan teko Jumalan vasallille eli maalliselle hallitsijalle. Näin vasallia vastaan toiminta oli myös Jumalaa vastaan toimintaa.
2)
Nykyajan ihmiselle tahtoo olla vaikeaa ymmärtää, että uhri oli teurastuksessa ruuaksi valmistetun lihan pyhittämistä pyhän liturgian menoin. Vain jotkut yksittäiset uhrit aivan poikkeustilanteissa poltettiin kokonaan tulessa.
Uhrin lahjoitusluonne tuli esille vain siten, että joku varakas saattoi tarjota koko aterian seurueen kaikille paikalla olleille. Tässä mielessä se oli samantapainen, kuin jos jossain ravintolassa joku läsnäolijoista sanoo, että hän tarjoaa seuraavan kierroksen koko seurueelle.
3)
Jeesuksen syntymästä tiedämme, että Jeesus syntyi neitsyt Mariasta. Hänellä ei ollut biologista isää. Niinpä uskontunnustuksessa sanommekin, että Vapahtajamme sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta.
Matias
Kiitos vastauksista.
Me olemme aikaisemminkin puhuneet hengestä syntymisestä, eli kysymys on silloin kirjoittajan mielentuotoksesta, eli siitä, että miehet voivat synnyttää lapsia ja ihan neitseellisesti silloin, kun sana tulee ihmiseksi, eli sanalla synnytetään ihminen, joka hänelle kirjoitetun tarinan ansiosta, tuntuu jopa puhuvan, vaikka puhuja on kirjoittaja.
Kun nyt on synnytetty ihminen sanalla, on myös toinen tapa synnyttää neitseellisesti, eli Paavalin tapa, hän sanoo synnyttäneensä teidät evankeliumin kautta ja näin jo monta miestä yhdessä, kuten Jeesuksen kirjoittajat, sekä Paavali ovat synnyttäneet paljon ihmisiä, joilla ei ole lihallista isää, eikä varsinkaan äitiä ollenkaan. Heillä on vain yksi henki-isä, eli Paavali, joka miehiitti koko evankeliumin ja otti vallan.
He eivät ole lihallisia, vaikka ovat lihassa, vaan hengellisiä olentoja, kun savu, joka tulen syttyessä katoaa taivaalle, tai tuuli, jota ei tiedä mistä se tulee ja minne se menee. Se on kuin olemattomuudessa häälyväisten kansa, joka liehuu kuin liekinvarsi ja kipittää kuin lammaslauma, jonka paimen on antanut henkensä ja heillä ei ole ketään, joka näyttäisi tietä.
Heidän on kuitenkin seurattava, joko Paavalia tai Jeesusta ja korotettava, ylennettävä ja kirkastettava heitä, koska se on käsky ja ystävyyden edellytys, vain silloin luvattu palkkio on mahdollinen, muuten heidät heitetään kuivien risujen mukana tuleen, jossa he katoavat savuna ilmaan.
Kun sielllä taivaassa ei mitään valtakuntaa ollutkaan.
Tarja
Kiitos puheenvuorostasi
Tekstisi soljuu sujuvasti, lennokkaasti. Sitä on helppo lukea. Se on selkeää.
Minulle Jumalan sana on samalla hänen tekonsa. Sen mitä hän sanoo, sen hän myös tekee. Sanallaan hän loi maailman ja tuon sanan voimasta maailmamme syntyi, kaikkineen, sekä näkyvä että näkymätön maailma. Niin kivet ja pensaat kuin puut, niin auringon kuin muutkin tähdet. Niin meidät ihmiset kuin pienimmät ötökätkin maailmassamme, niin sienirihmastot maassa kuin salaman leimahdukset kamerunialsen vuoren helmassa alempana ajamaamme maantietä.
Kun Raamattu sanoo Jeesuksesta, että Sana tuli lihaksi, niin sillä halutaan ilmaista, että iankaikkinen ja kaikkivaltias Jumala itse on ottanut olemukseensa koko ihmisen olemuksen. Ihmisyyden kaikkineen, todellisena ja reaalisena. Näin sisiämisestään lähtien ja aina iankaikkisuuksiin asti Jeesus on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa.
Hänen kuolemansa oli todellinen kuolema, koska hän kärsi kuolemansa oman inhimillisen olemuksensa mukaisesti, mutta ylösnousemuksessaan hän osoitti, että Jumala on todellinen Jumala ikuisesti. Hänen ylösnousemuksensa reaalisuus tulee ilmi siinä, että Luukkaan kuvauksessa kerrotaan kuinka hän söi oppilaittensa nähden ja sittemmin Intian apostoliksi lähtenyt Tuomas sai käsin kosketella hänen käsiään ja kylkeään.
Pyhän kasteen suurena lahjana meille koko kristikunnalle on annettu valtaisa lupaus: Kerran tämän maailmankauden päättyessä Jeesuksen tullessa takaisin täydessä kunniassaan, koko Kristuksen kirkko otetaan ruumiin ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään. Meille siis annetaan ylösnousemus kokonaisina ihmisinä ei vain jotain utuista pilveä tai henkistä huokausta, vaan kokonaisina ihmisinä. Uudistuneet ruumiimme, taivaalliset ruumiit, kuten Paavali ilmaisee, ovat niin samanlaisia että tunnistamme toinen toisemme, mutta samalla niin täydellisesti uudistuneita ja täydellistyneitä, ettei mikään vaiva tai kremppa enää tee mitään kiusaa eikä mitään elämän täyttä onnea estävää enää ole olemassa, koska synti, kuolema ja perkele on jo poistettu kronglaamasta meidän elämämme täyttä onnea ja autuutta.