Kirkon avioliittokäsitystä ei tarvitse kiirehtiä muuttamaan. Eikä samaa sukupuolta olevia pareja vihkineitä pappeja pidä rangaista. Lähimmäisen kohtaaminen on olennainen osa oppia. Opettaminen on tekemisissä ihanteiden ja tavoitteiden kanssa, hoitaminen on sitä, mitä elämä on ja miten siinä mennään eteenpäin. Sielunhoidossa emme mene sanomaan, että voi voi, noin siinä käy, kun tekee väärin. Emme mene sanomaan- fraasi johtuu kristillisestä ihmiskäsityksestä. Ihmisen kohtaaminen ei ala asettumalla toisen ala- tai yläpuolelle.
Ihmiskäsitys -termiä käytetään nykyisin tosin paljon kapeammassa merkityksessä kuin siinä, miten oivallamme ihmisen arvon. Ihmiskäsitys sujautetaan sujuvasti siihen, ketä pappi voi vihkiä avioliittoon tai kenen puolesta on lupa rukoilla.
Lainaan tähän kirkkaan ajatuksen kristillisestä ihmiskäsityksestä: ”Ihmisen arvo ihmisenä on Jumalasta ja vain hänestä lähtöisin.” (Lukiolaisen ABC, apua opiskeluun ja tiedonhakuun/esseepaja). Wikipedian mukaan ihmiskäsitys on puolestaan ”käsitys siitä, mikä on ihmisen olemus, alkuperä ja päämäärä, mikä asema ihmisellä on suhteessa toisiin ja ympäristöön”.
Sotku saadaan aikaan, kun samaan nippuun laitetaan ihmisen arvo ja avioliittoon vihkimisen edellytykset.
En ihmettele nykyisen keskustelun kiihkeyttä. Tarvitsemme aikaa. Olen saanut mietiskellä asioita rauhassa jo monta vuosikymmentä. Muistan kuitenkin yhä hämmennykseni 1970 -luvun lopulta. Luin Pontus Wiknerin omalla hauraalla käsialallaan kirjoittamia päiväkirjoja. Hän tunnusti homoseksuaaliset ajatuksensa. Ja häneltä julkaistiin hartauskirjoituksia myös Suomessa silloisen Sortavalan Evankelisen seuran toimesta. No, päiväkirjat eivät silloin olleet tiedossa ja hartauskirjoitukset kelpasivat hyvin. Tällä esimerkillä en kerro Evankelisen seuran silloisesta virheestä vaan oman aikakautemme virheestä, kun sijoitamme seksuaalisuuden päämme ja sydämemme ja uskomme yläpuolelle.
Wikner oli hiljainen, arka ja tunnontarkka mietiskelijä. Me taas elämme aikaa, jolloin vakavimmatkin kysymykset ovat julkisuudessa karnevaalia ja viihdettä. Sekin tuo keskusteluun omat haasteensa.
Yhtä kaikki, tarvitsemme kirkkoomme jonkinlaisen tajun siitä, mitä oikeasti oppi on ja miten Jumalaan uskomiseemme kuuluu ihmisten kohtaaminen lähimmäisinä. Ja mihin opissamme sijoittuu viranomaistoiminta rukouksineen ja siunauksineen. Vihkimiskeskustelun yhteydessä puhutaan nyt sujuvasti kristillisestä ihmiskäsityksestä, vaikka kysymys taitaa olla jostain ihan muusta.
Taustalla on tietenkin käsityksemme Raamatusta.
Nykytilanteessa on merkillistä se, että kirkkomme herätysliikkeillä näyttää olevan samanlainen raamattukäsitys kuin varhemmin Vapaa-ajattelijoilla. Kukin politikoi valitsemillaan lauseilla omassa kuplassaan. Nyt on korkea aika ymmärtää, etteivät Vapaa-ajattelijoiden näkemykset sen paremmin kuin mikään herätysliikekään ole yhtä kuin kirkko. Niitä kaikkia kuitenkin tarvitaan kipeästi, että alkaisimme ymmärtää, mitä varten meille on annettu Jumalan hyvä evankeliumi.
PS.1.
Kuuntelin Kansanlähetyspäivien raamattuopetusta. Ne olivat rauhallisia, hyviä hetkiä perusasioiden äärellä. Kirkkopolitiikka on sitten toinen juttu.
Tasapuolisuuden vuoksi tähän vielä muistikuva körteistäkin. Kun körttijohtaja sanoo, ettei ihmisen ja Kristuksen välissä ole mitään, ei edes Raamattua, hän voisi sanoa, että tämän oivalluksen hän toki on saanut Raamatusta.
PS.2.
Kirjoituksen kuvat ovat omia pastelliliitu ja mustemaalauksiani. Ensimmäisen nimi on ”Ristin alla” ja toisen ”Eteenpäin”.
Paljosssa olen samaa mieltä kuin Matti Perälä, mutta yhteen yksityiskohtaan en malta olla puuttumatta. Minua oudoksuttaa herätysliikkeiden ja vapaa-ajattelijoiden rinnastaminen. Herätysliikkeet eivät ole (koko) kirkko, mutta ne ovat osa kirkkoa. Juuri herätysliikkeet ovat olleet jo parinsadan vuoden ajan varjelemassa kirkkoa luisumasta luopumuksen tielle. Vapaa-ajattelijoiden järjestö on sekä kirkon että Kristuksen vihollinen, jonka tavoitteena perimmältään on kirkon tuhoaminen.
Paljossa olen samaa mieltä kuin Yrjö, mutta yhteen ajatukseen en malta olla puuttumatta. Minua oudoksuttaa Vapaa-ajattelijoiden demonisoiminen. Tuolla logiikalla kirkon ja Kristuksen vihollisia ovat myös kaikki uskonnottomat ja kaikki muiden kuin kristinuskon harjoittajat. Ei kai se sentään näin ole Yrjönkään mielestä? Vaikka usko olisi kiihkeääkin, hyväksyttäisiinkö kuitenkin se, että maailmaan mahtuu hyväksytysti myös toisin ajattelevia?
Sahama: ”Vapaa-ajattelijoiden järjestö on sekä kirkon että Kristuksen vihollinen, jonka tavoitteena perimmältään on kirkon tuhoaminen.”
Eikös se Jeesus opettanut rakastamaan vihollistakin niin kuin itseä?
Ristolle ja Kimmolle: Toki olen tietoinen siitä, että valtaosalle uskonnottomista on aivan yhdentekevää millaiset oikeudet kristityillä ja heidän yhteisöillään yhteiskunnassa on, mutta Vapaa-ajattelijain liitto on toistuvasti tehnyt aloitteita, joiden tarkoituksena on rajoittaa kristittyjen oikeuksia harjoittaa uskontoaan ja ilmaista vakaumuksensa. Kun Jeesus käskee seuraajiaan rakastamaan vihollisia hän samalla neuvoo miten se tapahtuu: rukoilemalla heidän puolestaan. Tämmöisen rukouksen keskeisenä sisältönä on se, että Jumala johtaisi ei-kristittyjä muuttamaan mielensä ja kääntymään kristityiksi, koska se on varma tie taivaaseen pääsyyn. Tämmöinen rukous koskee siis ihmisiä, ei sellaisia järjestöjä, joiden katsotaan olevan väärällä asialla.
Vapaa-ajattelu on pelkästään ateistinen ideologia ja sen identiteettiä määrittää Jumala – negaationa. Muuta tavoitetta ei ole.
”… Vapaa-ajattelijain liitto on toistuvasti tehnyt aloitteita, joiden tarkoituksena on rajoittaa kristittyjen oikeuksia harjoittaa uskontoaan ja ilmaista vakaumuksensa.”
Voi kun vielä esittäisit väitteellesi perustelut. Vitsivitsi, tiedän miksi niitä ei näy. Eikös muuten se iso kirjakin jossain kohtaa suosittele, ettei kannattaisi valehdella?
Risto kaipasi esimerkkejä kristinuskon vastaisista aloitteista. Tässäpä muutamia: On vaadittu suvivirren ja jouluvirren poistamista koulujuhlista, olen kuullut, että joissakin kouluissa on kanteluiden pelosta katkaistu seurakuntavierailut päivänavauksissa, vaikka olisi helppo järjestää vaihtoehtoinen ohjelma uskonnottomille lapsille (näinhän asiansa osaava rehtori tietysti tekeekin). Kotikaupungissani yritettiin kieltää kokonaan seurakunnan lastenohjaajien käynnit päiväkodeissa. On myös esitetty että valtiopäiväjumlanpalvelukset lopetettaisiin, vaikka niihin osallistuminen onkin vapaaehtoista kirkkoon kuuluvillekin kansanedustajille.
Esimerkeissäsi on rajoitettu kristittyjen oikeutta pakottaa kaikki osallistumaan palvontamenoihinsa. Uskonnonvapaus on myös vapautta uskonnoista. Ymmärrän kyllä että kirvelee, kun ikiaikaiset etuoikeudet haihtuvat. Haaveilla soppii, mutta Suomesta tuskin tulee teokratiaa. Ellei sitten toisensorttinen, kun maahanmuutto lisääntyy …
Uskonnottomien oikeudet voidaan toteuttaa rajoittamatta kristittyjen toimintaa järjestämällä rinnakkaistilaisuus niille, jotka eivät halua osallistua uskonnonharjoitukseen, ja näinhän nykyisin yleensä menetelläänkin esim kouluissa ja armeijassa. Toki mielestäni olisi ihan yleissivistyksen kannalta hyvä, jos uskonnottomat ja toisuskoiset ainakin kerran kouluvuosiensa kuluessa kävisivät kirkossa katsomassa, mitä nuo kristityt siellä oikein puuhailevat. Ehkäpä jokunen ennakkoluulo voisi silloin karista. En nimittäin usko, että yksittäinen käynti edes täysimittaisessa jumalanpalveluksessa ketään käännyttäisi kristityksi.
Matti Perälältä taas punnittua puhetta. Olisiko selventävää puhua kirkon aviolittokäsityksen sijasta kristillisestä aviolittokäsityksestä? Tai peräti perinteisestä sellaisesta? Tai kirkollisesta al-käsityksestä? Tai perinteisestä kristillisestä al-käsityksestä. Tarkoitan sitä että Suomen Ev.lut. kirkolla ei ole omaa, sen itsensä expressis verbis muotoiltua avioliittokäsitystä, vaan sellainen on luettavissa vakiintuneista käsityksistä ja käytänteistä, ja se näkyy esim. kirkollisten toimitusten kirjan joistakin muotoiluista.
Mielestäni kirkkomme ei edes tarvitse omaa avioliittokäsitystä. Hyvä Jumala-käsitys on kyllä tärkeä. Olkoon avioliitto yhteiskunnallinen järjestys ja käsitys. Anteeksi poleemisuuteni näin rauhallisen blogin yhteydessä, mutta suurin vaikeus taitaa olla siinä että kirkko tuskin luopuu mistään mitä se on saanut tai mitä sillä on. Tai mitä maallinen valta on aikanaan pannut sen tekemään.
Kuten totesit, kirkolla ei ole omaa avioliittokäsitystä. Eikä ole olemassa myöskään mitään ”kristillistä avioliittoa”, on olemassa vain ”avioliitto” ja sen säännökset, oikeudet ja velvoitteet määrittelee yksiselitteisesti Suomen avioliittolaki.
Wallentin. ” Eikä ole olemassa myöskään mitään “kristillistä avioliittoa”, on olemassa vain “avioliitto” ja sen säännökset, oikeudet ja velvoitteet määrittelee yksiselitteisesti Suomen avioliittolaki”.
Kristillinen avioliittokäsitysnon tietysti olemassa. Se on mies ja nainen ja hyvin kammatut lapset.
Sitten, vaikka yhteiskunnassa avioliittonäkemys ja vihkimiskäytäntö on muuttunut, kirkolle jää aina loppupeleissä mahdollisuus päättää, ketä ja mitä siellä siuntataan. Mitään kaiken siunaamispakkoa ei voida kirkolle säätää
Niin. Siis ylipäätään se paljon puhuttu kirkon vapaus päättää omasta opistaan perustuu sille, että kirkolla on, ja saa olla, oma avioliittokäsityksensä.
Mikäli ruotsalaisella Pontus Wiknerillä on ollut ajatus jostakin, niin pitäisikö siitä loogisesti seurata jotakin Suomen ev.lut. kirkolle? Toisaalta vapaa ratkaisu ei kykene muuhun kuin siihen, mitä Paavali toteaa Room. 1. 21-32. Samalla se on kuvaus siitä, mitä me kaikki luonnostamme olemme ilman Jumalan armoa.
Mä olen kyllä tylsä ja lopetan kohta tämän jankkaamisen. Kun körttijohtaja ei halua ihmisen ja kristuksen väliin raamattua, voisiko ajatusta laajentaa siten, että ihmisen ja Luojan väliin ei mahdu raamattu, eikä jeesuskaan, jotka ovat inhimillisiä instituutioita. Toiseksi, ihmiskäsitys on biologiaa ja psykologiaa ja varmaan muutakin, johon raamatusta ei kannata hakea lisäarvoa. Kolmanneksi, jos jonkin uskon ytimessä ei ole lähimmäisen kohtaaminen, se haisee ja pahasti. Ilokseni olen huomannut, että niin kirkko kuin jotkut herätysliikkeet ovat muotoilemassa itseään lähimmäisen kohtaamisen kautta ja puhuvat vähemmän oppiasioita tai pelastuksen teologiaa. Hyviä asioita tapahtuu. Homokammoiset antavat hyvin vauhtia ”reformille”, kiitos siitä!
Edellistä kutsutaan elämiseksi vuorovaikutuksessa entheos. Siinä ei tarvita kirkkoa kuin kirjojakaan saati kovasti opiskelemista. Hyvä kulttuurin traditio ja säällinen kasvuympäristö riittävät.
Hyvin voi sanoa kirkkomme kadottaneen armon, uskon ja kirkkomme katkismuksen opetuksessa.
Armon siinä mielessä kun yhtä paljon pitäisi puhua Ihmisen kyvystä ja tahdosta armahtaa itseään.
Uskon siinä mielessä että kirkkomme ei arvosta ja kunnioita Jumalan suuria lahjoja mitkä kahdeksannen luomisen päivän Ihmisen anomalian diskontinuiteetti sai vaan ymmärtää asiaa perisynnin asiana mikä on törkeä loukkaus. Näin kirkkomme kieltää meiltä moraalisen edistymisen noustaksemme ajan myötä henkisessä tasossamme. Jeesushan oli esimerkki kehittyneestä ihmissielusta samalla kun Hän kirkasti meille Vanhan Testamentin sanaa.
Katkismus kirkossamme opetuksessa on heikolla hapella vaikkakin siihen viitataan, ja käydäänhän sitä ehtoollisellakin. Katkismuksen tulisi olla meille annettavan sielun hoito·opetuksen pohja ja perusta lisättynä kertyneellä ymmärryksellä Ihmisen käyttäytymisen ohjautumisen mallintumisen kompleksisuudesta elämämme haasteissa niin yhteiskuntaamme kuin itseämme kohtaan
Pitänee pyytää vapaa-ajattelijoiden baari-iltaan alustajaksi joku ääriliberaali pappi. Vesilahden kirkkoherra varmaankin osaa kertoa sopivan henkilön.
Enpä usko tarvittavan.
Uskooko palvontamenoihin esikristilliseen tapaan muotomenoissa Kristuksen kertakaikkisen Uhrin uudelleen uhraamisessa joka viikkoisena palvontamenona ja kaitselmukseen vaikko sosiaaliseen kongruenssiin käyttäytymisemme prinsiipeissä ja elämän lahjassa Luojaltamme. Sitä saa katsoa ja harkita. Eroa niillä ei ole.
Pekka, nyt ei tainnut ihan aueta…
Väite siitä, että ateistit lukevat Raamattua kuin fundamentalistit uskovat on joka tapauksessa aika yleinen. Ehkä siis kannattaa hakea joku kertomaan ateisteille toisenlaisesta tulkinnasta.
Perälä. ”Nyt on korkea aika ymmärtää, etteivät Vapaa-ajattelijoiden näkemykset sen paremmin kuin mikään herätysliikekään ole yhtä kuin kirkko”.
Ehkä olisi myös hyvä pitää mielessä, että kirkko ei ole mikään Jumalan valtakunta, vaan se kuuluu myös ”tämän maailman ajan” muuttuviin kuvioihin. Ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen pirstoutunutta kristikuntaa ymärtääkseen tämän.
Jumalan valtakunta on iankaikkinen ja muuttumaton. Jos kirkossa on jotain todellista hengellistä viisautta tai voimaa, se on tämän iankakisen valtakunnan ilmausta.
Kaiken sotkun keskellä apostoli lupaa meille ”muuttumattoman /järkkymättömän valtakunnan, joka ei järky kaiken luodun järkkyessä”Hebr 12:26-27. Minusta viisas kysymys on, mikä on iankaikkista ja muuttumatonta, ja mikä luotua ja järkkyvää.
Aivan ilmeistähän on, että olemme ihmiskuntana etenemässä kohti tosi sekavia aikoja. Tässä nämä avioliitto- ja sukupuoli-identiteettiasiat ovat minusta vain yksi sekavuuden ”oire” muiden joukossa.
Paavali piti naisen kanssa yhtymistä haasteellisena unohtaen luonnon vaikutuksen kuten tehtävämme.
Näin Hänen muotoilunsa voidaan ymmärtää seuraavasti; parempi on miehen olla naiseen ryhtymättä mutta suurempien syntien välttämiseksi sekin menee. Hän piti muuten neitsyyden säilyttämistä arvossaan.
Toki sitten voidaan luontoa huomata tarkemminkin; kun miehet olisivat järkevämpiä olisi sukumme aikaa sitten tullut sukupuuttoon. Vertaa haasteelliset aviosta erot.
Nythän tilanne samansukupuolisen elämisen tahtomisessa on helpompi kirkolle kun nyt ei tarvitse edellyttää toisen osapuolen sterilisaatiota vihkimisen ehdoissa kuten vielä viitisenkymmentä vuotta sitten kuuroilla Ihmisillä.
Tätäkin aikaa tullaan 50.n vuoden päästä katsomaan ajanjaksona jolloin kyllä puhuttiin Ihmisen arvosta samalla unohtaen mitä arvo ainutlaatuisena elämän lahjana Jumalalta tarkoittaa.
Ongelman ydin on siinä että käsitys ihmisen vanhurskauttamusesta on hämättynyt.
Kun muistamme että avioliiton Raamatullinen esikuva on ajalta ennen syntiinlankeamista, tulisi olla helppo todeta, että suuri osa kihlapareista, siis myös mies nais pareista vihitään kirkollisesti avioliittoon silkasta armosta.
Eikö Luomisen kuudennen päivän Ihmistä Jumala käskenyt kuten eläimiäkin. Vasta kahdeksannen päivän anomalian diskontinuiteettia kielsi.
Näin Raamatun esikuvan aviosta sijoittaminen asiaksi ennen syntiinlankeemusta on outo kun vasta ”syntiinlankeemuksessa” Ihminen sai vapautta ja ymmärrystä vallita tahtoansa.
Kun Ihminen vanhurskautuu armosta yksin oikean uskon kautta ilman lain tekoja koskisiko asia myös kaksin samansukupuolisessa liitossa elämää tahtovia. Pelastuskysymyksessä synnin asia on tärkeä kun kirkon mukaan syntiä tulee niin ajatuksin kuin töin koko ajan.
Jos kirkko samansukupuolista tahtomista pitää syntinä silloin kirkko tämmöstä liittoa ei voi myöskään siunata saati sitä ilman siunausta vahvistaa.
Helanderin malli vapaaehtoisuudesta ei myöskään käy koska siunauksella ilman kirkon päätöksiä ei ole alttari- ja samalla kirkon yhteyttä. Siunaus olisi tällöin sama kuin uskovan maallikon toimittamana siviilitoimituksen yhteydessä.